Kapissa lomailemassa

Kävimme Irenen syyslomaviikolla lomailemassa Kapkaupungissa. Kerrankin oli minullakin ihan oikeasti lomapäiviä ettei tarvinnut tehdä seassa töitä.

Majailimme Oceanassa ja olimme siihen oikein tyytyväisiä. Kohtuuhintainen, lähellä rantaa ja ravintoloita, siisti ja kiva. Uima-altaat olivat aika kylmiä mutta sisulla uitiin silti.



Scratch Patch oli hauska paikka, "Aladinin luola" täynnä hiottuja puolijalokivia joista sai etsiä hienoimmat mukaan - toki maksua vastaan. Aika pussillinen tuli mukaan, ja todettiin että Mummi tykkäisi tästä paikasta myös.


Ajeltiin pitkin Kapin niemimaata, hienoja maisemia vaikka olikin pilvistä. Ylläoleva on Boulders Beach jossa asuu myös pingviinejä.


Afrikanpingviinit ovat pieniä hassun näköisiä tyyppejä, alle puolimetrisiä. Luonnollisesti eivät kamalasti pelänneet ihmisiä, mutta oli meidät kuitenkin erilaisilla rakennelmilla erotettu toisistamme. Ihmiset kävelivät korotetuilla "laitureilla" alueen halki ja pingut puuhasivat omiaan.Pohdimme Irenen kanssa että miten ne saa opetettua pingviineille numerot jotta ne erottaa noista ruukkukodeista omansa? Ja että onko siellä iltamyöhällä pinguilla kinaa: "TÄMÄ on numero 87, SINÄ asut numerossa 97!"

Boulder tarkoittaa isoa kivenlohkaretta.

Pöytävuorellakin käytiin, mutta osuimme sinne pilvisenä hetkenä. Vaikka näköalaa kaupunkiin ei ollutkaan, silti käynti oli mielenkiintoinen ja tunnelma unenomainen.

Pilvet roikkuivat vuorien päällä muuallakin.

Kuva otettu Chapman's Peakin näköalatasanteelta. Näköalatie oli osittain suljettu, mutta eteläpuolelta pääsi ajamaan näköalatasanteelle.

Matalalla olevat pilvet tekivät satumetsiä muuallekin reittimme varrelle.

Matkan kruunasi lounas Wembley Road Housessa Athlonen lähiössä, loistavaa paikallista currya ja muuta ruokaa. Nurkan takana olevasta konditoriasta sai hakea jälkkärin. Ei varsinaisesti johtavia turistikohteita mutta suosittelemme ehdottomasti. Paikasta löytyi jopa puutarha jossa oli pöytiä ja tuoleja. Alueella 40 vuotta asunut paikallisoppaammekaan ei tiennyt puutarhan olemassa olosta.

Käytiin toki myös Robben Islandilla, Two Oceans Aquariumissa sekä ajelemassa ja palloilemassa pitkin kaupunkia ja niemimaata. Oli kivaa!

Mukava päivä

Saimme vieraat innostumaan juoksutapahtumista ja päätimme lähteä kaikki kokemaan suuren urheilujuhlan tuntua lauantaiaamun juoksuun. Pepen kanssa lähdimme kympille joka alkoi kello 6, muu joukkue valitsi 5 km Fun Run -juoksun joka alkoi "vasta" kello 7. Ylösnousu siis 04:15 meidän joukkueelle, matkalla otettiin työkaveri Laurens kyytiin.

Juoksun lähtö ja "kisakeskus" oli tällä kertaa ison ostoskeskuksen parkkipaikka. Hyvä valinta, parkkipaikkoja riitti ja kun juoksut ovat täällä niin aikaisin, kaikki on kello 9 jo ohi, ja piha tyhjenee lauantaiostoksille tulevia varten. Emme taaskaan olleet ilmoittautuneet etukäteen, joten ensin piti jonottaa numerolaput, R 30/henki (3 euroa) kympille sekä väliaikaiset lisenssit, R 20/henki. Ensi vuodeksi liitymme johonkin juoksukerhoon ja ostamme vuosilisenssin.

Jonoissa nähtiin myös Teemu ja Katriina, jotka olivat reippaina menossa 21 km juoksuun. Teemu on päättänyt mennä Comrades-juoksuun ensi vuonna, 89 km. Urheiluvälinevalmistajat hoi! Tässäpä oiva sponsorointikohde.

10 ja 21 km juoksut alkoivat yhtä aikaa ja samalla reitillä, jossain kohtaa puolimaratonlaiset sitten erkanivat omalle reitilleen. 6:30 tuli kännykkään viesti 5 km joukkueelta. "Täällä ollaan, maksut maksettu, ilmassa suuren urheilujuhlan tuntua!" Kuten tavallista juoksimme kaikki omaan tahtiimme eli lähdön ja maalin välillä ei juuri nähdä. Juoksu tuntui taas alkuun aika vaikealta mutta helpottui loppua kohden. Kun olin itse lönkötellyt 3 km, ohitseni pyyhkäisi puolimaratonin kärki jotka siis olivat samassa ajassa juosseet jonkun matkaa yli 10 km. Hirvittävän nopeita tyyppejä näin harrastajajuoksijan näkökulmasta.

Toinen juoksun "ei-niin-kohokohta" oli yhdessä ylämäessä, jossa ohitseni juoksi nainen joka työnsi samalla lastenrattaita ja vieläpä LAULOI lapselleen samalla. Diskattava tuollaiset! Grr. Juttelin myös eteläafrikkalaisen kävelijän kanssa jonka etunimi oli Helge, ja sukujuuret kuulemma Puolasta ja Norjasta. Monilla juoksijoilla on paitaan brodeerattu oma nimi, ja niistä irtoaa jutunjuurta.

Maalissa odottelivat Pepe ja Laurens, jälkimmäinen oli tyytyväinen alitettuaan ensimmäistä kertaa tunnin rajan kympillä. Mentiin aamukahville odottelemaan viitosen juoksijoita jotka pian tulivatkin. Kaikki olivat tyytyväisiä suorituksiinsa, Irene taivalsi 5 km Minnan kanssa jota kuulemma piti välillä vähän odotella... 48 minuuttia meni heiltä matkaan, Tomi ja Pete olivat nopeampia.

Aamiaisen jälkeen kotiin suihkuun, jonka jälkeen äiskät lähtivät Johannesburgiin galleriakäynnille ja vähän shoppailemaan. Oli aivan luokattoman kivaa! Suomalaisten tyttökavereiden kanssa lonnimista täällä aina kaipaan. Varsinaisesti matkan tarkoitus oli noutaa kehystettynä galleriasta muutaman viikon takainen hankinta, mutta toki siinä samalla piti vähän pyöriä putiikeissa ja käydä lounaalla. Sillä välin miehet ja nuoriso kävivät urheilukaupassa ostamassa Tomillekin street surfer -skeittilaudan sekä vähän urheiluvaatteita. Tyytyväisiä olivat hekin iltapäiväänsä.

Illalla grillailtiin, juoksukaverimme Laurens vaimoineen sekä Irenen opettaja Michelle liittyivät seuraan. Kivaa että ystäväpiiriin on tullut paikallisiakin, näiden ihmisten kanssa on aina mukavaa. Istuttiin pihalla, ukkonen jyrisi välillä, syötiin, juotiin ja naurettiin. Meni myöhään, oli kivaa.

Seuraavaksi kuvia jos nettiyhteys suo.

The National Slow Internet Month

Täällä on kaikenlaisia teemakuukausia, -viikkoja ja -päiviä. On naisten kuukausi, nuorten kuukausi, näköviikkoa, kuuloviikkoa, AIDS-kuukautta, rintasyöpäpäiviä, kaikenlaisia hyviä teemoja.

Näitä toisia teemaviikkoja ja -kuukausia on myös, mutta niitä ei vaan julkisteta. Kansallinen hitaan internetin kuukausi (tai pari) on juhlistanut Etelä-Afrikkaan meriteitse saapunutta suurta yhteyskaapelia, joka tulee kuulemma mullistamaan yhteydet sekä nopeuden että hinnan osalta. Joskus. Käytännössä sekä kännykkäyhteydet että nettiyhteydet ovat olleet tavallistakin heikompia jo pari kuukautta.

Transfer stopped (err = 502).
Siirretään dataa osoitteesta...
Sivusto www......com ei vastaa, tarkista että tietokoneesi on kytketty internettiin.
Yhteyttä ei voida luoda.
Palvelin .... vastaa liian hitaasti, aikakatkaisu.
Grrr.

Muita viime aikojen teemoja ovat olleet
- Toimimattoman jätehuollon viikot
- Vesi- ja sähkölaitoksen lottolaskutuksen viikot, tarkista oma voittosi laskusta!
- Liikennevalot pois päältä ruuhka-aikoihin -teemakuukausi
- Julkisen liikenteen "Ajetaan kuin mielipuolet ja tööttäillään päälle"-vuosi
- Kaikkien autoilijoiden "En näytä vilkkua ikinä" -asennekasvatusvuosikymmen

Henkilökohtainen suosikkini on kuitenkin työyhteisössäni esiintynyt minikampanja aiheesta "kyllä työt voi jättää tekemättä, se outo suomalainen tekee ne kuitenkin". Tämä onneksi on ollut henkilömäärältään suppean joukon linja.

Lupaan kuitenkin sitten hetikohtajoskus (afrikaksi now now) laittaa kuvia ja kirjoittaa lisää kunhan edes nämä nettiin ja työntekoon liittyvät teemat alkavat hellittää.

Osoitteeseen Blogger.com ei saada yhteyttä. Tallentaminen ja julkaiseminen saattaa epäonnistua. Yritetään uudelleen...

Spedejä

Joskus pitää katsella youtubesta suomalaisia videoita, ihan vaan kulttuuripinnan säilyttämiseksi. Jostain syystä useampi ihminen muisti Speden rautakauppasketsin tuosta TV:n ostotarinasta, joten pakko oli käydä katsomassa uudelleen. Muutama helmi löytyikin.

Loistava kuvaus afrikkalaisesta asenteesta todistuksiin ja lomakkeisiin (it even has subtitles in English in case one of my non-Finnish friends peeks in here):



Ja itse rautakauppasketsi (also subtitles in English). Afrikkalainen palvelukulttuuri on yleensä iloisempaa ja enemmän sähläystä, mutta tehokkuus on välillä samaa luokkaa.



Helmiä molemmat!

Irenellä on uusi pikkuveli!

Mainitkaamme nyt täälläkin, että uusperheemme uusin jäsen syntyi Lahdessa päivämäärällä 090909. Kaikki asianosaiset voivat mainiosti.

Pieni mies on meille jo esitelty skype-videon välityksellä ja suloinenhan hän on, vauvaposket ja muu asiaankuuluva kunnossa. Odotamme innolla ensimmäisiä live-kontakteja. Minä olen menossa Suomeen työmatkalle lokakuun lopussa ja toivottavasti pääsen silloin piipahtamaan, Irene menee Suomeen joululomaksi ja pääsee silloin harjoittelemaan elämää kahden pikkuveljen isosiskona.

Ihanaa, ihanaa, ihanaa! Ollaan kaikki aika täpinöissä täällä edelleen. Viikonloppuna ehkä on ihan pakko käydä ostamassa jotain söpöjä töppösiä.

Prosesseja: television osto

Kotihengettäremme Marthan perheen telkkari hajosi, ja suru oli suuri. En kuitenkaan luvannut lahjoittaa heille uutta, jääkaapin olemme heidän käyttöönsä ostaneet ja joitain muita välttämättömyyksiä, mutta tv-penseänä ihmisenä kieltäydyin pitämästä tätä hätätilanteena.

Päädyimme kuitenkin sitten siihen että me voimme ostaa television ja vähentää sen palkasta pikku hiljaa, korkoja ei tokikaan peritä. Martha valkkasi kodinkoneliikkeen alennusmainoksista sopivan töllön ja Pepe valmistautui sen ostamaan. Tiesimme jo toki että tv:tä ostaessa pitää olla televisiolupa mukana. Maksulappu oli tullut jo kesäkuussa, jolloin se oli maksettu kätevästi netissä visalla - mistä ei tietenkään mitään kuittia jäänyt kun ei kotona sitä printteriäkään vielä ole... TV-lupakortti tulee maksun jälkeen postissa kotiin. Tässä 3kk ajassa se vaan ei ollut ehtinyt vielä tulla.

Perjantaina Pepe otti laskun ja vanhan tv-luvan mukaan ja lähti kodinkonekauppaan, luotimme siihen että jostain he pystyvät sen tarkistamaan. Kesken kokousta tuli viesti "Mikä sun passin numero on?" Lähetin, vähän ajan päästä tuli uusi viesti "Joo ei onnistu pitää olla sun henkkarit". Lauantaina lähdettiin uudelleen, samat laput mukaan ja varmuuden vuoksi vielä alennuslehdestä repäisty kuva oikeasta laitteesta ja sen hinnasta.

TV-osastolla ei ollut henkilökuntaa, epätoivoisen näköisiä asiakkaita oli kyllä paljonkin. Osa yritti pyydystellä ohikulkevia myyjiä, mutta selittivät olevansa pesukone/jääkaappi/valaisinosastolta ja lähettävänsä TV-myyjän paikalle. Muka. Pienen pyörimisen jälkeen näin hyllyjen välistä yhden myyjätytön joka yritti näyttää pieneltä ja katsella muualle. Hyökkäsin hihaan ennen kuin kukaan muu ehti. Näytin mainosta.

- Me otettais yks tämmönen kiitos.
- Hmph. Millon tää oli lehdessä?
- Öö.. no tällä viikolla?
- Hmph.

Tyttö paineli menemään ja pysähtyi yhden pahvilaatikkokasan eteen ja osoitti niitä. Emme ehtineet ottaa sen enempää asiaan kantaa kun keskustelu jatkui.

- TV-lupa.
- Tässä nää on, maksettu kesäkuussa mutta uusi ei oo tullu vielä...
- Hmph. Tämähän on vanhentunut heinäkuussa.
- Niin, mutta uusi on maksettu kesäkuussa, ja ei oo...
- Henkilöllisyystodistus.

Annoin henkilökortin, tyttö kaivoi jonkun tiskin alta kaavakkeen täytettäväksi. Kaavakkeessa kysyttiin kaikkia niitä tietoja jotka näkyivät sekä vanhassa tv-luvassa että uuden laskussa. Kirjoittelin kiltisti uudelleen nimen, osoitteen, kännykkänumeron, tv-lupanumeron, passin numeron (Se on jo opittu että turha pullikoida, jos pitää sekä laittaa pin-koodin että allekirjoittaa niin sitten niin tehdään. Varmuuden vuoksi on aina hyvä täyttää vielä yksi kaavake.)

Tyttö otti kaavakkeen ja soitti jonnekin, ilmeisesti tarkistaakseen että lupa on voimassa. Samalla tarkisti kaavakkeen tietoja.

- Lankapuhelinnumero?
- Ei meillä ole lankapuhelinta.
- No joku lankanumero on oltava. Vaikka työpaikalle.

Annoin toimistonumeroni. En tiedä miten se liittyy kodin tv-lupaan mutta mitäpä siitä. Saatuaan puhelimitse vahvistuksen siitä että meillä todellakin, ihme ja kumma, on maksettu tv-lupa, hän häipyi paperinipun kanssa jonnekin.

Viiden minuutin päästä hän kävi palauttamassa henkilökorttini ja lyömässä paperinipun eteeni "palvelu"tiskille ja katosi taas. Nipussa oli kopio vanhasta tv-luvasta, uuden luvan laskusta, henkilökortistani, täyttämästäni kaavakkeesta sekä printti jostain nettipalvelusta josta näkyi että lupa on voimassa eikä tarvitse maksaa. Se siis piti tarkistaa sekä puhelimitse että netistä.

Kuin ihmeen kaupalla tällä välin osastolle oli ilmaantunut muutakin henkilökuntaa, ja yksi herra otti tv-asiamme hoitaakseen. Näytimme taas mainoslehdestä oikeaa telsua, ja herra häipyi sitä hakemaan. Ilmeisesti siis se ensimmäiseksi meille näytetty laatikkopino ei ollut tämä asia kannalta olennainen, tai sitten herra ei tiennyt että niitä telkkareita on osastollakin. Hengailimme palvelutiskin lähistöllä odottelemassa. Viiden minuutin päästä tiskillä soi puhelin, ja herra numero kaksi vastasi. Herra numero yksi soitti jostain kysyäkseen että mikä se malli olikaan. Vahvistimme asian ja odotus jatkoi.

Kymmenen minuutin päästä kysyin herra numero kakkoselta onko herra ykköselle tapahtunut jotain. Hän kertoi säteilevästi hymyillen tämän olevan varastossa. Kysyin huolestuneena onko varasto kaukana, onko matka pitkä ja vaarallinen, onko odotettavissa että hän tänään palaa? Herra numero kakkonen pinkaisi juoksuun ja katosi hyllyjen taakse. Palasi hetken kuluttua molemmat peukut pystyssä ja lupasi kaverin olevan aivan juuri "nownow" tulossa. Sieltä hän sitten saapuikin kärryn ja telkkarin kanssa, ja kertoi traagisesti melkein loukanneensa selkänsä kun piti saada kuulemma ylähyllyltä se telsu.

Herra saattoi meidät kassalle. Kassaneiti teki vielä yhden paperin lisää, kirjasi kassajärjestelmään kaikenlaisia asioita ja salli sitten meidän maksaa. Paperinippu meni jonnekin kassan uumeniin talteen. Maksutapahtuman jälkeen piti vielä mennä kassan ja ulko-oven välissä olevan turvahenkilön luokse, joka vielä kirjasi muistiin tv:n sarjanumeron ja muita asioita, leimasi kassakuittimme ja juhlallisesti salli meidän poistua telkkarin kanssa.

Luulen että täältä saisi aseenkin ostettua helpommalla.

Niin, ja luonnollisesti tänään sitten tuli se uusi, kesäkuun 8. päivä maksettu tv-lupakin postissa.

Kevättä ja kuvia

Kevät on saapunut Pretoriaan! Puutarhuri oli vaihtanut pipon kangashattuun joten se on nyt virallista. Viime viikolla oli jo päivän ylin lämpötila siinä 30 astetta, mutta se ei Phineasta vielä vakuuttanut. Nyt on ilmeisesti sitten riittävän lämmintä.

Aamulla oli vielä pari viikkoa sitten sen verran viileää, että Irenen minulle virkkaama kaulaliina oli kiva laittaa väriläiskäksi kaulaan. Ihanat värit!

Pieniä ja isompiakin vieraita on käynyt, pienin ja suloisin on ollut Taika, 2kk. Lahden uutta tulokasta odotellessa oli kiva palautella mieleen miten pieniä ne onkaan ihan tuoreina. Taikallakin on odotettavissa hyvä monikulttuurinen tulevaisuus kun isä puhuu suomea, äiti zulua ja täällä Etelä-Afrikassa oppii varmaan ainakin englantia ja afrikaansia lisäksi.


Portinpielen puu on taas vaikuttavimmassa kevätasussaan. Kesällä siinä on sitten ihan tavalliset tummanvihreät lehdet ja ei kukkia, mutta nyt se on dramaattisen hieno.


Terassikeli on alkanut, ravintolassa syödessä istutaan jo usein ulkona. Kuvassa Helena sekä yhdelle naisten lounaalle äitinsä kanssa mukaan saapunut nuoriherra jolla oli vientiä, syliteltiin vuoron perään.

Juoksentelu on jatkunut ja luonnollisesti siihen pitää olla sopivat lelut. Ostin lentokentältä kotimatkalla Suunnon ja GPS-palikan, nyt tietää kadulla juostessakin paljonko on menty ja millä vauhdilla.

Juoksutapahtumia on joka viikonloppu jos haluaa mennä, ja melko ahkerasti on käyty. Kuva on Women's Month -juoksusta, johon saivat osallistua naiset ja naisenmieliset tai jotain sellaista...

...niinpä siellä näkyi tällaisia mielenkiintoisesti pukeutuneita urhoja seassa. Juoksun järjesti paikallisen yliopiston juoksukerho joten täytyihän sitä opiskelijapoikien huvitella. Nämä verkkosukkajuoksijat tuntuivat suosivan olutta urheilujuomana.

Menneenä lauantaina oli juoksu paikallisella yksityislentokentällä jossa sai juosta kiitoratoja pitkin ja poikin. Pepe kävi kavereiden kanssa juoksemassa, minä jäin pölynuhaisen Irenen kanssa kotiin, viritettiin läppäri juoksumaton eteen ja katsottiin Taru sormusten herrasta -elokuvaa samalla kun juoksin matolla 17 km. Sitten muun juoksuporukan kanssa yhteinen aamiainen meillä, herrat saapuivat sopivasti kun olin omaa juoksuani lopettelemassa.

Juoksusta on tullut myös kiva sosiaalinen harrastus, juoksutapahtumissa on hauskaa fiilistä ja niissä on kivempi juosta se viikonlopun pitkä lenkki kuin yksin kadulla. Aikaisin vaan pitää nousta, juoksu alkaa yleensä kello 7 aamulla. Kahden viikon päästä on työpaikan juoksukerhon järjestämä juoksu, ja kolmen viikon päässä on tämän syksyn pääjuoksutavoite eli puolimaratoni. Juoksemme sen City2City -ultramaraton-tapahtumassa jossa päämatkana on 56 km Pretoriasta Johannesburgiin. Meille riittää se 21 km tässä vaiheessa.

Kahvila kukkuu taas

Kaikille jotka huolestuivat edellisessä postauksessa mainituista irtisanotuista kahvilatyöntekijöistä kerrottakoon että tänään kahvila oli auki, ja samat tyypit töissä kuin ennenkin. Tämä oli arvattavissa, etenkin kun palveluntarjoajaa vaihdettiin vähän aikaa sitten ja entisten kahvilatätien työllistäminen oli yksi ehdoista.

Tuppaa vaan olemaan tällaista reipasta ja spontaania nämä paikallistason työmarkkinaneuvottelut täällä. Roskakuskit olivat kuukausi sitten lakossa ja kaupan päälle heittelivät mielenosoituksessa roskia pitkin katuja. Sotkun siivoamiseen onkin sitten mennyt sen verran aikaa, että vieläkään ei ole palattu normaaliaikatauluihin ja roskat seisovat kadun varressa haisemassa viikkotolkulla. Onneksi lakkoilleet lääkärit eivät keksineet tehdä omissa mielenosoituksissaan mitään vastaavaa. Lääkäreitäkin uhattiin muistaakseni potkuilla, mutta kun täällä on krooninen lääkäripula en tiedä olisiko siinä tapahtunut muuta kuin lääkäreiden kierrätystä paikasta toiseen.

Viime viikolla yhtenä päivänä opastettiin tämän meidän tiedekampuksen työntekijöitä olemaan käyttämättä toista kampuksen porteista. Portilla oli näet jonkun porukan lakkomielenosoitus, ja mielenosoittajat päättivät heitellä poistuvia autoja kivillä - vaikka autoilijat eivät enimmäkseen millään tavalla edusta mitään työnantajatahoa, mutta mitäpä siitä.

Tässä yhteiskunnassa vaalit eivät näytä olevan se tapa jolla johonkin haettaisiin muutosta. Vaaleissa äänestetään valtapuolue ANC:tä niin kuin aina ennenkin, ja sitten vaalien jälkeen on taas hyvä järjestää mielenosoituksia, lakkoja ja lakkomielenosoituksia. Maassa maan tavalla.

Kaffilassa kuohuu

Merakassa oli kahvila, hiiuli hiiuli hoi
Kahvilassa oli tanttoja, hiiuli hiiuli hoi
Ja paist-paist siellä ja keit-keit täällä
siellä ruoka täällä kahvi
hiiuli hiiuli hoi

Tantat ei saaneet palkkoja, hiiuli hiiuli hoi
Kahvilaan pukkasi lakkoa, hiiuli hiiuli hoi
ruokaa ei siellä, kahvia ei täällä
nälkä siellä kiukku täällä
hiiuli hiiuli hoi

Kahvilan johto tarttui toimeen, hiiuli hiiuli hoi
henkilökunta sai kenkää peppuun, hiiuli hiiuli hoi
taaskaan ei ruokaa, taaskaan ei kahvii
ja tulevaisuuskin on aika epäselvä
hiiuli hiiuli hoi

Näin siis meillä opetellaan työnantajana toimimisen perusasioita. Odotamme jännityksellä miten kahvilanpitäjä meinaa saada kassakriisinsä kuntoon ja mistä aikoo löytää henkilökuntaa joka työskentelee ilman palkkaa. Lisäksi saattaapi olla että jopa täälläkin tuo on laiton irtisanominen.

Tähän päättyy nälkäinen raporttimme Pretoriasta tänään.

Kuka siellä luuraa?

Katselin blogin käyttäjätilastoja. Yli 12 000 käyntiä on blogiin kertynyt tämän reissun aikana, ja päivittäin 20-40 -ihmistä täällä poikkeaa. Olisi kiva tietää kuka täällä piipahtaa!

Ilahtuisimme kaikki jos jättäisitte kommentteihin terveisiä silloin tällöin jos tätä luette. Jos kovin ujous iskee, laittakaa sähköpostia. Osoite löytyy blogin etusivulta omista tiedoista.

Niin, ja kiitos kovasti niille jotka terkkuja meille ovat jättäneet!

Huomenna muuten alkaa täällä virallisesti kevät.

Adoptoi yrittäjä

Löysin vähän aikaa sitten netistä Kiva-organisaation, joka nimestään huolimatta ei ole suomalainen. Nettisivut löytyvät osoitteesta www.kiva.org ja kaikki tämän kirjoituksen kuvat ovat Kiva-sivuilta peräisin.

Kivan kautta voi kuka tahansa jolla on luottokortti ja PayPal-tili (ilmainen nettimaksupalvelu) voi lainata rahaa kehitysmaan yrittäjälle ja seurata yrittäjän kehitystä. Kiva kerää rahaa ympäri maailmaa, ja jo 25 dollarilla pääsee mukaan. Yrittäjät määrittelevät yhdessä Kivan paikallispartnerin kanssa paljonko rahaa tarvitaan ja sopivat takaisinmaksuaikataulusta. Kiva kerää nettisivujensa kautta rahat lainoihin. Kullakin yrittäjällä voi siis olla lainoittajanaan kymmeniä ihmisiä eri maista. Minun kiva-yrittäjäni:

Justin Biira's Group on ryhmä joka pyörittää klinikkaa Ugandassa. Koulutettuja lääkäreitä ei ryhmässä taida olla, mutta hoitelevat haavoja ja ruhjeita parhaansa mukaan sekä antavat äitiysneuvontaa.

Agness Mamboleo pyörittää kampaamoa Tansaniassa ja ansaitsee siitä noin 90 dollaria kuussa. Lainalla laajennetaan kampaamon toimintaa.



Akouwa Amedzoko on kuuden lapsen äiti, jolla on pieni ruokabisnes. Lainalla ostetaan maissia varastoon, ja tavoitteena olisi myös ostaa kalaa vähän säännöllisemmin. Akouwa asuu Togossa.

Bello Tchonda myy vaatekankaita Togossa. Lainalla hän laajentaa varastoaan ja valikoimaansa.


Jokaiselle näistä yrittäjistä olen lainannut 25 dollaria, yhtenä monesta lainaajista. Kaikki ovat jo alkaneet lyhentää lainaansa. Lyhin laina-aika näistä neljästä on neljä kuukautta, pisin 17 kuukautta. Korkoa lainoista ei makseta. Ensi kuussa olen luultavasti saanut jo takaisin 25 dollaria jonka voin sitten taas lainata eteenpäin.
Sijoittajan elämä on jännittävää! Sääli vaan ettei Kiva toimi Etelä-Afrikassa ainakaan vielä.

Työmatkalla Kapkaupungissa

Lentelin eilen illalla Kapkaupunkiin, lento saapui vähän yli yhdeksältä. Kentällä piti olla hotellin kuljettaja vastassa, vaan eipä näkynyt. Matkatoimisto ei tullut antaneeksi mitään puhelinnumeroa matkaan ja hetken käkäiltyäni päätin etten jää odottelemaan ja otin taksin. Kapkaupungin lentokentällä on ihan eurooppalaistyyppisiä mittareita, kuljettaja jopa tiesi missä hotelli on. Kirjautuessani sisään hotelliin vuoropäälikkö tuli varovasti kyselemään oliko lento myöhässä, kuljettaja oli kuulemma ollut seitsemältä vastassa ja odottanut tunnin. Matkatoimisto oli antanut saapumisajaksi lentoni lähtöajan. Hupsistakeikkaa.

Johannesburgin lentokentällä oli pari eri sanomalehteä tarjolla ilmaiseksi ja otin ne salkkuuni mukaan. Luinkin lentokoneessa kirjaa joten hotellin aamukahville olikin ottaa mukaan lukematon sanomalehti, jee. Jos aamiaista pitää syödä yksin, se on paljon mukavampi tehdä lehden kanssa.

Kapkaupungissa on ollut (vaihteeksi) paljon lakkoja, tällä kertaa paikallisjunayhtiön työntekijät lakkoilevat. Tuloksena valtava liikennekaaos. Tämä aika vuodesta on kuulemma "striking season" jolloin sopimuksia neuvotellaan uudestaan. Tähän mennessä lakossa ovat olleet roskakuskit, lääkärit, taksikuskit, bussikuskit... lähellä oli ettei koko valtiollinen sähkölaitos mennut lakkoon ja sähköt poikki.

Tämän hetkisen lakon tuloksena siis Kapissa aamu- ja iltapäiväruuhkat ovat aika hirveitä. Ensimmäinen tapaaminen siirtyi puoli kymmeneksi koska muut osapuolet eivät päässeet lähiöistä tänne aikaisemmin. Yksi heistä koukkasi minut kyytiin ja mentiin kahvilaan palaveriin. Paikkana huippuhieno ostoskeskus, Victoria Wharf ja siellä La Playa Café, merinäköalalla.

Seuraava kokouksen osallistujista tuli 15 minuuttia myöhässä ja sitä seuraava puoli tuntia myöhässä. Sattuuhan sitä. Kahvi oli kuitenkin ihan hyvää ja keskustelu myöskin vaikka muutamat asiat piti kerrata kolmeen kertaan.

Trendikahvilasta lähdettiin sitten kaupungin köyhään osaan, Athloneen. Työttömyys noin 80%, paljon ongelmia päihteiden ja jengien kanssa. 50 000 ihmistä palvelee yksi "terveyskeskus" jonne ei voi varata aikaa. Aamulla mennään jonottamaan ja neljältä potkaistaan pihalle ne joita ei siihen mennessä ole ehditty palvella. Seuraavana aamuna sitten uudestaan yrittämään. Jos on puukotettu tai muuten tulee isosti verta, pääsee jonon ohi.


Athlonessa on sekä heikkokuntoisia kerrostaloja, pieniä muurattuja paritaloja sekä peltihökkeleitä. Osalla pienistä omakotitaloista tai paritaloista on takapihalla peltihökkeli. Talon pääasukkaat alivuokraavat takapihahökkeliä jollekin vielä hieman köyhemmälle, jotta saisivat itse vähän lisää rahaa elämiseen.

Marlon Parker on yksi Athlone Living Labin vetäjistä. Pienessä keskuksessa tehdään hämmästyttäviä asioita vähillä resursseilla ja tietotekniikan avulla. Soppakeittiö ruokkii nälkäisiä, tavallisista kouluista pois potkituille ongelmalapsille opetetaan tietotekniikkaa ja käytöstapoja, suihkuunkin pääsee. Osa ongelmista on sellaisia etten halua niistä edes kirjoittaa.

Athlonen kyläyhteisö haluaa toimia itse ongelmien selvittämiseksi. Huumenuorten äidit bloggaavat ja tukevat toisiaan. Entiset addiktit tukevat nykyisiä addikteja eri chat-kanavilla ja neuvovat missä pääsee hoitoon, miten elämässä eteenpäin. Marloninkin veli on vankilassa, huumeiden takia.

Yksi bloggaavista äideistä kävi juttelemassa ja kertoi miten hienoa on kun entiset huumenuoret opettavat nyt vanhuksia tietotekniikan käyttöön. Marlon sanoi että vaimo on vähän pahana kun Marlon oli tuonut heidän uuden ison TVnsä keskuksen oleskelutiloihin... mutta vaimo on keskuksessa töissä myös ja tyyni kuin viilipytty eikä hirveän pahana näyttänyt olevan. Nöyränä palasin hotelliin. Ihmeellisiä ihmisiä täällä on.

Siitä olikin sitten hyvä pyyhkäistä kerskakulutuksen pariin. Kävin loistavaa sushia syömässä ja katsomassa löytyiskö pitkään etsimäni työjakkupuku. Löytyi se. Kummallista tämä elämä täällä.

Yksin ja yhdessä

Huomisaamuna pääsen hakemaan Pepen ja Irene lentokentältä. Ne muutamat yksinäiset viikot ennen lomaa ja tämä viikko loman jälkeen ovat muistuttaneet miten tärkeä perhe on täällä ulkomailla asustellessa. On toki perhe maailman tärkein asia Suomessakin, mutta omissa tutuissa sosiaalisissa ympyröissä, ympäristössä jossa on helppo harrastaa ja liikkua yksinkin ja on ystäviä joita tavata, yksin oleilu on erilaista. Ehdottomasti en pystyisi tai ainakaan haluaisi olemaan yksin tällaisella reissulla pysyvästi, ainakaan tässä elämänvaiheessa. Hatun nosto kaikille niille sitkeille sieluille jotka siihen pystyvät.

Periaatteessa toki yksin ollessa on vapaa muiden asettamista aikatauluista ja velvollisuuksista. Voi olla töissä myöhään ilman että kukaan kaipaa... hmm, ei välttämättä positiivinen asia. Työnarkomania ja uupuminen uhkaa täällä helposti, etenkin kun oma näkemys siitä milloin joku on "valmis" tai riittävän hyvä ei aina ole ihan samanlainen kuin kollegoilla. Olen päätynyt hälyttävän usein viime aikoina tekemään loppuun jonkun toisen hommia.

Voi harrastaa ja liikkua miten haluaa. Periaatteessa. Olen käynyt lenkillä ja salillakin joo. Helposti vaan käy niin että kun pimeällä on kurja lähteä yksin ajelemaan, se liikkuminen tapahtuu kotona juoksumatolla, mitä voi ihan yhtä helposti tehdä silloin kun perhe on kotona. Pahimmassa tapauksessa kotona liikkuminen on vaan sitä kaasulämmittimen taluttamista. Kohta alan jutella sille, me ollaan jo melkein kavereita.

- No niin, rullaillaanpas ruokapöydän ääreen.
- niik-niik-niik-niik
* *
- Sitten mennään katsomaan telkkaria.
- niik-niik-niik-niik
* *
- Aika mennä nukkumaan. Hyvää yötä! Kerronko makuuhuoneen lämppärille terkkuja?

Huolestun sitten kun se alkaa vastata muullakin kuin kitisevillä pyörillä. Vielä se ei ole onneksi kommentoinut tv-ohjelmia.

Tervetuloa kotiin, rakkaat!

Suomiloma

Suomi-loma minun osaltani tuli ja meni, Pepe ja Irene ovat vielä muutaman päivän Suomessa.
Kuten odottaa saattoi, kolme viikkoa huiskahti ohi silmänräpäyksessä ja ollenkaan kaikkia ihmisiä ei ehditty nähdä joita piti.

Perinteisiä ja kivoja Suomen kesään kuuluvia asioita tehtiin kuitenkin.

Poimittiin metsämansikoita.


Oltiin mökillä. Oma mökki on maailman paras paikka! Tällä kertaa vaan sielläkin oltiin aika lyhyen aikaa kun muuallekin piti ehtiä.


Nautittiin kauniista kesäilloista mökin laiturilla.


Vähän harmaampikin keli tuntui ihan mukavalta. Saimaa on hieno kelillä kuin kelillä.


Käytettiin perinteisiä mökkiasusteita. Mökillä kuuluu pitää hassuja hattuja ja jonkun toisen mökille jättämiä liian isoja kumppareita!


Mökkimuotikisan voitti kuitenkin tällä kertaa suvereenisti Pepe. Huomaa asiaankuuluva huru-ukko-ilme!


Pepe teki puuhommia. Taustalla Papan Irenelle rakentama leikkimökki. Arvannette että Muumit olivat rakennusaikaan kova juttu.


Ihasteltiin suomalaista metsä- ja järvimaisemaa. Tällaista ihanaa ja avaraa mäntymetsää oli oikein ikävä. Metsän tuoksu oli ihan huippuihana pitkän tauon jälkeen. Suomessa tuoksuu hyvältä!


Käytiin kurkkaamassa mitä kotitalolle kuuluu. Kiitos Ilonalle ja Pihlalle, saatiin viettää omassa kodissa pieni pätkä lomasta. Etenkin Irene arvosti sitä kovasti.


Saunottiin eri paikoissa. Kuvassa kelluva sauna joka vieraili Timon 40-v synttäreillä.


Lisäksi käytiin tanssimassa, palloiltiin Jyväskylässä ja Lahdessa, lenkkeiltiin Suomen kesässä hiekkateillä ja kaupungin kaduilla, kyläiltiin ja oltiin vaan. Jäätelöä ja makkaraa, mansikoita, herneitä, lohta ja ruisleipää nautittiin sopivasti eli aika paljon.

Kiitos kaikille joiden vieraanvaraisuudesta saimme nauttia, ja paljon haleja niillekin joiden kanssa ei onnistuttu tällä kertaa törmäämään.

Ah ja voih, taas tuli Suomeen ikävä! Terveisiä teille kaikille rakkaat ystävät!

Ei meillä lasketa

Päiviä nääs. Mutta tämän päivän jälkeen enää kolme työpäivää.

Viikonloppu meni mukavasti Artfestissa. Loppusaldo oli yksi konsertti, yksi stand-up koomikko ja neljä näytelmää sekä yksi luento ja muutamia taidenäyttelyitä. Nyt on pää kipeä ja jalat pyörällä... eiku...

Ostin jopa yhden pikkupienen taulun. Ihan pienen vaan, ihan totta, kyllä se mahtuu meidän Suomen kotiinkin sitten.

Nyt sitten pää edellä töiden kimppuun jotta saa rästit pois ennen Suomeen lähtöä. Kone lähtee torstai-iltana. Jee!

Artfest

Terveisiä Etelä-Afrikan kaakkoisosasta, Eastern Cape -osavaltion Grahamstownista. Kokousten lisäksi pääsen tällä kertaa myös tutustumaan paikallistapahtumiin, täällä on nyt meneillään maan suurin ja vanhin taidefestivaali.

Ehdin jo käydä katsomassa yhden esityksen: Stilted oli mainio esitys jossa yhdistyi hyvin fyysinen teatteri, puujaloilla kävely ja akrobatia, tanssi sekä ihan vakavaakin puhetta. Sekä nauratti että ajattelutti.

Ohjaaja on Andrew Buckland. Irenen opettaja Michelle valisti minua jo etukäteen, että jos tarjolla on MITÄÄN jossa Andrew Buckland on jotenkin mukana niin se on nähtävä. Oikeassa oli.

Huomenna menen katsomaan näytelmän Swimming lesson jonka on myös ohjannut Andrew Buckland, mutta esittäjänä on eri teatteriryhmä. Tänään illalla ohjelmassa vielä yksi luento ja yksi näytelmä, sekä yksi kitarakonsertti jos täkäläinen tuttu sai sinne liput.

Aina tämä yksin kotona käkkimisen voittaa.

Kylmäkkö raportoi.

Meillä on nyt 14 astetta lämmintä sisällä. On kuin kylmiössä asuisi, mutta kaikessa on toki puolensa.

Etuja:
Pöydälle unohtunut salaatti säilyy ihan hyvin seuraavaan aamuun.
Leikkokukat kukoistavat viikkotolkulla.
Ruokakomerossa olevat juomat ovat ihan mukavan viileitä.
Illalla tulee mentyä ajoissa sänkyyn peiton alle.
Vieraiden ulkovaatteita ei tarvitse laittaa naulakkoon, kaikki ovat ihan mielellään takki päällä.

"Haasteita":
Paleltaa.
Pyörillä oleva kaasulämmitin kulkee mukana kuin rollaattori, kahta metriä kauemmas ei siitä viitsi mennä.
Sängystä nouseminen aamuisin ei ole kivaa.
Paleltaa.

Tähän päättyy raporttimme kylmiöstä.

Eilisen jälkeen mieleen tulleita kieli- ja kulttuurielämyksiä:
Kun tilaa cappucinon, tarjoilija kysyy: "with foam?" Ööö... joo? Eikös se ole niin kuin se juttu? Nyttemmin olen ymmärtänyt, että se toinen vaihtoehto ei siis ole ilman maitovaahtoa, vaan kermavaahdon kanssa.

Paikallisia ruokia joihin paikallinen (buuri)väestö suhtautuu suurella vakavuudella:

Boerewors eli buurimakkara. Kuulemma ei saa kysyä onko se tehty oikeista buureista... Kaikilla on "salainen" tieto mistä pienestä lihakaupasta saa juuri oikeanlaista boereworsia. Täällä on nimittäin ihan oikeita lihakauppoja, leipäkauppoja ja kalakauppojakin Sparien lisäksi.

Biltong eli kuivaliha. Eri yrteillä ja mausteilla, naudasta, springbokista, kudusta, ties mistä. Suurissa ostoskeskuksissa on timanttikauppojen vieressä biltong-kauppoja, ja kauppa käy.

Kuulumisia ja kieltä

Kesäkuu on mennyt suhisten. Irene lensi Suomeen kesäkuun alkupäivinä, sitten oli töissä meidän järjestämämme kolmipäiväinen konferenssi, sitten toivuttiin ja sitten Pepe lähti Suomeen.

Nyt minä kimpoilen yksin pimeässä ja kylmässä talossamme. Ympäristönäkökulman ja yleisluterilainen etiikkahan sanovat ettei yhdelle hengelle kannata valtavaa taloa lämmittää, joten villaa ylle vaan ja yhdeksältä illalla voikin jo mennä sänkyyn lukemaan kun ei muutakaan tekemistä ole. Tuleepa ainakin kunnon yöunet nukuttua.

Pretoriassa 90% kaikesta julkisesta aktiviteetista loppuu kun tulee pimeää, tähän aikaan vuodesta siis 17:30. Ruokakaupassa voi käydä ja ravintolaan tai kuntosalille voi mennä, ja kai elokuviinkin, mutta siinäpä se. Monet ihmiset välttävät pimeällä ajamista joten kuudelta ollaankin sitten kaikki kotona telkkaa katsomassa. Tylsää...

Netissä voikin sitten surffailla paremman puutteessa, silloin kun se sattuu toimimaan. Botswanassa asuva Savu kirjoittelee blogissaan http://nytku.blogspot.com/2009/06/kielipelia.html tutunkuuloisista jutuista, tässä jutussa oli monia samoja kielijuttuja kuin täälläkin. Savun innoittamana siis otteita Etelä-Afrikan englannista siten kun minä olen sen kokenut:

now = nyt tai ainakin ihan pienen hetken päästä
nownow = ihan just, hetimiten
just now = kohta
soon = ei nyt, myöhemmin (ehkä)
Tämän kokonaisuuden hahmottamiseen on mennyt aikaa. Oma angsti vähenee merkittävästi kun ymmärtää että useimmat näistä ilmaisuista eivät sisällä minkäänlaista sitoutumista mihinkään tiettyyn aikaan, ainoa selvä asia on se, että mistä ikinä puhutaankin se ei tapahdu NYT.
Lisäys: yhden guest house -majoitusliikkeen täti kertoi hihitelleen ihmetelleensä miksi heillä majoittunut vaihto-opiskelijajoukko oli aina hirveällä kiireellä takit päällä porstuassa odottamassa puolen tunnin - tunnin päästä lopulta saapunutta kuljetusta. Johtui tietysti siitä että heille oli soitettu ja kerrottu että auto tulee hakemaan JUST NOW...

robots = liikennevalot
"Red robot" on siis punainen (liikenne)valo eikä punainen robotti. Ajo-ohjeissa oli aluksi hämmentävää kun käskivät kääntymään "toisesta robotista oikealle". Häh?

Eish! = Hitsi! Huh! Noku!
- Koskas se olisi valmis? - Eish, kun on niin kiire...

shame = voooooi (lausutaan myös yleensä pitkänä sheeeeeeim)
"Shame" on yleispätevä osallistuva tai osaaottava vastaus. Toimii yhtä hyvin silloin kun toisella on flunssa, kuin vaikkapa "Shame, miten söpö vauva!"

howzit = kuis kulkee
"Yes, howzit?" -"No, good!" Kukaan paikallinen ei osaa selittää mitä ne "yes" ja "no" tuossa tarkoittaa.

Izit? = Niinkö? Onko? Oletteko? Ihanko totta?
Kieliopillisesti hassulta tuntui aluksi esim. yhdistelmät
"I'm not feeling well." -"Izit?"
"They are coming tomorrow" -"Izit?"
..ei siis tarvitse murehtia mistään persoonataivutuksista.

sharpsharp = just just, hyvä hyvä
skorro skorro = romu romu = juuri ja juuri kasassa pysyvä auto
eina! = auts
hundred percent! = tismalleen!
yebo = jep

Esimerkiksi "eina" ja "eish" ovat aikaisemmin olleet lähinnä ei-valkoisen väestön kielessä, mutta yleistyneet nykyään laajemman joukon käyttöön. Saapi nähdä millaista kieltä sitä puhuu kun täältä tulee.

Juhlittu on

Vietämme parhaillaan väsynyttä sunnuntai-iltaa sohvalla saman viltin alla, Irene lukee, Pepe katsoo telkkaria ja minä tietsikalla. Juhlat menivät kaikki hyvin, kivaa oli ja jäljetkin on suurin piirtein siivottu. Havaitsin sisäisen karjalaisemäntäni pukkaavan pintaan, ruokaa oli juhlissa aivan liikaa ja silti olin ennen juhlia vielä syvästi huolissani siitä riittääkö ruoka. Juomiakin oli riittävästi.

Pepe on flunssassa ja mulle tuntuu olevan se tulossa, nyt pitää siis pitää juoksutreeneissä taukoa. Olemme jatkaneet reippaasti juoksentelua, tai oikeastaan Pepe treenaa monipuolisemmin, uintia, soutulaitetta, kävelyä, punttia ja juoksua. Minä käyn kaksi kertaa viikossa kuntosalilla trainerin kanssa ja juoksen kolme kertaa viikossa. Viikko sitten kävimme juoksemassa 11 km kisan kolmistaan yhdessä työkaverini Laurensin kanssa ja olimme tyytyväisiä, jokainen sai muutaman minuutin pois edellisestä kympin ajastaan. Syyskuun lopussa tavoitteena puolimaratoni, porukkaan on tulossa mukaan myös tiimimme assistentti Lorraine.

Minulla on nyt edessä tiivis työrupeama pari seuraavaa viikkoa, projektimme järjestää konferenssia jonne on tulossa yli 150 henkeä kuulemaan ja joitain kymmeniä henkiä puhumaan, kohtuullinen logistiikkahässäkkä etenkin kun täällä ei kaikki aina ole niin eksaktia.

Keli kylmenee pikku hiljaa, näin suomalaisena tuntuu mukavalta kun on vähän viileämpää, kivat ulkoilukelit. Paikalliset ovat jo toppatakeissa ja suunnilleen pipo päässä kun aamulla on vain 12 astetta lämmintä.

Ai niin, se piti vielä lisätä että juhlatarjoilujemme hitit olivat lohikeitto ja voileipäkakut, tavoiteltiin suomalaista perinnemeininkiä ja hyvin toimi.

Juhlahumua.

Edellisen kirjoituksen kirjoitettuani tulin kotiin ja näin pöydällä tyhjän Pandan lakupussin! Suoraan Vaajakoskelta meidän lähi-Spariin! Ja Irene kavereineen oli syönyt kaiken!

No, saahan sitä lisää.

Tänään käytiin ostamassa valtavasti ruokaa, viikonlopun teema on juhlat. Perjantaina on koulussa Star Show, koulun jälkeen Adamin synttärit. Lauantaina on ensin Irenen synttärijuhlat ja sitten illalla Kristiinan synttärijuhlat. Sunnuntaina on Amichan synttärijuhlat. Maanantaina on Irenen luokalla juhlat... huh huh.

Mistä muuten johtuu, että ruuhkaisella tiellä ajaminen on vähemmän ärsyttävää, jos toiseen suuntaan tulevilla kaistoilla liikenne seisoo? Ilmeisesti silloin vertaa omaa tilannettaan siihen, eikä normaalinopeuteen. Liikenne on nykyään Pretoriassa aika arvaamatonta, koko keskusta tuntuu olevan tieremontin vallassa. Kyllä 2010 kelpaa futisturistien ajella!

Raportoimme juhlista viikonlopun jälkeen kunhan kakut on sulateltu.

Suomalaisuutta

Hassua kuinka suomalaisia asioita silloin tällöin pilkahtelee esiin.

Spar myy Vaasan pientä pyöreää näkkileipää ja hapankorppuja, viimeksimainittua vieläpä useita makuja: original, kumina ja monivilja. Ugandassa oli lentokentällä myynnissä Marianne-karkkeja, en tosin ostanut.

Marimekko on vilahtanut muutaman lehden muoti- ja muotoilujutuissa. Finlandia-vodkaa ei vaan tahdo saada mistään, Absolutia kyllä on joka paikassa. Buu!

Viimeksi käydessämme Makrossa (tukun ja mega-Anttilan risteytys mutta isompi) retkeilyosaston poika kysyi mistä olemme ja sanoi tunnistaneensa kielen Suomeksi, tunsi kuulemma jonkun suomalaisen vaihto-opiskelijan. Suomalaisia opiskelijoita on joko ollut näillä nurkilla paljon tai sitten vaan jääneet hyvin mieleen kun useampikin myyjä tai tarjoilija on kertonut suomalaisesta ystävästään joka on Hoolsinkista, Kjuoupjoista tai Taammereelta.

Minä olen työpaikallani saanut lisänimen "resident Finn", kuulemma jokaisessa hyvässä IT-instituutissa pitäisi olla yksi päivystävä suomalainen.

Suomalaisilla on sekä kehitysyhteistyökuvioissa että ICT- ja innovaatiomaailmassa hyvä maine. Meitä arvostetaan sekä asiantuntemuksen, Suomen saavutusten että puolueettomuuden takia. Suomalaisia ei epäillä imperialistisista taka-ajatuksista.

Hyvä Suomi! Näin isänmaallisuuden puuskassa sovittiin juuri Veeran kanssa pitävämme yhdessä juhannusjuhlat. Uima-altaan vesikin on sopivasti + 14, pääsee tunnelmaan... mistähän saisi koivun?

Syksykevät?

Onpa outoa että täällä on syksy. Talvella (siis Suomen talvikuukausina) ei yhtään haitannut että täällä oli kesä, mutta nyt jotenkin pääni on täysin keväässä. Kävin viime viikonloppuna vaatekaupoissa, ja huomasin selvästi haluavani kevätvärejä, jotain raikasta ja heleää... ja kaupat olivat täynnä mustaa, harmaata, viininpunaista, pullonvihreää, syksyn ja talven värejä selvästi.

Aamuisin on pimeää ja koleaa, vaikeaa päästä ylös sängystä. Päivät ovat kauniita ja kuulaita, enimmäkseen aurinkoisiakin. Päivällä tuntuu ihan keväältä. Illalla tulee sitten taas aikaisin pimeää, kuudelta alkaa jo vähän hämärtää. Lenkille ei ulos viitsi lähteä oikein kuin viikonloppuisin kun ei haluta juosta pimeässä. Onneksi on se juoksumatto.

Irenellä alkaa koulupäivät olla vähissä, 3.6. lähtee Irenen lento Suomeen. 4.6. eteenpäin Irenen tavoittaa suomalaisesta vanhasta kännykkänumerostaan, jos vaikka kaverit haluaisivat soitella...

Juoksentelua

Kerroin aikaisemmin että ostettiin käytetty juoksumatto, ja näin ollen tuli hyvä syy aloittaa säännöllisempi juoksentelu. Yhdestä liikuntalehdestä löytyi sopiva 12 viikon harjoitusohjelma tavoitteena juosta lopuksi 10 km. Työkaverini Laurens juoksee myös, ja yllytimme toisemme ilmoittautumaan vapunpäivänä olevaan kympin juoksuun.

Ihan 12 viikkoa ei ollut aikaa kun aloitin helmikuun lopussa juoksemisen, mutta vähän tahtia tiukentamalla onnistui ihan hyvin. Juoksin 3-4 kertaa viikossa, ensin pelkästään juoksumatolla mutta loppuvaiheessa myös lähikaduilla viikonloppuisin.

Juoksutapahtumassa oli suuren urheilujuhlan tuntua, yli 6000 juoksijaa osallistui jollekin viidestä matkasta (tarjolla 42, 32, 21, 10 ja 5km). Pepe tuli seuraksi ja pääsimme kaikki kolme tavoitteeseen: Hyväkuntoisena maaliin ja koko matka juosten. Pepe juoksi matkan 65 minuutissa, Laurens 75 ja minä 85 minuutissa. Tästä on hyvä parantaa.

(en juossut teekkarilakki päässä mutta vappuaamun kunniaksi piti sentään kuva ottaa)

Elefantteja katsomassa

Käytiin elefantteja katsomassa pari viikkoa sitten ja otettiin kotiapumme Marthan lapset Percy (16) ja Karen (7) mukaan.

Opittiin elefanteista kaikenlaista mielenkiintoista, mm sen että niillä on elämän aikana kuudet hampaat ja hampaiden vaihtuminen vie aina pari vuotta ja on tuskallista. Hampaat eivät tule entisten ala- ja yläpuolelta niin kuin ihmisillä, vaan suun takaosasta, ikään kuin liukuhihnalta ja työntävät entiset hampaat edeltään. Syöksyhampaita on vain yhdet.

Elefantin nahka on juuri niin kuivan ja karhean tuntuinen kuin luulisikin, mutta korvalehden takaosa onkin yllättäen tosi sileää ja viileää nahkaa. Korvan takana on kuulemma jäähdytysjärjestelmä. Elefantin nahassa on myös karvoja mutta aika harvassa, niitä ei etäämmältä erota.

Pääsimme kaikki vuorollaan taputtelemaan elefantteja eläintenhoitajan opastuksella, ja aina lopuksi piti ottaa kuva syöksyhampaasta kiinni pitäen. Fantit poseerasivat hienosti kärsä ylhäällä.

Ohjelmaan kuului myös käsikkäin... kärsäkkäin... no siis käsi kärsässä kävely, saimme siis kävelyttää elefantteja kentän ympäri kärsästä kiinni pitäen. Oikeaoppinen ote oli muut sormet kärsän sisässä ja peukalo ulkopuolella. Kärsästä tuli lämmintä tuhinaa joka oli myös hiekkaista.

Lopuksi syötiin, ruokaa odotellessa Irene ja Karen taittelivat Robin Hood -hatut lautasliinoista. Ruokakin oli ihan hyvää.

Vaalit ja syksy

Syksy on selvästi saapunut, ensimmäiset pipot on jo nähty vaikka päivälämpötila onkin yli 20 astetta. Öisin laskee kyllä jo alle 10 asteen ja kotona sisällä alkaa selvästi olla koleaa ja kostean tuntuista. Makuuhuoneisiin on hankittu lämmityslaitteet, mutta muuten on vaan alistuttava siihen että lähikuukausina saa olla kotona sisällä villapaita päällä.

Keskiviikkona 22.4. oli Election Day eli vaalit, ja päivä oli julistettu kansalliseksi vapaapäiväksi. Irene oli tosin koulussa, kun amerikkalainen koulu ei aina noudata täkäläisiä vapaapäiviä, ja minä tein kirjoitustöitä kotona.

Näyttää siltä että valtapuolue ANC saa tavoittelemansa 2/3 enemmistön valtakunnallisesti, mikä tarkoittaa sitä, että halutessaan ANC voi muuttaa perustuslakia ilman muiden puolueiden suostumusta. Näin pohjoismaiselta kantilta katsottuna täkäläinen politiikka on jännittävää. ANC:n puheenjohtaja ja näin ollen vaalivoiton jälkeen tuleva presidentti Jacob Zuma (presidentinvaaleja ei erikseen ole vaan parlamentti valitsee presidentin) on ollut osallisena lahjussyytteissä, ja oikeudenkäynneissä, hänellä on 3-4 virallista vaimoa ja 10-18 lasta. Täkäläisten mielestä on lähinnä hupaista kun kertoo että Anneli Jäätteenmäki Suomessa joutui eroamaan pääministerin paikalta kun jäi valehtelusta kiinni.

Mielenkiintoista nähdä muuttuuko nyt mikään. Ei välttämättä, vaikka Zuma onkin monella tavalla erityyppinen poliitikko kuin edeltäjänsä, ANC:n politiikka jatkuu varmaankin aika samanlaisena. Toivoa voi että joihinkin asioihin tartuttaisiin entistä paremmin, esimerkiksi rikollisuus huolestuttaa kaikkia eteläafrikkalaisia.

Kissoja matkan varrelta

Mummille ja muille kissojen ystäville raportti Eastern Cape-matkan kissakohtaamisista:

Tämän pienen mustan kissan nimi on Mattie. Se asuu Summer Blue -guesthousessa Port Elizabethissa. Mattien tehtävä on leikittää vieraita, mutta aina ei jaksaisi.


"Hyvä on sitten, leikitään." Keltainen pörrönauha on Mattien lempilelu. Sitä pitää metsästää ja jahdata ja ottaa vauhtia matolta koska se ei luista.



"Grrgrrgrrgrr, namnamnam!"
Mattiella on myös kaksi aikuista kissakollegaa, jotka olivat vähän arempia. Niiden nimet ovat Georgie (tyttö) ja Nicky (poika). Mattie on myös tyttö. Georgien pääpuuha oli yrittää livistää vieraiden huoneisiin sisään kutsumatta, jos ovi suljetaan nenän edestä niin sitten ikkunasta. (Kaikki huoneet ovat maan tasalla.) Nicky piileskeli puskissa ja toimi puutarhakalusteiden tyynyjen lämmittimenä, muuta hommaa ei tuntunut olevan.


Ravintolassa Colesbergissä asusteli tämä kissakolmikko plus neljäs joka oli pentu ja jota vierailevat lapset rumppasivat.

Koska oli tylsää, valkokirjava kissa päätti härnätä harmaata veljeä.

"Kuka raapi minua niskasta?" kysyi harmaa kissa.

"Enhän minä raavi, minä puren!" vastasi valkea kissa. Ja sitten painittiin.

Pääsiäinen 2009, Oyster Bay, Eastern Cape

Pääsiäislomasta vietimme tänä vuonna Intian valtameren rannalla, pienessä kylässä nimeltä Oyster Bay. Majapaikkamme oli Oyster Bay Lodge http://www.oysterbaylodge.com/ joka sijaitsee Etelä-Afrikan pisimmän yksityisen rannan tuntumassa: 3,5 km hiekkarantaa.
Alla oleva kuva hotellihuoneemme ovelta rannan suuntaan.


Rannalle piti kävellä dyynien yli ja metsikön/pusikon läpi. Alueella olisi ollut myös kävely- ja vaelluspolkuja, mutta me keskityimme kävelemään rannalle, rannalla ja rannalta.


Rannalla oli tilaa ja avaruutta. Läheisestä kylästä sinne tuli myös joitain kävelijöitä, mutta varsinaisesti tungosta ei ollut. Kuvan pienet pisteet ovat Pepe ja Irene.


Hiekkaan on kiva jättää jalanjälkiä kun muita jälkiä ei näy, niin kuin tuoreella lumellakin.


Rantaa reunustivat dyynit joilla kasvoi varpumaista aika kovaa kasvillisuutta.


Simpukoita etsittiin ja löydettiinkin mukava pussillinen. Ne ovat nyt pestyinä terassilla kuivumassa, niitä tuodaan kuulemma Suomeen Irenen luokalle tuliaisiksi.


Rantaa riitti käveltäväksi ristiin rastiin. Aikuiset vähän lenkkeilivätkin rantaa pitkin vuoron perään.

Irene rakensi hiekkalinnoja, joissa oli virtausojat, aallonmurtajat ja muut varotoimet. Ilmeisesti vuorovesi vei ne kuitenkin huolellisesta insinöörityöstä huolimatta. Rakentaja kuvan keskellä.


Piknik-lounaan sai tilata majapaikasta rannalle, jonne sen toimitti tämä urho ratsullaan.