Peter ja sen äiti

Hello world! Kuvassa kuukauden vanha Peter joka kävi meillä tänään kylässä. Peterin äiti on meidän kotiapumme Mary joka on nyt äitiyslomalla. Peterin hienot vaatteet toi Suomesta ystävämme Soile, mahtiterkut Soilen ystäville. Ei tarvinnut Maryn käyttää vähiä rahojaan vauvan vaatteisiin... ja sitten kun nämä jäävät pieneksi hän saa varmasti myytyä ne ja hankittua rahoilla lisää vaatteita.

Me rahoitettiin Maryn raskauden ajan terveyden seurantaa ja maksettiin synnytys. Ei tietenkään kuulu työnantajan velvollisuuksiin, mutta investointi oli meille pieni ja hänelle iso. Mary on kova mimmi tekemään töitä ja oli nyt jo sitä mieltä että hän voisi kohta jo tulla takaisin töihin, vaikkei ole keisarinleikkaushaavakaan ihan parantunut. Toppuuteltiin nyt kuitenkin.

Täällä on oikeus kolmen kuukauden äitiyslomaan, mutta kotiapulaisten kohdalla ei välttämättä työntekijän turva ole kovin kummoinen, raskaana oleva on helppo irtisanoa jos niin haluaa. Meidän kuvio muuttui nyt siten, että lomittajaksi tuli Maryn serkku Emma, ja sitten kun Mary palaa töihin Emma jatkaa myös.

Mary haluaa oppia lisää ruoanlaittoa jotta voi tehdä kokin töitä jatkossa, joten Emma hoitaa sitten muuta huushollausta ja Mary kokkailee. Yritetään saada hänelle oppia kokeneemmilta kokeilta jotta on sitten paremmat mahdollisuudet työllistyä kun me täältä lähdetään. Peter tulee aluksi töihin mukaan myös, jotta Mary voi jatkaa imetystä kokkauksen lomassa. Tarkastellaan sitten tilannetta uudelleen kun Peter alkaa kävellä.

Mary pyysi jo raskaana ollessaan meitä antamaan lapselle nimen. Tämä on tietenkin suuri kunnia. Päädyttiin sitten etunimiin Peter Heri. Peter on vähän niin kuin Pepen kaima, ja myös raamatullisena nimenä uskonnolliselle äidille mieleen. Heri on swahilia ja tarkoittaa onnea, siunausta ja menestystä. Peter ei ollut ihan suunniteltu lapsi, joten haluttiin että hänen nimensä olisi varmasti positiivista viestiä kantava.

Täkäläiset neuvolasysteemit kyllä kiukuttaa. Mary on käynyt nyt synnytyksen jälkeen jollain klinikalla, jossa keisarinleikkaushaava on puhdistettu joka toinen päivä ja sen jälkeen voideltu hunajalla. Suihkussa ei ole saanut käydä, vaan käsketty pestä vain pesusienellä. Ei ole haava oikein kokonaan vielä parantunut. Riisiä ei saa syödä mikä häntä on harmittanut kun se on kuitenkin hänelle se lempilisuke... Annoin mukaan haavadesinfiointisuihkeen ja sanoin että käy suihkussa ja syö riisiä, kunhan muistat syödä myös lihaa ja kalaa ja kananmunia ja kasviksia. Mary oli tyytyväinen ja helpottunut. Mitähän muuta sille on uskoteltu?

Maanantaina Pepe menee meidän käyttämälle klinikalle varaamaan ajan Marylle ja Peterille, viedään heidät hollantilaiselle lääkärille joka täällä hoitelee äitejä ja lapsia. Molemmille pieni tarkastus ja Peterin rokotukset kuntoon. Kunhan Mary palaa töihin, mennään yhdessä avaamaan pankkitili Peterin koulunkäyntiä ja tulevaisuutta varten, jotta saadaan "kummilapselle" kohtuullinen alku elämään jatkossakin. 

Joo, pisara meressä ja kaikkia ei voi auttaa... mutta tätä yhtä tapausta me voidaan ja halutaan auttaa. Joku toinen voi sitten auttaa jotain muuta. Eikä me Plan-kummiuttakaan nyt lopetettu.

Lehdistön peräpuoli

Toukokuu on kuulemma toivoa täynnä, mutta jotenkin tässä kuussa on ollut välillä vähän toivoton olo välillä. Kulttuurierot nyppivät joskus enemmän, joskus vähemmän, ja nyt on ollut sitä "enemmän"-vaihetta.

Yritän muistuttaa itselleni, että ne asiat joista joskus täällä koitan sanoa, ovat täkäläisille varmaan yhtä merkityksellisiä kuin jos joku japanilainen tulisi vaahtoamaan minulle siitä monenko asteen kumarrus kuuluu tehdä välittömälle esimiehelle ja kuinka paljon syvemmin pitää kumartaa pääjohtajalle. Ongelma ei siis ole ongelma kuin vain minun päässäni.

Ajattelin kuitenkin yrittää jakaa joitain asioita viime ajan arjestani. Voitte sitten kertoa osuiko nauruhermoon vai johonkin toiseen. Tällä kertaa puhun lehdistön hanureista.

 Joudun aina välillä osallistumaan erilaisiin seminaareihin. Tässä nimenomaisessa olin mukana yhteistyökumppanina, joten pääsin istumaan eturiviin.

 Lehdistö tietenkin kutsutaan paikalle, ja tilaisuus alkaa arvovaltaisilla puheilla. Tässä puhuu päärahoittajan eli USAn valtion edustaja.

Seuraavaksi puhui toisen rahoittajan eli Maailmanpankin edustaja.

Tässä pääsi ääneen Yhdysvaltojen suurlähettiläs Tansaniassa.

Myös Suomen suurlähettiläs pääsi ääneen.

Kunniavieraana puhui paikallinen ministeri.

Juhlapuheiden jälkeen alkoi tilaisuuden varsinainen sisältö, eli se mielenkiintoinen osuus. Löydä kuvasta viisi eroavaisuutta aiempaan tilanteeseen.

Tansaniassa lehdistö tulee paikalle jos kutsutaan, ja jos on ilmeistä että joku tulee maksamaan heille "matkakorvaukset". Tyypillisesti he tulevat nauhoittamaan poliitikkojen ja muiden tärkeiden henkilöiden puheet. Parasta on jo tilaisuudesta mukaan lehdistötiedotteen jonka voi julkaista sellaisenaan, ilman että tekstin tarvitsee käydä aivojen tai muun suotimen läpi.

Itse tilaisuudessa lehdistön ei tarvitse huomioida muuta yleisöä millään lailla, vaan ihan hyvin voi parkkerata pyllynsä 30 cm päähän jonkun naamasta. Kun puheet on pidetty ja itse juttu alkaa, voi joko yrittää löytää rakennuksesta jonkun sohvan jolla nukkua kunnes joku ruokatarjoilu alkaa, tai jos näyttää ettei ruokaa ole luvassa, voi käydä kinuamassa matkakorvauksia ja lähteä sitten pois.

Pari päivää sitten työpaikalleni ilmaantui erään lehden toimittaja joka oli kuullut että meillä oli käynnissä sosiaalisen median koulutus kuuroille. Hän oli jo käynyt katsomassa koulutusta, ja sanoi haluavansa kysyä minulta pari  lisäkysymystä projektiin liittyen, eli "mikä on projektin tausta ja tavoitteet, mitä olette tehneet tähän asti, mitä tapahtuu tästä eteenpäin" ja sitten katsoi minuun odottavasti ja sanoi kannustavasti "ehe?".

Minulla oli aika kova kiire juuri silloin, katsoin herraa jolla oli kädessä tylsä lyijykynä ja ryppyinen paperinpala ja mietin mitähän tästä kahdesta menneestä ja kahdesta tulevasta vuodesta uskaltaisin pikaisesti kiteyttää niin että juttu menisi jollain järkevällä tavalla eteenpäin. Emmin ilmeisesti vähän näkyvästi, koska toimittaja tarjosi minulle mahdollisuutta vastata sähköpostitse. Näin sovittiin, annoin hänelle korttini ja sain häneltä mailiosoitteen. Tämän päätteeksi hän kysyi voinko antaa hänelle taksirahat takaisin toimitukseen. Valitettavasti en voinut, mutta erosimme asiaan palaamisen toivotuksin.

Lähetin herralle mailin mutta en hänestä enää koskaan mitään kuullut... ne lienee ne puuttuvat taksirahat.

Kuorolaulua

Todistusaineistoa torstai-illan kuorokonsertista saapui sähköpostiin. Osallistuttiin siis kaikki kolme koulun vapaamuotoiseen harrastuskuoroon, jossa oli mukana opettajia, vanhempia ja oppilaita. Muut olivat aloittaneet lokakuussa, me liityttiin joukkoon tammikuussa. Nyt kauden päätteeksi pidettiin konsertti ja laulettiin läpi kaikki osaamamme seitsemän laulua.

Tämä oli setti:
Bonse Aba
Blue skies
Singing in the rain
Winter wolf
For the longest time
Dreams of thee
Oh won't you sit down

Lisäksi yksi kuorolainen, abiturienttityttö lauloi soolona On my own.

Irene ei ollut alun jälkeen niin innostunut kuin minä ja Pepe, mutta pienellä kaupankäynnillä suostui kuitenkin vetämään kauden loppuun ja osallistumaan konserttiin. Meni yllättävän hyvin ja oli kiva kokemus.

Arja ja Juha olivat Suomesta kylässä ja pääsivät/joutuivat yleisöön. Esiinnyimme täydelle salille, joka tosin ei ollut kovin suuri... mutta yleisöä oli kuitenkin enemmän kuin esiintyjiä. Oli mukavaa tehdä jotain uutta ja erilaista, ja vähän taas venyttää epämukavuusalueen rajoja.

HAFF

Sain Suomesta muistuksen siitä että neljäs Helsinki African Film Festival alkaa taas. Te onnelliset jotka ovat pääkaupunkiseudulla nyt, käykääpä katsomassa!
http://www.haff.fi/

"Tänä vuonna festivaalin teemana on nuoret ja valta. Mitä merkitsee olla afrikkalainen nuori? Mitä haasteita he kohtaavat, mistä he unelmoivat, mitä he vaativat ja ketä he rakastavat? Nuorta energiaa ja angstia puhkuva HAFF tarjoaa ainutlaatuisen näkökulman afrikkalaiseen elämänmenoon eri puolilla maanosaa ja sen ulkopuolella."

Jos sinulla on ystäviä joiden mielestä Afrikka on maa, heidät kannattaa ehkä ottaa festareille mukaan...

Jousipyssyilyä

Etelä-Afrikassa Vilhem Tell muutti meille, nyt on Vilhelmiinakin saanut jousen.

 Etelä-Afrikasta tuotiin jousen ja nuolien lisäksi myös oma maalitaulu, tuollaista tiukkaa vaahtomuovia.

 Tästä kohdasta aloitettiin, nyt menee jo tuplasti kauempaa.

Jousi ostettiin tarkasti mittojen mukaan. Vetopituuden pitää olla oikea, muuten ei saa jousta viritettyä tai ei saa sitä oikeaan ampuma-asentoon. Tätä voimme käyttää Irenen kanssa molemmat, käytännössä minä olen ampunut sillä enemmän, Irene pari kertaa.

Laukaisin. Jänteessä on sellainen pieni lenkki joka otetaan noiden leukojen väliin. Kun jousi on viritetty sen saa laukaistua pelkkää etusormea liikuttamalla.

Tämmöinen se on sivusta päin. Pientä painetta keskittymiseen tuo se, että jos sählää ja nuoli menee koko kuutiosta ohi ja osuu betoniseinään, se menee rikki. Yhden olen tähän mennessä särkenyt kokonaan, yhdestä irtosi nokki eli se joka laitetaan jänteeseen kiinni. Sen saa vaihdettua.

Kivaa hommaa, ja niin kuin monessa muussakin hommassa, siitä ärsyttävää ettei oikein voi syyttää muita kuin itseään jos ei onnistu.

Sadekautta

 Satunnaisia kuvia ja tunnelmia. Työpaikan vastapäiseltä huoltoasemalta saa nykyään ruoka-annoksia. Eli riisiä tai ranskalaisia, kalaa tai kanaa tai lihakastiketta.

Normitilanne hieman paremmassa valtionrakennuksen vessassa. On pytty! Niitä on myös reikä lattiassa -malleja. Maaseudulla usein vessat ovat lähinnä niitä. Työpaikassanikin osa naistenvessoista on reikämallia. Tässä nimenomaisessa myös oli vessapaperia (ei läheskään aina tarjolla). Vessanistuimesta se rengasosa puuttuu, ja vettä ei tietenkään tullut, mutta oranssissa saavissa oli vettä joten sieltä pystyi huuhtomaan vessan sekä ottamaan käsipesuvettä.

Työpaikan ympäristössä ja pihalla on tulvinut. Yhtenä päivänä paikalla oli pumppu, joka siirsi vettä pihalta noin 8 metrin päähän.

Yllättäen helpotus oli aika lyhytaikainen, ja tältä meidän ikkunoista katsoen tilanne näyttää. Ikävää on se, että tuo ei ole pelkkää sadevettä vaan viemärit tulvivat joten sekä haju että tautiriski on jonkinlainen.

Ilmastointia on korjattu ja huollettu sekä töissä että kotona. Tässä taidonnäyte töistä, toki asianmukaisin turvavarustein... ei tartte mitään turvaköysiä vaikka kolmannessa kerroksessa pyöritään. Jos tuosta tippuisi niin varmaan se tulva veisi ruumiin mennessään.

Tulvavesi on syönyt päällystetyn tien ja hiekkapihan rajakohdan aika ikävästi, ja tuota pikkuniagaraa pitkin on aika ikävä yrittää pienellä henkilöautolla nousta. Tilanne korjataan sitten kun myöskään johtajien isot nelivetomaasturit alkavat kärsiä, tai sitten kun sadekausi loppuu. Eli siinä kuukauden päästä.