keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Haipakkaa

Ari lähti ja Viivi, Ville ja Maikki tulivat syysloman viettoon. Oli oikein mukava mutta touhuntäyteinen viikko.

Matka oli ilmeisesti vähän rankka, etenkin kun kaikki eivät kuulemma olleet malttaneet nukkua yökoneessa vaan oli pitänyt katsella South African Airlinesin elokuvatarjontaa. Heti perille päästyä piti sitten lähteä ostamaan mm. lierihattu. Onneksi löytyi mieleinen...


Siitä se sitten lähti. Irene ja Kristiina olivat koulussa ja töissä (epäreilua! sanoi Irene) ja sillä välin muut kävivät mm. Lesedin kulttuurikylässä tutustumassa afrikkalaisiin perinteisiin.


Paikallisia kansantanssejakin oli tarjolla, Piia ja Viivi kävivät jopa osallistumassa. Ruokakin oli kuulemma hyvää, krokotiilia ja muuta perinteistä oli tarjolla ja palvelu pelasi muutenkin. Lesediä olen kuullut moitittavan vähän keinotekoiseksi, mutta hienosti siellä on kyllä aina kaikki toteutettu. Täällä on aito asiakaspalveluhenki välillä harvinaista herkkua, tuolta sitä kuitenkin löytyy.


Sääkuulumisia: Jakarandat kukkivat ja kadut ovat sinisinä. Sateet ovat vihdoin alkaneet pitkän meinaamisen jälkeen, ja puutarha alkaa jo vihertää kivasti. Ihanaa kun ei ole pölyistä!

Minä olen käynyt aika ahkerasti kuntosalilla, otin avuksi personal trainerin jolta olen treenin ohessa oppinut paljon lisää paikallisesta elämänmenosta. Tänään salilla tuli todettua peltikaton haitat: kello puoli viiden sadekuuro iski niin lujaa salin kattoon että hetkeen ei kuulunut edes musa ja Keegankin joutui huutamaan ohjeensa. Viideltä taas aurinko paistoi ja taivas oli sininen.

Autolle mennessä oli jännän kosteaa kun kuumasta maasta nousi vesihöyryä. Muutenhan täällä on lämmintä mutta aika kuivaa. Uima-altaan vesi on jo aika lämmintä, Viivi, Ville ja Irene olivat päivittäin tuntikaupalla altaassa ja aikuisetkin jonkun verran. Kesäistä on. Puolentoista viikon päästä saapuvat Mummi ja Pappa joita jo kovasti odotellaan!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moi,

Henkka mainosti sun blogia ja olenkin sitä mielenkiinnolla seuraillut. Tuli mieleen sellanen juttu, että ootteko te Afrikan Big Brotheria seuranneet? Siellä on nimittäin nyt viikon ajan Suomen BB-talosta suomalainen Johan asustelemassa.

Terveisin,
Ellu

Kristiina kirjoitti...

Moi Ellu,
ei olla minkään maan BB:tä juuri seurattu, mutta tämä suomalais-vaihtojuttu mekin kuultiin. Pepe ja Piia taisivat katsoa sitä vähän yhtenä päivänä ja näkivät Johanin. Kuulemma vähemmän sekoilua tässä afrikkaversiossa, talon asukkaat keskustelivat politiikasta ja suomalaisvierailija ihmetteli koska bileet alkaa.

http://www.mnetafrica.com/bigbrother/Article.aspx?id=903

Afrikan BB-saitilla kerrotaan nyt kuinka hernekeittoa tehdään :)