perjantai 12. huhtikuuta 2013

Valokuvapäiväkirja

Yritin muutaman päivän ajan ottaa valokuvia ympäristöstäni jotta tulisi niitä tännekin jaettua. Tässä satoa:

 Jossain täällä on firma, joka lataa netistä julkkisten kuvia ja tekee niistä kuvasuhteet venyttäviä ikkunatarroja busseihin. Sama tai eri firma tekee tarroja joissa on keskisormi-eleen kuva, sekä tarroja joissa lukee "turbo".

Tänä aamuna totesimme taas kerran, että kielto käyttää permanenttitussia valkotaululla ei vaan kertakaikkiaan mene perille. Mitään spriin tapaista ei löytynyt, joten taulu putsattiin koulutusta varten värittämällä taulutussilla kunkin viivan päälle ja pyyhkimällä sotku pois. Turhempaa hommaa ei ole, mutta pakko oli tehdä. Toimistoon hankintalistalle pullo spriitä.

Matkalla kokoukseen ajeltiin tämän auton perässä. Luottamusta herättivät erityisesti rätti ja kuminauha-systeemillä suljetut venttiilinpäät. Ei siellä varmaan mitään bensaa vaarallisempaa ollut.


Onneksi bussit ovat aina ihan täynnä, riittääpä sitten työntäjiä kun ne leviävät keskikaistalle perjantairuuhkassa.


Halusit tai et (ja kukaan ei halua) kerjäläispojat heittävät saippuavettä tuulilasiin ja "pesevät" ikkunan lantin toivossa.


We hope this gives you one more reason to love raha! Swahilin sana "raha" tarkoittaa helppoutta, tyytyväisyyttä, onnea... Raha on paikallinen hot spot-nettioperaattori.

Ihan aitoja kiinalaisia jäljitelmä Änkkäri-kimalllekyniä.


Työpäivän päätteeksi nautittiin työkaverin kanssa Jean Paul Gaultier - spessu-light-colat. Fantsua! Kukahan näitä tuo jostain arabimaasta maahan ja miksi? Tölkin toisella puolella oli arabiankieliset tekstit.



Ekstrabonuksena kuva jota en itse ottanut. Toimistomme edessä tulvii näin sadeaikaan usein, ja kätevä kollegani Jukka keksi uuden keinon päästä autoon kuivin jaloin.

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Päivän piristys


Tansanialainen kaveri ystävällisesti mainitsi paikallisen ruokakaupan sivuilla olevasta mainoskuvasta. En tiedä minkä maalainen tämä "Viileä pippeli" -energiajuoma on, mutta heti tuntui että tämä sopisi kyllä Suomen kesään keskimäärin aika hyvin. Toki myös talvella avantouintiin.

Ei siis muuta kuin tilauksia tulemaan, alamme postitella juomaa lavakaupalla Suomeen. Pitää ehkä ehdottaa valmistajille että tekisivät myös naisten version. Mikähän sen nimi olisi?