Sunnuntai rannalla

Vietettiin sunnuntaipäivää Darin eteläpuoleisella rannikolla.

South Beach Resort-hotelli myy päivälippuja rannalleen, lippu maksaa noin kaksi euroa ja siitä osan saa käyttää kuponkina ruokaan.

Ranta on tosi hieno, silkinpehmeää hiekkaa ja puhdas ranta.

Palmun alla oli mukava lekotella, hintaan kuului oma katos pöydällä ja tuoleilla sekä aurinkotuoleja.

Kookospähkinä- ja saronkikauppiaat olivat paikalla mutta kunnioittavan välimatkan päässä.

Kuvat otti Irene.

Jos joku muu suunnittelee paikalla käyntiä, voimme suositella oman paikan ottamista mahdollisimman kaukana karaokekatoksesta ja vesiskootterivuokraajista. Muuten oli mukavaa.

Arkiintuvaa

Elämä alkaa muistuttaa arkea. Aluksi voimassa oleva jatkuva eksoottisuuden tunne on haihtunut, se "hui, me ollaan Tansaniassa, jännää!". Ollaanhan me, ja kaikkea uutta tulee edelleen vastaan mutta jotenkin tähän alkaa olla tottunut.

On löytynyt se tietty peruskuvio, kaupat joissa käydään, ravintolat joissa syödään, pieni joukko suomalaisia joille voi soittaa kun kaipaa apua, neuvoja tai vaan seuraa. Koulu sujuu Irenellä, töissäkin jo jokunen asia etenee, ja Pepe on löytänyt paikallisia avustajia hommien hoitamiseen. Koulupukukin tuntuu jo aika normaalilta.

Jatkuva melkein-vatsataudin tila on hellittänyt. Ei meillä kellään mitään isompia ongelmia ole ollut, mutta aluksi oli sellainen jännittävä fiilis aina kun piti mennä vessaan. Vatsa möyrysi ja pulputti. Yhtenä päivänä en uskaltanut lähteä toimistoon kun tuntui että pitäisi olla lähellä kotivessaa, mutta ei siitäkään mitään varsinaista tautia tullut.

Silmätulehduksen sain, menin lääkäriin ja se meni ohi. Irene ja Pepe säästyivät siltä, mutta kuulemma se on täällä aika yleistä koululaistenkin keskuudessa.

Nyt tuntuu jo ihan normaalilta, ilmeisesti vatsat ovat tottuneet paikalliseen bakteerikantaan. Sitä työlupaa ei ole edelleenkään, eli melkein kaikki irtain maallinen omaisuutemme uinuu edelleen Ruususen unta Etelä-Afrikassa. No, edellisessä muutossa saatiin jouluksi tavarat kotiin, ehkäpä nyt sitten jo aikaisemmin. Työlupa on edelleen tulossa ensi viikolla.

Lämpötila nousee pikku hiljaa. Iltaisin ja aamuisin on mukavaa, päivällä välillä hieman turhan lämmintä mutta täällä meidän niemimaalla on aika mukavaa kun täällä tuulee yleensä vähän. Jahtiklubin jäseniksi on päästy ja nousuvedessä käydään uimassa ainakin muutaman kerran viikossa.

Olisi tosi kiva saada ne omat astiat, vaatteet yms, mutta elämää tämä on tälleenkin. Ja ihan mukavaa. Tänään mennään yhden suomalaispariskunnan kanssa syömään, Jukka on samalla firmalla töissä mutta eri projektissa ja vaimonsa Soni on luvannut opettaa Irenelle vähän kalligrafiaa.

Kaikki hyvin!

Netti kotona oli taas pari päivää poikki, kun kiintiö tuli täyteen ja paketin päivittämisessä suurempaan meni hetki.

No, ekaksi sanottava että kaikki hyvin vaikkei meistä mitään ole kuulunut, ja ennen kaikkea emme olleet tänään uponneella matkustajalautalla Sansibarin ja Pemban välillä. Kuulemma lautta oli pakattu ylitäyteen, ja osa matkustajista oli viisaasti kieltäytynyt menemästä kyytiin kun näki miten täynnä se oli. Pelastustoimet ovat käynnissä, ja vesi on lämmintä mutta ikävä kyllä kaikki eivät ole selvinneet. Kurja juttu.

Meille ei kuulu ihmeitä, töitä ja koulua, arjen puuhia. Työlupaa ei vieläkään ole joten tavaroita ei ole Etelä-Afrikasta lähetetty, ensi viikolla, tai sitten seuraavalla ensi viikolla, tai sitä seuraavalla ensi viikolla...

Irenellä alkaa olla koulussa kavereita. Eilen juteltiin kahdestaan pitkät pätkät koulun sosiaalisista kuvioista ja siitä kuinka sielläkin on ne pellet, muodikkaat, nörtit ja muut jengit - sekä sitten ne ihan tavalliset jengien väliin jäävät joita ei nämä systeemit niin kiinnosta. Irene on siellä tavallisten joukossa, ja koulu menee mukavasti.

Kotona ollaan jätetty lämminvesivaraaja kokonaan pois päältä. On niin lämmin, että viileä suihku on ihan ok. Joskus aamuisin unisena tuntuu että se on vähän liian viileää, mutta ei se oikeasti kovin kylmää ole.

Arkirutiini on nyt muodostunut sellaiseksi, että Irene viedään kouluun siinä varttia yli 7, ja siitä suoraan Pepe vie minut töihin. Kotiin lähtiessä kävelen 200 metriä toiseen toimistotaloon jossa on työssä toinen suomalainen konsultti ja pääsen hänen kyydissään kotiin. Irene on haettu sitä ennen. Välillä joku tulee meille kylään tai Irene menee kaverin luokse josta sitten haetaan myöhemmin. Illalla käydään ulkona syömässä tai syödään jotain simppeliä kotona, pastaa tms. Irene vie eväät kouluun ja aika kevyesti mekin päivällä syödään joten illalla sitten enemmän. Odotetaan jo että keittiötavarat tulisivat jotta voisi kokata itse.

Suomi-koulu alkoi toissapäivänä, se on joka torstai-ilta. Siellä opetetaan Suomen kieltä ja kielioppia, ja kai myös Suomen historiaa yms tietoutta. Irene on isojen ryhmän vanhin ja ikähaitari ryhmässä on 7-12 joten opettajalle riittää haastetta.

Tänään mennään yhdelle suomalaisperheelle kylään, ja muitakin tulee. Kivaa!