sunnuntai 10. elokuuta 2008

Päivä Johannesburgissa

Vietimme päivää kokeneemman kollegan seurassa, ja Lauri lupasi näyttää meille Johannesburgia ja Sowetoa. Mielenkiintoinen päivä täynnä kontrasteja. Johannesburgin keskustassa ei juuri muita valkoisia kasvoja näkynyt, ja kaupunkikuva ei ollut tosiaankaan ihan yhtä huoliteltu kuin täällä Pretorian paremmissa lähiöissä.


Ajoimme myös Soweton hökkelikylien läpi. Sowetohan oli apartheidin aikana se lähiö jonne Johannesburgin mustat pakkosiirrettiin, keskustaan ei silloin mustilla ollut asiaa. Nykyään osa keskiluokkaistuneistakin Soweton kasvateista on jäänyt sinne asumaan ja rakentanut vaan paikalle paremman talon. Lopputuloksena siellä on vierivieressä ihan keskimääräisen suomalaisen omakotitalon näköisiä taloja ja aaltopeltihökkeleitä. Enemmän kyllä niitä hökkeleitä.


Ostimme sowetolaista käyttötaidetta, josta tosin osa saattoi olla muualta peräisin. Apartheidmuseoon ei tänään energia riittänyt, sinne menemme toiste.



Soweton jälkeen sopivan kontrastin tarjosi Sandton jossa Nelson Mandelan jättipatsas katsoo lempeästi yli loistoravintoloiden reunustaman aukion. Ruoka oli hyvää ja täkäläisen mittapuun mukaan aika kallista. Kasvomaalaukset sai kaupan päälle.


5 kommenttia:

Vilijonkka kirjoitti...

On perheellä jännää, uuteen kotikaupunkiin tutustumista. Milloin Irene aloittaa koulun? Millaiseen kouluun hän menee?

Meillä odotetaan jo kovasti kotiin paluuta - tällainen poikkeukselisen pitkä loma, lähes kolme kuukautta, on ihan hölmöä, mutta olympialaisten vuoksi ei koulutkaan voi alkaa normaalista!

Kristiina kirjoitti...

Moi!
Irene aloittaa koulun keskiviikkona eli ylihuomenna. Koulu on amerikkalainen kansainvälinen koulu joka noudattaa pohjoisen pallonpuoliskon rytmiä - eli päästään kesälomalle Suomen kesään.

Lomailukin on rankkaa jos sitä liian kauan kestää. Olympialaisten jälkeenkö palaatte?

Vilijonkka kirjoitti...

Jep, S. palaa jo viikon kuluttua, me kahden. vielä ei tosin ole tietoa kuinka arki lähtee rullaamaan, sillä liikennerajoitukset ovat voimassa myös paraolympialaisten ajan...

Anonyymi kirjoitti...

Voi että oli ihana lukea taas ajan tasalle teidän kuulumisenne!

Isosti peukkuja teidän uuteen elämäntilanteeseen koko sakille!!!

Terkut Eijalta Taipalsaaresta

Anonyymi kirjoitti...

Arvaan että siellä "syvässä Etelässä"
on kiva saada kotimaan tunnelmia aina välillä: mulla oli mieluisa vieras täällä viime viikolla-The Pulla! Viipyi kaksi yötä, käytiin Kynsilaukassa syömässä ja pelattiin golfiakin-ja aivan top-tärkeätä oli seurata Kanadan huippumallit haussa-ohjelmaa iltaisin ja finaali oli harmittavasti P:n matkustusiltana joten laitoin tulokset on-linena junaan--intressit ei katso ikää:D MILLOIN SITÄ LUKEMISTA TULLEE??ärr...toivoo The Aunt (ei ant-bear:))