tiistai 3. marraskuuta 2009

Kapissa lomailemassa

Kävimme Irenen syyslomaviikolla lomailemassa Kapkaupungissa. Kerrankin oli minullakin ihan oikeasti lomapäiviä ettei tarvinnut tehdä seassa töitä.

Majailimme Oceanassa ja olimme siihen oikein tyytyväisiä. Kohtuuhintainen, lähellä rantaa ja ravintoloita, siisti ja kiva. Uima-altaat olivat aika kylmiä mutta sisulla uitiin silti.



Scratch Patch oli hauska paikka, "Aladinin luola" täynnä hiottuja puolijalokivia joista sai etsiä hienoimmat mukaan - toki maksua vastaan. Aika pussillinen tuli mukaan, ja todettiin että Mummi tykkäisi tästä paikasta myös.


Ajeltiin pitkin Kapin niemimaata, hienoja maisemia vaikka olikin pilvistä. Ylläoleva on Boulders Beach jossa asuu myös pingviinejä.


Afrikanpingviinit ovat pieniä hassun näköisiä tyyppejä, alle puolimetrisiä. Luonnollisesti eivät kamalasti pelänneet ihmisiä, mutta oli meidät kuitenkin erilaisilla rakennelmilla erotettu toisistamme. Ihmiset kävelivät korotetuilla "laitureilla" alueen halki ja pingut puuhasivat omiaan.Pohdimme Irenen kanssa että miten ne saa opetettua pingviineille numerot jotta ne erottaa noista ruukkukodeista omansa? Ja että onko siellä iltamyöhällä pinguilla kinaa: "TÄMÄ on numero 87, SINÄ asut numerossa 97!"

Boulder tarkoittaa isoa kivenlohkaretta.

Pöytävuorellakin käytiin, mutta osuimme sinne pilvisenä hetkenä. Vaikka näköalaa kaupunkiin ei ollutkaan, silti käynti oli mielenkiintoinen ja tunnelma unenomainen.

Pilvet roikkuivat vuorien päällä muuallakin.

Kuva otettu Chapman's Peakin näköalatasanteelta. Näköalatie oli osittain suljettu, mutta eteläpuolelta pääsi ajamaan näköalatasanteelle.

Matalalla olevat pilvet tekivät satumetsiä muuallekin reittimme varrelle.

Matkan kruunasi lounas Wembley Road Housessa Athlonen lähiössä, loistavaa paikallista currya ja muuta ruokaa. Nurkan takana olevasta konditoriasta sai hakea jälkkärin. Ei varsinaisesti johtavia turistikohteita mutta suosittelemme ehdottomasti. Paikasta löytyi jopa puutarha jossa oli pöytiä ja tuoleja. Alueella 40 vuotta asunut paikallisoppaammekaan ei tiennyt puutarhan olemassa olosta.

Käytiin toki myös Robben Islandilla, Two Oceans Aquariumissa sekä ajelemassa ja palloilemassa pitkin kaupunkia ja niemimaata. Oli kivaa!