Juuri oikeenlaista kemiaa...

Irene sai isiltä Suomesta lahjaksi kemiapakkauksen. Jee! sanoi äitikin. Pikku-kemisti meinasi suutahtaa kun ei heti jouluaattona ryhdytty räjäyttelemään, mutta joulupäivänä jo ryhdyttiin hommiin.
Ohjeet luettiin huolellisesti, ja kaikki välineet aseteltiin pöydälle. Tutustuimme heterogeenisiin ja homogeenisiin seoksiin, harjoiteltiin pipetointia, tehtiin kyllästetty liuos sekä opiskeltiin eri tapoja erottaa aineet toisistaan: haihduttaminen, suodattaminen, laskeuttaminen ja höytälöinti olivat päivän ohjelmassa, sitten äiti väsähti (ja haihduttamiskoekin on terassin pöydällä vielä kesken).

Kivaa! Äidinkin syvällä piileksivä luonnontieteilijä pääsi hetkeksi pintaan.

Joulutervehdys!

Joulukuusi pitää tietysti olla, eikä mitään muovikuusta. Päätimme investoida samalla tuleviinkin jouluihin, ja ostimme ruukku-havupuun. Kunhan joulu on ohi, se muuttaa terassille asumaan. Saa nähdä miten korkea se on ensi jouluna.

Irene koristeli kuusen ja siitä tulikin hieno.

Joulun alla saatiin nauttia vähän aikaa myös Pekan, Tainan, Rullen ja Rafun seurasta ja aatonaattona vietettiin vähän pikkujouluakin yhdessä.

Pikkujoulutontuista oli helpompi saada kuva altaassa kuin altaan ulkopuolella. Altaan vesi oli jo melkein liian lämmintä, lähellä 30-asteista. Seuraavana yönä olikin sitten sade ja ukkosmyrsky joka viilensi vähän sekä vettä että ilmaa.

Viralliset joulutervehdyskuvat otettiin luonnollisesti myös altaan äärellä. Jouluvalot eivät oikein pääse oikeuksiinsa taustalla, mutta oli ne päällä, ihan totta oli... Irene malttoi tulla altaasta 30 sekunnin ajaksi kuvan ottoa varten, ja sitten taas molskis.

Hyvää joulua toivottavat myös Masi ja Mervi! Masin hienot raidalliset nilkat on saatu aikaan pelaamalla golfia eri mittaisissa sukissa.

Jouluvalmisteluja

Suomalaise(hko)n joulun viettäminen ulkomailla vaatii varmaan aina vähän virittelyä. Pohdimme yhdessä mitkä elementit meille tekevät joulun ja mistä voidaan tinkiä.

Piparit todettiin olennaisiksi, joulutortut taas ei. Mummi oli tuonut mukanaan piparitaikinan ohjeen ja pienten piparkakkutalojen kaavat. Enpä ole ennen tehnyt piparitaikinaa itse, mutta kolmen sukupolven naisten voimin onnistuttiin hyvin. Yksi puuhaarukka meni poikki alustuksen kevytbetoni-vaiheessa, mutta lopputulos oli ihan oikeanlainen ja taikina kauliintuikin hyvin vietettyään yön jääkaapissa.Ensin se oli kyllä niin kovaa että hirvitti...

Viiden piparkakkutalon kylä koristeltiin karkeilla melko villin näköisiksi, ja nuorin pääkokki on vartioinut niitä siitä saakka haukan lailla. Pappa ei ole uskaltanut koskea vaikka mieli on tehnyt.

Laatikoiden väkrääminen jätettiin suosiolla väliin, jotenkin täällä kuumassa ne eivät tuntuneet kovin houkutteleviltakaan. Lohta löytyi ja Pappa graavasi, nam. Joulusinappi ja lohen sinappikastike onnistuivat hyvin. Myös rosollista tuli oikein hyvää.

Kinkun hankkiminen jätettiin aika viime tinkaan kun näytti että niitä löytyy, mutta lopulta ei sitten ihan suomalaismallista löytynyt. Kinkku oli kevyesti savustettu, mutta ei häiritsevän paljon ja sinapin kanssa maistui hyvältä sekin.

Lähi-Sparissa oli suomalaisia Vaasan hapankorppuja! Saksalaista sillin tapaista säilykettäkin löytyi, ja tietysti keitettiin perunoita. Salaatissa ollut tuore mango ei ehkä ollut ihan perinteistä suomalaista jouluruokaa, mutta hyvää oli sekin.

Ateria syötiin terassilla kynttilöiden ja jouluvalojen tuikkeessa kun ilta oli jo vähän pimentynyt. Kyllä se ihan joululta tuntui.

Kuvien lisääminen on taas tällä hetkellä vähän vaikeaa kun yhteys vaihtelee hitaasta nopeaan... heti tilanteen salliessa laitamme viralliset tonttukuvat blogiin.

Koulujuttuja

Irenen koulussa opetuksessa edetään monessa aineessa teemoittain. Tämän syksyn (tai siis täällä kevään) teemana on ollut ensin ihminen ja yksilö, mikä tekee minusta minut ja miten ihmiskeho toimii. Siitä edettiin tauteihin ja sairauksiin, jota käsiteltiin monella tasolla:

Historiassa opiskeltiin keskiaikaa, Mustaa Surmaa ja muita epidemioita sekä niiden leviämiseen liittyviä olosuhteita ja uskomuksia. Luonnontieteissä käsiteltiin ihmisen kehon tapaa puolustautua taudeilta, sekä tehtiin bakteeriviljelmiä ja tutkittiin niitä mikroskoopeilla. Kuulemma moni oppilas alkoi pestä kätensä huolellisemmin sen jälkeen kun oli otettu bakteerinäytteitä ovenkahvoista ja vessoista...

Erilaisista Etelä-Afrikassa toimivista järjestöistä kutsuttiin asiantuntijoita kouluun vierailemaan ja kertomaan nykyaikaisesta työstä Afrikassa vaivana olevien sairauksien torjumiseksi.

Oppilaat tekivät ryhmätyöt eri taudeista ja eri aineissa esiin tulleista asioista, ja niiden esittämistä kutsuttiin myös vanhemmat katsomaan.

Irene vastasi ryhmänsä työn kuvittamisesta. Heidän aiheenaan oli tuberkuloosi. Ryhmätöistä tehtiin hienojen seinäjulisteiden lisäksi myös valistusmonisteet joita jaettiin vanhemmillekin.

Kristiina oli näiden ryhmätöiden aikaan Ranskassa, mutta onneksi pääsi sentään lukukauden päätösjuhlaan.

Tämän juhlan teemana oli kansainvälisyys, sekä oppilaat että paikalle kutsutut vanhemmat pukeutuivat jotenkin omaan maahansa liittyen. Meillä oli Suomi-t-paidat. Oppilaat ryhmittäytyivät maanosittain: Pohjois-Amerikka, Etelä-Amerikka, Eurooppa, Afrikka ja Aasia olivat edustettuina. Jokainen maa huikkasi oman tervehdyksensä vuorollaan, Irene ja Adam kajauttivat reippaasti suomeksi: "Päivää Suomesta!"


Eri luokat esittivät laulu-, tanssi- ja soittonumeroita. Toppuluokkalaisten tomera tanssiesitys taisi olla päivän voittaja, mutta myös 4, 5 ja 6-luokkalaisten laulu "All you need is love" oli hieno. Pappadapada!Musiikinopettaja Haji säesti kitaralla lauluja.

Irene yritti jostain syystä väistellä kameraa, mutta saatiinpas kuva! Vieressä Eurooppa-joukkueessa Nicki.

Osana juhlaa kaikki veivät jotain oman maansa ruokaa tarjolle, ja tuloksena oli loistava picnic-buffetti. Ruoka nautittiin pihanurmella istuskellen. Me vietiin suomalaista ruisleipää, hyvin tekivät kauppansa nekin, mutta aasialaisten ruoat taisivat olla meille jännittävimpiä. Kivaa oli.

Hikistä

Nyt on kesä tullut oikein toden teolla. Useimpina päivinä on niin kuuma ettei jaksaisi oikein tehdä muuta kuin maata varjossa.

Ilmastointilaitteetkin piti ostaa kotiin. Ostettiin siirrettävät mallit jotka toimivat talvella myös lämmittiminä, yksi per makuuhuone. Muissa huoneissa pärjätään tuulettamalla mutta jos on liian kuuma ei ole hyvä nukkua. Nyt pitää sitten vielä ratkaista miten ne poistoputket saadaan järkevästi meidän ikkunoihin - saa nähdä päädytäänkö johonkin kartonki - ilmastointiteippi -patenttiin.

Kristiinan toimiston ilmastointilaite vetelee viimeisiään. Se pöhisee ja suhisee, ja jos se jää päälle vähänkään pidemmäksi aikaa se alkaa sataa vettä.

Ravintolat käyttävät vesisumusuihkuja jäähdytteenä. Emme ole vielä selvittäneet onko putkissa jotain hiilihappojäätä tms vai vaan vettä, mutta mukavasti ne jäähdyttävät ja tuntuvat estävän pölyn tunkemista pöytiin.

Uima-altaassa lilluminen on tietysti jäähdytyskeinoista parhain. Irene viihtyy altaassa kevyesti pari tuntia etenkin jos on seuraa, aikuiset vaan tuppaavat hyytymään vähän aikaisemminkin. Iltapäivän lopulla altaamme on jo varjossa joten ei tarvitse pelätä palamistakaan enää siinä vaiheessa.

Joulu menee varmaan altaassa ja sen vieressä. Mietittiin löytyisikö kelluvaa joulukuusta jotta voisi uida kuusen ympärillä?

Kesäpäiviä

Riippukeinu kuuluu kaikkien meidän suosikkipaikkoihin. Se on terassin nurkassa, sopivasti varjossa, mutta pieni tuulenvire tuntuu kuitenkin. Siellä on hyvä lukea tai ottaa päikkärit.

Mummi näyttää mallia. Tosin kuva on hieman lavastettu, normaalisti riippukeinussa lojuja on niin syvällä pussissa ettei näy kuin vähän kirjan reunaa tai nenänpäätä. Mervi jäi jo yhtenä päivänä lukkojen taakse terassille kun kotiapumme Martha ei huomannut häntä riippukeinusta ja laittoi terassin ovet lukkoon. Onneksi Pepe tuli kotiin ja pelasti.

Tällainen on riippukeinussa lojujan näkymä pihapuiden ja -puskien lehvästöihin.

Käytiin (Mervi ja Kristiina) kampaajalla. Pesu, leikkaus ja föönaus maksoi noin 25 euroa hengeltä. Kerastasen tuotteet taas maksoivat melkein yhtä paljon kuin Suomessakin. Olimme molemmat kampauksiin tyytyväisiä vaikka Mervin kampaaja vähän päivittelikin suomalaista liukasta hiuslaatua.

Mervi takaa uudessa tukassaan.

... ja edestä. Eikös oo kiva?


Kristiinan tukkakin lyheni ja väliaikaisesti muuttui kiiltäväksi ja sileäksi kampaajan urhean ponnistelun tuloksena (15 minuuttia pyöröharjan, föönin ja suoristusraudan kanssa). "Ny ei oo ruuhkatukka" sanoi Pepekin.

Minkähän takia niillä oli hirveä vimma tehdä karkeahiuksisesta tukasta mahdollisimman sileä ja liukkaasta tukasta mahdollisimman pöyheä? Eikös olisi helpompaa toisin päin?

Suurpedon suussa

Lukuisien tiedustelujen jälkeen julkaisemme nyt lisätietoa aiheesta "Pepeä puri leijona". Kyseessä oli reissu vakiokohteeseemme leijonapuistoon, mukana Pepe, Irene, Mummi ja Pappa. Päivystäviä leijonanpentuja oli tällä kertaa paikalla paljon ja lämpimästä kelistä johtuen ne olivat aika rauhallisia.



Tietenkin Pepen piti kokeilla minkälaiset voimat nelikuisen pikkuleijonan leuoissa on. Sormia on edelleen kymmenen, joten joko voimat eivät olleet hirveät tai sitten se ei ollut oikein tosissaan.

Tässä vielä suurennettuna todistusaineistoa. Eikös ole upeat kulmahampaat ja ihanat pyöreät karvakorvat?

Sirkusta

Irene kertoikin aikaisemmin koulun järjestämistä harrastuksista. Keskiviikkoisin koulun jälkeen on sirkuskoulua tunti. Sirkuskoulua pitää Damien joka on itse taitava jonglööri. Sirkuskoulussa harjoitellaan nuorallatanssia, jonglööritemppuja, jättipallon päällä kävelyä, akrobatiaa, yksipyöräisellä ajoa ja taikatemppuja, mutta myös kuuluttajana toimimista sekä esimerkiksi pellemeikin tekoa.
Irene on tosi hyvä tasapainotempuissa, kuten tässäkin rullan päällä olevalla laudalla.

Sirkuskoulun "luokka" on nurmikolla, jonne on houkuttelevasti levitetty kaikki välineet harjoittelua varten. Osan aikaa kukin harjoittelee haluamallaan välineellä ja Damien assistenttinsa kanssa ohjaa.

Välillä tehdään ryhmässä asioita, joko esiinnytään vuorotellen ja muut ovat yleisönä, tai sitten tehdään akrobatiaosuudessa pyramidi. Irene on vahvimpien joukossa ja siksi pyramidin pohjakerroksessa (aurinkolippa päässä).

Myös pyramidin romahtaessa kaikilla on kivaa. Damien on hyvä opettaja, sirkuskouluun tekee mieli mennä mukaan, isommankin katsojan.

Puistossa

Leikkipuistoja ei täällä oikein ole, mutta puistoja ja viheralueita jonkun verran. Pretoria on itse asiassa yllättävän vihreä kaupunki, kun joltain lukuisista kukkuloista katselee maisemia.


Parin kilometrin päästä meiltä on Magnolia Dellin puisto, jossa on joka toinen lauantai markkinat. Puiston yhdessä nurkassa on pari kiipeilytelinettä ja karuselli. Ihan joka kerran ei markkinoilla käydä, mutta aika usein kuitenkin. Puistossa on myös kiva kahvila-ravintola. Silloin tällöin Irene ottaa pienen kierroksen telineissä.

Terveisiä Ireneltä!

Kissanpoika sairastaa

Ensin oli Kristiina reissussa, Lyonissa konferenssimatkalla, ja sitten on Irene ollut kipeä. Irene sai koulusta vatsaflunssa, on ollut kova kuume, mahakipua ja oksenteluakin. Tiistaina käytiin sitten päivystyksessä saamassa lääkkeet, ja nyt on vointi jo parempi. Tosin ruoka ei vieläkään oikein maistu. Lääkärin mukaan tauti kestää 4-8 päivää joten ehkä se viikonloppuna jo hellittää.

Ranskanmatkan aikaan osui Irenen koulun pitkä viikonloppu, joten muu joukkue kävi taas leijonapuistossa (Pepeä puri leijona! Kuva myöhemmin.) ja golfkentällä - Irene pääsi ajamaan golfautoa! Tällä viikolla on sitten mummin golfit jääneet vähemmälle kun on ollut hoitohommia.

Lahdesta tuli sähköpostilla musiikkivideoita joita on katseltu moneen otteeseen, Onni esitti sekä Pöllölaulun että ajankohtaan sopivasti "Jänis istui maassa" jossa myöskin tuli tohtori. Kiitos kovasti, ovat ilahduttaneet jo monta päivää. Etenkin pöllölaulu oli lähes kiusallisen tarttuva, jää soimaan päähän.

Eilen Irenelle tuli yhtäkkiä serkkuja ikävä, ja piti soittaa äidille töihin keskellä päivää: "Koska Sarlinit tulee meille?!". Kun en heti saanut puhelinyhteyttä Suomeen, ehti jo tulla uusi soitto: "No mitä ne sano?".

Aikuisillakin iskee joskus ikävä kavereita. Yksi ilmentymä tästä on varmaan se, että tuttujen ihmisten kaksoisolentoja tulee kadulla vastaan, niin mustissa kuin valkoisissakin ihmisissä. Jännä löytää jonkun keskisuomalaisen tutun olemus ihan erivärisessä hahmossa toisella puolen maailmaa. Tästä on tullut Pepen kanssa meille pieni leikki, on hauska sanoa kassajonossa toiselle että "kato, jonossa on Paavon paikallinen versio" ja sitten katsoa tunnistaako toinen myös.

Kohta taas kuvia lisää.

Viikon luontoääniä...

... on niin monia ettei tiedä minkä valitsisi. Asumme parin miljoonan asukkaan suurkaupungissa melko lähellä keskustaa, joten äänimaiseman luulisi olevan melko urbaanin. No, joskus sentään kuuluu ylilentävän lentokoneen ääni, mutta muuten luonto metelöi enemmän kuin kaupungin koneet.

Päiväsaikaan päämekastajia ovat mm. "go-away-bird", jonka pilkallinen "NJYÄÄÄÄ" kuuluu usein ja kovaa, sekä pelästyneesti huutava ibis-lintu. Molemmat ovat yleisiä ja äänekkäitä, ja viihtyvät meidänkin pihallamme. "Laulu" alkaa aamun sarastaessa eli viiden korvilla. Lisäksi löytyy lukuisia muita vaihtuvia säksättäjiä. Hauska tuttavuus on svengaava kyyhkynen jonka huhuu-hu - - huu huu kuuluu päivittäin.

Illalla ensi aloittavat kaskaat tunnelmallisen sirityksensä, mutta varsinainen pääohjelmanumero iltaisin on puutarhamme perukoille muuttanut näkymätön sammakko-orkesteri. Biisit ovat aika samanlaisia, mutta bändin jäsenillä on selvästi omat roolinsa. Yksi toistaa biittiä: kriii-krooo-kriii-krooo. Toinen komppaa: kroaak-kroaak-kroaak ja kolmas laulaa hyvin matalaa mutta värisevää bassonuottia: brrrrooooooooooooooooo. Volyymin perusteella voisi luulla että ne ovat suunnilleen pystykorvan kokoisia, mutta ehkä niillä on vaan hyvä äänentoisto. Kappaleet kestävät kymmenisen minuuttia, jonka jälkeen orkesteri pitää tauon ja aloittaa sitten alusta.

Tämän päälle öisin on lisäksi hienoja ukkosmyrskyjä, salamat tarjoavat strobovalot ja jyrinä kuuluu todella kovaa. Asuinalueemme on rinteiden muodostamassa suuressa kulhossa joten myrsky jää välillä pyörimään päälle.

Liikenteen äänet eivät meille kuulu. Ehkä mielummin näin.

Salmiakkia ja ruisleipää

Kuten ulkosuomalaisilla taitaa olla tapana, mekin olemme tilanneet suomalaisilta vierailijoilta tuliaisiksi suomalaisia makuja. Kumma juttu: Suomessa ei Fazerin sininen suklaa huutele hyllystä sen kummemmin, mutta täällä sitä kaipaa. Salmiakkia sentään joskus syön Suomessakin, mutta täällä sekin maistuu erityisen hyvältä. Ruisleipä tietysti kuuluu kotona arkeen, ja täällä kun sitä ei saa, ainakin aikuisten leivän syönti on vähentynyt. Irene taitaa olla vaan tyytyväinen kun saa syödä paahtoleipää aamuisin.

Tuliaisten joukossa tuli uusi tuttavuus: Fazerin salmiakkisuklaa. Onko sellainen oikeasti ollut Suomenkin markkinoilla, koskaan ennen en ole nähnyt? Voi olla että kotimaassa olisi jäänyt ostamatta, mutta täällä maistuu. Onkohan se kehitetty erityisesti ulkosuomalaisten omituisiin mielihaluihin? Ja jos on, missä viipyy salmiakkiruisleipä, turunsinappisuklaa ja jälkiuunileipäsuklaa? Nam!

Aivojumppaa

Johannesburgin markkinoilta löytyi kiva häkkyrä, josta saa tehtyä kaikenlaisia muotoja. Muunmuassa kruunun...

Pallon

Pylpyrän

Kukan

Ja... ufon!

Kiva lelu! Äitikin räplää sitä aina salaa.

Kesä meni

Vielä silloin kun edelliset vieraat olivat täällä, meillä oli täysi hellekesä päällä.


...mutta Mummi oli sanonut että ei saa olla liian helle, joten tilattiin viileämpää säätä. Ja sitähän tuli, sateen kanssa. Nyt on satanut jo neljä päivää, ei nyt ihan koko ajan mutta huomattavasti enemmän kuin normaalisti pitäisi. Kylmäkin on, eilen tuli taas lenkillä ihmisiä vastaan pipo päässä. On siis vain noin 20 astetta.

Pyykit eivät ole ehtineet kuivaa narulla sadekuurojen välissä, joten terassi on pitänyt ottaa kuivauskäyttöön. Huomatkaa uudet istuintyynyt.

Sateella voi sitten tietysti harrastaa perinteisiä sisälajeja, eli kortinpeluuta...

...ja tietokoneella pelaamista. Irene voisi luoda Sims-maailmoja vaikka kuinka pitkään, rakentaa taloja ja sisustaa niitä, luoda hahmoja, perheitä ja sukuja. Äiti teki pienenä samaa paperinukeilla.

Tanssiraportti

Parin kuukauden asustelun jälkeen päästiin vieraiden innoittamana jo vähän tanssinkin pariin.

Yhdellä ceroc-tanssikurssilla piipahdimme, ja opetuksen taso jäi lähinnä harmittamaan. Sopivaa tanssikurssikohdetta vielä etsitään.

Työkavereiden joukosta löytyi yksi seuratanssija, joka vinkkasi paikallisen tanssiravintolan - tai siis diskon jossa on yhtenä iltana viikossa seuratanssijoille suunnattu ilta. Suuntasimme siis torstai-iltana suomalaisjoukolla Presleysiin.

Ravintola mainostaa illan musiikin olevan "Oldies", mikä käytännössä tarkoitti diskobiisejä 80- ja 90-luvuilta. Muutama vanha Bill Haley -rokki tuli alkuillasta, ja kesken iltaa yksi merimiesvalssi. Muuten diskoa.

Diskomusaan tanssittiin kahta tanssia. "Lang-arm" eli "pitkä käsi" tarkoittaa syliotteessa tanssittavaa kävelyhumpan tyyppistä tanssia. Kuviot olivat lähinnä hipsuttelua eteen ja taakse, pyörimistä paikalla ja vekslauksia. Miehen vasemman käden pumppaus kuuluu tyyliin. Tämä on perinteinen afrikaans-väestön tanssi, ja haitarihumpan tapaista musiikkiakin täällä kuulee, joskaan ei tuona iltana.

Toinen vallalla ollut tanssi oli etäisesti buggia muistuttavaa, ilmeisesti kyseessä oli ceroc (sama kuin modern jive Englannissa) koska sen opetusta täällä tarjotaan. Suurin osa näytti saaneen oppinsa siinä tanssikoulussa jossa mekin kävimme, tyyli ja kuviot olivat tutun oloisia. Hassu yksityiskohta oli se, että tanssiessaan lang-armia 90% tanssijoista pysyi rytmissä, tanssiessaan cerocia 90% tanssijoista tanssi täysin musiikista ja rytmistä piittaamatta, mikä kyllä heijastaa saatua opetusta. Musiikki molemmissa tansseissa oli sama, ja tämä ilmiö oli huomattavissa jopa saman kappaleen sisällä tanssijoiden vaihtaessa sylitanssista kädenalikuvioihin.

Muutoin meininki muistutti suomalaista tanssisuuntautunutta tanssiravintolaa: ihmiset hakivat toisiaan pöydistä ja muualtakin, kantaporukalla oli selvästi tietty paikka jossa seisoskelivat. Tanssilattia oli aika iso, tuli vähän mieleen muinainen Vanha Maestro. Pukeutuminen oli vaihtelevaa ja rentoa, miehet farkuista suoriin housuihin, naisista osa housuissa ja tennareissa, osa pikkumustissa ja korkkareissa ja osa siltä väliltä.Menemme varmaan uudelleenkin. Ravintolan saitti löytyy osoitteesta http://www.presleys.co.za/

Haipakkaa

Ari lähti ja Viivi, Ville ja Maikki tulivat syysloman viettoon. Oli oikein mukava mutta touhuntäyteinen viikko.

Matka oli ilmeisesti vähän rankka, etenkin kun kaikki eivät kuulemma olleet malttaneet nukkua yökoneessa vaan oli pitänyt katsella South African Airlinesin elokuvatarjontaa. Heti perille päästyä piti sitten lähteä ostamaan mm. lierihattu. Onneksi löytyi mieleinen...

Siitä se sitten lähti. Irene ja Kristiina olivat koulussa ja töissä (epäreilua! sanoi Irene) ja sillä välin muut kävivät mm. Lesedin kulttuurikylässä tutustumassa afrikkalaisiin perinteisiin.

Paikallisia kansantanssejakin oli tarjolla, Piia ja Viivi kävivät jopa osallistumassa. Ruokakin oli kuulemma hyvää, krokotiilia ja muuta perinteistä oli tarjolla ja palvelu pelasi muutenkin. Lesediä olen kuullut moitittavan vähän keinotekoiseksi, mutta hienosti siellä on kyllä aina kaikki toteutettu. Täällä on aito asiakaspalveluhenki välillä harvinaista herkkua, tuolta sitä kuitenkin löytyy.

Sääkuulumisia: Jakarandat kukkivat ja kadut ovat sinisinä. Sateet ovat vihdoin alkaneet pitkän meinaamisen jälkeen, ja puutarha alkaa jo vihertää kivasti. Ihanaa kun ei ole pölyistä!

Minä olen käynyt aika ahkerasti kuntosalilla, otin avuksi personal trainerin jolta olen treenin ohessa oppinut paljon lisää paikallisesta elämänmenosta. Tänään salilla tuli todettua peltikaton haitat: kello puoli viiden sadekuuro iski niin lujaa salin kattoon että hetkeen ei kuulunut edes musa ja Keegankin joutui huutamaan ohjeensa. Viideltä taas aurinko paistoi ja taivas oli sininen.

Autolle mennessä oli jännän kosteaa kun kuumasta maasta nousi vesihöyryä. Muutenhan täällä on lämmintä mutta aika kuivaa. Uima-altaan vesi on jo aika lämmintä, Viivi, Ville ja Irene olivat päivittäin tuntikaupalla altaassa ja aikuisetkin jonkun verran. Kesäistä on. Puolentoista viikon päästä saapuvat Mummi ja Pappa joita jo kovasti odotellaan!

Turisteina

Piia ja Ari ehtivät siis ensimmäisinä korkkaamaan vierashuoneemme, ja viikon aikana meidänkin paikallistuntemuksemme on lisääntynyt. Erityisesti Pepen joka on ollut oppaana, Irenehän on ollut koulussa ja Kristiina töissä. Viikonloppuna on sitten ehditty porukallakin jotain tehdä.


Luonnotieteellinen museo oli kuulemma hieno. Isoja luurankoja näyttää olleen. Samalla reissulla joukkue iski vanhingossa johonkin kaupungin työntekijöiden henkilöstöravintolaan jossa oli kuulemma hyvää ja edullista ruokaa.

Torstai-iltana käytiin syömässä tällaisen järvimaiseman vieressä. Järvi on padottu pienestä joesta, ja sen rantaa pitkin kulki puisia jalkakäytäviä jotka yhdistivät kuusi eri ravintolaa. Mukava paikka kuuman päivän iltaan.

Lauantaina ostoksille, Kristiina tällä kertaa oppaana. Ensin oltiin Magnolia Dellin käsityö- ja taidemarkkinoilla. Nämä nuoret miehet kauppasivat perinteisiä zulu-käsitöitä. Kristiina löysi seinille hienoja punottuja vateja, jotka kuulemma ovat savisen olutruukun päälle tarkoitettuja kansia... laitettiin seinälle kun ei olutruukkuja nyt sattunut olemaan.

Ari löysi sopivan kesäauton. Tällaisen nimi on paikallisessa kielenkäytössä "skorro skorro", eli suunnilleen "romu romu". Takana näkyvä keltapaitainen pysäköintikonsultti tuli kyselemään aikeitamme, oli kuulemma hänen autonsa. Merkki oli Kommando, ja erikoisuutena oli aukiveivattava takaikkuna. Kysyimme meneekö helposti katsastuksesta läpi, ja kuulemma ei ongelmaa: Jarrut toimivat, valot ja vilkut pelaa, ja auto kulkee. Mitäpäs sitä muuta tarvitsee?

Saalis ja onnellinen turisti. Tosin vadit ja Piian kädessä oleva kilpi ovat Kristiinan, mutta aika paljon löytyi silti. Löysimme myös hyvän kangaskaupan, hinnat olivat puuvillakankaissa noin 30% suomalaisista. Kangasta on nyt sitten sen verran että Ari ei ehkä saakaan viedä vaatteitaan takaisin Suomeen, eivät ehkä mahdu...