Golfia Pretoriassa, kirjoittanut Masi

”Asuntomme on kahden golfkentän välimaastossa, lähin kenttä alle kilometrin päässä” puhelintieto vaikutti lupaavalta, joten suoritimme tarkentavia tutkimuksia internetissä. Kun lentoyhtiön ja paikallisten golfkauppojen sivuja tutkittiin, todettiin että mailojen viemisessä ei ole mitään järkeä. Alustava kutsuhan oli kolmelle talvelle, joten jo kuljetuksen hinnalla saisi laadukkaat mailat hankituksi paikan päältä. Kun vielä Kristiina ja Pepe kertoivat, että hekin harkitsivat lajin kokeilua, ostoajatus tuntui asialliselta. Ei muuta kun kengät kyytiin ja menoksi.

Perillä ostopaikaksi valittiin paikallisten vihjeen perusteella Proshop-nimisen ketjun myymälä, josta hankittiin kaksi settiä bägeineen, hanskat, pallot ym. tilpehöörit. Valitsin mailat, joilla aloittelijan olisi helppo harrastaa. Mervi sen sijaan käytti naisen logiikkaa: ”noissa on nätinväriset varret, otan ne.” Pelatessa selvisi, että kyllä naisen vaisto on erehtymätön. Löinkin yhdeksän lyöntiä kymmenestä Mervin mailoilla.

Etelä-Afrikka on yksi suurista golfmaista. Maassa on yli 500 kenttää ja harrastajatiheys Suomeen verrattuna noin kolminkertainen. Laskettuna tietenkin niistä asukkaista, joilla on siellä taloudelliset edellytykset lajia harrastaa. Noin 90 % pelaajista on valkoisia. Huippuammattilaisia pelaa eri toureilla useita kymmeniä.

Green Card systeemiä ei ole. Mihinkään seuraan ei ole pakko kuulua. Kursseja on kuulemma erittäin harvoin, paikallinen Pro kouluttaa aloittelijan, ja siitä vaan kentälle. Säännöt ja etiketti opitaan enimmäkseen sitten pelatessa. Eron meikäläiseen systeemiin kyllä huomaa kentällä, fore-huudon korvaa usein jälkikäteen hihkaistu sorry !, joten tarkkana on syytä olla. Pelinopeus on rauhallista, mutta yleensä 5 tuntia taukoineen riitti. Kentät avattiin aamulla 05.30, paitsi maanantaisin vasta 11.00 ja suljettiin noin 19.00.

Aamuisin oli viileää, joten etuysin pääsi yleensä pelaamaan alle 30 asteen lämmössä.

Alle puolen tunnin matkan päässä asunnosta oli noin 15 kenttää. Kotikentäksemme vakiintui se lähin, Waterkloof Golf Club.

Kenttä on uudistettu muutama vuosi sitten, väylät ja griinit hyvässä kunnossa. Ajoteitä ja sivualueita parannettiin koko ajan, mutta se ei pelaamista haitannut, päinvastoin; korjausalueita riitti väylien laidoilla. Hiekalta ei lyöty, vaan korjausalueet käsitettiin laajasti ja pallo kiikutettiin aina nurmelle. Kenttä on 6300 metriä pitkä klubitiiltä. Korkeus merenpinnasta on noin 1550 m, joten pallo lentää hieman pidemmälle kuin Suomessa. Väylät suht. leveitä, mutta puustoa riitti reunoilla. Osa niistä oli akasiaa, jonka piikit eivät houkutelleet huiskimaan oksien sekaan. Griinit kumpuilevia ja nopeita. Griinibunkkereita paljon. Kentänhoitoon satsattiin, miestä ja konetta oli liikkeellä arviolta nelinkertainen määrä Suomen kenttiin verrattuna. Hellepäivinä griinejä kasteltiin jatkuvasti. Sen sijaan koko kentän sadetus toimi vain yöllä. Peliseurana oli usein ystävämme Pauli, joka opetti meidät maan tavoille ja antoi hyviä vinkkejä eri kentistä.

Pelasimme myös alueen ykköskentän, Pretoria Golf and Country clubin, joka olikin varsin
upea St Andrews-tyylisine bunkkereineen ja upeine istutuksineen.

Kolmas kenttä johon tutustuin, oli Wingate, kaunis, metsäinen ja pitkä kenttä.

Klubielämä on vilkasta, ruokaa ja juomaa nautitaan ennen kierrosta, ehdottomasti tauolla, ja usein kierroksen jälkeen (varsinkin juomaa). Henkilökunta oli iloista ja auttavaista, mukavaa porukkaa!

Pelikierroksen hinta vaihtelee päivittäin, yleensä alkuviikko torstaihin asti on halpa, 70 – 110 randia, loppuviikko noin 250-400 randia. Auto aina 160 randia.

Jos ei 38 asteen helteessä halunnut kantaa tai vetää mailojaan, mutta autoliikunta ei riittänyt, turvauduttiin ammattikuntaan nimeltä caddie. Toimenkuva lyhyesti: Mailat kannetaan, annetaan, pallot etsitään, putsataan, hiekat haravoidaan, jäljet paikataan, puttilinjat osoitetaan ja vaikkapa lyödään malliksi, jos pelaaja niin haluaa. Hinta 100 randia + 10 randia ruokarahaa tauolla. Suurin osa heistä pelaa itsekin, tasoitukset alle 10. Arvostettu ammatti.

Meidän caddienamme toimi ansiokkaasti muutaman kerran Irene. Normaalien hommien ohessa hoitui golfauton ajo tyylikkäästi mummin valvonnassa, ja se taisikin olla suurin kannuste kentälle lähtöön. Puttaamaankin päästiin useilla griineillä ja kilpailu oli kovaa. Peliseurana olleet buuriherrat ihastelivat ripeää toimintaa ja kyselivät myöhemmin nähtäessä, miksei caddie ole mukana. Koulunkäynti haittaa monta hyvää harrastusta…

Pepekin kesti nurisematta yhdeksän reiän ajan lajiin tutustumista, hämmästeli vain joskus pallon kulkua vaikeilla greeneillä. Kristiina taisi saada tarpeekseen golfista jo jälkipelejä iltaisin kuunnellessaan…

Kenttien ulkopuolella liikuimme usein autolla paikantamislaitteen avustamana. Laitteen lausumat pyörivät joskus mielessä kentälläkin. Mervin pallo ei kerran totellut lyöjän tahtoa ja ponkaisi metsään. Pienen hiljaisuuden jälkeen paikantamislaitteen kolea ääni kuului selkäni takaa ”Laskee uudelleen”.

Hauskaa oli ja liikuntoa tuli, pelipäiviä taisi olla yli kaksikymmentä, emmekä aiemmin olleet golfia pelanneetkaan joulu- ja uudenvuodenaattona.