lauantai 16. kesäkuuta 2012

Kämppiksiä

Pepe ja Irene ovat nyt onnellisesti Suomessa ja minä olen vähän kade. Onneksi enää alle kuukausi ennen kuin minäkin pääsen sinne. Täältä katsoen viileät kesäsadepäivät kuulostavat mukavilta!

Dar es Salaamin talvisää on kyllä ihan mukava. Meidän sisäkkömme Mary tulee aamuisin töihin villahuivi ympärillään ja sanoo että on kylmä, mutta minusta on kiva ettei ole koko ajan hiki. Yölämpötila on tällä hetkellä varmaan noin 20 astetta, päivisin vaihtelee jossain 24-28 välillä joten ihan riittävän lämmintä on edelleen. Hassua että on jotenkin hienoa että voi pitää FARKKUJA! Jee. Eikä kaikkia vaatteita ole pakko heittää hikisinä pyykkiin heti kun tulee kotiin.

Meidän asuntohan on siis paritalon puolikas, osa pientä asuntorypästä aidan sisällä (mikä on "compound" suomeksi?) ja yhteisiin tiloihin kuuluu uima-allas, pieni kuntosali sekä kaksi saunaa. Toinen sauna on sellaista suomalaista kiuasmallia, toinen on höyrysauna. Pahimmilla helteillä ei sauna houkutellut, mutta nyt kun allaskin on vähän viileä, on ollut ihan kiva käydä illalla uimassa ja saunassa.

On myös kiva ettei tarvitse olla yksin talossa. Meidän projektilla on yhteistyösopimus eteläafrikkalaisen RLabs-organisaation kanssa, ja siihen liittyen RLabsin johtaja Rene on täällä nyt yhteensä pari kuukautta. Rene ja miehensä Marlon tulivat tutuiksi jo Etelä-Afrikassa, ja Rene on nyt asunut meidän vierashuoneessa. Sitten kun Rene lähtee, tilalle tulee Brent.

Toisena kämppiksenä on nyt viikon verran ollut tanskalainen Pernille. Pernille tekee free-lance konsulttihommia, sosiaalista mediaa, muuta viestintää sekä valokuvausta. Pernillen kuvat ovat tosi hienoja, meilläkin on niitä nyt joitakin seinällä. Pernille viettää noin puolet ajastaan Tansaniassa ja toisen puolen Tanskassa, ja on täällä nyt vielä elokuun alkuun asti. Hänen edellisen vuokrasopimuksensa loppui toukokuussa ja kutsuin meille loppuajaksi.

Ihan tulee opiskeluajat mieleen tässä kolmen naisen soluasunnossa. On ollut mukavaa. Kuluneella viikolla Pernille vei meidät ostamaan tansanialaisia kankaita, kangoja ja kitengejä. Kanga on tansanialaisen naisen monitoimivaate, toimivat kietaisuhameiden ja -puseroiden lisäksi myös kantovälineenä, pakkausvälineenä, päähineenä - sekä viestintävälineenä! Laitan niistä vähän kuvia ja juttuja seuraavaksi, toivottavasti vielä tässä viikonlopun aikana.

Ei kommentteja: