Viikon luontoääniä...

... on niin monia ettei tiedä minkä valitsisi. Asumme parin miljoonan asukkaan suurkaupungissa melko lähellä keskustaa, joten äänimaiseman luulisi olevan melko urbaanin. No, joskus sentään kuuluu ylilentävän lentokoneen ääni, mutta muuten luonto metelöi enemmän kuin kaupungin koneet.

Päiväsaikaan päämekastajia ovat mm. "go-away-bird", jonka pilkallinen "NJYÄÄÄÄ" kuuluu usein ja kovaa, sekä pelästyneesti huutava ibis-lintu. Molemmat ovat yleisiä ja äänekkäitä, ja viihtyvät meidänkin pihallamme. "Laulu" alkaa aamun sarastaessa eli viiden korvilla. Lisäksi löytyy lukuisia muita vaihtuvia säksättäjiä. Hauska tuttavuus on svengaava kyyhkynen jonka huhuu-hu - - huu huu kuuluu päivittäin.

Illalla ensi aloittavat kaskaat tunnelmallisen sirityksensä, mutta varsinainen pääohjelmanumero iltaisin on puutarhamme perukoille muuttanut näkymätön sammakko-orkesteri. Biisit ovat aika samanlaisia, mutta bändin jäsenillä on selvästi omat roolinsa. Yksi toistaa biittiä: kriii-krooo-kriii-krooo. Toinen komppaa: kroaak-kroaak-kroaak ja kolmas laulaa hyvin matalaa mutta värisevää bassonuottia: brrrrooooooooooooooooo. Volyymin perusteella voisi luulla että ne ovat suunnilleen pystykorvan kokoisia, mutta ehkä niillä on vaan hyvä äänentoisto. Kappaleet kestävät kymmenisen minuuttia, jonka jälkeen orkesteri pitää tauon ja aloittaa sitten alusta.

Tämän päälle öisin on lisäksi hienoja ukkosmyrskyjä, salamat tarjoavat strobovalot ja jyrinä kuuluu todella kovaa. Asuinalueemme on rinteiden muodostamassa suuressa kulhossa joten myrsky jää välillä pyörimään päälle.

Liikenteen äänet eivät meille kuulu. Ehkä mielummin näin.

Salmiakkia ja ruisleipää

Kuten ulkosuomalaisilla taitaa olla tapana, mekin olemme tilanneet suomalaisilta vierailijoilta tuliaisiksi suomalaisia makuja. Kumma juttu: Suomessa ei Fazerin sininen suklaa huutele hyllystä sen kummemmin, mutta täällä sitä kaipaa. Salmiakkia sentään joskus syön Suomessakin, mutta täällä sekin maistuu erityisen hyvältä. Ruisleipä tietysti kuuluu kotona arkeen, ja täällä kun sitä ei saa, ainakin aikuisten leivän syönti on vähentynyt. Irene taitaa olla vaan tyytyväinen kun saa syödä paahtoleipää aamuisin.

Tuliaisten joukossa tuli uusi tuttavuus: Fazerin salmiakkisuklaa. Onko sellainen oikeasti ollut Suomenkin markkinoilla, koskaan ennen en ole nähnyt? Voi olla että kotimaassa olisi jäänyt ostamatta, mutta täällä maistuu. Onkohan se kehitetty erityisesti ulkosuomalaisten omituisiin mielihaluihin? Ja jos on, missä viipyy salmiakkiruisleipä, turunsinappisuklaa ja jälkiuunileipäsuklaa? Nam!

Aivojumppaa

Johannesburgin markkinoilta löytyi kiva häkkyrä, josta saa tehtyä kaikenlaisia muotoja. Muunmuassa kruunun...

Pallon

Pylpyrän

Kukan

Ja... ufon!

Kiva lelu! Äitikin räplää sitä aina salaa.

Kesä meni

Vielä silloin kun edelliset vieraat olivat täällä, meillä oli täysi hellekesä päällä.


...mutta Mummi oli sanonut että ei saa olla liian helle, joten tilattiin viileämpää säätä. Ja sitähän tuli, sateen kanssa. Nyt on satanut jo neljä päivää, ei nyt ihan koko ajan mutta huomattavasti enemmän kuin normaalisti pitäisi. Kylmäkin on, eilen tuli taas lenkillä ihmisiä vastaan pipo päässä. On siis vain noin 20 astetta.

Pyykit eivät ole ehtineet kuivaa narulla sadekuurojen välissä, joten terassi on pitänyt ottaa kuivauskäyttöön. Huomatkaa uudet istuintyynyt.

Sateella voi sitten tietysti harrastaa perinteisiä sisälajeja, eli kortinpeluuta...

...ja tietokoneella pelaamista. Irene voisi luoda Sims-maailmoja vaikka kuinka pitkään, rakentaa taloja ja sisustaa niitä, luoda hahmoja, perheitä ja sukuja. Äiti teki pienenä samaa paperinukeilla.

Tanssiraportti

Parin kuukauden asustelun jälkeen päästiin vieraiden innoittamana jo vähän tanssinkin pariin.

Yhdellä ceroc-tanssikurssilla piipahdimme, ja opetuksen taso jäi lähinnä harmittamaan. Sopivaa tanssikurssikohdetta vielä etsitään.

Työkavereiden joukosta löytyi yksi seuratanssija, joka vinkkasi paikallisen tanssiravintolan - tai siis diskon jossa on yhtenä iltana viikossa seuratanssijoille suunnattu ilta. Suuntasimme siis torstai-iltana suomalaisjoukolla Presleysiin.

Ravintola mainostaa illan musiikin olevan "Oldies", mikä käytännössä tarkoitti diskobiisejä 80- ja 90-luvuilta. Muutama vanha Bill Haley -rokki tuli alkuillasta, ja kesken iltaa yksi merimiesvalssi. Muuten diskoa.

Diskomusaan tanssittiin kahta tanssia. "Lang-arm" eli "pitkä käsi" tarkoittaa syliotteessa tanssittavaa kävelyhumpan tyyppistä tanssia. Kuviot olivat lähinnä hipsuttelua eteen ja taakse, pyörimistä paikalla ja vekslauksia. Miehen vasemman käden pumppaus kuuluu tyyliin. Tämä on perinteinen afrikaans-väestön tanssi, ja haitarihumpan tapaista musiikkiakin täällä kuulee, joskaan ei tuona iltana.

Toinen vallalla ollut tanssi oli etäisesti buggia muistuttavaa, ilmeisesti kyseessä oli ceroc (sama kuin modern jive Englannissa) koska sen opetusta täällä tarjotaan. Suurin osa näytti saaneen oppinsa siinä tanssikoulussa jossa mekin kävimme, tyyli ja kuviot olivat tutun oloisia. Hassu yksityiskohta oli se, että tanssiessaan lang-armia 90% tanssijoista pysyi rytmissä, tanssiessaan cerocia 90% tanssijoista tanssi täysin musiikista ja rytmistä piittaamatta, mikä kyllä heijastaa saatua opetusta. Musiikki molemmissa tansseissa oli sama, ja tämä ilmiö oli huomattavissa jopa saman kappaleen sisällä tanssijoiden vaihtaessa sylitanssista kädenalikuvioihin.

Muutoin meininki muistutti suomalaista tanssisuuntautunutta tanssiravintolaa: ihmiset hakivat toisiaan pöydistä ja muualtakin, kantaporukalla oli selvästi tietty paikka jossa seisoskelivat. Tanssilattia oli aika iso, tuli vähän mieleen muinainen Vanha Maestro. Pukeutuminen oli vaihtelevaa ja rentoa, miehet farkuista suoriin housuihin, naisista osa housuissa ja tennareissa, osa pikkumustissa ja korkkareissa ja osa siltä väliltä.Menemme varmaan uudelleenkin. Ravintolan saitti löytyy osoitteesta http://www.presleys.co.za/