Tangoa katolla

Paikallinen tangoyhteisö järjestää säännöllisesti tangobileitä (milonga) Johannesburgissa. Suurin osa on valitettavasti arki- tai sunnuntai-iltana, eikä ole tullut mentyä kun seuraavana aamuna odottaa työt ja koulut.

Ystävänpäivän kunniaksi oli vähän juhlavammat bileet ja vieläpä lauantai-iltana. Meitä pyydettiin muiden esiintyjien sekaan näyttämään millaista on suomalainen tango, joten saatiin lisäkannustin paikalle vääntäytymiseen.


Tilaisuus oli Rosebank Mall -rakennuksen katolla olevalla parkkipaikalla. Tähdet tuikkivat, oli pimeää, lämmintä ja tunnelmallista. Mukavaa!

Seuraavana aamuna saapuivat vieraat, tämä viikko onkin mennyt mukavasti. Huomenna lähdetään Pilanesbergiin.

Pimeää

Eilen oli tähän mennessä suurin kokemamme ukkosmyrsky. Valtavia monisakaraisia salamoita taivaan täydeltä, sadevettä jokena kadulla ja tontillammekin, ja sitten tietenkin sähköt poikki.

Minä olin palaamassa työmatkalta East Londonista, ja vähän aikaa näytti siltä että kone ei lähde ollenkaan kun oli niin huono keli Johannesburgissa. Lähdettiin kuitenkin, mutta aika kuoppaista menoa oli.

Pepe tuli kentälle vastaan (saatuaan autotallin auki... nosto-ovi toimii tietenkin sähköisesti), ja kun päästiin kotiin siellä Irene, Martha ja Marthan lapset Percy ja Karen leikkivät sokkoa olohuoneessa. Löydettiin sitten kynttilöitä ja vietettiin loppuilta "romanttisesti" kynttilänvalossa ja mentiin aikaisin nukkumaan. Onneksi on kaasugrilli, saatiin uunissa olleet kanat kypsennettyä loppuun.

Yöllä kolmelta heräsin siihen kun makuuhuoneen valot rävähtivät päälle. Sähköyhtiön pojat olivat löytäneet vian. Tämä oli ensimmäinen sähkökatko muuttomme jälkeen, vuosi sitten niitä oli kuulemma tiuhaan mutta silloin ongelma oli sähköntuotannossa. Hyvä muistutus siitä, että taskulamppu, paristoja ja kynttilöitä pitää olla käsillä. Onneksi täällä ei näillä keleillä palella vaikka olisikin sähköt poissa.

Tangokurssi olohuoneessa

Suomessa ollessa ei koskaan saatu aikaiseksi säännöllistä argentiinalaisen tangon harrastusta. Leireillä käytiin kyllä silloin tällöin, mutta siihen se sitten jäi.

Täällä tanssilajivalikoima on vähän Suomen oloja suppeampi, joten ajateltiin hyödyntää sitä mitä on: argentiinalaista tangoa, salsaa, cerocia ja kilpatansseja löytyy. Ja lang-armia, mutta se karsiutui jo alkumetreillä...

Bert Frahm

Yllättäen Pretoriasta ei löytynytkään argentiinalaisen tangon opetusta. Johannesburgissa olisi, mutta sinne on 50 km matkaa, liikenne on välillä aika hirveää ja Irenelle pitäisi keksiä joku hoitosysteemi melkein puoleen yöhön asti... todettiin että siitä ei tule mitään.
Päätimme perustaa Pretoriaan alkeiskurssin, hankittiin opettajat, Bert ja Brigitte, jotka olivat halukkaita ajamaan kerran viikossa Pretoriaan, ja rekrytoitiin facebookin yms kautta lisää kurssilaisia muutaman suomalaisen tutun lisäksi.

Mitä ne tytöt nauraa?

Kurssikertoja on nyt kolme takana ja hauskaa on ollut. Kuvassa remmiharjoitus jolla pyritään pääsemään eroon miesten töröttävistä kyynärpäistä.

Bert ja Brigitte viettivät viime vuoden Argentiinassa tangoa opiskellen, ja olemme olleet heidän opetustyyliinsä tyytyväisiä. Kävelty on paljon, perusasioita ja perustekniikkaa on painotettu, mutta homma tuntui kuitenkin jo ensimmäisellä kerralla tanssilta (muidenkin kuin meidän mielestä)

Vilkku päälle ja ohi

Kurssipaikkana on meidän olohuone, ja vaikka se iso onkin ei sinne valtavaa ryhmää mahdu. Kuusi paria on nyt joukossa mukana, muutama ehkä vielä mahtuisi. Hetkittäin on ahdasta etenkin kun kaikilla ei vielä riitä kapasiteetti yhtä aikaa viemiseen ja liikenteen seuraamiseen. Kyllä se siitä.

Peterillä on mukavaa vaikka kengät unohtuivatkin. Sukkatangoa!

Ihan niin kuin Suomessakin, kurssilaisten ikähaitari on parikymppisestä päälle kuusikymppiseen. Enimmäkseen on tanssittu oman parin kanssa, mutta session loppupuolella vaihdetaan aina pareja.



Siitä se lähtee...

Hämmästyttää kummastuttaa

Joihinkin asioihin tottuu ja oppii, joistain yllättyy joka kerran, joitain ei enää hämmästele mutta huomaa aina. Erilaisia asioita Etelä-Afrikassa:

Naiset tulevat töihin asiallisessa jakkupuvussa - joka yhdistetään joko huippukorkeisiin nirunarujuhlakenkiin, tai varvassandaaleihin. Vanhemmat rouvat valittavat talvemmalla että on kylmä, mutta ovat edelleen ilman sukkia ja sandaaleissa. Pipo ja sandaalit on ihan käypäinen yhdistelmä.

"-Hello, how are you? -I'm fine, and you? - I'm fine..."
Tämä keskustelu käydään jokaisen puhelinkeskustelun aluksi (ennen kuin sanotaan kuka soittaa), joka päivä työpaikan portinvartijan kanssa, jokaisen työkaverin kanssa jota ei vielä sinä päivänä ole nähty, ruokalan tädin kanssa, siivoojan kanssa.... Mutta miksipä ei? Ei sitä niin kiire ole.

Kaduilla tulee vastaan uusia Mersuja, Ferrareita, Rolls Roycejakin on nähty... sekä sitten skorro skorroja jotka pysyvät kasassa ilmastointiteipillä. Ihan totta, tänään työpaikan parkkipaikalla on auto jossa toinen etuvalo on teipattu paikalleen. BMW on täkäläisessä kielenkäytössä Black Man's Wheels, sillä voi todistaa päässeensä elämässä eteenpäin. (Mustien neitosten mielestä se tarkoittaa kuulemma Be My Wife....)

Jokainen vastaantulija tervehtii väristä riippumatta. Aamulenkillä moikataan muut lenkkeilijät, yövartijat, kadunlakaisijat, töihin kiiruhtavat rakennusmiehet, kotiapulaiset ja koiranulkoiluttajat. Tosin päätellen siitä miten ilahtuneesti osa vastaantulijoista vastaa tervehdykseen, voi olla että mustaa miestä eivät kaikki valkoiset naiset tervehdi.

Koulussa opittu yleissivistys on Suomessa itsestäänselvyys, sen olemassa oloa ei huomaa, mutta täällä huomaa välillä sen puutteen. Monikaan täkäläinen ei tiedä tavallisten paikallisten puiden nimiä kysyttäessä. Taksikuski ei usko että pohjoisella pallonpuoliskolla on silloin kesä kun täällä on talvi. Raskaaksi tulemisen mekanismit ovat salaperäisiä, ainakin ennen kuin osuu kohdalle.

Hyvin todennäköisesti seuraava maan presidentti on henkilö, joka on korruptiosyytteiden kohteena, jonka raha-asioiden hoitaja, yhtiökumppani ja paras ystävä on samoihin asioihin liittyen jo vankilassa, joka on esittänyt HIV-tartunnan ehkäisykeinoksi suihkussakäyntiä, ja joka juuri on ottamassa itselleen kolmatta vaimoa... siis yhtä aikaa kolmatta. Kaikkiaan jo viidettä, mutta yksi on ottanut eron ja yksi kuollut. Jos Suomessa on joskus tuntunut että politiikassa on käsittämättömiä piirteitä, niin täällä saa asteikkoon vähän lisää pituutta ja leveyttä. Mutta tylsää ei ole.

Aikakäsitys on välillä... öö... joustava. Eteläafrikkalainen työparini käytti järjestämässämme tilaisuudessa puheenvuoron, jossa hän totesi että aikaa on jäljellä vielä tunti, kolme esitystä on jäljellä, joten esitysten kesto olisi hyvä rajata 20 minuuttiin, paitsi tietysti jos tuntuu että se ei riitä, jolloin voi käyttää pidempään. Ja sitten keskustellaan jokaisen puheenvuoron päätteeksi. Miten niin tässä olisi jokin ongelma? Ja mitä tuo suomalainen tuolla viittilöi ja osoittelee kelloa?

Määräajatkin joustavat, tai siis eivät virallisesti mutta kuitenkin. Jos jonkun asiakirjan pitäisi olla valmis perjantaina, niin onhan se aika hyvin jos se on valmis seuraavana tiistaina. Ja kai me voidaan vielä päivittää meidän hakemusta vaikka arviointikokous onkin jo ollut? Kun tällä ois kuitenkin kiire.

Silloin tällöin vastaan tulee ihmisiä joiden kanssa asiat sujuvat. Irenen opettaja lähettää keskellä päivää tekstiviestin kertoakseen että päivä on mennyt hienosti ja englanti alkaa sujua, vaikka aamulla olikin vähän mieli musta. Toinen työkaveri hoitaa asiat itsenäisesti, oma-aloitteisesti eikä edes masennu vaikka joskus pitääkin vähän tehdä korjausliikkeitä. Huoltoasemalla henkilökunta tankkaa, pesee ikkunan, katsoo öljyt, vie maksun kassalle ja tuo vaihtorahat ja hymyilee. Aidosti.