Joskus pitää katsella youtubesta suomalaisia videoita, ihan vaan kulttuuripinnan säilyttämiseksi. Jostain syystä useampi ihminen muisti Speden rautakauppasketsin tuosta TV:n ostotarinasta, joten pakko oli käydä katsomassa uudelleen. Muutama helmi löytyikin.
Loistava kuvaus afrikkalaisesta asenteesta todistuksiin ja lomakkeisiin (it even has subtitles in English in case one of my non-Finnish friends peeks in here):
Ja itse rautakauppasketsi (also subtitles in English). Afrikkalainen palvelukulttuuri on yleensä iloisempaa ja enemmän sähläystä, mutta tehokkuus on välillä samaa luokkaa.
Helmiä molemmat!
perjantai 18. syyskuuta 2009
torstai 17. syyskuuta 2009
Irenellä on uusi pikkuveli!
Mainitkaamme nyt täälläkin, että uusperheemme uusin jäsen syntyi Lahdessa päivämäärällä 090909. Kaikki asianosaiset voivat mainiosti.
Pieni mies on meille jo esitelty skype-videon välityksellä ja suloinenhan hän on, vauvaposket ja muu asiaankuuluva kunnossa. Odotamme innolla ensimmäisiä live-kontakteja. Minä olen menossa Suomeen työmatkalle lokakuun lopussa ja toivottavasti pääsen silloin piipahtamaan, Irene menee Suomeen joululomaksi ja pääsee silloin harjoittelemaan elämää kahden pikkuveljen isosiskona.
Ihanaa, ihanaa, ihanaa! Ollaan kaikki aika täpinöissä täällä edelleen. Viikonloppuna ehkä on ihan pakko käydä ostamassa jotain söpöjä töppösiä.
Pieni mies on meille jo esitelty skype-videon välityksellä ja suloinenhan hän on, vauvaposket ja muu asiaankuuluva kunnossa. Odotamme innolla ensimmäisiä live-kontakteja. Minä olen menossa Suomeen työmatkalle lokakuun lopussa ja toivottavasti pääsen silloin piipahtamaan, Irene menee Suomeen joululomaksi ja pääsee silloin harjoittelemaan elämää kahden pikkuveljen isosiskona.
Ihanaa, ihanaa, ihanaa! Ollaan kaikki aika täpinöissä täällä edelleen. Viikonloppuna ehkä on ihan pakko käydä ostamassa jotain söpöjä töppösiä.
maanantai 14. syyskuuta 2009
Prosesseja: television osto
Kotihengettäremme Marthan perheen telkkari hajosi, ja suru oli suuri. En kuitenkaan luvannut lahjoittaa heille uutta, jääkaapin olemme heidän käyttöönsä ostaneet ja joitain muita välttämättömyyksiä, mutta tv-penseänä ihmisenä kieltäydyin pitämästä tätä hätätilanteena.
Päädyimme kuitenkin sitten siihen että me voimme ostaa television ja vähentää sen palkasta pikku hiljaa, korkoja ei tokikaan peritä. Martha valkkasi kodinkoneliikkeen alennusmainoksista sopivan töllön ja Pepe valmistautui sen ostamaan. Tiesimme jo toki että tv:tä ostaessa pitää olla televisiolupa mukana. Maksulappu oli tullut jo kesäkuussa, jolloin se oli maksettu kätevästi netissä visalla - mistä ei tietenkään mitään kuittia jäänyt kun ei kotona sitä printteriäkään vielä ole... TV-lupakortti tulee maksun jälkeen postissa kotiin. Tässä 3kk ajassa se vaan ei ollut ehtinyt vielä tulla.
Perjantaina Pepe otti laskun ja vanhan tv-luvan mukaan ja lähti kodinkonekauppaan, luotimme siihen että jostain he pystyvät sen tarkistamaan. Kesken kokousta tuli viesti "Mikä sun passin numero on?" Lähetin, vähän ajan päästä tuli uusi viesti "Joo ei onnistu pitää olla sun henkkarit". Lauantaina lähdettiin uudelleen, samat laput mukaan ja varmuuden vuoksi vielä alennuslehdestä repäisty kuva oikeasta laitteesta ja sen hinnasta.
TV-osastolla ei ollut henkilökuntaa, epätoivoisen näköisiä asiakkaita oli kyllä paljonkin. Osa yritti pyydystellä ohikulkevia myyjiä, mutta selittivät olevansa pesukone/jääkaappi/valaisinosastolta ja lähettävänsä TV-myyjän paikalle. Muka. Pienen pyörimisen jälkeen näin hyllyjen välistä yhden myyjätytön joka yritti näyttää pieneltä ja katsella muualle. Hyökkäsin hihaan ennen kuin kukaan muu ehti. Näytin mainosta.
- Me otettais yks tämmönen kiitos.
- Hmph. Millon tää oli lehdessä?
- Öö.. no tällä viikolla?
- Hmph.
Tyttö paineli menemään ja pysähtyi yhden pahvilaatikkokasan eteen ja osoitti niitä. Emme ehtineet ottaa sen enempää asiaan kantaa kun keskustelu jatkui.
- TV-lupa.
- Tässä nää on, maksettu kesäkuussa mutta uusi ei oo tullu vielä...
- Hmph. Tämähän on vanhentunut heinäkuussa.
- Niin, mutta uusi on maksettu kesäkuussa, ja ei oo...
- Henkilöllisyystodistus.
Annoin henkilökortin, tyttö kaivoi jonkun tiskin alta kaavakkeen täytettäväksi. Kaavakkeessa kysyttiin kaikkia niitä tietoja jotka näkyivät sekä vanhassa tv-luvassa että uuden laskussa. Kirjoittelin kiltisti uudelleen nimen, osoitteen, kännykkänumeron, tv-lupanumeron, passin numeron (Se on jo opittu että turha pullikoida, jos pitää sekä laittaa pin-koodin että allekirjoittaa niin sitten niin tehdään. Varmuuden vuoksi on aina hyvä täyttää vielä yksi kaavake.)
Tyttö otti kaavakkeen ja soitti jonnekin, ilmeisesti tarkistaakseen että lupa on voimassa. Samalla tarkisti kaavakkeen tietoja.
- Lankapuhelinnumero?
- Ei meillä ole lankapuhelinta.
- No joku lankanumero on oltava. Vaikka työpaikalle.
Annoin toimistonumeroni. En tiedä miten se liittyy kodin tv-lupaan mutta mitäpä siitä. Saatuaan puhelimitse vahvistuksen siitä että meillä todellakin, ihme ja kumma, on maksettu tv-lupa, hän häipyi paperinipun kanssa jonnekin.
Viiden minuutin päästä hän kävi palauttamassa henkilökorttini ja lyömässä paperinipun eteeni "palvelu"tiskille ja katosi taas. Nipussa oli kopio vanhasta tv-luvasta, uuden luvan laskusta, henkilökortistani, täyttämästäni kaavakkeesta sekä printti jostain nettipalvelusta josta näkyi että lupa on voimassa eikä tarvitse maksaa. Se siis piti tarkistaa sekä puhelimitse että netistä.
Kuin ihmeen kaupalla tällä välin osastolle oli ilmaantunut muutakin henkilökuntaa, ja yksi herra otti tv-asiamme hoitaakseen. Näytimme taas mainoslehdestä oikeaa telsua, ja herra häipyi sitä hakemaan. Ilmeisesti siis se ensimmäiseksi meille näytetty laatikkopino ei ollut tämä asia kannalta olennainen, tai sitten herra ei tiennyt että niitä telkkareita on osastollakin. Hengailimme palvelutiskin lähistöllä odottelemassa. Viiden minuutin päästä tiskillä soi puhelin, ja herra numero kaksi vastasi. Herra numero yksi soitti jostain kysyäkseen että mikä se malli olikaan. Vahvistimme asian ja odotus jatkoi.
Kymmenen minuutin päästä kysyin herra numero kakkoselta onko herra ykköselle tapahtunut jotain. Hän kertoi säteilevästi hymyillen tämän olevan varastossa. Kysyin huolestuneena onko varasto kaukana, onko matka pitkä ja vaarallinen, onko odotettavissa että hän tänään palaa? Herra numero kakkonen pinkaisi juoksuun ja katosi hyllyjen taakse. Palasi hetken kuluttua molemmat peukut pystyssä ja lupasi kaverin olevan aivan juuri "nownow" tulossa. Sieltä hän sitten saapuikin kärryn ja telkkarin kanssa, ja kertoi traagisesti melkein loukanneensa selkänsä kun piti saada kuulemma ylähyllyltä se telsu.
Herra saattoi meidät kassalle. Kassaneiti teki vielä yhden paperin lisää, kirjasi kassajärjestelmään kaikenlaisia asioita ja salli sitten meidän maksaa. Paperinippu meni jonnekin kassan uumeniin talteen. Maksutapahtuman jälkeen piti vielä mennä kassan ja ulko-oven välissä olevan turvahenkilön luokse, joka vielä kirjasi muistiin tv:n sarjanumeron ja muita asioita, leimasi kassakuittimme ja juhlallisesti salli meidän poistua telkkarin kanssa.
Luulen että täältä saisi aseenkin ostettua helpommalla.
Niin, ja luonnollisesti tänään sitten tuli se uusi, kesäkuun 8. päivä maksettu tv-lupakin postissa.
Päädyimme kuitenkin sitten siihen että me voimme ostaa television ja vähentää sen palkasta pikku hiljaa, korkoja ei tokikaan peritä. Martha valkkasi kodinkoneliikkeen alennusmainoksista sopivan töllön ja Pepe valmistautui sen ostamaan. Tiesimme jo toki että tv:tä ostaessa pitää olla televisiolupa mukana. Maksulappu oli tullut jo kesäkuussa, jolloin se oli maksettu kätevästi netissä visalla - mistä ei tietenkään mitään kuittia jäänyt kun ei kotona sitä printteriäkään vielä ole... TV-lupakortti tulee maksun jälkeen postissa kotiin. Tässä 3kk ajassa se vaan ei ollut ehtinyt vielä tulla.
Perjantaina Pepe otti laskun ja vanhan tv-luvan mukaan ja lähti kodinkonekauppaan, luotimme siihen että jostain he pystyvät sen tarkistamaan. Kesken kokousta tuli viesti "Mikä sun passin numero on?" Lähetin, vähän ajan päästä tuli uusi viesti "Joo ei onnistu pitää olla sun henkkarit". Lauantaina lähdettiin uudelleen, samat laput mukaan ja varmuuden vuoksi vielä alennuslehdestä repäisty kuva oikeasta laitteesta ja sen hinnasta.
TV-osastolla ei ollut henkilökuntaa, epätoivoisen näköisiä asiakkaita oli kyllä paljonkin. Osa yritti pyydystellä ohikulkevia myyjiä, mutta selittivät olevansa pesukone/jääkaappi/valaisinosastolta ja lähettävänsä TV-myyjän paikalle. Muka. Pienen pyörimisen jälkeen näin hyllyjen välistä yhden myyjätytön joka yritti näyttää pieneltä ja katsella muualle. Hyökkäsin hihaan ennen kuin kukaan muu ehti. Näytin mainosta.
- Me otettais yks tämmönen kiitos.
- Hmph. Millon tää oli lehdessä?
- Öö.. no tällä viikolla?
- Hmph.
Tyttö paineli menemään ja pysähtyi yhden pahvilaatikkokasan eteen ja osoitti niitä. Emme ehtineet ottaa sen enempää asiaan kantaa kun keskustelu jatkui.
- TV-lupa.
- Tässä nää on, maksettu kesäkuussa mutta uusi ei oo tullu vielä...
- Hmph. Tämähän on vanhentunut heinäkuussa.
- Niin, mutta uusi on maksettu kesäkuussa, ja ei oo...
- Henkilöllisyystodistus.
Annoin henkilökortin, tyttö kaivoi jonkun tiskin alta kaavakkeen täytettäväksi. Kaavakkeessa kysyttiin kaikkia niitä tietoja jotka näkyivät sekä vanhassa tv-luvassa että uuden laskussa. Kirjoittelin kiltisti uudelleen nimen, osoitteen, kännykkänumeron, tv-lupanumeron, passin numeron (Se on jo opittu että turha pullikoida, jos pitää sekä laittaa pin-koodin että allekirjoittaa niin sitten niin tehdään. Varmuuden vuoksi on aina hyvä täyttää vielä yksi kaavake.)
Tyttö otti kaavakkeen ja soitti jonnekin, ilmeisesti tarkistaakseen että lupa on voimassa. Samalla tarkisti kaavakkeen tietoja.
- Lankapuhelinnumero?
- Ei meillä ole lankapuhelinta.
- No joku lankanumero on oltava. Vaikka työpaikalle.
Annoin toimistonumeroni. En tiedä miten se liittyy kodin tv-lupaan mutta mitäpä siitä. Saatuaan puhelimitse vahvistuksen siitä että meillä todellakin, ihme ja kumma, on maksettu tv-lupa, hän häipyi paperinipun kanssa jonnekin.
Viiden minuutin päästä hän kävi palauttamassa henkilökorttini ja lyömässä paperinipun eteeni "palvelu"tiskille ja katosi taas. Nipussa oli kopio vanhasta tv-luvasta, uuden luvan laskusta, henkilökortistani, täyttämästäni kaavakkeesta sekä printti jostain nettipalvelusta josta näkyi että lupa on voimassa eikä tarvitse maksaa. Se siis piti tarkistaa sekä puhelimitse että netistä.
Kuin ihmeen kaupalla tällä välin osastolle oli ilmaantunut muutakin henkilökuntaa, ja yksi herra otti tv-asiamme hoitaakseen. Näytimme taas mainoslehdestä oikeaa telsua, ja herra häipyi sitä hakemaan. Ilmeisesti siis se ensimmäiseksi meille näytetty laatikkopino ei ollut tämä asia kannalta olennainen, tai sitten herra ei tiennyt että niitä telkkareita on osastollakin. Hengailimme palvelutiskin lähistöllä odottelemassa. Viiden minuutin päästä tiskillä soi puhelin, ja herra numero kaksi vastasi. Herra numero yksi soitti jostain kysyäkseen että mikä se malli olikaan. Vahvistimme asian ja odotus jatkoi.
Kymmenen minuutin päästä kysyin herra numero kakkoselta onko herra ykköselle tapahtunut jotain. Hän kertoi säteilevästi hymyillen tämän olevan varastossa. Kysyin huolestuneena onko varasto kaukana, onko matka pitkä ja vaarallinen, onko odotettavissa että hän tänään palaa? Herra numero kakkonen pinkaisi juoksuun ja katosi hyllyjen taakse. Palasi hetken kuluttua molemmat peukut pystyssä ja lupasi kaverin olevan aivan juuri "nownow" tulossa. Sieltä hän sitten saapuikin kärryn ja telkkarin kanssa, ja kertoi traagisesti melkein loukanneensa selkänsä kun piti saada kuulemma ylähyllyltä se telsu.
Herra saattoi meidät kassalle. Kassaneiti teki vielä yhden paperin lisää, kirjasi kassajärjestelmään kaikenlaisia asioita ja salli sitten meidän maksaa. Paperinippu meni jonnekin kassan uumeniin talteen. Maksutapahtuman jälkeen piti vielä mennä kassan ja ulko-oven välissä olevan turvahenkilön luokse, joka vielä kirjasi muistiin tv:n sarjanumeron ja muita asioita, leimasi kassakuittimme ja juhlallisesti salli meidän poistua telkkarin kanssa.
Luulen että täältä saisi aseenkin ostettua helpommalla.
Niin, ja luonnollisesti tänään sitten tuli se uusi, kesäkuun 8. päivä maksettu tv-lupakin postissa.
maanantai 7. syyskuuta 2009
Kevättä ja kuvia
Kevät on saapunut Pretoriaan! Puutarhuri oli vaihtanut pipon kangashattuun joten se on nyt virallista. Viime viikolla oli jo päivän ylin lämpötila siinä 30 astetta, mutta se ei Phineasta vielä vakuuttanut. Nyt on ilmeisesti sitten riittävän lämmintä.
Aamulla oli vielä pari viikkoa sitten sen verran viileää, että Irenen minulle virkkaama kaulaliina oli kiva laittaa väriläiskäksi kaulaan. Ihanat värit!
Pieniä ja isompiakin vieraita on käynyt, pienin ja suloisin on ollut Taika, 2kk. Lahden uutta tulokasta odotellessa oli kiva palautella mieleen miten pieniä ne onkaan ihan tuoreina. Taikallakin on odotettavissa hyvä monikulttuurinen tulevaisuus kun isä puhuu suomea, äiti zulua ja täällä Etelä-Afrikassa oppii varmaan ainakin englantia ja afrikaansia lisäksi.
Portinpielen puu on taas vaikuttavimmassa kevätasussaan. Kesällä siinä on sitten ihan tavalliset tummanvihreät lehdet ja ei kukkia, mutta nyt se on dramaattisen hieno.
Terassikeli on alkanut, ravintolassa syödessä istutaan jo usein ulkona. Kuvassa Helena sekä yhdelle naisten lounaalle äitinsä kanssa mukaan saapunut nuoriherra jolla oli vientiä, syliteltiin vuoron perään.
Juoksentelu on jatkunut ja luonnollisesti siihen pitää olla sopivat lelut. Ostin lentokentältä kotimatkalla Suunnon ja GPS-palikan, nyt tietää kadulla juostessakin paljonko on menty ja millä vauhdilla.
Juoksutapahtumia on joka viikonloppu jos haluaa mennä, ja melko ahkerasti on käyty. Kuva on Women's Month -juoksusta, johon saivat osallistua naiset ja naisenmieliset tai jotain sellaista...
...niinpä siellä näkyi tällaisia mielenkiintoisesti pukeutuneita urhoja seassa. Juoksun järjesti paikallisen yliopiston juoksukerho joten täytyihän sitä opiskelijapoikien huvitella. Nämä verkkosukkajuoksijat tuntuivat suosivan olutta urheilujuomana.
Menneenä lauantaina oli juoksu paikallisella yksityislentokentällä jossa sai juosta kiitoratoja pitkin ja poikin. Pepe kävi kavereiden kanssa juoksemassa, minä jäin pölynuhaisen Irenen kanssa kotiin, viritettiin läppäri juoksumaton eteen ja katsottiin Taru sormusten herrasta -elokuvaa samalla kun juoksin matolla 17 km. Sitten muun juoksuporukan kanssa yhteinen aamiainen meillä, herrat saapuivat sopivasti kun olin omaa juoksuani lopettelemassa.
Juoksusta on tullut myös kiva sosiaalinen harrastus, juoksutapahtumissa on hauskaa fiilistä ja niissä on kivempi juosta se viikonlopun pitkä lenkki kuin yksin kadulla. Aikaisin vaan pitää nousta, juoksu alkaa yleensä kello 7 aamulla. Kahden viikon päästä on työpaikan juoksukerhon järjestämä juoksu, ja kolmen viikon päässä on tämän syksyn pääjuoksutavoite eli puolimaratoni. Juoksemme sen City2City -ultramaraton-tapahtumassa jossa päämatkana on 56 km Pretoriasta Johannesburgiin. Meille riittää se 21 km tässä vaiheessa.
Aamulla oli vielä pari viikkoa sitten sen verran viileää, että Irenen minulle virkkaama kaulaliina oli kiva laittaa väriläiskäksi kaulaan. Ihanat värit!
Pieniä ja isompiakin vieraita on käynyt, pienin ja suloisin on ollut Taika, 2kk. Lahden uutta tulokasta odotellessa oli kiva palautella mieleen miten pieniä ne onkaan ihan tuoreina. Taikallakin on odotettavissa hyvä monikulttuurinen tulevaisuus kun isä puhuu suomea, äiti zulua ja täällä Etelä-Afrikassa oppii varmaan ainakin englantia ja afrikaansia lisäksi.
Portinpielen puu on taas vaikuttavimmassa kevätasussaan. Kesällä siinä on sitten ihan tavalliset tummanvihreät lehdet ja ei kukkia, mutta nyt se on dramaattisen hieno.
Terassikeli on alkanut, ravintolassa syödessä istutaan jo usein ulkona. Kuvassa Helena sekä yhdelle naisten lounaalle äitinsä kanssa mukaan saapunut nuoriherra jolla oli vientiä, syliteltiin vuoron perään.
Juoksentelu on jatkunut ja luonnollisesti siihen pitää olla sopivat lelut. Ostin lentokentältä kotimatkalla Suunnon ja GPS-palikan, nyt tietää kadulla juostessakin paljonko on menty ja millä vauhdilla.
Juoksutapahtumia on joka viikonloppu jos haluaa mennä, ja melko ahkerasti on käyty. Kuva on Women's Month -juoksusta, johon saivat osallistua naiset ja naisenmieliset tai jotain sellaista...
...niinpä siellä näkyi tällaisia mielenkiintoisesti pukeutuneita urhoja seassa. Juoksun järjesti paikallisen yliopiston juoksukerho joten täytyihän sitä opiskelijapoikien huvitella. Nämä verkkosukkajuoksijat tuntuivat suosivan olutta urheilujuomana.Menneenä lauantaina oli juoksu paikallisella yksityislentokentällä jossa sai juosta kiitoratoja pitkin ja poikin. Pepe kävi kavereiden kanssa juoksemassa, minä jäin pölynuhaisen Irenen kanssa kotiin, viritettiin läppäri juoksumaton eteen ja katsottiin Taru sormusten herrasta -elokuvaa samalla kun juoksin matolla 17 km. Sitten muun juoksuporukan kanssa yhteinen aamiainen meillä, herrat saapuivat sopivasti kun olin omaa juoksuani lopettelemassa.
Juoksusta on tullut myös kiva sosiaalinen harrastus, juoksutapahtumissa on hauskaa fiilistä ja niissä on kivempi juosta se viikonlopun pitkä lenkki kuin yksin kadulla. Aikaisin vaan pitää nousta, juoksu alkaa yleensä kello 7 aamulla. Kahden viikon päästä on työpaikan juoksukerhon järjestämä juoksu, ja kolmen viikon päässä on tämän syksyn pääjuoksutavoite eli puolimaratoni. Juoksemme sen City2City -ultramaraton-tapahtumassa jossa päämatkana on 56 km Pretoriasta Johannesburgiin. Meille riittää se 21 km tässä vaiheessa.
perjantai 4. syyskuuta 2009
Kahvila kukkuu taas
Kaikille jotka huolestuivat edellisessä postauksessa mainituista irtisanotuista kahvilatyöntekijöistä kerrottakoon että tänään kahvila oli auki, ja samat tyypit töissä kuin ennenkin. Tämä oli arvattavissa, etenkin kun palveluntarjoajaa vaihdettiin vähän aikaa sitten ja entisten kahvilatätien työllistäminen oli yksi ehdoista.
Tuppaa vaan olemaan tällaista reipasta ja spontaania nämä paikallistason työmarkkinaneuvottelut täällä. Roskakuskit olivat kuukausi sitten lakossa ja kaupan päälle heittelivät mielenosoituksessa roskia pitkin katuja. Sotkun siivoamiseen onkin sitten mennyt sen verran aikaa, että vieläkään ei ole palattu normaaliaikatauluihin ja roskat seisovat kadun varressa haisemassa viikkotolkulla. Onneksi lakkoilleet lääkärit eivät keksineet tehdä omissa mielenosoituksissaan mitään vastaavaa. Lääkäreitäkin uhattiin muistaakseni potkuilla, mutta kun täällä on krooninen lääkäripula en tiedä olisiko siinä tapahtunut muuta kuin lääkäreiden kierrätystä paikasta toiseen.
Viime viikolla yhtenä päivänä opastettiin tämän meidän tiedekampuksen työntekijöitä olemaan käyttämättä toista kampuksen porteista. Portilla oli näet jonkun porukan lakkomielenosoitus, ja mielenosoittajat päättivät heitellä poistuvia autoja kivillä - vaikka autoilijat eivät enimmäkseen millään tavalla edusta mitään työnantajatahoa, mutta mitäpä siitä.
Tässä yhteiskunnassa vaalit eivät näytä olevan se tapa jolla johonkin haettaisiin muutosta. Vaaleissa äänestetään valtapuolue ANC:tä niin kuin aina ennenkin, ja sitten vaalien jälkeen on taas hyvä järjestää mielenosoituksia, lakkoja ja lakkomielenosoituksia. Maassa maan tavalla.
Tuppaa vaan olemaan tällaista reipasta ja spontaania nämä paikallistason työmarkkinaneuvottelut täällä. Roskakuskit olivat kuukausi sitten lakossa ja kaupan päälle heittelivät mielenosoituksessa roskia pitkin katuja. Sotkun siivoamiseen onkin sitten mennyt sen verran aikaa, että vieläkään ei ole palattu normaaliaikatauluihin ja roskat seisovat kadun varressa haisemassa viikkotolkulla. Onneksi lakkoilleet lääkärit eivät keksineet tehdä omissa mielenosoituksissaan mitään vastaavaa. Lääkäreitäkin uhattiin muistaakseni potkuilla, mutta kun täällä on krooninen lääkäripula en tiedä olisiko siinä tapahtunut muuta kuin lääkäreiden kierrätystä paikasta toiseen.
Viime viikolla yhtenä päivänä opastettiin tämän meidän tiedekampuksen työntekijöitä olemaan käyttämättä toista kampuksen porteista. Portilla oli näet jonkun porukan lakkomielenosoitus, ja mielenosoittajat päättivät heitellä poistuvia autoja kivillä - vaikka autoilijat eivät enimmäkseen millään tavalla edusta mitään työnantajatahoa, mutta mitäpä siitä.
Tässä yhteiskunnassa vaalit eivät näytä olevan se tapa jolla johonkin haettaisiin muutosta. Vaaleissa äänestetään valtapuolue ANC:tä niin kuin aina ennenkin, ja sitten vaalien jälkeen on taas hyvä järjestää mielenosoituksia, lakkoja ja lakkomielenosoituksia. Maassa maan tavalla.
keskiviikko 2. syyskuuta 2009
Kaffilassa kuohuu
Merakassa oli kahvila, hiiuli hiiuli hoi
Kahvilassa oli tanttoja, hiiuli hiiuli hoi
Ja paist-paist siellä ja keit-keit täällä
siellä ruoka täällä kahvi
hiiuli hiiuli hoi
Tantat ei saaneet palkkoja, hiiuli hiiuli hoi
Kahvilaan pukkasi lakkoa, hiiuli hiiuli hoi
ruokaa ei siellä, kahvia ei täällä
nälkä siellä kiukku täällä
hiiuli hiiuli hoi
Kahvilan johto tarttui toimeen, hiiuli hiiuli hoi
henkilökunta sai kenkää peppuun, hiiuli hiiuli hoi
taaskaan ei ruokaa, taaskaan ei kahvii
ja tulevaisuuskin on aika epäselvä
hiiuli hiiuli hoi
Näin siis meillä opetellaan työnantajana toimimisen perusasioita. Odotamme jännityksellä miten kahvilanpitäjä meinaa saada kassakriisinsä kuntoon ja mistä aikoo löytää henkilökuntaa joka työskentelee ilman palkkaa. Lisäksi saattaapi olla että jopa täälläkin tuo on laiton irtisanominen.
Tähän päättyy nälkäinen raporttimme Pretoriasta tänään.
Kahvilassa oli tanttoja, hiiuli hiiuli hoi
Ja paist-paist siellä ja keit-keit täällä
siellä ruoka täällä kahvi
hiiuli hiiuli hoi
Tantat ei saaneet palkkoja, hiiuli hiiuli hoi
Kahvilaan pukkasi lakkoa, hiiuli hiiuli hoi
ruokaa ei siellä, kahvia ei täällä
nälkä siellä kiukku täällä
hiiuli hiiuli hoi
Kahvilan johto tarttui toimeen, hiiuli hiiuli hoi
henkilökunta sai kenkää peppuun, hiiuli hiiuli hoi
taaskaan ei ruokaa, taaskaan ei kahvii
ja tulevaisuuskin on aika epäselvä
hiiuli hiiuli hoi
Näin siis meillä opetellaan työnantajana toimimisen perusasioita. Odotamme jännityksellä miten kahvilanpitäjä meinaa saada kassakriisinsä kuntoon ja mistä aikoo löytää henkilökuntaa joka työskentelee ilman palkkaa. Lisäksi saattaapi olla että jopa täälläkin tuo on laiton irtisanominen.
Tähän päättyy nälkäinen raporttimme Pretoriasta tänään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
