Udzungwa

 Tänä vuonna päätettiin joululomalla vähän autoilla Tansaniassa. Menimme joulun viettoon Ruahan kansallispuistoon joka on Iringan lähellä, eteläisillä ylängöillä. Halusimme kuitenkin vähän pilkkoa ajomatkaa osiin, ja menomatkalla yövyimme Hondo Hondossa joka on Udzungwan kansallispuiston vieressä.

Hondo hondossa on kaikentasoista majoitusta, leirintäalue, soputelttoja, perustasoisia majoja sekä aika hienoja safaritelttoja. Siinä vaiheessa kun varasin majoitusta, ei ollut kuin niitä safaritelttoja vapaana joten niihin päädyttiin. Ihan kiva paikka.

Yksi puiston suurimmista houkutuksista on kävely Sanje-vesiputousten huipulle. Aamulla menimme kansallispuiston portille, sieltä saimme mukaan oppaan ja retki alkoi.

Retki oli aika hikinen ja nousua oli reippaasti, hiki virtasi joka paikasta noroina kun metsässä oli kosteaa. Välillä jopa ripsautti sadetta, oltiinhan sademetsässä.

Metsässä oli kaikenlaista jännää ötökkää ja kasvia, ehkä oudoin löytö oli tämä sieni.

Maisemat ylhäällä olivat kyllä vaivan arvoiset.

Putouksia ja näköaloja pääsi ihailemaan muutamasta eri paikasta, ja ylhäällä pääsi vesiputouksen alle uimaan.

Noin 20-asteinen vesi oli taivaallista kiipeämisen jälkeen, ikävä kyllä vaan alas mennessäkin tuli hiki. Ihana paikka ja mieleenpainuva retki.

Aarrgh, slurps, bang bang!

Lentelin maanantain aamukuuden koneella Kilimanjaron kentälle. Koneessa meinasi mennä tarjottu jogurtti väärään kurkkuun, kun koneen viihdejärjestelmästä alkoi tulla kauhuelokuvaa. Päitä putoili, ihmiset sairastuivat, muuttuivat zombieiksi ja hyökkivät toisten ihmisten kimppuun. Yhdysvaltain armeija urheasti taisteli. Ei ollut kuulokkeita tai muutakaan valinnanvaraa, elokuva näkyi ja kuului kaikille.

Oli ihan pakko huomauttaa lentoemännälle, että onkohan tämä nyt ihan koko perheen elokuva, kun koneessa oli kuitenkin kouluikäisiä lapsiakin. Lentoemo kiirehti korjaamaan tilannetta, ja hetken kuluttua näyttöruudut kääntyivätkin piiloon - mutta ääniraita jatkoi. Aarrgh huusivat ihmiset, slurps sanoi zombie haukatessaan ihmista kurkusta ja bang bank kävivät amerikkalaissotilaiden pyssyt.

Tätä jatkui viitisen minuuttia ja useampaakin ihmistä alkoi jo naurattaa, ne märät maiskutusäänet ja korisevat kauhunhuudot kuulostivat aika absurdeilta ilman sitä kuvaa. Lopulta lentoemäntä keksi, että elokuvan saa pois päältä vain jos näytöt ovat alhaalla, pisti ne sekunniksi alas ja filmin poikki. Loppupäivän mieleeni tuli elokuvan äänimaailma ja alkoi hihityttää.

Takaisin tullessa oli sitten toisenlainen kone eikä elokuvaa - pettymys! Onneksi matkakumppanini Minna itselleen tyypillisesti päätyi juttelemaan vieressään istuvan tansanialaisen herran kanssa, joka välttämättä halusi viedä meidät VIP-terminaaliin VIP-autolla joka tuli häntä koneen ovelle vastaan. Tämä oli tietenkin sekä pidempi että hitaampi tapa päästä kentältä ulos, mutta nähtiinpä upeat plyyssisohvat ja VIP-terminaalin huolitellut emännät. Eikä olisi tarvinnut kävellä koneesta 30 metriä terminaaliin, paitsi että ehdin jo kävellä rahvaan terminaalin ovelle ennen kuin Minna huusi minut takaisin koneen luokse.

Herra kertoi olevansa paikallinen kansanedustaja, eikä me tietenkään tunnistettu häntä kun hän sanoi olevansa Charles Makongoro. Kotona sitten google kertoi, että kyseessä oli Charles Makongoro Nyerere eli Tansanian perustajapresidentin poika. Mielenkiintoisia elämyksiä taas.

Pikkujoulut

 Tansaniassa on suomalaisten oma (opinto)yhdistys Elimu ry. Se pitää Suomi-koulua, ylläpitää suomalaista pientä kirjastoa sekä järjestää suomalaisyhteisölle kaikkea mukavaa toimintaa.

Joulujuhla on Suomi-koulun lukukauden päätösjuhla, jossa lapset esittävät jotain ja kaikki laulavat joululauluja. Ruokien tuominen jaettiin kaikkien kesken, joten yhteisvoimin paikalle saatiin ihan kokonainen suomalainen jouluateria. Meidän osuus tosin hoidettiin rahalla - maksettiin osa joulukinkusta. Tämä emäntä ei nyt kerinnyt... onneksi oli niitä jotka sekä ehtivät että osasivat. Oli namia.

Tonttuleikit kuuluvat tietysti myös ohjelmaan. Aina välillä huomasi, että meinasi sanat unohtua niin aikuisilta kuin lapsiltakin. Soihdut sammuu -laulun säkeistöjen välissä tuli välillä pikku taukoja, mutta joku aina muisti kuinka se jatkuu.

Luonnollisesti ohjelmaan kuuluu joulupukki, ja joka vuosi lapsia vähän jännittää että miten se pukki pääsee paikalle kun lumetkin on vähän vähissä. Tuolta se tulee!

Tänä vuonna pukki loikkasi uima-altaan aidan yli, ja säikäytti samalla altaalla olevat ei-suomalaiset.

Pukki kertoi lapsille huimia juttuja ja jakoi elämänohjeita. Sukkamehu ei esimerkiksi koskaan haise, jos ei käytä sukkia!

 Pukki näytti myös lapsille kiikarin jolla tontut kurkistelevat ovatko lapset kilttejä. Kiikari oli viimeisintä teknologiaa, ja sen tiesi siitä että kiikarissa luki "made in USSR".

Hiukkasen meinasi joulupukin näkeminen osalla lapsia vetää vakavaksi, aikuisilla poskiin koski.

Kun lahjat oli jaettu, syötiin ja syötiin ja syötiin. Sitten olikin aika kotona viimeistellä Irenen matkalaukun pakkaus. Irene lensi seuraavana yönä kahden muun suomalaistytön kanssa Suomeen ja palaa tammikuun puolella takaisin. Meillä on suunnitelmissa kansallispuistojoulu suomalaisten ystävien kanssa.
 

Joulukoristelua

Irene varmaan luulee, etten viitsi yhtään joulukoristella kun ei me edes jouluna olla Suomessa. Ettenkö muka! Ja aion pitää tämän joulukuusen esillä koko vuoden!

Yhtä juhlaa!

 Itsenäisyyspäivän vieton lisäksi kaikkea muutakin mukavaa on loppuvuoteen mahtunut. Meillä on käynyt ystäviä Suomesta, joka antaa kaiken muun kivan lisäksi hyvän syyn vähän kotimaanmatkailla ja tehdä muutakin hauskaa. Mikumissa käytiin Soilen ja Päiviön kanssa katsomassa muun muassa haukottelevaa virtahepoa.

South Beachin puolella on käyty pari eri kertaa, tässä Irene Lighthouse Resortissa ottamassa rennosti.

 Paikka ei ole mikään huippuhieno, sähköä on illalla muutama tunti mutta tunnelma on kiva ja huoneet ovat mukavat. Ulkona oltiin tietenkin paljon, ja sisälläkin on vähän kuin ulkona kun ikkunoissa ei ole laseja ollenkaan, vain hyttysverkot.

 Soile ja Päiviö sekä Antti ja Anneli saivat kattohuoneistot, meillä oli pieni mökki.

 Pepellä oli Movember-parta, mutta se on jo nyt poistettu. Oli aika kiva kuitenkin, eikö?

 Juhlimme myös itsenäisyyttä suurlähettilään itsenäisyyspäivän juhlissa. Kuvassa mukana ystävämme Sanna. Mekon teetin täällä, itse kangaskadulta etsimästäni kankaasta. Pepellä on tietenkin päällä tansanialainen Kaunda-puku.

Lisää juhlia ja kuvia seuraavassa postauksessa....

Yrittäjyyttä

 Selailin valokuvia kameran muistikortilta, ja huomasin kuvanneeni kadunvarsiyrittäjyyttä aika paljon viime viikkoina. Tässä pyöräkorjaamo.

Toisella kerralla ohi mennessä tässä oli itse peltiseppä takomassa näitä wokkipannujaan, nyt oli vain myymälä auki.

Puunalusparturit ovat aika yleinen näky, vaikka on niitä ihan sisätiloissakin.

Huonekalukauppa toimii ulkoilmassakin....

Autokoulu mainostaa. En tiedä liittyvätkö takana olevat autot mainokseen - luultavasti ei. Yleensä autokouluautot ovat todella huonokuntoisia ja lommoisia täällä.

Matkalla Mikumiin safarille ajettiin tällaisenkin ostarin ohi.

Kahvilassa ei tällä kertaa ollut vilkasta.

Rakennusteollisuutta tai ainakin harkkotehdas.

 Tienvarressa vihanneskauppias.

Tämän autokorjaamon pihalla istuimme autossa yhdellä reissulla, mutta siitä lisää toisen kerran...

Itsenäisyyspäivä!

 Darissa itsenäisyyspäivän vietto on jo aloitettu asianmukaisesti Suomen lipun nostolla, tällä kertaa nostajina Xandra ja Emma. Viime vuonnahan Irene oli nostamassa Serafiinan kanssa.

Suurlähettilään residenssiin oli kokoontunut iso joukko Suomi-koulun oppilaita sisaruksineen ja vanhempineen seuraamaan lipun nostoa.

 

Juhlaväki oli asianmukaisesti hyvin sinivalkoista, ja Maamme-laulu soi hienosti!

 

Lippuseremonian jälkeen päästiin nauttimaan juhlakahvit ja mehut, sekä suomalaista pullaa, lohileipää ja karjalanpiirakkaa.

Etenkään isompia tyttöjä ei tuntunut haittaavan että tämän takia joutuivat valitettavasti jättämään päivän ensimmäisen oppitunnin väliin....

Kahvien jälkeen ohjelmassa oli vielä pientä treeniä iltaa varten. Varmasti taas mahtavat juhlat odotettavissa!

Hyvää itsenäisyyspäivää täältä meiltä! Juhlapyhinä on aina vähän ikävä Suomeen, mutta toisaalta silloin myös arvostaa loistavaa suomalaisyhteisöämme täällä Darissa.

Armotonta menoa

Ihan irrallisena tietona kerron ensin, että yksien suomalaisten kaverien naapurissa olevasta moskeijasta lauletaan joinain juhlapyhinä ihan selvästi jotain versiota laulusta "Armonta menoa". Silleen alavireisesti ja hitaasti, ilman säestystä. Sanoista ei saa selvää ihan, mutta ihan se kuulostaa siltä:

Armotooontaaaaa, meenoooaaa
pannaan nyyyt
vaauhdillaaaa

Ja sama uudelleen. Melodia on ihan sama.

Työpaikalla pääsin taas osallistumaan pankkitilin avaamiseen. Se se on jännää puuhaa! Kukaan ei oikeasti tiedä mitä kaikkia papereita siihen tarvitaan, ja kerralla ei varmasti onnistu. Onneksi tällä kertaa ei tarvinnut hoitaa sitä itse, vaan isäntäorganisaatiomme taloushallinto hoitelee.

Olin saanut jo ennalta tiedon että pitää toimittaa 5 valokuvaa. Sitten sain ihan toiselta henkilöltä talossa tekstarin: "Taloushallinto etsii sinua". Vastasin ettei ilmeisesti kovin tarmokkaasti, sillä olin ollut omassa työhuoneessani koko päivän, puhelinkin oli päällä ja mailejakin luin. Lupasin kuitenkin mennä käymään.

Taloushallinto katsoi mustavalkoisia valokuviani, ja sanoi että pitää olla värillisiä. "Täytitkö lomakkeen??" Kun näytin kysyvältä, sain mukaan lomakkeen tutustumista varten, ja sovittiin että tulen seuraavana päivänä uudelleen kuvien kanssa ja taloushallinnon setä auttaa minua täyttämään lomakkeen.

Näin tehtiin. Ihmeellistä kyllä kuviksi kävivät väriprintterillä itse printatut ja leikatut "passikuvat" jotka piti "sertifioida" kirjoittamalla kunkin kuvan taakse nimmari ja päivämäärä. Luonnollisesti tarvittiin myös kopiot passista ja työluvasta, eikä sitä tietty viimeksi kukaan viitsinyt sanoa - mutta olinpas arvannut! Hähää, ne oli mukana.

Sitten lomakkeeseen piti täyttää osoite ja puhelinnumero, syntymäpaikka ja muuta olennaista tietoa. Tällä kertaa ei tarvittu isän ammattia. Meinasi olla haaste ettei ole lankapuhelinta mutta siitä selvittiin. Sitten sain toisen lomakkeen. "Menet tämän kanssa korttelijohtajan luokse".

En meinannut oikein ymmärtää edes mistä on kyse, ja kärsivällisesti taloussetä kertoi, että lappuun kirjoitetaan osoite, ja sitten mennään paikallishallintoon kuuluvan kortteliviranomaisen luokse lapun ja passikopion kanssa ja sitten tämä leimalla todistaa että asun siellä missä väitänkin asuvani. Kysyin mistä se korttelimies sen tietää, tähän ei osattu vastata.

Kysyin miten sen korttelijannun löytää. "Se on siellä Oysterbayssa, semmoinen talo, ootapa nyt, siellä on Tansanian lippu pihalla... kyllä sen näkee kun ajaa ohi..." Tässä kohdassa setä huomasi että kulmakarvani lähestyivät hiusrajaa uhkaavalla vauhdilla ja ehdotti että jos kuitenkin heidän autonkuljettajansa kävisi hakemassa paperiin leiman. Suostuin.

Sitten allekirjoituksia monta, pariin eri lomakkeeseen ja sormenjälkikorttiin. Sekä se sormenjälki. Parin päivän päästä tuli toinen herra käymään, ja kertoi että vääriin paikkoihin oli allekirjoitettu ja peukalolla leimattu, joten otettiin uudelleen. Toivotin hänelle onnea pankkimatkaan, hän kiitti vakavana ja lähti. Odotan jännityksellä koska tili aukeaa.

Yritin lisätä tähän kuvan musteisesta peukalostani muttei onnistunut.

Armotoontaa.... meenoooaaa...

Afrikkalaisia eläimiä

Vaikka villieläimiä ei täällä Darissa kovasti näekään, eläinkunnan kanssa ollaan välillä paljonkin tekemisissä.

Viimeaikoina muurahaiset ovat yrittäneet vallata taloamme, ja ilmeisesti myös naapuritaloja. Hassua kyllä, valtausyritys on keskittynyt toisen kerroksen kylppäreihin eikä esimerkiksi keittiöön niin kuin luulisi. Ahkeran myrkyttämisen jälkeen hyökkäyksiä ei nyt ole näkynyt.

Muita ötököitä juoksee välillä keittiönlaatikoissa, ihan yksityistapauksia tosin. Ja Mary on listinyt pari pikku pikku torakkaa keittiön allaskaapista. Hiiriä ei enää ole näkynyt keittiössä, ovat siirtyneet ulos. Maryn työvaatteita oli pyykkituvasta pureksitty.

Liskoja on ulkona paljon ja sisällä joskus näkyy, sellaisia ihan pieniä ja sieviä. Ne syövät ötököitä ja siksi Maryä on kielletty niitä tappamasta. Jostain syystä ne ovat enimmäkseen täällä aika vaaleita, sellaisia kermanvärisiä. Sopivat sisustukseen ihan mukavasti.

Ulkona roskiksien ympäristössä elelee muutama kulkukissa, ne taitavat kyllä hankkia ruokansa aika laajalta alueelta. Välillä täällä, välillä muualla. Toivottavasti pitävät mahdolliset rotat kurissa. Kulkukoiria ei hirveästi näy, vahtikoiria kyllä.

Uima-altaassa on välillä rapuja! Ilmeisesti ne lähtevät käppäilemään läheiseltä rannalta ja sitten ilmeisesti haistavat veden ja päätyvät altaaseen. Aika hengettöminä ne yleensä sieltä löytyvät, kloorivesi ei taida olla ihan terveellinen elinympäristö äyriäisille.

Lintuja on paljon, välillä etenkin illan hämärtyessä kuuluu aika monenlaisten lintujen ääniä. Variksia myös valitettavan runsaasti, ihan ongelmaksi asti. Jopa varistenhävityskampanjoita on pidetty, ne eivät kuulu tänne luontoon mutta jostain ovat tulleet ja rannikolle jo levinneet.

Iltahämärän aikaan näkyy hienosti erikokoisia lepakoita, isoja ja pieniä. Pepe on käynyt sukeltaessa katsomassa kalojen lisäksi merikilpikonnia ja hummereita, ja kuullut veden alla myös valaiden laulua.

Ja tietenkin katukuvassa näkyy mopojen tarakoilla kuljetushäkeissä kanoja ja ankkoja. Katujen varsilla heti kun menee keskustasta ulos on siipikarjaa ja vuohia, lehmiäkin on ihan Darin alueella näkynyt.

Ja juuri nyt meidän perhe on täynnä kuin pienet possut kun käytiin paikallisessa japanilaisravintolassa lounaalla. Sellaisia eläinkuntamietteitä tänään.

Melkein sakotettu

Olin tänään Darin keskustassa tanskalaisen ystäväni Pernillen kanssa kangaskaupoilla, Pernillen laina-autolla. Kuten tavallista, keskustassa oli hirveä hässäkkä ja parkkipaikat täynnä, mutta onneksi ystävällinen parkkiassistentti viittoili että pikku Micrallemme löytyy tilaa pientareelta, paikasta jossa se ei ole kenenkään tiellä.

Ostosten jälkeen palattiin autolle, ja kas kummaa, parkkiassistentti oli kadonnut ja etupyörässä oli pyörälukko. Etuikkunaan oli jätetty lappu jossa kerrottiin mihin numeroon saa soittaa autonsa vapauttamiseksi.

Pernille soitti, ja iloinen ääni ilmoitti että tulossa ollaan - ennen kuin Pernille oli kertonut missä auto on. Ei hätää, he tietävät kyllä! Lieneekö parkkiassistentilla ollut diili parkkivahtien kanssa, ilmiannetaan väärinpysäköivät valkonaamat, niillähän on rahaa.

Askarit (vartijat) saapuivat paikalle ruskeissa univormuissaan pamput vyöllä. Pakollisten tervehdysten ja pahoittelujen jälkeen päästiin asiaan. 65000 shillinkiä sakkoa! Siis noin 33 euroa, aika kova maksu täkäläisittäin... mutta ei mitään mahdollisuutta tarkistaa pitääkö paikkaansa. Ikkunaan jätetyssä lapussa ei ole mitään hintaa.

Kerroimme että ilman kuittia ei makseta mitään. Vartijat sanoivat että voimme lähteä kaupunginvirastolle maksamaan ja lähtivät meidän kanssamme kävelemään sinne. Ennen matkaanlähtöä toki vielä tarjottiin mahdollisuutta maksaa 35000 ilman kuittia... mutta pysyimme tiukkana.

Muutaman korttelin matkalla piti selvittää mm mistä maasta ollaan, puhutaanko swahilia ja mikä on uskontokunta. Sellaista small talkia täällä.

Perillä kiivettiin toiseen kerrokseen etsimään pomoa joka vastaanottaa sakot - mutta pomo olikin lähtenyt jo kotiin! Olihan jo puolipäivä. Pole. Sori. Pernilleltä menee hermot aika herkästi, ja hän ilmoitti aika napakasti että ei ole meidän ongelma jos pomo ei ole töissä, ja ei pidä mennä lukitsemaan autoja jos ei ole eväitä hoitaa hommaa kunnolla loppuun asti.

Meidän pikku vartijoita alkoi hermostuttaa, ja he päättivät viedä meidät viraston portin vartijoiden kopille jossa oli ilmeisesti joku pikkupomo. Pomo ehdotti ensin että voimme maksaa 40000, ja sitten tarjosi vielä 18000 superalennusta. Tässä kohtaa Pernille oli jo melkoisen tuohtunut, ja hän ilmoitti aika lujalla äänellä että on törkeää vaatia lahjuksia, mitään ei makseta ilman kuittia, auto on avattava ja hän voi tulla maanantaina maksamaan kuittia vastaan koko summan ja samalla tekee raportin siitä että kaupungin työntekijät yrittävät pyytää lahjuksia sakkojen maksamisen sijaan.

Tässä kohtaa pikkupomo otti lapun itselleen ja ilmoitti että pojat lähtevät avaamaan lukon, ei tarvitse tulla maanantaina takaisin.

Dar es Salaamin pormestari on ilmeisesti pyrkinyt tiukentamaan erilaisia asioita kaupungissa, muun muassa pysäköinnin valvontaa. Vaikuttaisi siltä että henkilöstön koulutuksen ja motivoinnin kanssa on vielä hieman tekemistä.

Arjen sattumuksia.

Aina ei tiedä mitä täältä kirjoittaisi. Valittaa ei viitsisi, mutta mikään sokerikuorrutettu matkailumainosviestintäkään ei innosta, ja tuntuu että näinköhän nämä meidän normaalit arjen säädöt ketään kiinnostaa.

Kokeillaan.

Minä olen viime viikkoina töissä säätänyt muun ohessa tansanialaisen retkikunnan matkaa Suomeen. Ensi viikon lauantaina lähdetään (toivottavasti) ja säätämisen määrä on ollut kyllä käsittämätön. Saa nähdä miten pinna riittää viikon reissun ajan kun valmisteluissakin meinaa jo paukahtaa. Hieman mielialaa nosti kyllä, kun kollegani Jukka ehdotti että kostoksi ensimmäisellä illallisella tarjotaan pelkkää mämmiä. Hmm... saiskohan Zetorista?

Irenen koulu on taas sujunut ihan hyvin. Tänne muutti yksi uusi suomalaisperhe jolla on kaksi Irenen ikää lähellä olevaa tyttöä, nyt on siis kiva kun on neljä isoa suomalaistyttöä kavereina. Edelleenkin me tosin viihdytään aika hyvin kaikki kotona keskenään, viikonloppuisinkin on välillä intensiivisen työ- ja kouluviikon jälkeen ihan mukava olla kotona, käydä salilla ja uimassa, katsella elokuva dvd:ltä ja olla vaan. Meillä ei siis tällä hetkellä ole kytketty telkkaria verkkoon ollenkaan, kun kansallisen verkon ohjelmat ei oikein kiinnosta ja kaapelitv on varsin kallis. Telkkarista katsellaan sitten elokuvia tai pelataan Wiitä.

Aloitettiin tällä viikolla taas tanssinopetus, nyt kokeillaan argentiinalaisen tangon alkeita kun sille tuntui olevan kysyntää. Kivaa on, ja ryhmään tippuu pikkuhiljaa lisää ihmisiä. Miehistä vaan on täälläkin vähän vajetta. Kurssia pidetään kerran viikossa läheisessä jooga/tanssi/pilatesstudiossa ja toisen kerran viikossa on "vapaaharjoitukset" meidän kattoterassilla.

Meidän katolla urheillaan muutenkin. Jukka pitää combat-tyyppistä musiikkiliikuntaa kahdesti viikossa, ja se on tosi kivaa ja jopa koukuttavaa. Kunto on noussut selvästi, pomppua riittää paremmin. Lisäksi välillä salilla ja meidän altaassa uimassa, Pepe käy myös täkäläisen liikuntakeskuksen pidemmässä altaassa välillä. Irenellä on koululiikunnan lisäksi taas jalkapalloa ohjelmassa, nyt vaan treenejä mutta myöhemmin alkaa sitten pelitkin.

Vielä ei ole pikkusateiden aika mutta jostain syystä tällä viikolla on satanut. Ihan mukava että tulee vähän viileämpiä päiviä, mutta liikenne menee sitten aika sekaisin ja tiet huonoon kuntoon jos enemmän sataa. Sadekaudella ei korjata teitä ollenkaan, nyt meidän muutamalla lähikadulla oli aloitettu asfalttiin tulleiden reikien korjaus. Ehtivät jyrsiä vanhaa asfalttia pois isoiksi kulmikkaiksi aukoiksi, mutta uutta ei ole näkynyt. Toivottavasti eivät tielaitoksessa paljon säikkyneet sateita... kuopat vaan syvenee nyt.

Asuinalueen turvallisuutta parannettiin, nyt on hälytysnapit talossa. Kukaan ei tosin tiedä mitä pitäisi tapahtua kun niistä painaa tai tapahtuuko mitään. Ihan turvallinen olo on kyllä edelleen ollut.

Hyvää pihvilihaa täältä ei oikein saa edelleenkään, paitsi ehkä brasilialaisten ravintolasta ja etelä-afrikkalaisten lihakaupasta, jos ne on sattuneet saamaan. Molemmista valitetaan että Tansaniassa leikataan liha miten sattuu ja siitä on vaikea saada hyvää. Onneksi kala on hyvää ja kaikkea muuta kyllä saa, jotkut asiat tosin ovat hurjan kalliita niin kuin kunnollinen suklaa tai juustot. Helpottaa kulutuksen kohtuullistamista.

Terveisiä meiltä.

Juhannusta!

Hyvää juhannusta Suomeen ja muuallekin! Täällä on talvi tullut, aamuisin on joskus vain 20 astetta lämmintä ja Mary tulee töihin huiviin kääriytyneenä kun on niin kylmä. Tosin tänään puoli viiden aikaan auton lämpömittari näytti +29 joten kyllä täällä edelleen tarkenee.

Kämppisten kanssa elämä sujuu rauhallisesti, töissä käydään, pari kertaa on uitu ja saunottu porukalla ja jokunen DVDkin on yhdessä katsottu. Meidän uima-allas on nyt kivan viileä joten siinä voi uida ihan silleen urheilumielellä. Keskikesällä siinä ei oikein viitsinyt kuin kelluskella kun se oli semmoista kylpyvettä.

Huomenna odotettavissa suomalaisten kavereiden kanssa vähän juhannusjuhlintaa ja lauantaina on yhden suomalaisen naisen polttarit eli "tea party". Ilmeisesti teetä ei kuitenkaan juoda. Juhlien vetonaula on jostain maaseudulta tuotettu nainen, jonka erityisalaa ovat "vaimojen taidot". Odotan jännityksellä ja raportoin. Vähän suomalaisiakin riittejä odotettavissa mutta tässä vaiheessa en kerro tarkemmin, siltä varalta että luiskahtaa juhlakalun korviin.

Olen siis ryhdistäytynyt ja alkanut taas ajaa autoa, eikä se ollutkaan kamalaa vaikka niin kuvittelin. Toistaiseksi olen vaan pyörinyt täällä meidän kulmilla, ruuhkahässäköihin en ole vielä halunnut, ei kestä hermot. Ajolinjat ovat kyllä tässä Afrikassa ajaessa kärsineet, huomasin tänään. Pitää ryhdistäytyä Suomessa ettei tule poliisisetä puhuttelemaan.

Asuinalueemme portinvartijat olivat kyllä hauskan näköisiä kun näkivät minut ensimmäisen kerran ajamassa, selvästi pohtivat hetken että osaakohan tuo oikeasti ajaa ja uskaltaako sen päästää portista ulos. Päästivät kuitenkin ja nyt toisilla kerroilla ovat vain aurinkoisesti hymyillen vilkuttaneet minut portista ulos.

Terveisiä kaikille! Odotan kovasti Suomeen tuloa jo.

Kanga(s)juttuja

Kävin kuluneella viikolla Darin keskustassa kangaskaupoilla ja ostin tässä postauksessa näkyvät kangat. Googlella löytyy paljon lisää kuvia kangoista ja niiden käyttäjistä jos jotain kiinnostaa. Myös kangojen sananlaskuista löytyy englanninkielisiä nettisivustoja esimerkiksi hakusanoilla "kanga proverbs"

Kanga on tansanialaisen (ja myös muiden itäafrikkalaisten) naisen yleisvaate. Kanga koostuu kahdesta identtisestä kangaskappaleesta, noin 150x110 kumpikin. Koot vähän vaihtelevat valmistajasta riippuen, mutta idea on se, että yhdestä kappaleesta saa esim vyötärölle solmien nilkkapituisen kietaisuhameen, tai kainaloiden alle solmien alle polven ulottuvan mekon. Kangaa käytetään yleisesti myös lapsen kantoon selässä.

Kila jambo tumshuruku mungu - Kiitos jumalalle kaikesta

Kangan kahta kappaletta käytetään hyvin luovasti asujen koostamiseen. Usein asussa on mukana jonkinlainen t-paita, muuten menee liian paljastavaksi. Kangoja käytetään myös eri kuoseja sekoitellen, yhdestä kanga-kappaleesta voi tehdä päähuivin, toisesta hameen ja kolmannesta yläosan. Jos kahta kappaletta käytetään esimerkiksi niin, että toinen kietaistaan kainaloiden alle ja toinen vyötärölle, ne laitetaan avautumaan eri suuntiin jolloin mitään ei vilahtele vaikka tuuli heilauttaisikin hametta.

Uchungu wa mwana aujuae mzazi – Vanhemmalla on vahvimmat tunteet lastaan kohtaan (tässä viitataan synnytystuskiin ja kuinka tuska luo vahvimmat siteet)

Kangassa on aina kirjoitus painettuna kuvion keskustapaneelin alaosaan. Teksti voi olla jokin yleispätevä mietelause, mutta kangoilla voidaan myös viestiä. Monet mietelauseet ovat hyvin moniselitteisiä, ja kun kysyy lyhyen tekstin tulkintaa saa vastaukseksi puolen tunnin luennon. Tekstit eivät aina avaudu ilman selvitystä asiaan liittyvästä perinteestä tai kulttuurista.

Ukimtii mungu utabarikiwa – Tottele jumalaa ja olet siunattu

Kangan viesti voi olla yhteiskunnallinen tai poliittinen, mutta myös hyvin henkilökohtainen. Kangoja annetaan lahjoiksi, ja myös silloin kangan viesti on erityisen tärkeä. Kangalla voi kiittää tai onnitella, mutta myös kuittailla perheelleen tai lähiympäristölleen.

Kwahili namkabidhi mungu – Kiitos jumalalle kaikesta

Varmaan yleisin kangoissa esiintyvä sana on "Mungu", jumala. Siunausta pyytävät tai jumalaa ylistävät kangat koetaan neutraaleiksi valinnoiksi, ja eri uskontokunnat hyvin joustavasti tulkitsevat mungu-sanan Jeesukseksi tai Allahiksi tai joksikin muuksi korkeammaksi voimaksi.



Mama ni Mama anaye mtupa hana mana - Äiti on äiti, joka heittää hänet pois ei ole mitään (sanatarkka käännös). Eli, jos et arvosta ja pidä huolta äidistäsi, olet itse arvoton, riippumatta siitä millainen äitisi on.



Myös "mama", äiti, esiintyy kanga-sananlaskuissa paljon. Äitejä arvostetaan afrikkalaisessa kulttuurissa, ja äitiys määrittelee naisen identiteetin uudelleen, jopa siinä määrin että nimi muuttuu. Jos olisin tansanialainen, Kristiina olisi "lapsuusnimeni" ja koska nyt olen äiti, nimeni olisi Mama Irene eli Irenen äiti. Kotiapumme Mary kutsuu minua tällä nimellä aina kun laittaa tekstarin.

Nienzi nikuenzi yadumu yetu mapenzi - Minä kunnioitan sinua, sinä kunnioitat minua ja me kunnioitamme rakkautta. Eli, jos kunnioitamme toisiamme, rakkautemme kasvaa.

Rakkauteen ja ihmissuhteisiin liittyviä kangoja on myös paljon, tälläisiä yleis-kauniita sanontoja, mutta myös sellaisia joissa sanotaan "Näpit irti miehestäni" tai aviomiehelle suunnattu "Vai kakkosvaimo? Unohda!". Moniavioisuushan on täällä sallittua, jos se kaikille osapuolille sopii. Tosin ilmeisesti aina se ei käytännössä mene niin, että vaimon mielipide tulisi selvitettyä.

Mwenye hila habebeki - Rikasta ei voi lahjoa - ehkä, tansanialaiset ystävätkin vähän epävarmoja tästä...

Olen ostanut nämä kangat lähinnä värien ja kuvioiden perusteella, mutta kysyn kyllä aina myyjältä mitä sanonta tarkoittaa jotta en vahingossa laita päälleni sellaista jolla on joku törkeä viesti. Viimeisen kangan merkitys on vielä vähän hakusessa enkä muista enää mitä myyjä sanoi, mitään kamalaa se ei ollut. Päivitän sen kun saan joltain vastauksen.

Jos tätä lukee joku swahilin kielen ja kulttuurin asiantuntija - mielellään saa kommentoida jos olen ymmärtänyt tätä väärin. Olen käännökset tehnyt sekä itse sanakirjaa käyttäen että tansanialaisilta ystäviltä tarkastaen.

Ai niin - nämä kangat maksoivat välillä TSH 6000 - 8000, eli 3-4 euroa kappale. Jos joku haluaa että tuon kangoja, laittakaa viestejä väri- yms toiveilla. Tuon jos löytyy. Käyn varmaan vielä ainakin kerran Uhuru streetin varrella ostoksilla.

Kämppiksiä

Pepe ja Irene ovat nyt onnellisesti Suomessa ja minä olen vähän kade. Onneksi enää alle kuukausi ennen kuin minäkin pääsen sinne. Täältä katsoen viileät kesäsadepäivät kuulostavat mukavilta!

Dar es Salaamin talvisää on kyllä ihan mukava. Meidän sisäkkömme Mary tulee aamuisin töihin villahuivi ympärillään ja sanoo että on kylmä, mutta minusta on kiva ettei ole koko ajan hiki. Yölämpötila on tällä hetkellä varmaan noin 20 astetta, päivisin vaihtelee jossain 24-28 välillä joten ihan riittävän lämmintä on edelleen. Hassua että on jotenkin hienoa että voi pitää FARKKUJA! Jee. Eikä kaikkia vaatteita ole pakko heittää hikisinä pyykkiin heti kun tulee kotiin.

Meidän asuntohan on siis paritalon puolikas, osa pientä asuntorypästä aidan sisällä (mikä on "compound" suomeksi?) ja yhteisiin tiloihin kuuluu uima-allas, pieni kuntosali sekä kaksi saunaa. Toinen sauna on sellaista suomalaista kiuasmallia, toinen on höyrysauna. Pahimmilla helteillä ei sauna houkutellut, mutta nyt kun allaskin on vähän viileä, on ollut ihan kiva käydä illalla uimassa ja saunassa.

On myös kiva ettei tarvitse olla yksin talossa. Meidän projektilla on yhteistyösopimus eteläafrikkalaisen RLabs-organisaation kanssa, ja siihen liittyen RLabsin johtaja Rene on täällä nyt yhteensä pari kuukautta. Rene ja miehensä Marlon tulivat tutuiksi jo Etelä-Afrikassa, ja Rene on nyt asunut meidän vierashuoneessa. Sitten kun Rene lähtee, tilalle tulee Brent.

Toisena kämppiksenä on nyt viikon verran ollut tanskalainen Pernille. Pernille tekee free-lance konsulttihommia, sosiaalista mediaa, muuta viestintää sekä valokuvausta. Pernillen kuvat ovat tosi hienoja, meilläkin on niitä nyt joitakin seinällä. Pernille viettää noin puolet ajastaan Tansaniassa ja toisen puolen Tanskassa, ja on täällä nyt vielä elokuun alkuun asti. Hänen edellisen vuokrasopimuksensa loppui toukokuussa ja kutsuin meille loppuajaksi.

Ihan tulee opiskeluajat mieleen tässä kolmen naisen soluasunnossa. On ollut mukavaa. Kuluneella viikolla Pernille vei meidät ostamaan tansanialaisia kankaita, kangoja ja kitengejä. Kanga on tansanialaisen naisen monitoimivaate, toimivat kietaisuhameiden ja -puseroiden lisäksi myös kantovälineenä, pakkausvälineenä, päähineenä - sekä viestintävälineenä! Laitan niistä vähän kuvia ja juttuja seuraavaksi, toivottavasti vielä tässä viikonlopun aikana.

Zombiemeininkiä

Pikkuisen olen addiktoitunut tansanialaisten sanomalehtien jännittäviin pikku-uutisiin. Tämä kuva on Daily News-lehden nettisivuilta, tosin jo viime vuodelta. Kuvatekstissä kerrotaan, että kuvan rouva on yrittäjä joka nousee poliisiautoon turvaan Iringan kaupungissa. Häntä uhkasi vihainen väkijoukko joka syytti rouvaa asumisesta zombien kanssa.

Olen minä Suomessakin joskus tavannut melko flegmaattista porukkaa, mutta jos mies tai lapset on vähän zombeja niin ei siitä yleensä äiskää syytetä, mielummin jotain potkupallokisoja.

Ugali Airways

Tansanian kansallinen lentoyhtiö, Air Tanzania, on uutisten perusteella vähän sellaista Kalakukko Airways-tasoa. (Ugali on paikallinen maissipuuro, siitä otsikko)

Kuluneella viikolla lentoyhtiön johto erotettiin ja nyt kohutaan lehdistössä siitä että oliko varmasti aihetta. Air Tanzaniallahan on kokonaista yksi lentokone, joka tosin ihan pikkuisen hajosi kun sillä yritettiin nousta ilmaan Kigomassa, ja nousu ei onnistunut ja sitten siitä seurannut lasku onnistui vielä huonommin. Valtio haalii nyt rahaa kokoon jotta saisi koneen korjattua.

Koneen korjausta odotellessa firman johto on kuitenkin käyttänyt aikansa tehokkaasti. Kiinassa teetettiin ylläolevan näköisiä asuja lentoemännille ja stuerteille, 17 asua ei maksanut kuin 50,000 dollaria. Tämä kustannustehokkuus mahdollistui sillä, että kaksi lentoyhtiön virkamiestä vietti firman piikkiin puolitoista kuukautta Kiinassa valvomassa prosessia.

Jotta suotta parjaavat firman johtoa. Hienot koltut. Onneksi johdon erottamisenkin jälkeen lentoyhtiöllä on 200 työntekijää. Kyllä sillä jo yksi lentokoneeton lentoyhtiö pysyy ilmassa... tai siis jaloillaan... tai ainakin maassa.