torstai 25. joulukuuta 2008

Juuri oikeenlaista kemiaa...

Irene sai isiltä Suomesta lahjaksi kemiapakkauksen. Jee! sanoi äitikin. Pikku-kemisti meinasi suutahtaa kun ei heti jouluaattona ryhdytty räjäyttelemään, mutta joulupäivänä jo ryhdyttiin hommiin.
Ohjeet luettiin huolellisesti, ja kaikki välineet aseteltiin pöydälle. Tutustuimme heterogeenisiin ja homogeenisiin seoksiin, harjoiteltiin pipetointia, tehtiin kyllästetty liuos sekä opiskeltiin eri tapoja erottaa aineet toisistaan: haihduttaminen, suodattaminen, laskeuttaminen ja höytälöinti olivat päivän ohjelmassa, sitten äiti väsähti (ja haihduttamiskoekin on terassin pöydällä vielä kesken).

Kivaa! Äidinkin syvällä piileksivä luonnontieteilijä pääsi hetkeksi pintaan.

Joulutervehdys!

Joulukuusi pitää tietysti olla, eikä mitään muovikuusta. Päätimme investoida samalla tuleviinkin jouluihin, ja ostimme ruukku-havupuun. Kunhan joulu on ohi, se muuttaa terassille asumaan. Saa nähdä miten korkea se on ensi jouluna.

Irene koristeli kuusen ja siitä tulikin hieno.

Joulun alla saatiin nauttia vähän aikaa myös Pekan, Tainan, Rullen ja Rafun seurasta ja aatonaattona vietettiin vähän pikkujouluakin yhdessä.

Pikkujoulutontuista oli helpompi saada kuva altaassa kuin altaan ulkopuolella. Altaan vesi oli jo melkein liian lämmintä, lähellä 30-asteista. Seuraavana yönä olikin sitten sade ja ukkosmyrsky joka viilensi vähän sekä vettä että ilmaa.

Viralliset joulutervehdyskuvat otettiin luonnollisesti myös altaan äärellä. Jouluvalot eivät oikein pääse oikeuksiinsa taustalla, mutta oli ne päällä, ihan totta oli... Irene malttoi tulla altaasta 30 sekunnin ajaksi kuvan ottoa varten, ja sitten taas molskis.

Hyvää joulua toivottavat myös Masi ja Mervi! Masin hienot raidalliset nilkat on saatu aikaan pelaamalla golfia eri mittaisissa sukissa.

Jouluvalmisteluja

Suomalaise(hko)n joulun viettäminen ulkomailla vaatii varmaan aina vähän virittelyä. Pohdimme yhdessä mitkä elementit meille tekevät joulun ja mistä voidaan tinkiä.

Piparit todettiin olennaisiksi, joulutortut taas ei. Mummi oli tuonut mukanaan piparitaikinan ohjeen ja pienten piparkakkutalojen kaavat. Enpä ole ennen tehnyt piparitaikinaa itse, mutta kolmen sukupolven naisten voimin onnistuttiin hyvin. Yksi puuhaarukka meni poikki alustuksen kevytbetoni-vaiheessa, mutta lopputulos oli ihan oikeanlainen ja taikina kauliintuikin hyvin vietettyään yön jääkaapissa.Ensin se oli kyllä niin kovaa että hirvitti...

Viiden piparkakkutalon kylä koristeltiin karkeilla melko villin näköisiksi, ja nuorin pääkokki on vartioinut niitä siitä saakka haukan lailla. Pappa ei ole uskaltanut koskea vaikka mieli on tehnyt.

Laatikoiden väkrääminen jätettiin suosiolla väliin, jotenkin täällä kuumassa ne eivät tuntuneet kovin houkutteleviltakaan. Lohta löytyi ja Pappa graavasi, nam. Joulusinappi ja lohen sinappikastike onnistuivat hyvin. Myös rosollista tuli oikein hyvää.

Kinkun hankkiminen jätettiin aika viime tinkaan kun näytti että niitä löytyy, mutta lopulta ei sitten ihan suomalaismallista löytynyt. Kinkku oli kevyesti savustettu, mutta ei häiritsevän paljon ja sinapin kanssa maistui hyvältä sekin.

Lähi-Sparissa oli suomalaisia Vaasan hapankorppuja! Saksalaista sillin tapaista säilykettäkin löytyi, ja tietysti keitettiin perunoita. Salaatissa ollut tuore mango ei ehkä ollut ihan perinteistä suomalaista jouluruokaa, mutta hyvää oli sekin.

Ateria syötiin terassilla kynttilöiden ja jouluvalojen tuikkeessa kun ilta oli jo vähän pimentynyt. Kyllä se ihan joululta tuntui.

Kuvien lisääminen on taas tällä hetkellä vähän vaikeaa kun yhteys vaihtelee hitaasta nopeaan... heti tilanteen salliessa laitamme viralliset tonttukuvat blogiin.

perjantai 19. joulukuuta 2008

Koulujuttuja

Irenen koulussa opetuksessa edetään monessa aineessa teemoittain. Tämän syksyn (tai siis täällä kevään) teemana on ollut ensin ihminen ja yksilö, mikä tekee minusta minut ja miten ihmiskeho toimii. Siitä edettiin tauteihin ja sairauksiin, jota käsiteltiin monella tasolla:

Historiassa opiskeltiin keskiaikaa, Mustaa Surmaa ja muita epidemioita sekä niiden leviämiseen liittyviä olosuhteita ja uskomuksia. Luonnontieteissä käsiteltiin ihmisen kehon tapaa puolustautua taudeilta, sekä tehtiin bakteeriviljelmiä ja tutkittiin niitä mikroskoopeilla. Kuulemma moni oppilas alkoi pestä kätensä huolellisemmin sen jälkeen kun oli otettu bakteerinäytteitä ovenkahvoista ja vessoista...

Erilaisista Etelä-Afrikassa toimivista järjestöistä kutsuttiin asiantuntijoita kouluun vierailemaan ja kertomaan nykyaikaisesta työstä Afrikassa vaivana olevien sairauksien torjumiseksi.

Oppilaat tekivät ryhmätyöt eri taudeista ja eri aineissa esiin tulleista asioista, ja niiden esittämistä kutsuttiin myös vanhemmat katsomaan.

Irene vastasi ryhmänsä työn kuvittamisesta. Heidän aiheenaan oli tuberkuloosi. Ryhmätöistä tehtiin hienojen seinäjulisteiden lisäksi myös valistusmonisteet joita jaettiin vanhemmillekin.

Kristiina oli näiden ryhmätöiden aikaan Ranskassa, mutta onneksi pääsi sentään lukukauden päätösjuhlaan.

Tämän juhlan teemana oli kansainvälisyys, sekä oppilaat että paikalle kutsutut vanhemmat pukeutuivat jotenkin omaan maahansa liittyen. Meillä oli Suomi-t-paidat. Oppilaat ryhmittäytyivät maanosittain: Pohjois-Amerikka, Etelä-Amerikka, Eurooppa, Afrikka ja Aasia olivat edustettuina. Jokainen maa huikkasi oman tervehdyksensä vuorollaan, Irene ja Adam kajauttivat reippaasti suomeksi: "Päivää Suomesta!"


Eri luokat esittivät laulu-, tanssi- ja soittonumeroita. Toppuluokkalaisten tomera tanssiesitys taisi olla päivän voittaja, mutta myös 4, 5 ja 6-luokkalaisten laulu "All you need is love" oli hieno. Pappadapada!Musiikinopettaja Haji säesti kitaralla lauluja.

Irene yritti jostain syystä väistellä kameraa, mutta saatiinpas kuva! Vieressä Eurooppa-joukkueessa Nicki.

Osana juhlaa kaikki veivät jotain oman maansa ruokaa tarjolle, ja tuloksena oli loistava picnic-buffetti. Ruoka nautittiin pihanurmella istuskellen. Me vietiin suomalaista ruisleipää, hyvin tekivät kauppansa nekin, mutta aasialaisten ruoat taisivat olla meille jännittävimpiä. Kivaa oli.

torstai 18. joulukuuta 2008

Hikistä

Nyt on kesä tullut oikein toden teolla. Useimpina päivinä on niin kuuma ettei jaksaisi oikein tehdä muuta kuin maata varjossa.
Ilmastointilaitteetkin piti ostaa kotiin. Ostettiin siirrettävät mallit jotka toimivat talvella myös lämmittiminä, yksi per makuuhuone. Muissa huoneissa pärjätään tuulettamalla mutta jos on liian kuuma ei ole hyvä nukkua. Nyt pitää sitten vielä ratkaista miten ne poistoputket saadaan järkevästi meidän ikkunoihin - saa nähdä päädytäänkö johonkin kartonki - ilmastointiteippi -patenttiin.
Kristiinan toimiston ilmastointilaite vetelee viimeisiään. Se pöhisee ja suhisee, ja jos se jää päälle vähänkään pidemmäksi aikaa se alkaa sataa vettä.

Ravintolat käyttävät vesisumusuihkuja jäähdytteenä. Emme ole vielä selvittäneet onko putkissa jotain hiilihappojäätä tms vai vaan vettä, mutta mukavasti ne jäähdyttävät ja tuntuvat estävän pölyn tunkemista pöytiin.

Uima-altaassa lilluminen on tietysti jäähdytyskeinoista parhain. Irene viihtyy altaassa kevyesti pari tuntia etenkin jos on seuraa, aikuiset vaan tuppaavat hyytymään vähän aikaisemminkin. Iltapäivän lopulla altaamme on jo varjossa joten ei tarvitse pelätä palamistakaan enää siinä vaiheessa.
Joulu menee varmaan altaassa ja sen vieressä. Mietittiin löytyisikö kelluvaa joulukuusta jotta voisi uida kuusen ympärillä?

keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Kesäpäiviä

Riippukeinu kuuluu kaikkien meidän suosikkipaikkoihin. Se on terassin nurkassa, sopivasti varjossa, mutta pieni tuulenvire tuntuu kuitenkin. Siellä on hyvä lukea tai ottaa päikkärit.



Mummi näyttää mallia. Tosin kuva on hieman lavastettu, normaalisti riippukeinussa lojuja on niin syvällä pussissa ettei näy kuin vähän kirjan reunaa tai nenänpäätä. Mervi jäi jo yhtenä päivänä lukkojen taakse terassille kun kotiapumme Martha ei huomannut häntä riippukeinusta ja laittoi terassin ovet lukkoon. Onneksi Pepe tuli kotiin ja pelasti.



Tällainen on riippukeinussa lojujan näkymä pihapuiden ja -puskien lehvästöihin.


Käytiin (Mervi ja Kristiina) kampaajalla. Pesu, leikkaus ja föönaus maksoi noin 25 euroa hengeltä. Kerastasen tuotteet taas maksoivat melkein yhtä paljon kuin Suomessakin. Olimme molemmat kampauksiin tyytyväisiä vaikka Mervin kampaaja vähän päivittelikin suomalaista liukasta hiuslaatua.


Mervi takaa uudessa tukassaan.



... ja edestä. Eikös oo kiva?


Kristiinan tukkakin lyheni ja väliaikaisesti muuttui kiiltäväksi ja sileäksi kampaajan urhean ponnistelun tuloksena (15 minuuttia pyöröharjan, föönin ja suoristusraudan kanssa). "Ny ei oo ruuhkatukka" sanoi Pepekin.
Minkähän takia niillä oli hirveä vimma tehdä karkeahiuksisesta tukasta mahdollisimman sileä ja liukkaasta tukasta mahdollisimman pöyheä? Eikös olisi helpompaa toisin päin?

maanantai 15. joulukuuta 2008

Suurpedon suussa

Lukuisien tiedustelujen jälkeen julkaisemme nyt lisätietoa aiheesta "Pepeä puri leijona". Kyseessä oli reissu vakiokohteeseemme leijonapuistoon, mukana Pepe, Irene, Mummi ja Pappa. Päivystäviä leijonanpentuja oli tällä kertaa paikalla paljon ja lämpimästä kelistä johtuen ne olivat aika rauhallisia.



Tietenkin Pepen piti kokeilla minkälaiset voimat nelikuisen pikkuleijonan leuoissa on. Sormia on edelleen kymmenen, joten joko voimat eivät olleet hirveät tai sitten se ei ollut oikein tosissaan.

Tässä vielä suurennettuna todistusaineistoa. Eikös ole upeat kulmahampaat ja ihanat pyöreät karvakorvat?

lauantai 6. joulukuuta 2008

Sirkusta

Irene kertoikin aikaisemmin koulun järjestämistä harrastuksista. Keskiviikkoisin koulun jälkeen on sirkuskoulua tunti. Sirkuskoulua pitää Damien joka on itse taitava jonglööri. Sirkuskoulussa harjoitellaan nuorallatanssia, jonglööritemppuja, jättipallon päällä kävelyä, akrobatiaa, yksipyöräisellä ajoa ja taikatemppuja, mutta myös kuuluttajana toimimista sekä esimerkiksi pellemeikin tekoa.
Irene on tosi hyvä tasapainotempuissa, kuten tässäkin rullan päällä olevalla laudalla.

Sirkuskoulun "luokka" on nurmikolla, jonne on houkuttelevasti levitetty kaikki välineet harjoittelua varten. Osan aikaa kukin harjoittelee haluamallaan välineellä ja Damien assistenttinsa kanssa ohjaa.

Välillä tehdään ryhmässä asioita, joko esiinnytään vuorotellen ja muut ovat yleisönä, tai sitten tehdään akrobatiaosuudessa pyramidi. Irene on vahvimpien joukossa ja siksi pyramidin pohjakerroksessa (aurinkolippa päässä).


Myös pyramidin romahtaessa kaikilla on kivaa. Damien on hyvä opettaja, sirkuskouluun tekee mieli mennä mukaan, isommankin katsojan.

Puistossa

Leikkipuistoja ei täällä oikein ole, mutta puistoja ja viheralueita jonkun verran. Pretoria on itse asiassa yllättävän vihreä kaupunki, kun joltain lukuisista kukkuloista katselee maisemia.


Parin kilometrin päästä meiltä on Magnolia Dellin puisto, jossa on joka toinen lauantai markkinat. Puiston yhdessä nurkassa on pari kiipeilytelinettä ja karuselli. Ihan joka kerran ei markkinoilla käydä, mutta aika usein kuitenkin. Puistossa on myös kiva kahvila-ravintola. Silloin tällöin Irene ottaa pienen kierroksen telineissä.


Terveisiä Ireneltä!

torstai 4. joulukuuta 2008

Kissanpoika sairastaa

Ensin oli Kristiina reissussa, Lyonissa konferenssimatkalla, ja sitten on Irene ollut kipeä. Irene sai koulusta vatsaflunssa, on ollut kova kuume, mahakipua ja oksenteluakin. Tiistaina käytiin sitten päivystyksessä saamassa lääkkeet, ja nyt on vointi jo parempi. Tosin ruoka ei vieläkään oikein maistu. Lääkärin mukaan tauti kestää 4-8 päivää joten ehkä se viikonloppuna jo hellittää.

Ranskanmatkan aikaan osui Irenen koulun pitkä viikonloppu, joten muu joukkue kävi taas leijonapuistossa (Pepeä puri leijona! Kuva myöhemmin.) ja golfkentällä - Irene pääsi ajamaan golfautoa! Tällä viikolla on sitten mummin golfit jääneet vähemmälle kun on ollut hoitohommia.

Lahdesta tuli sähköpostilla musiikkivideoita joita on katseltu moneen otteeseen, Onni esitti sekä Pöllölaulun että ajankohtaan sopivasti "Jänis istui maassa" jossa myöskin tuli tohtori. Kiitos kovasti, ovat ilahduttaneet jo monta päivää. Etenkin pöllölaulu oli lähes kiusallisen tarttuva, jää soimaan päähän.

Eilen Irenelle tuli yhtäkkiä serkkuja ikävä, ja piti soittaa äidille töihin keskellä päivää: "Koska Sarlinit tulee meille?!". Kun en heti saanut puhelinyhteyttä Suomeen, ehti jo tulla uusi soitto: "No mitä ne sano?".

Aikuisillakin iskee joskus ikävä kavereita. Yksi ilmentymä tästä on varmaan se, että tuttujen ihmisten kaksoisolentoja tulee kadulla vastaan, niin mustissa kuin valkoisissakin ihmisissä. Jännä löytää jonkun keskisuomalaisen tutun olemus ihan erivärisessä hahmossa toisella puolen maailmaa. Tästä on tullut Pepen kanssa meille pieni leikki, on hauska sanoa kassajonossa toiselle että "kato, jonossa on Paavon paikallinen versio" ja sitten katsoa tunnistaako toinen myös.

Kohta taas kuvia lisää.