sunnuntai 31. elokuuta 2008

Kgautswanessa

Aamulla seitsemältä lähdettiin neljän naisen voimin maaseutukierrokselle yrittäjyyshankkeita katsastamaan. Kohteena oli maan pohjoisosassa oleva kyläyhteisö.

Ajomatkan alkupuolella maisemat näyttivät yllättävänkin tutuilta. Vähän kuin Suomessa, peltoja ja metsää, vieläpä havupuita. Metsät on kuulemma istutettu. Neljään kuukauteen ei ole juuri satanut, ja maisema on aika kuiva ja ruskea.
Lähempänä määränpäätä alkoi tulla vuoristoisempaa, hienoja ja aika autioita maisemia joka jatkui ja jatkui ja jatkui... Matkalla ajettiin muun muassa Belfast-nimisen kaupungin läpi, jonka Royal Hotel mainosti tarjolla olevan rugbya isolla ruudulla. Oli pakko lähettää irlantilaiselle tutulle tekstiviestillä terveisiä Belfastista.



Lopulta oltiin perillä. Terveisiä hautomon kavereille Suomeen! On täällä vähän teknologiasuuntautuneempiakin hautomoita, tämä on siitä toisesta päästä. Samassa rakennuksessa oli siis tietokoneluokka jossa järjestettiin koulutuksia, toimintaa vanhuksille ja vammaisille, lapsille, koululaisille, pieni ompelimo ja myymälä jossa myytiin paikallisia puu- ja savikäsitöitä. Varsin hienoja vieläpä. Niin, ja postin palvelupiste, majoituspalveluiden respa ja luultavasti monta muutakin hienoa juttua joita en vaan älynnyt.


Tämä vaikuttava monitoimipalvelukeskus on rakennettu vanhoista kuljetuskonteista, maalin alta erottuivat vielä painolukemat.

Yhteisö asuu vuorien keskellä olevassa laaksossa, mistä johtuen telekommunikaatioyhteydet ovat haasteellisia. Sähkö kylään saatiin vuonna 2004, mutta sähkökatkoja on taajaan joten varmuuden vuoksi kaasukin on käytössä. Kysyin paljonko alueella on väkeä: siinä 100 000 - 120 000 henkeä, kukaan ei tiedä ihan tarkkaan. Ihmiset asuvat useissa kylissä pitkin laaksoa, ja on vaikeaa tavoittaa kauempana asuvia. Keskuksen väki haaveili autosta jolla voisi hakea vanhuksia keskukseen, huonojalkaiset kun eivät kovin kaukaa pääse.

Tyypillinen täkäläinen joukkokuljetusväline, avolavapakettiauto, ei ehkä kuitenkaan ole vanhusten kuljetukseen optimaalinen. Työikäisiä miehiä niillä viedään pitkin moottoriteitä niin että vieressä ajavaa eurooppalaista hirvittää.

Kylässä olisi myös majoituskapasiteettia turisteille, tai oikeastaan tutkijoille ja vieraileville valtion- ja paikallishallinnon ihmisille. Matriarkka ja keskuksen ja projektien johtaja Clara seisoo vierasmajan, boman, portailla.

On vaikeaa päättää mitä reissusta kirjoittaisi. Resursseja ihmismäärään nähden on kovin niukasti ja pientä turhautumistakin ymmärrettävästi ihmisistä huomaa. Mitään ankeaa ja synkkää siellä ei kuitenkaan ollut. Tehdään mitä voidaan sillä mitä on. Maaseudullakin on älykkäitä, sinnikkäitä ja päämäärätietoisia ihmisiä jotka eivät halua jättää omaa yhteisöään. Muualla olisi parempi elanto, mutta onneksi kaikki nekään eivät lähde jotka voisivat pärjätä kaupungissa paljon paremmin. Ilman heitä yhteisö pärjäisi luultavasti huonommin.

Lähtiessämme keskuksen naiset halasivat ja miehet kättelivät lämpimästi, toivottivat tervetulleeksi uudelleen. Varmasti tavataan vielä.

Africa time

Äkkiä se aika hujahtaa, kaikenlaista puuhaa on ollut ja nettiyhteyskin katkoili... mutta nyt toimii taas.

Näin alkuvaiheessa huomaa uudesta kulttuurista kaikenlaista mielenkiintoista, johon ei myöhemmin välttämättä kiinnitä huomiota. Paikallinen englanti on jatkuva hämmennyksen ja ilon aihe. Kuluneen viikon työmatkalla käytin tilaisuutta hyväkseni, ja pyysin matkaseurana olleita paikallisia naisia selvittämään minulle mitä eroa on ilmaisuilla "now", "now now" ja "just now". Helppo juttu, kuulemma. Sehän menee näin:

"Now" on sitä mitä sanakirja sanoo, eli "nyt". Kummallista kyllä, "now now" ei siis ole hetihetiheti niin kuin luulin, vaan "kohta". "Just now" on lähinnä "kohtsillään" eli mitä tahansa parista tunnista pariin viikkoon. Onneksi kuitenkin kun kaupassa myyjä sanoo palvelevansa "just now", se tarkoittaa yleensä että joku juttu on kesken, ja seuraavaksi palvelee. "Soon" eli sanakirjan mukaan "pian" voi sitten olla vaikka ensi vuonna tai ei koskaan. Pepe kommentoi että kotoisalta tuntuu, kuulemma jämsäläisen "kohta" on kolme vuotta.

Käytössä on myös käsite "Africa time", joka tarkoittaa sitä että asiat tapahtuvat sitten kun niiden on tarkoitus tapahtua, joten miksi siis hötkyillä. Hyvä puoli tässä on se, että esimerkiksi jonottamiseen paikalliset osaavat suhtautua jotenkin tyynemmin. Ja onhan se toki niin, että oma vuoro ei tule yhtään sen nopeammin vaikka miten hiiltyisi ja jupisisi itsekseen. Liikenteessä kyllä tuutataan ihan yhtä herkästi jos jää valoihin unelmoimaan.

Kokoukset kuitenkin alkavat ajallaan, ja monia ärsyttää ennakkoajatus siitä että afrikkalaiset myöhästelisivät. Kaupungissa aikataulut pitävät aika hyvin, elämä on länsimaisempaa. Työkaverit jatkuvasti muistuttavatkin, että "tämä ei ole Afrikkaa". Oikea Afrikka on kaupunkien ulkopuolella, ja sieltä pääsin jo näkemään vilauksen. Siitä seuraavaksi lisää.

maanantai 18. elokuuta 2008

Sunnuntain kuvia


Eilen ja tänään on ollut pilvistä, ensimmäiset pilviset päivät Pretoriassa saapumisemme jälkeen. Paikalliset ovat luonnollisesti kaivaneet pipot ja hanskat taas esiin (+13C). Puutarhurimme Phineaskin tuli tänään haravoimaan punainen soma villapipo päässä.

Puutarhurin työehtosopimukseen kuuluu kahvi ja voileipä kello 9 sekä lounas, maissipuuroa ja purkkilihaa, kello 12. Onneksi kotihengettäremme Martha on myös tänään töissä joten Pepen ei tarvitse opetella maissipuuron tekemistä.

Maissille on täällä yhtä paljon sanoja kuin suomalaisilla on lumelle. Maissi on "mealie" täkäläisessä sekaenglannissa, ei siis "corn" tai "maize". "Mealie pap" on lisukkeena syötävä maissipuuro, ja "mealie meal" on kai se maissijauho josta se puuro tehdään. Tosin sitten on myös "mealie maize" josta en tiedä mitä se on. Pop corn on täälläkin pop corn.

Mutta sitten asiaan, eli leijonapuistovisiittiin.

Eilenkään ei selvinnyt onko seepra valkoinen eläin jossa on mustia raitoja, vai päinvastoin. Aika tasan meni värit niissä yksilöissä joita nähtiin.


Eri mallisia sarvipäitä näkyi siellä täällä, kansalliseläin springbok pomppi myös heinikossa. Tämä on jokin muu laji. Springbok tosiaan pomppii korkein loikin karkuun pelästyessään, sille on oma sana: proinking. Proinkkiminen olisi hauska verbi suomeksikin.


Näin talvisaikaan on syytä pitää varoituskylteillä huoli siitä että tyhmät turistit eivät tupakantumpeilla sytytä tulipaloja. Suojaamatonta nuotiota voi kyllä poltella kyltin alla.


Valkoiset leijonat ylittivät tien automme edestä, hyvin laiskasti ja kiireettömästi.


Kirahvilla oli ISO pää, ja mukava karhea turkki ja harja. Silmäripset kuin filmitähdellä ja pehmeä turpa. Tällä oli aika mukava homma: seisoskelu korokkeen vieressä josta sille syötettiin kädestä ilmeisesti herkullisia heinäpapanoita.


Urosleijonat suhtautuivat aika tyynesti kaikkeen ja enimmäkseen makailivat vaan. Muutama kävi kulkemassa ringin automme ympäri kyljet ovia hipoen, muutoin ne jättivät vuorovaikutuksen naaraiden ja pentujen hommaksi.



Pentuaitauksessa oli söpöjä karvakorvia joita sai silitellä. Aika rajusti ne kyllä leikkivät ja saattoivat vähän purrakin, mutta tuntuivat olevan hyvin tottuneita edustusrooliinsa.


Onneksi suurin puruinto kohdistui tarjolla oleviin leluihin sekä puihin.

Väliläl sisarukset ottivat pienet painit.

sunnuntai 17. elokuuta 2008

Leijonia mutta vielä ei kuvia

Tämän viikon suurin teema on ollut Irenen koulunaloitus. Kielimuurista huolimatta kaikki on mennyt hyvin, mutta päivät ovat tuntuneet pitkiltä.

Ensimmäisen kouluviikon kunniaksi lähdimme sunnuntai-aamuna aikaisin ajamaan Johannesburgin lähettyvillä sijaitsemaan leijonapuistoon. www.lion-park.com Puistossa pääsee ajamaan omalla autolla alueella jossa vaeltelee erilaisia antilooppeja, seeproja, strutseja ja kaikenlaisia lintuja. Lisäksi pääsee tekemään kierroksen omissa isoissa aitauksissaan asuvien leijonaperheiden keskellä.

Ymmärrettävästi leijonat ovat aika tottuneita ihmisiin ja autoihin, joten ne käpsyttelivät välillä ihan auton kyljen vierestä ja pennut leikkivät parin metrin päässä. Auton ikkunaa ei saanut pitää auki, arvelimme että ne voisivat suhtautua autoihin nimikkeellä "säilyke". Purkinavaajia ei kuitenkaan löytynyt eikä ilmeisesti kovin nälkäkään ollut.

Puiston palvelukeskuksessa pääsi syömisen lisäksi ruokkimaan kirahvia sekä sokerina pohjalla muutama ihminen kerrallaan pääsi pentuaitaukseen silittämään leijonanpentuja. Somia karvakorvia olivatkin.

Tänään valitettavasti kotinettiyhteytemme on tavallistakin hitaampi, joten kuvia ei saa siirrettyä. Yritän huomenna töissä paremmalla onnella.

sunnuntai 10. elokuuta 2008

Päivä Johannesburgissa

Vietimme päivää kokeneemman kollegan seurassa, ja Lauri lupasi näyttää meille Johannesburgia ja Sowetoa. Mielenkiintoinen päivä täynnä kontrasteja. Johannesburgin keskustassa ei juuri muita valkoisia kasvoja näkynyt, ja kaupunkikuva ei ollut tosiaankaan ihan yhtä huoliteltu kuin täällä Pretorian paremmissa lähiöissä.


Ajoimme myös Soweton hökkelikylien läpi. Sowetohan oli apartheidin aikana se lähiö jonne Johannesburgin mustat pakkosiirrettiin, keskustaan ei silloin mustilla ollut asiaa. Nykyään osa keskiluokkaistuneistakin Soweton kasvateista on jäänyt sinne asumaan ja rakentanut vaan paikalle paremman talon. Lopputuloksena siellä on vierivieressä ihan keskimääräisen suomalaisen omakotitalon näköisiä taloja ja aaltopeltihökkeleitä. Enemmän kyllä niitä hökkeleitä.


Ostimme sowetolaista käyttötaidetta, josta tosin osa saattoi olla muualta peräisin. Apartheidmuseoon ei tänään energia riittänyt, sinne menemme toiste.



Soweton jälkeen sopivan kontrastin tarjosi Sandton jossa Nelson Mandelan jättipatsas katsoo lempeästi yli loistoravintoloiden reunustaman aukion. Ruoka oli hyvää ja täkäläisen mittapuun mukaan aika kallista. Kasvomaalaukset sai kaupan päälle.


perjantai 8. elokuuta 2008

Pihalla




Pihalla kasvaa monia sellaisia kasveja, joiden nimistä meillä ei ole hajuakaan. Tämä on ristitty flanellipuuksi, koska nuoret lehdet tuntuvat ja näyttävät pehmeiltä ja vähän pörröisiltä kangassuikaleilta.


Toisaalta kyseessä voisi olla myös pulloharjapuu, sillä isona flanellinsuikaleista tulee punaisia pulloharjoja.



Pulloharjat ovat valitettavasti niin korkealla, että niiden pehmeyttä tai pulloharjaksi sopivuutta ei oikein pääse testaamaan. Koristeellisia ne ovat kyllä.



Jokaiseen pihaan kuuluu olennaisena osana mökötyskanto, jonne voi mennä kädet puuskassa istumaan vaikkapa silloin, kun on tullut sorretuksi trampoliinivuoroja jaettaessa. Mökötyskannolla on välillä ruuhkaa.



Näidenkään kukkien nimiä emme tiedä. Odotamme mielenkiinnolla mitä kaikkea puutarhaan kesän tullen vielä ilmaantuu. Erityisesti peräaidan vieressä olevat greipin kokoiset nuput näyttävät jännittäviltä....

Ruokaa!


Sen lisäksi että ruoka on ravintoloissa hyvää ja suomalaisittain edullista*), kaupan hyllyistä löytyvät raaka-aineet ovat myös ensiluokkaisia. Olemme syöneet päivittäin erilaisia salaatteja ja vielä ainakaan ei kyllästytä. Varmaankin ilmastosta johtuen vihanneksissa ja kasviksissa on paljon enemmän makua kuin Suomessa vastaavissa, ehkä ihan keskikesän kotimaisia vihanneksia lukuunottamatta. No, mansikat eivät näin talvella ole yhtä hyviä kuin suomalaiset kesällä.


Salaatin kaverina on enimmäkseen syöty kanaa eri muodoissaan. Lihavalikoima on kaupoissa hyvä ja monipuolinen. Ehkäpä jo viikonloppuna saadaan aikaiseksi grillata, sitä varten pitää vähän laajentaa repertuaaria.

*) Huomiona ravintolassa syömisen edullisuuteen täällä pidempään ollut suomalainen kollega kommentoi että rahaa menee yhtä paljon, täällä vaan tulee otettua alkupalat ja jälkiruoat myös. Jännittävästi lohi on suunnilleen kalleinta mitä listalta löytyy, tämä tuntuu suomalaisesta eksoottiselta. Eteläafrikkalaisille pitää siis Suomessa tarjota sen poron lisäksi lohta.

Trampoliini


Yksi ensimmäisistä asioista joista Irenen kanssa lähtöön liittyen sovittiin, oli se, että yritetään hankkia sellainen talo jonka pihalle mahtuu trampoliini. Saavuttuamme maahan torstai-iltana, trampoliinia alettiin metsästää heti viikonloppuna. Muutaman yrityksen jälkeen trampoliini löytyi lauantaina Menlyn Parkin valtavasta ostoskeskuksesta.


Trampoliinin koosta käytiin pientä keskustelua koska yksi isompikin koko olisi ollut saatavilla. Tämä oli kuitenkin ainoa johon oli tarjolla myös turvaverkko reunuksille, joten turvallisuus-niuho äiti jyräsi.



Hyvin tämäkin toimii, ja aikuisellekin tarjoaa hyvää jumppaa. Irene tekee vaikka mitä temppuja ja puolivoltteja, ja äitikin osaa jopa hypätä polvilleen ja siitä takaisin pystyyn! (Tiedän, ei kuulosta juuri miltään mutta oli silti tälle aikuiselle merkittävä edistysaskel.)

Taas linjoilla

Nyt on sitten lähetetty muuttokuorma seilaamaan ja tultu pysyvämmin tänne Afrikkaan. Viikko takana ja omassa kodissakin on jo muutama yö nukuttu. Aika autiota on talossa vielä, mutta sentään on tarvikkeet syömiselle ja nukkumiselle.

Ostettu on kaikenlaista ja vielä puuttuu vaikka mitä. Siitä onkin aikaa kun näin tyhjästä on elämää jossain aloitettu, yleensä muuttaessa on kuitenkin ainakin jonkun verran irtaimistoa tullut mukana jota on sitten voinut uusia ja täydentää.

Nyt on ruokapöytä ja tuolit, sängyt ja petivaatteet, jääkaappi ja pyykkikone. Kattila, paistinpannu, kahvinkeitin, vedenkeitin, leivänpaahdin, leikkuulauta, salaattikulho, veitsi sekä neljä kutakin lautasia, mukeja, syviä lautasia ja ruokailuvälineitä.

Hyvältä ensimmäisen kotona syödyn illallisen yhteydessä juotu viini maistui mukeistakin, mutta ehkäpä vielä pari lasia pitäisi hankkia jo ennen muuttokuorman saapumista. Kotona ei vielä ole nettiyhteyttä, mutta yritämme mokkulalla sekä kavereiden luona käydessä päivittää kuulumisia. Laitan pikapuoliin myös kuvia.

Ystävät: laittakaa kommentteihin terveisiä nimillänne, olisi kiva tietää kuka meitä seuraa.