sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Lomakuvia Kaliforniasta

Tässä hieman pikakatsausta joululomaan.


Leivottiin pipareita, itse tehtiin taikinakin Paraisten piparkakkuohjeella. Hyvää ja mausteista taikinaa tuli. Ei ollut kaulinta mutta viinipullo toimi ihan hyvin. Ei myöskään ollut piparimuotteja (paitsi dinosaurusten muotoisia) mutta veitsellä tehtiin vapaamuotoisia ja juomalaisilla pyöreitä. Ja joka ikinen koristeltiin. Myös talosta tuli hieno.


Paikallisten pienpanimoiden oluidet olivat hyviä.

Pepen kanssa vietettiin yksi päivä autossa, ajettiin katsomaan jättimäisiä punapuita vähän pohjoisempaan.

Takaisin tullessa ajettiin pätkä rannikkotietä ja ihailtiin maisemia. Tie oli kyllä niin kiharaa että tuntui että omat perävalot näkyy kohta.

 Yksi päivä käytettiin Napa Valleyssa viinitilakierroksella. Hieno paikka oli Castello di Amorosa, jonka linnaympäristössä oli myös lapsille ihailtavaa.


Tilan kaupasta olisi viinin lisäksi saanut vaikka mitä, muun muassa Napa-saippuaa. Saakohan sillä pestä muita ruumiinosia?


Hienoja retkeilymaastoja oli ihan majapaikan vieressä sekä vähän kauempana. Tosi kivaa päästä luontoon käppäilemään, vieläpä siten ettei hiki virtaa koko ajan.



Irene pääsi isosiskohommiin taas pitkästä aikaa.


Amerikkalaista elämänmenoa on ihan muuten vaan jännä katsella. Drive-in espressobaariin oli pitkä jono Garbervillessa jonka läpi ajoimme matkalla punapuumetsään.


Joissain luonnontiedemuseoissa käytiin myös porukalla San Franciscossa.

Ja tässä kohtaa huomaan että osa kuvista on vielä kameran muistikortilla, osa 2 lienee siis tulossa myöhemmin.

2014!

Lomilta palattu ja huomenna alkaa arki. Oltiin joulun vietossa Kaliforniassa ja teki hyvää pitää kunnon loma, kolmisen viikkoa. Tässä projektissa on käynyt samoin kuin edellisessäkin, ekana vuonna ei syystä tai toisesta tullut pidettyä ihan täysiä lomia ja nyt niitä pitää tasoitella. Projekteissa on myös yleensä se sääntö että viimeisen kolmen kuukauden aikana ei saa pitää ainakaan pitkiä ulkomaan lomia, joten viimeisen vuoden kesälomat pitää käyttää vuoden aikana pikku hiljaa. Tämä on varmaan ihan hyvä juttu, loppua kohden tuntuu että lomia kaipaakin vähän enemmän.

Nyt on reilu puolitoista vuotta projektia ja Tansaniassa asumista jäljellä ellei tule mitään muutoksia matkan varrella, ja tuntuu että lähtölaskenta alkaa jo. Projektissa pitää alkaa miettiä mitä ehtii saada järkevästi aikaan ja mitä ei, ja ehkä suunnata joitain resursseja uudelleen.

Irene muuttaa kesällä Suomeen lukioon, ja ylimääräisten tavaroiden siivoilu ja poistaminen alkaa. Myös meidän osalta, sitten kun Suomeen tullaan tätä kaikkea sälää ei varmasti tuoda mukana, mutta toisaalta joitain esineitä kyllä halutaan pitää mukana muistoina. Varmaan on helpompi alkaa luopua tavaroista pikku hiljaa kuin yrittää tehdä sitä taas sitten loppukiireissä.

Aikaerosta toipuminen on vielä vähän kesken, ja Pepen kanssa saatiin molemmat flunssakin matkalla. Kaliforniassa oli ihanan viileää, täällä on nyt taas yhtäkkiä kuuma! Vuoden kuumin aika lienee nyt, ja helpottaa oikeastaan sitten vasta kun sateet alkavat maaliskuulla. Toki on ihanaa kun aurinko paistaa ja taivas on sininen. Kunhan tämä köhä helpottaa pitää alkaa taas uida uima-altaasta ja nauttia ilmastosta. Se helpottaa muita arjen ärsytyksiä kun nauttii täällä olon hyvistäkin puolista.

Kuulin jouluna että eteläafrikkalainen työparini Thiru oli ollut vakavassa auto-onnettomuudessa ja nyt eilen ja tänään olen lukenut läpi hänen miehensä päivityksiä aiheesta. Onneksi hengenvaaraa ei enää ole, mutta näyttää todennäköiseltä että hän halvaantuu rinnasta alaspäin. Tätä on nyt pitänyt itkeskellä vähän, ja samalla olla kiitollinen siitä ettei käynyt pahemmin. Thiru on omana vahvana itsenään jo suunnittelemassa elämää eteenpäin uusista lähtökohdista.

Onnellista uutta vuotta kaikille! Iloitaan siitä mitä meillä on, tänäkin vuonna.