Tietotyöläisen luulisi olevan ahkera bloggaaja. Todellisuus on nyt ainakin minun kohdallani osoittanut, että näin ei välttämättä ole. Kun päivät kuluvat tietokoneen parissa, illalla ei aina tee mieli edes avata koko vekotinta. Elämä on muualla, ja virtuaalimaailmaan uppoutuminen ei houkuttele. Samalla aiemmin seuraamani keskustelupalstatkin ovat jääneet aika vähälle. Töissä ei ehdi, kotona ei huvita.
Sitten kun tämän kynnyksen ylittää, juttua saattaa tulla paljonkin, ja teen kolme blogipostausta kerralla. Vähän kuin aloittaisi kirjeen kirjoittamista, kun pääsee alkuun niin sitten muistaa mitä kaikkea pitikään kertoa.
Sisäinen suorittajanikin häiritsee välillä. Kirjoitan blogiin sitten kun olen saanut aikaiseksi siirtää valokuvat kamerasta koneelle, ja olen valinnut niistä parhaat, rajannut ja siistinyt. Mutta koska illalla ei huvita avata konetta, ei ole tullut tehtyä, ja urakka on niin iso, ettei loppuillasta enää edes viitsi ryhtyä. Teen huomenna tai viikonloppuna tai joskus. Eihän sitä ilman valokuvia mitään viitsi...
Tämä on ns. metabloggaus: kirjoitan siitä miksi kirjoitan, tai enemmän vielä siitä miksi en aina kirjoita. Jottas tiedätte. Tämän pohdinnan tuloksena ehkä rohkaistun taas lisää bloggaamaan silloinkin kun ei ole hienoja kuvia tarjota.
Väliaikatietona sitä odotellessa: ihan mukavasti menee, mutta kiirettä pitää.
Tekstit
2 kommenttia:
Voi, turhaan tunnet tarvetta edes selittää. Bloggaushan on jokaisen vapaaehtoinen teko. Ei sinulla ole mitään velvollisuutta ketään kohtaan.
Tosi ilo näitä on lukea mutta en usko että kukaan täällä kiukkuaa tai kärsii jos et ehdi/jaksa kirjoittaa ;)
Nauti elämästäsi, siitä ainutlaatuisesta ja arvokkaasta!
Katsos kun tämä bloggaus on vähän niin kuin kirjeenvaihtoa Suomessa ja muuallakin oleville ystäville ja perheelle - vaikka onkin vähän yksipuolista välillä, niin silti tulee huono omatunto siitä että tavallaan ei ole pitänyt yhteyttä...
Olet ihan oikeassa mutta ei tämä mikään järkijuttu olekaan :)
Lähetä kommentti