maanantai 5. tammikuuta 2009

Autoilua

Täkäläinen auto- ja liikennekulttuuri on välillä aika mielenkiintoista. Autoilimme viikonloppuna Limpopon maaseudulle ja takaisin tullessa päädyimme seuraavaan tilanteeseen:

Tien keskiviiva on siis kuvassa automme vasemmalla puolella, ja täällä on vasemman puoleinen liikenne... Moottoritiellä kaksi etelään menevää kaistaa (joilla me olimme) lakkasivat yhtäkkiä vetämästä, ja kaksi pohjoiseen menevää kaistaa taas olivat aivan tyhjiä. Jossain kauempana siis oli ilmeisesti onnettomuus tai rekka poikittain, ja liikenne molempiin suuntiin pysähtyi. Näin ollen luonnollisesti jonon takana olevat päättivät ottaa käyntiin tyhjät vastaantulevien kaistat. Kolmessa minuutissa olimme tilanteessa, jossa nelikaistaisella tiellä olikin kuusi "kaistaa" ja kaikki menivät samaan suuntaan. Pientareetkin olivat hyvässä käytössä. Luonnollisesti tukoskohdasta ei edelleenkään päässyt läpi, mutta ensimmäiset ohittamaan lähteneet pääsivät varmaan aikaisemmin sitten etenemään kuin jos olisivat jääneet odottamaan.

Lieviä ongelmia tuli siinä vaiheessa kun toisesta suunnasta alettiin päästää esim. linja-autoja läpi... Pikkubussitaksit etuilivat joka välissä niin röyhkeästi kuin ikinä pystyivät. Jopa (yleensä) rauhallinen Pepe alkoi hermostua siinä määrin, että piti muistuttaa "tämä on kulttuurikokemus, tämä on kulttuurikokemus..." Suman purkamisessa meni hetki kun jonot piti taas saada mahtumaan kahdelle kaistalle.


Umpivaarallisten pikkubussitaksien lisäksi suosittu joukkokuljetusmetodi on pakettiauton lava. Laitonta, mutta poliisi ei puutu siihen millään lailla. Tämä on vielä melko turvallinen versio, parhaissa tapauksissa lavalla seisoo viitisentoista ihmistä...

Skorro skorro, eli "romu romu" on suosittu kulkupeli. Tämä bongattiin Piian ja Arin kanssa markkinoiden parkkipaikalta.

Tämä taas oli työpaikan parkkipaikalla tänä aamuna. En kehdannut mennä lähemmäs kuvaamaan jonkun kollegan autoa... takapuskuri puuttui ja sen alapuolinen osa autoa oli täysin soseena. Mutta eihän se ajamista estä.

Lommot ja kolhut eivät näytä paljon haittaavan eikä niitä pahemmin oiota. Aika kurttuisia autoja liikkuu teillä, mutta eipä sitten ainakaan tarvitse hermoilla että ruttaako joku autoni parkkipaikalla.

Ei kommentteja: