Eidkö vai eikö?

Outo tilanne suomalaisiin tai vaikka eteläafrikkalaisiinkin kalenterihin tottuneena: milloin on Eid? Eid el Fitr on siis Ramadanin eli muslimien pyhän kuukauden ja paastonajan päätösjuhla, vuoden tärkein juhla, kuin joulu. Tansanian kalenterissa Eidille on varattu kaksi pyhäpäivää. Mielenkiintoiseksi tämän tekee se, että islamin kalenteri seuraa kuun kiertoa, mistä johtuu muun muassa se, että Ramadan on joka vuosi hieman eri aikaan. Useimmissa maissa juhlapyhät ja kalenteri lasketaan etukäteen, onhan kuun kierto ja muidenkin taivaankappaleiden liikkeet aika hyvin jo tiedossa. Tämä kuitenkin on kuulemma asia josta uskonoppineet kiistelevät, ja joidenkin koulukuntien mielestä Eid on sitten kun taivaalla silmillä katsottuna näkyy uuden kuun sirppi. Ei ennen.

Tansania kuuluu tähän vanhakantaisempaan koulukuntaan, ja kalentereissa lukee "tentative Eid el Fitr". Juhla siis tiedetään suunnilleen mutta ei ihan tarkkaan. Tänä vuonna se oli alustavasti merkitty tiistaille ja keskiviikolle. Maanantailta siirrettiin yksi kokous pois siltä varalta että se olisikin jo silloin. Eilen illalla sitten jännättiin, onko tänään vapaapäivä vai pitääkö mennä töihin ja kouluun. Tieto tuli illalla: kuuta ei näkynyt ja Eid on keskiviikkona ja torstaina.

Eid muistuttaa joulua myös siten, että lapset saavat lahjoja. Ajatelkaapa normaalin lapsiperheen joulunodotussäpinää lisättynä sillä, että edellisenä päivänäkään ei vielä varmasti tiedä onko joulu huomenna vai ylihuomenna!

Tänään oli sitten liikenteessä hiljaista. Ne jotka esimerkiksi halusivat lähteä Eidinä jonnekin matkalle, ovat tietenkin matkansa varanneet ja lähtivät joka tapauksessa. Koulunkin portilla oli hiljaisempaa.

Tansanian väestöstä on muslimeja hieman alle puolet, ja kalenterissa on vapaapäivinä sekä muslimien että kristittyjen pääpyhät.

Ensimmäinen kuukausi

Istuskelemme Irenen kanssa kattoterassilla, on lauantai ja aikaa miettiä ja raportoida teillekin kaikille mitä kuuluu. Minä olen ollut täällä nyt melkein kuukauden, Irene ja Pepe kolme viikkoa. Meillä on laina-auto käytössä, kiitos suomalaisten tuttujen jotka menivät Suomeen saamaan vauvaa. Työlupa on koko ajan tulossa ensi viikolla. Ensi viikolla se on sitten taas tulosaa ensi viikolla.

Muuttokuormamme odottaa Etelä-Afrikassa sitä työlupaa. Pankkitiliä ei voi avata kun ei ole työlupaa, joten luottokortilla ja runsailla käteisnostoilla sumplitaan. Meillä on kuitenkin hommat erittäin hyvin, on asunto, postilokero, nettiyhteys toimii kotona, ja pursiseuran jäsenyyskin virallistuu puolentoista viikon päästä. Onneksi käytiin jo heinäkuussa katsomassa asuntoa, ja onneksi muutenkin sain hyviä neuvoja toimia nopeasti näiden tiettyjen juttujen kanssa.

Sieltä käsin ei ehkä avaudu miksi pursiseura on välttämättömyystekijöiden joukossa... Suurin syy on se, että siellä on ainoa lähikulmilla oleva puhdas ja turvallinen uimaranta jonne voi mennä lasten kanssa, jättää autonavaimen kenkään sillä välin kun ui, ja ostaavettä ja limpparia baarista. Täkäläisessä infrassa, teissä, liikenteessä, ihimisten toiminnassa yms jokapäiväisessä on ainakin näin aluksi sen verran potutuksen ja stressin aiheita, että jotain vastapainoa tarvitsee. Lämpimässä nousuvededssä plutaillessa joka kerran tulee sitten se tunne, että on tämä sittenkin aika hieno paikka.

Jäsenet saavat viedä vieraita pursiseuralle, joten näette sitten kun tulette käymään. Siellä järjestetään myös purjehduskursseja, joten Irene ryhtyy varmaan optimistijollailemaan kunhan uusia alkeiskursseja alkaa.

Äiti kysyi puhelimessa mikä täällä on erilaista kuin Etelä-Afrikassa. Kaikki! Noin suunnilleen. Pretoriassa ollessa ei asuttu kehitysmaassa, sitä puolta näin kyllä työmatkoilla ja muilla reissuilla, mutta muuten arki oli varsin sujuvaa kun alkujärjestelyt oli hoidettu. Täällä tiet ovat meidän naapuruston ulkopuolella suurelta osin huonoja, ja ruuhkia on paljon. Mitään vähänkään poikkeuksellisempaa ostosta ei tuosta vaan käydä lähiostarista ostamassa, vaan kysellään kavereilta mistä ehkä mahdollisesti löytyis, pohditaan pitäisikö teettää fundilla vai ostaa, etsitään ostospaikkaa nimettömältä kadulta joka on toinen oikealle Masai Motorsin jälkeen, siellä missä se irlantilainen pubi ennen oli... Eipä tule turhia shoppailtua kun kaikki on hirmu operaation takana.

Seuraavalle Etelä-Afrikan käynnille on jo keräilty pientä ostoslistaa. Muuten, jos joku on tänne suuntaan tulossa ja laukkuun mahtuisi ihan pikkuinen parisängyn petauspatja nipin saa tuoda...

Mausteet ja hedelmät esimerkiksi ovat edullisia. Salaattia sen sijaan ei tahdo oikein kunnollista löytyä, täällä taitaa olla vähän liian lämmin sille. Ketsuppia taas on seitsemäätoista lajia, samoin muroja, säilykkeitä vaikka mitä... Mutta ne taas ovat suhteessa aika kalliita. Etsin lenkkareita vähän aikaa kun yhdet jäivät vahingossa Suomeen ja toiset ovat kuormassa tulossa. Edullisia barbi- muovista tehtyjä jäljitelmiä oli kyllä, kohtuullisen metsästyksen jälkeen sitten löytyi aitojakin jotka taas maksoivat paljon. Ei paljon jääty pronaatiotukia miettimään, kun oli oikeankokoiset tavallisen kunnolliset lenkkarit niin ne ostettiin.

Tuoksutkin ovat erilaisia. Työpaikan vessassa tuoksuu makeanhedelmäinen puhdistusaine, täällä ei havuntuoksuja harrasteta. Hiki haisee aika usein. Taksikuskeilla on aina puhdas paita, mutta välttämättä pesulle ei ole päästy ihan juuri. Kaveri kertoi että kotiavulle piti järjestää pesupiste ensimmäiseksi hajuhaittojen takia. Kaikilla ei ole täälläkään suihkua, eikä juoksevaa vettäkään.

Vesijohtovettä ei voi juoda. Pullovettä saa kyllä isoissa tonkissa halvalla, mutta kaikkein halvimmat brändit maistuvat kemikaaleilta. Pepe tuo Suomessa käydessään meille varmaan vesisuodattimen, kuulemma Nerox-merkkinen on hyvä. Pepe piipahtaa siis Suomessa syyskuun lopussa.

Ilma alkaa täällä lämmetä kesää kohden mennessä, ja sen huomaa että talo lämpenee päivän aikana yhä enemmän. Naapuri vinkkasi että kattoterassille rakennettu katos vähentää yläkerran lämpenemistä, ja toki antaa täällä enemmän mahdollisuuksia käyttää sitä terassiakin eri säässä. Auringossa ei tee mieli istua. Hyttysiä ei vielä hirveästi ole mutta kesää kohti tulee lisää. Nyt on pärjätty hyttysmyrkyillä, mutta teetetään vielä varoiksi hyttysverkot sänkyihin. Ikkunoissa ja parvekkeiden ovissa on verkot valmiiksi asennettuina.

Irene viihtyy koulussa hyvin vaikka mukuttaakin siitä. Keittiönlaatikoista ei enää ole löytynyt papanoita. Kattoterassilla tuulee kivasti, meri on sininen ja juotiin kylmät tölkilliset limsaa. Kohta lähdetään pursiseuran biitsille uimaan. Kaikki hyvin siis.

Postia tuli!

Ja ensimmäisen meidän postilokeroon tulleen postilähetyksen lähetti..... Hillevi!
Kiitos postikortista, ei ole ihan tarkkaa tietoa kauanko sen tulo kesti kun tällä viikolla käytiin tänään eka kertaa katsomassa.

Ilmeisesti posti ei aina ole ainoa syypää siihen jos kirjeet tulevat perille hitaasti. Käytiin eilen pursiseuralla kyselemässä jäsenanomuksen etenemistä, ja neiti toimistossa kysyi emmekö ole saaneet kirjettä. Kulmat kurtussa hän sitten selasi lähtevän postin pinoa, ja löysi kirjeemme, päivätty 2.8. eli reilu kaksi viikkoa sitten. Säästyipä postimaksu.

Kuvia ja tunnelmia

Jogurttipurkin kyljessä on jotenkin ihan suomalaisen näköinen maisema, pikku taloja ja lehmä niityllä. Mango ei vaan sovi siihen kuvaan. Kivan vanhanaikaisen näköistä kuvakieltä välillä suomalaisen silmään.

Tämä lounas maksoi alle euron, paikassa nimeltä Holiday Out. Sitä vastapäätä oli joskus muinoin Holiday Inn. Se on jo vaihtanut paikkaa, mutta tämä pysyy eikä ihme. Hinta-laatusuhde on mainio.

Intian valtameri on täällä suurkaupungin kulmillakin kirkas, ja lämmin.

Käytöstä poistettujen veneiden puusta tehdään huonekaluja. Tässä kiva sohvaidea hotellista jossa asuimme ennen kuin pääsimme kotiin.

Nousuveden aikaan meressä on mukava uida. Kuva on pursiseuran rannalta, Irenen vieressä juoksee saman ikäinen suomalaistyttö Sera jonka kanssa kaveruus alkoi välittömästi.

Meidän asuinalueella on 10 asuntoa ja aika iso uima-allas.

Kattoterassilta näkyy merelle, tosin vastapäisten talojen ohi mutta kuitenkin. Toisaalta vastapäisten talojen puolella menee melko vilkas tie, meillä on hiljaista. Kiva alue kuitenkin ja hyvin hoidetun oloinen.

Elämä täällä on toki muutakin kuin rantaa ja auringonpaistetta, mutta keskitytään nyt näihin tällä kertaa. Omaan kotiin muuttaessa oli myös monta ärsytyksen aihetta kun "siivottu" asunto oli aika likainen, korjauksista huolimatta paikkoja repsottaa siellä täällä ja joku oli käynyt kakkimassa keittiön laatikoihin. Mutta merinäköala on silti kiva.

Posti, osa 2

Niin mistä mahtaa tietää missä se posti on? Löydä kuvasta postitoimisto. Lisäpisteitä saa kuvaajan löytämisestä. Posti sijaitsee paikassa nimeltä Morogoro stores, jonka kaikki paikalliset kyllä tietävät. Sieltä saa myös paikallista taidetta, koruja ja luomuruokaa ainakin mainosten mukaan.

No mutta mitä se Mgunzu valittaa, meillähän on kyltti seinässä! Sen kun tulee postitoimiston eteen ja katsoo.

Postilokerot ovat tietenkin ulkona jotta niihin pääsee käsiksi myös postin aukioloaikojen ulkopuolella. Meidän postilokero sijaitsee täällä, kolmanneksi alemmassa rivissä. Ei ole selvinnyt onko tuo naulakko osa työntekijöiden taukotilaa, vai löytötavaratoimisto. Siinä se kuitenkin on.

Posti kulkee?

Täällä on mahdollista vastaanottaa postia vain postilokeroon. Fyysistä osoitettakin kysellään välillä, mutta postia ei kotiin kanneta. Tietyssä postissa on vain tietty määrä lokeroita ja lisää ei tule, joten päätin olla ajoiossa liikkeellä ennen kuin koko uusien ulkomaalaisten lauma keksii myös hakea lokeroa. Jos lokerot ovat täynnä, pääsee jonotuslistalle ja lokeroita vapautuu sitten kun joku muuttaa tai ei maksa lokeron maksua ajoissa.

Menin sitten postitoimistoon saatuani paikallisilta sisäpiirin tietoa siitä missä se on, mitään kylttiä ei tietenkään kadulle ole näkyvissä. Kokeneena afrikkalaisena mukanani oli läjä erilaisia papereita, vuokrasopimus, suosituskirje työnantajalta, passi ja kopioita passista, jne. Hymytön rouva tili takana katseli minua ja papereitani epäluuloisesti ja antoi melko innottomasti lokeronhakulomakkeen täytettäväksi. 

Palautin lomakkeen täytettynä tiskille, ja rouva veti hihasta ässän.
-"Kaksi valokuvaa"
Voitonriemuisena kaivoin kaksi mustavalkoista passikuvaa kansioistani. Olisiko siis mahdollista saada jokin asia hoidettua yhdellä käynnillä? 
- "Nämä ovat liian suuria"
- Siis mitä, passikuvatko??
- "Pitää olla postimerkin kokoisia kuvia"
Tässä kohtaa postin yrmeää rouvaa meinasi jo väkisin hymyilyttää. Siitä sai mgunzu (valkoinen) lippulappuineen. Pokka kuitenkin piti, kun hän näytti minulle lomaketta jossa tosiaan oli valokuvalle postimerkin kokoinen tila.
- "Tulkaa huomenna uudestaan".
Systeemi 1 - Mgunzu 0.

Siitäpä sitten toimistolle, jossa ystävällinen assistenttimme Sabra skannasi valokuvani ja printtasi oikean kokoisia kuvia. Annoin Sabralle tarvittavan määrän rahaa ja sovimme että hän kävisi jättämässä lomakkeet ja kuvat postiin. Mutta eihän se niin tietenkään käy... Rouvan pitää tulla itse käymään, koska kaksi muutakin lappua pitää allekirjoittaa. Ei, ei niitä voi antaa mukaan allekirjoitettavaksi.
Systeemi 2 - Mgunzu 0

Tänään oli sitten vuorossa erä 3. Pamppailevin sydämin menin taas postiin oikeankokoisten valokuvieni kanssa. Toinen yrmeä rouva vastaanotti lappuseni ja valokuvani, etsi käsinkirjoitetun listan jossa oli vapaita postilokeroita, veti yhden yli ja antoi minulle kaksi avainta sekä kortin johon oli liimattu toinen oikeankokoisista valokuvistani.
Systeemi 2 - Mgunzu 1

Näin ollen meille voi nyt lähettää postia osoitteeseen PO Box 23441, Oysterbay, Dar es Salaam. 

Hauska yksityiskohta: itse asiassa tuota Oysterbay-kohtaa ei tarvittaisi välttämättä ollenkaan, sillä koko Dar es Salaamin postilokerot on numeroitu juoksevasti. Yli 5-numeroisia postilokeroita ei ainakaan Sabra tiennyt olevan, mistä voi päätellä että parin miljoonan kaupungissa on alle satatuhatta postilokeroa. Tämä pitää siis sisällään myös yritysten postilokerot. 

Kun postia ei voi vastaanottaa kuin lokeroon, ilmeisesti monet käyttävät työpaikkaansa postiosoitteenaan, jakavat postilokeroita, tai muuta sellaista. Mietin lieneekö jossain kukoistavia bisneksiä jotka vuokraavat postilokeron osia niille joilla ei ole varaa omaan... Tämähän on toki kiellettyä, mutta en usko että se tarkoittaa etteikö sitä voisi tapahtua. Voi myös olla että olen ymmärtänyt jotain tästä systeemistä väärin, jos joku kokeneempi lukee tätä saa korjata.