Juhlittu on

Vietämme parhaillaan väsynyttä sunnuntai-iltaa sohvalla saman viltin alla, Irene lukee, Pepe katsoo telkkaria ja minä tietsikalla. Juhlat menivät kaikki hyvin, kivaa oli ja jäljetkin on suurin piirtein siivottu. Havaitsin sisäisen karjalaisemäntäni pukkaavan pintaan, ruokaa oli juhlissa aivan liikaa ja silti olin ennen juhlia vielä syvästi huolissani siitä riittääkö ruoka. Juomiakin oli riittävästi.

Pepe on flunssassa ja mulle tuntuu olevan se tulossa, nyt pitää siis pitää juoksutreeneissä taukoa. Olemme jatkaneet reippaasti juoksentelua, tai oikeastaan Pepe treenaa monipuolisemmin, uintia, soutulaitetta, kävelyä, punttia ja juoksua. Minä käyn kaksi kertaa viikossa kuntosalilla trainerin kanssa ja juoksen kolme kertaa viikossa. Viikko sitten kävimme juoksemassa 11 km kisan kolmistaan yhdessä työkaverini Laurensin kanssa ja olimme tyytyväisiä, jokainen sai muutaman minuutin pois edellisestä kympin ajastaan. Syyskuun lopussa tavoitteena puolimaratoni, porukkaan on tulossa mukaan myös tiimimme assistentti Lorraine.

Minulla on nyt edessä tiivis työrupeama pari seuraavaa viikkoa, projektimme järjestää konferenssia jonne on tulossa yli 150 henkeä kuulemaan ja joitain kymmeniä henkiä puhumaan, kohtuullinen logistiikkahässäkkä etenkin kun täällä ei kaikki aina ole niin eksaktia.

Keli kylmenee pikku hiljaa, näin suomalaisena tuntuu mukavalta kun on vähän viileämpää, kivat ulkoilukelit. Paikalliset ovat jo toppatakeissa ja suunnilleen pipo päässä kun aamulla on vain 12 astetta lämmintä.

Ai niin, se piti vielä lisätä että juhlatarjoilujemme hitit olivat lohikeitto ja voileipäkakut, tavoiteltiin suomalaista perinnemeininkiä ja hyvin toimi.

Juhlahumua.

Edellisen kirjoituksen kirjoitettuani tulin kotiin ja näin pöydällä tyhjän Pandan lakupussin! Suoraan Vaajakoskelta meidän lähi-Spariin! Ja Irene kavereineen oli syönyt kaiken!

No, saahan sitä lisää.

Tänään käytiin ostamassa valtavasti ruokaa, viikonlopun teema on juhlat. Perjantaina on koulussa Star Show, koulun jälkeen Adamin synttärit. Lauantaina on ensin Irenen synttärijuhlat ja sitten illalla Kristiinan synttärijuhlat. Sunnuntaina on Amichan synttärijuhlat. Maanantaina on Irenen luokalla juhlat... huh huh.

Mistä muuten johtuu, että ruuhkaisella tiellä ajaminen on vähemmän ärsyttävää, jos toiseen suuntaan tulevilla kaistoilla liikenne seisoo? Ilmeisesti silloin vertaa omaa tilannettaan siihen, eikä normaalinopeuteen. Liikenne on nykyään Pretoriassa aika arvaamatonta, koko keskusta tuntuu olevan tieremontin vallassa. Kyllä 2010 kelpaa futisturistien ajella!

Raportoimme juhlista viikonlopun jälkeen kunhan kakut on sulateltu.

Suomalaisuutta

Hassua kuinka suomalaisia asioita silloin tällöin pilkahtelee esiin.

Spar myy Vaasan pientä pyöreää näkkileipää ja hapankorppuja, viimeksimainittua vieläpä useita makuja: original, kumina ja monivilja. Ugandassa oli lentokentällä myynnissä Marianne-karkkeja, en tosin ostanut.

Marimekko on vilahtanut muutaman lehden muoti- ja muotoilujutuissa. Finlandia-vodkaa ei vaan tahdo saada mistään, Absolutia kyllä on joka paikassa. Buu!

Viimeksi käydessämme Makrossa (tukun ja mega-Anttilan risteytys mutta isompi) retkeilyosaston poika kysyi mistä olemme ja sanoi tunnistaneensa kielen Suomeksi, tunsi kuulemma jonkun suomalaisen vaihto-opiskelijan. Suomalaisia opiskelijoita on joko ollut näillä nurkilla paljon tai sitten vaan jääneet hyvin mieleen kun useampikin myyjä tai tarjoilija on kertonut suomalaisesta ystävästään joka on Hoolsinkista, Kjuoupjoista tai Taammereelta.

Minä olen työpaikallani saanut lisänimen "resident Finn", kuulemma jokaisessa hyvässä IT-instituutissa pitäisi olla yksi päivystävä suomalainen.

Suomalaisilla on sekä kehitysyhteistyökuvioissa että ICT- ja innovaatiomaailmassa hyvä maine. Meitä arvostetaan sekä asiantuntemuksen, Suomen saavutusten että puolueettomuuden takia. Suomalaisia ei epäillä imperialistisista taka-ajatuksista.

Hyvä Suomi! Näin isänmaallisuuden puuskassa sovittiin juuri Veeran kanssa pitävämme yhdessä juhannusjuhlat. Uima-altaan vesikin on sopivasti + 14, pääsee tunnelmaan... mistähän saisi koivun?

Syksykevät?

Onpa outoa että täällä on syksy. Talvella (siis Suomen talvikuukausina) ei yhtään haitannut että täällä oli kesä, mutta nyt jotenkin pääni on täysin keväässä. Kävin viime viikonloppuna vaatekaupoissa, ja huomasin selvästi haluavani kevätvärejä, jotain raikasta ja heleää... ja kaupat olivat täynnä mustaa, harmaata, viininpunaista, pullonvihreää, syksyn ja talven värejä selvästi.

Aamuisin on pimeää ja koleaa, vaikeaa päästä ylös sängystä. Päivät ovat kauniita ja kuulaita, enimmäkseen aurinkoisiakin. Päivällä tuntuu ihan keväältä. Illalla tulee sitten taas aikaisin pimeää, kuudelta alkaa jo vähän hämärtää. Lenkille ei ulos viitsi lähteä oikein kuin viikonloppuisin kun ei haluta juosta pimeässä. Onneksi on se juoksumatto.

Irenellä alkaa koulupäivät olla vähissä, 3.6. lähtee Irenen lento Suomeen. 4.6. eteenpäin Irenen tavoittaa suomalaisesta vanhasta kännykkänumerostaan, jos vaikka kaverit haluaisivat soitella...

Juoksentelua

Kerroin aikaisemmin että ostettiin käytetty juoksumatto, ja näin ollen tuli hyvä syy aloittaa säännöllisempi juoksentelu. Yhdestä liikuntalehdestä löytyi sopiva 12 viikon harjoitusohjelma tavoitteena juosta lopuksi 10 km. Työkaverini Laurens juoksee myös, ja yllytimme toisemme ilmoittautumaan vapunpäivänä olevaan kympin juoksuun.

Ihan 12 viikkoa ei ollut aikaa kun aloitin helmikuun lopussa juoksemisen, mutta vähän tahtia tiukentamalla onnistui ihan hyvin. Juoksin 3-4 kertaa viikossa, ensin pelkästään juoksumatolla mutta loppuvaiheessa myös lähikaduilla viikonloppuisin.

Juoksutapahtumassa oli suuren urheilujuhlan tuntua, yli 6000 juoksijaa osallistui jollekin viidestä matkasta (tarjolla 42, 32, 21, 10 ja 5km). Pepe tuli seuraksi ja pääsimme kaikki kolme tavoitteeseen: Hyväkuntoisena maaliin ja koko matka juosten. Pepe juoksi matkan 65 minuutissa, Laurens 75 ja minä 85 minuutissa. Tästä on hyvä parantaa.

(en juossut teekkarilakki päässä mutta vappuaamun kunniaksi piti sentään kuva ottaa)

Elefantteja katsomassa

Käytiin elefantteja katsomassa pari viikkoa sitten ja otettiin kotiapumme Marthan lapset Percy (16) ja Karen (7) mukaan.

Opittiin elefanteista kaikenlaista mielenkiintoista, mm sen että niillä on elämän aikana kuudet hampaat ja hampaiden vaihtuminen vie aina pari vuotta ja on tuskallista. Hampaat eivät tule entisten ala- ja yläpuolelta niin kuin ihmisillä, vaan suun takaosasta, ikään kuin liukuhihnalta ja työntävät entiset hampaat edeltään. Syöksyhampaita on vain yhdet.

Elefantin nahka on juuri niin kuivan ja karhean tuntuinen kuin luulisikin, mutta korvalehden takaosa onkin yllättäen tosi sileää ja viileää nahkaa. Korvan takana on kuulemma jäähdytysjärjestelmä. Elefantin nahassa on myös karvoja mutta aika harvassa, niitä ei etäämmältä erota.

Pääsimme kaikki vuorollaan taputtelemaan elefantteja eläintenhoitajan opastuksella, ja aina lopuksi piti ottaa kuva syöksyhampaasta kiinni pitäen. Fantit poseerasivat hienosti kärsä ylhäällä.

Ohjelmaan kuului myös käsikkäin... kärsäkkäin... no siis käsi kärsässä kävely, saimme siis kävelyttää elefantteja kentän ympäri kärsästä kiinni pitäen. Oikeaoppinen ote oli muut sormet kärsän sisässä ja peukalo ulkopuolella. Kärsästä tuli lämmintä tuhinaa joka oli myös hiekkaista.

Lopuksi syötiin, ruokaa odotellessa Irene ja Karen taittelivat Robin Hood -hatut lautasliinoista. Ruokakin oli ihan hyvää.