Vaalit ja syksy

Syksy on selvästi saapunut, ensimmäiset pipot on jo nähty vaikka päivälämpötila onkin yli 20 astetta. Öisin laskee kyllä jo alle 10 asteen ja kotona sisällä alkaa selvästi olla koleaa ja kostean tuntuista. Makuuhuoneisiin on hankittu lämmityslaitteet, mutta muuten on vaan alistuttava siihen että lähikuukausina saa olla kotona sisällä villapaita päällä.

Keskiviikkona 22.4. oli Election Day eli vaalit, ja päivä oli julistettu kansalliseksi vapaapäiväksi. Irene oli tosin koulussa, kun amerikkalainen koulu ei aina noudata täkäläisiä vapaapäiviä, ja minä tein kirjoitustöitä kotona.

Näyttää siltä että valtapuolue ANC saa tavoittelemansa 2/3 enemmistön valtakunnallisesti, mikä tarkoittaa sitä, että halutessaan ANC voi muuttaa perustuslakia ilman muiden puolueiden suostumusta. Näin pohjoismaiselta kantilta katsottuna täkäläinen politiikka on jännittävää. ANC:n puheenjohtaja ja näin ollen vaalivoiton jälkeen tuleva presidentti Jacob Zuma (presidentinvaaleja ei erikseen ole vaan parlamentti valitsee presidentin) on ollut osallisena lahjussyytteissä, ja oikeudenkäynneissä, hänellä on 3-4 virallista vaimoa ja 10-18 lasta. Täkäläisten mielestä on lähinnä hupaista kun kertoo että Anneli Jäätteenmäki Suomessa joutui eroamaan pääministerin paikalta kun jäi valehtelusta kiinni.

Mielenkiintoista nähdä muuttuuko nyt mikään. Ei välttämättä, vaikka Zuma onkin monella tavalla erityyppinen poliitikko kuin edeltäjänsä, ANC:n politiikka jatkuu varmaankin aika samanlaisena. Toivoa voi että joihinkin asioihin tartuttaisiin entistä paremmin, esimerkiksi rikollisuus huolestuttaa kaikkia eteläafrikkalaisia.

Kissoja matkan varrelta

Mummille ja muille kissojen ystäville raportti Eastern Cape-matkan kissakohtaamisista:

Tämän pienen mustan kissan nimi on Mattie. Se asuu Summer Blue -guesthousessa Port Elizabethissa. Mattien tehtävä on leikittää vieraita, mutta aina ei jaksaisi.


"Hyvä on sitten, leikitään." Keltainen pörrönauha on Mattien lempilelu. Sitä pitää metsästää ja jahdata ja ottaa vauhtia matolta koska se ei luista.



"Grrgrrgrrgrr, namnamnam!"
Mattiella on myös kaksi aikuista kissakollegaa, jotka olivat vähän arempia. Niiden nimet ovat Georgie (tyttö) ja Nicky (poika). Mattie on myös tyttö. Georgien pääpuuha oli yrittää livistää vieraiden huoneisiin sisään kutsumatta, jos ovi suljetaan nenän edestä niin sitten ikkunasta. (Kaikki huoneet ovat maan tasalla.) Nicky piileskeli puskissa ja toimi puutarhakalusteiden tyynyjen lämmittimenä, muuta hommaa ei tuntunut olevan.


Ravintolassa Colesbergissä asusteli tämä kissakolmikko plus neljäs joka oli pentu ja jota vierailevat lapset rumppasivat.

Koska oli tylsää, valkokirjava kissa päätti härnätä harmaata veljeä.

"Kuka raapi minua niskasta?" kysyi harmaa kissa.

"Enhän minä raavi, minä puren!" vastasi valkea kissa. Ja sitten painittiin.

Pääsiäinen 2009, Oyster Bay, Eastern Cape

Pääsiäislomasta vietimme tänä vuonna Intian valtameren rannalla, pienessä kylässä nimeltä Oyster Bay. Majapaikkamme oli Oyster Bay Lodge http://www.oysterbaylodge.com/ joka sijaitsee Etelä-Afrikan pisimmän yksityisen rannan tuntumassa: 3,5 km hiekkarantaa.
Alla oleva kuva hotellihuoneemme ovelta rannan suuntaan.


Rannalle piti kävellä dyynien yli ja metsikön/pusikon läpi. Alueella olisi ollut myös kävely- ja vaelluspolkuja, mutta me keskityimme kävelemään rannalle, rannalla ja rannalta.


Rannalla oli tilaa ja avaruutta. Läheisestä kylästä sinne tuli myös joitain kävelijöitä, mutta varsinaisesti tungosta ei ollut. Kuvan pienet pisteet ovat Pepe ja Irene.


Hiekkaan on kiva jättää jalanjälkiä kun muita jälkiä ei näy, niin kuin tuoreella lumellakin.


Rantaa reunustivat dyynit joilla kasvoi varpumaista aika kovaa kasvillisuutta.


Simpukoita etsittiin ja löydettiinkin mukava pussillinen. Ne ovat nyt pestyinä terassilla kuivumassa, niitä tuodaan kuulemma Suomeen Irenen luokalle tuliaisiksi.


Rantaa riitti käveltäväksi ristiin rastiin. Aikuiset vähän lenkkeilivätkin rantaa pitkin vuoron perään.

Irene rakensi hiekkalinnoja, joissa oli virtausojat, aallonmurtajat ja muut varotoimet. Ilmeisesti vuorovesi vei ne kuitenkin huolellisesta insinöörityöstä huolimatta. Rakentaja kuvan keskellä.


Piknik-lounaan sai tilata majapaikasta rannalle, jonne sen toimitti tämä urho ratsullaan.

Hankintoja

Viime aikoina on tehty seuraavia elämänlaadullisia hankintoja:

Singaporeen lähtevältä suomalaisperheeltä ostettiin käytetty juoksumatto sekä melkein uusi tiskikone. Molemmat ovat ahkerassa käytössä, juoksumatto tosin lähinnä minulla ja vähän Irenellä. Pepe varmaan sanoisi tässä kohdassa että tiskikone puolestaan on ollut lähinnä hänen käytössään...

Tänään ostettiin kakkostietokoneeksi miniläppäri. Koska mukana ei tullut Office-pakettia, asentelen siihen parhaillaan afrikkalaistekoista Ubuntua joka on ilmainen. Minivehkeellä voi katsoa sähköpostit, surffata netissä ja vähän kirjoitella sekä tietysti pelata Sims-pelejä. Ei olla pelkästään mun työläppärin varassa.

Eilen ostettiin muffinsipelti perheen pikkuleipurille. Luulin että se on non-stick, mutta ensimmäisen kokeen perusteella se onkin stick. Pitää siis voidella ennen seuraavaa yritystä.

Irene sai aikaisemmin isältä pikkuisen pelikonsolin matkoille mukaan, tänään ostettiin siihen Brain Game jossa on laskupelejä, sudokuja ja muuta kivaa. Sekä tietysti Crash... on siis varauduttu tuleviin pitkiin automatkoihin pääsiäisen aikoihin, sekä muihin mahdollisesti tylsiin hetkiin.

Muita tuoreehkoja hankintoja ovat pikkulipastot Irenen huoneeseen ja vierashuoneeseen, työpöytä ja -tuoli sekä kaasulämmitin. Nämä tulivat Laurin ja Eevan kodista heidän muuttaessaan Suomeen. Samalla saatiin paljon karttoja, kirjoja ja lehtiä joista on iloa pitkään. Suomenkielinen kirjastomme on nyt siis entistä parempi, vinkiksi tuleville vieraille...

Kansainvälistä seikkailua

Joskus ala-asteella pohdin mistä kukaan tietää että on oikeasti olemassa, tai että mikään ympärillä on oikeasti olemassa. Entä jos olenkin olemassa vain jonkun mielikuvituksessa? Jos tämä kaikki onkin vain realistista unta? Entä jos olenkin ”koe-eläin” ja kaikki mitä minulle tapahtuu on jonkun ulkopuolisen ohjaamaa jotta nähdään miten reagoin? (Ilmeisesti tätä viimeksi mainittua ovat muutkin miettineet, aiheesta on tehty elokuvakin jonka nimeä en nyt muista...)

Nykyään tätä tulee vähemmän mietittyä... ehkä on enemmän tekemistä. Samantyyppinen epätodellisuuden tunne iskee kuitenkin aina silloin tällöin täällä touhutessa. ”Tää olis nyt kansainvälinen seikkailija ja tää ajelis nyt vasemmalla puolella tietä jossain Etelä-Afrikan maaseudulla.” ”Tää vetäis nyt kansainvälistä projektia jossa koitettais ratkaista isoja ongelmia ja parantaa ihmisten elämää.” Heei, ihan oikeesti!

Vastapainoksi on päiviä jolloin taas kokee olevansa suomalainen maalaistollo suuressa maailmassa, kuten eilen kun myöhästyin liikenneruuhkan takia lentokoneesta... todellisuudessa siis myöhästyin siksi että olin maalainen enkä lähtenyt riittävän ajoissa, joka taas johtui monesta asiasta.

Tollouskokemus vahvistui illalla lennon laskeuduttua kun en enää muistanut mihin kerrokseen olin aamulla hätäpäissäni pysäköinyt. No, onneksi parkkihallin vartija totesi tyynesti että mennäänpäs etsimään, katsoi lipustani mistä ovesta olin tullut sisään ja kävelytti minut sinne. Lohduttipa vielä että tämä on jokapäiväistä, joka päivä joku istuu parkkihallissa matkalaukun päällä itkemässä että auto on kadonnut. Minun epätoivoni ei onneksi ollut ihan vielä niin suurta.

Toisina päivinä eletään tavallista elämää, syödään aamulla puuroa, käydään kaupassa ja töissä ja koulussa, tehdään illalla läksyjä, käydään uimahallissa tai kuntosalilla eikä pohdita sen syvällisempiä. Onneksi. Ei sitä aina jaksa olla tohkeissaan.

Seli seli

Tietotyöläisen luulisi olevan ahkera bloggaaja. Todellisuus on nyt ainakin minun kohdallani osoittanut, että näin ei välttämättä ole. Kun päivät kuluvat tietokoneen parissa, illalla ei aina tee mieli edes avata koko vekotinta. Elämä on muualla, ja virtuaalimaailmaan uppoutuminen ei houkuttele. Samalla aiemmin seuraamani keskustelupalstatkin ovat jääneet aika vähälle. Töissä ei ehdi, kotona ei huvita.

Sitten kun tämän kynnyksen ylittää, juttua saattaa tulla paljonkin, ja teen kolme blogipostausta kerralla. Vähän kuin aloittaisi kirjeen kirjoittamista, kun pääsee alkuun niin sitten muistaa mitä kaikkea pitikään kertoa.

Sisäinen suorittajanikin häiritsee välillä. Kirjoitan blogiin sitten kun olen saanut aikaiseksi siirtää valokuvat kamerasta koneelle, ja olen valinnut niistä parhaat, rajannut ja siistinyt. Mutta koska illalla ei huvita avata konetta, ei ole tullut tehtyä, ja urakka on niin iso, ettei loppuillasta enää edes viitsi ryhtyä. Teen huomenna tai viikonloppuna tai joskus. Eihän sitä ilman valokuvia mitään viitsi...

Tämä on ns. metabloggaus: kirjoitan siitä miksi kirjoitan, tai enemmän vielä siitä miksi en aina kirjoita. Jottas tiedätte. Tämän pohdinnan tuloksena ehkä rohkaistun taas lisää bloggaamaan silloinkin kun ei ole hienoja kuvia tarjota.

Väliaikatietona sitä odotellessa: ihan mukavasti menee, mutta kiirettä pitää.

Tangoa katolla

Paikallinen tangoyhteisö järjestää säännöllisesti tangobileitä (milonga) Johannesburgissa. Suurin osa on valitettavasti arki- tai sunnuntai-iltana, eikä ole tullut mentyä kun seuraavana aamuna odottaa työt ja koulut.

Ystävänpäivän kunniaksi oli vähän juhlavammat bileet ja vieläpä lauantai-iltana. Meitä pyydettiin muiden esiintyjien sekaan näyttämään millaista on suomalainen tango, joten saatiin lisäkannustin paikalle vääntäytymiseen.


Tilaisuus oli Rosebank Mall -rakennuksen katolla olevalla parkkipaikalla. Tähdet tuikkivat, oli pimeää, lämmintä ja tunnelmallista. Mukavaa!

Seuraavana aamuna saapuivat vieraat, tämä viikko onkin mennyt mukavasti. Huomenna lähdetään Pilanesbergiin.