Kulttuurikolahduksia eli saako rapsuttaa?

Asun itselleni vieraassa kulttuurissa, enkä tietenkään voi olettaa että kaikki ympärilläni toimivat siten kuin minä olen tottunut. Epämukavuusalueella olemiseen tottuu, ja jonkun ajan kuluttua jotkut asiat eivät enää hierrä.

Edelleen löydän itsestäni kuitenkin ärsytysnappuloita, joita en saa neutraloitua. On päiviä, jolloin jokin yksittäinen asia hyppää erityisesti silmille.

Eilen minua ärsytti erityisesti monien tansanialaisten miesten tapa nostella ja rapsuttaa perhekalleuksiaan julkisilla paikoilla, toki onneksi vaatteiden läpi. Kadulla kulkiessa silmään osuu jatkuvasti mies käsi haaroissaan. Olettaisin että suurin osa miehistä ei edes tiedosta asiaa, mitään tarkoituksella provokatiivista siinä ei tunnu olevan.

Jos tällainen käytös ei tavallista tansanialaista häiritse, niin silloinhan se on vain minun ongelmani enkä voi mennä kertomaan ihmisille että kyllä ne varusteet siellä pysyvät, ei tarvitse koko ajan tarkistella. Toisaalta olen kuullut tapauksistakin jossa haarovälin rapsuttaminen työpaikkahaastattelussa vaikutti kielteisesti. Saattaisi siis olla hyödyllistäkin miesten tämä tiedostaa.

Päivän huipentumana toimistooni tuli nuori hermostunut mies selvittämään yhtä asiaa vähän heikolla englannillaan. Minä istuin pöytäni ääressä, hän tuli seisomaan pöytäni eteen - ja se käsi meni sinne haaroihin juuri silmieni korkeudella.

Lyhyen keskustelumme ajan käsi palasi turvapaikkaansa muutaman kerran, ja lopuksi sama käsi ojennettiin minulle käteltäväksi. Äy. Käsidesiä kaipasin sen jälkeen.

Suomalaiset miehet on kyllä aika mukavia.

Ruaha jouluna 2012

 Vietettiin joulua siis Ruahan kansallispuistossa, ja oli mukavat pari päivää ja yötä.

 Nähtiin paljon eläimiä, toki samoja nähty ennenkin mutta nyt joitain aika läheltä ja oli vähän tapahtumarikastakin...

 Nämä ovat "bat-eared foxes" eli suora suomennos olisi lepakkokorvaiset ketut. Saattaa olla että niillä on joku virallisempikin nimi...

Elefantteja nähtiin muutamaankin otteeseen, ja yhden kerran lauman matriarkka piti meidän läsnäoloamme uhkaavana ja hätisti meidät pois. Oli aika jänskä tilanne vaikkei varsinaista vaaraa ollutkaan. Laumassa oli pari pientä fanttia mukana, ja vahingossa saavuimme paikalle siten että lauma oli meidän automme ja saalistavien leijonien välissä.

 Mwagusi oli tosi hieno paikka, vähän kalliimpi kuin jotkut aikaisemmat joissa olemme olleet. Ei ehkä aina raaskisi tuollaisessa olla, mutta nyt jouluna se oli mukava.

 "Teltat" oli tällaisia luksusyksiöitä, ja ruoka oli tosi hyvää.

En tiedä pitävätkö paikallisoppaat minua kummallisena, kun välillä jonkun eläimen lähellä ollessa kuvasin ihan väärään suuntaan... välillä oli pakko ottaa kuvia maisemasta, taivaasta tai jostain puusta.

Leijonan tassun jälkiä tiellä.

 Paviaaneja näkyi paljon, etenkin illansuussa.

Löydä kuvasta leijona. Tämä oli se saalistustilanne jonka lähellä elefantit olivat hermostuneita.

 Mokomat raitapyllyt huomasivat leijonat liian aikaisin, eikä tullut ateriaa leijonalaumalle.

Hienoa oli silti katsella kun iso lauma vaani ja hiipi lähemmäs ja lähemmäs...

Tämä komea herra etsi puolisoa meidän mökin kulmalla.

 Jouluaattona mökkien edestä kulkeva joenuoma oli ihan kuiva. Joulupäivänä vettä alkoi tulla.

 Pukkia ei nähty, mutta tonttuja oli liikkeellä runsaastikin ja saatiin lahjojakin.

Sateen uhatessa muutama paikallinen puu-hyrax eli puussa asuva dassie päätti muuttaa kuivempiin oloihin mökkimme olkiseinien sisään. Tapasin yhden yöllä vessassa käydessäni, kaveri lähti kattoparrun päältä aika vilkkaasti karkuun. Pelästyi varmaan enemmän kuin minä.

Kauniita liskoja...

... ja hyeenoita.

Joulupäivän iltana leiriin palatessa huomattiin että päivän sateiden aikana reitille oli kaatunut puu. Sitä sitten lähdettiin kiertämään.

Ja tässä tulos. Kehtasivat maastoautolla jäädä jumiin mokomaan ojaseen, eikä tietysti edes lapiota autossa. Sekä oppaamme että kuskimme olivat ihan mukavia mutta eivät kovin kokeneita, etenkään kuski. Siitä kuitenkin muutaman vaiheen ja parin auttajan turvin päästiin takaisin leiriin.

Tapaninpäivän aamuna oli vettä jo tämän verran.

Otin melkein 600 kuvaa reissulta, vähän tuli innostuttua... yritän muistaa laittaa vielä tienvarsikuvia matkan näkymistä.

Udzungwa

 Tänä vuonna päätettiin joululomalla vähän autoilla Tansaniassa. Menimme joulun viettoon Ruahan kansallispuistoon joka on Iringan lähellä, eteläisillä ylängöillä. Halusimme kuitenkin vähän pilkkoa ajomatkaa osiin, ja menomatkalla yövyimme Hondo Hondossa joka on Udzungwan kansallispuiston vieressä.

Hondo hondossa on kaikentasoista majoitusta, leirintäalue, soputelttoja, perustasoisia majoja sekä aika hienoja safaritelttoja. Siinä vaiheessa kun varasin majoitusta, ei ollut kuin niitä safaritelttoja vapaana joten niihin päädyttiin. Ihan kiva paikka.

Yksi puiston suurimmista houkutuksista on kävely Sanje-vesiputousten huipulle. Aamulla menimme kansallispuiston portille, sieltä saimme mukaan oppaan ja retki alkoi.

Retki oli aika hikinen ja nousua oli reippaasti, hiki virtasi joka paikasta noroina kun metsässä oli kosteaa. Välillä jopa ripsautti sadetta, oltiinhan sademetsässä.

Metsässä oli kaikenlaista jännää ötökkää ja kasvia, ehkä oudoin löytö oli tämä sieni.

Maisemat ylhäällä olivat kyllä vaivan arvoiset.

Putouksia ja näköaloja pääsi ihailemaan muutamasta eri paikasta, ja ylhäällä pääsi vesiputouksen alle uimaan.

Noin 20-asteinen vesi oli taivaallista kiipeämisen jälkeen, ikävä kyllä vaan alas mennessäkin tuli hiki. Ihana paikka ja mieleenpainuva retki.

Aarrgh, slurps, bang bang!

Lentelin maanantain aamukuuden koneella Kilimanjaron kentälle. Koneessa meinasi mennä tarjottu jogurtti väärään kurkkuun, kun koneen viihdejärjestelmästä alkoi tulla kauhuelokuvaa. Päitä putoili, ihmiset sairastuivat, muuttuivat zombieiksi ja hyökkivät toisten ihmisten kimppuun. Yhdysvaltain armeija urheasti taisteli. Ei ollut kuulokkeita tai muutakaan valinnanvaraa, elokuva näkyi ja kuului kaikille.

Oli ihan pakko huomauttaa lentoemännälle, että onkohan tämä nyt ihan koko perheen elokuva, kun koneessa oli kuitenkin kouluikäisiä lapsiakin. Lentoemo kiirehti korjaamaan tilannetta, ja hetken kuluttua näyttöruudut kääntyivätkin piiloon - mutta ääniraita jatkoi. Aarrgh huusivat ihmiset, slurps sanoi zombie haukatessaan ihmista kurkusta ja bang bank kävivät amerikkalaissotilaiden pyssyt.

Tätä jatkui viitisen minuuttia ja useampaakin ihmistä alkoi jo naurattaa, ne märät maiskutusäänet ja korisevat kauhunhuudot kuulostivat aika absurdeilta ilman sitä kuvaa. Lopulta lentoemäntä keksi, että elokuvan saa pois päältä vain jos näytöt ovat alhaalla, pisti ne sekunniksi alas ja filmin poikki. Loppupäivän mieleeni tuli elokuvan äänimaailma ja alkoi hihityttää.

Takaisin tullessa oli sitten toisenlainen kone eikä elokuvaa - pettymys! Onneksi matkakumppanini Minna itselleen tyypillisesti päätyi juttelemaan vieressään istuvan tansanialaisen herran kanssa, joka välttämättä halusi viedä meidät VIP-terminaaliin VIP-autolla joka tuli häntä koneen ovelle vastaan. Tämä oli tietenkin sekä pidempi että hitaampi tapa päästä kentältä ulos, mutta nähtiinpä upeat plyyssisohvat ja VIP-terminaalin huolitellut emännät. Eikä olisi tarvinnut kävellä koneesta 30 metriä terminaaliin, paitsi että ehdin jo kävellä rahvaan terminaalin ovelle ennen kuin Minna huusi minut takaisin koneen luokse.

Herra kertoi olevansa paikallinen kansanedustaja, eikä me tietenkään tunnistettu häntä kun hän sanoi olevansa Charles Makongoro. Kotona sitten google kertoi, että kyseessä oli Charles Makongoro Nyerere eli Tansanian perustajapresidentin poika. Mielenkiintoisia elämyksiä taas.

Pikkujoulut

 Tansaniassa on suomalaisten oma (opinto)yhdistys Elimu ry. Se pitää Suomi-koulua, ylläpitää suomalaista pientä kirjastoa sekä järjestää suomalaisyhteisölle kaikkea mukavaa toimintaa.

Joulujuhla on Suomi-koulun lukukauden päätösjuhla, jossa lapset esittävät jotain ja kaikki laulavat joululauluja. Ruokien tuominen jaettiin kaikkien kesken, joten yhteisvoimin paikalle saatiin ihan kokonainen suomalainen jouluateria. Meidän osuus tosin hoidettiin rahalla - maksettiin osa joulukinkusta. Tämä emäntä ei nyt kerinnyt... onneksi oli niitä jotka sekä ehtivät että osasivat. Oli namia.

Tonttuleikit kuuluvat tietysti myös ohjelmaan. Aina välillä huomasi, että meinasi sanat unohtua niin aikuisilta kuin lapsiltakin. Soihdut sammuu -laulun säkeistöjen välissä tuli välillä pikku taukoja, mutta joku aina muisti kuinka se jatkuu.

Luonnollisesti ohjelmaan kuuluu joulupukki, ja joka vuosi lapsia vähän jännittää että miten se pukki pääsee paikalle kun lumetkin on vähän vähissä. Tuolta se tulee!

Tänä vuonna pukki loikkasi uima-altaan aidan yli, ja säikäytti samalla altaalla olevat ei-suomalaiset.

Pukki kertoi lapsille huimia juttuja ja jakoi elämänohjeita. Sukkamehu ei esimerkiksi koskaan haise, jos ei käytä sukkia!

 Pukki näytti myös lapsille kiikarin jolla tontut kurkistelevat ovatko lapset kilttejä. Kiikari oli viimeisintä teknologiaa, ja sen tiesi siitä että kiikarissa luki "made in USSR".

Hiukkasen meinasi joulupukin näkeminen osalla lapsia vetää vakavaksi, aikuisilla poskiin koski.

Kun lahjat oli jaettu, syötiin ja syötiin ja syötiin. Sitten olikin aika kotona viimeistellä Irenen matkalaukun pakkaus. Irene lensi seuraavana yönä kahden muun suomalaistytön kanssa Suomeen ja palaa tammikuun puolella takaisin. Meillä on suunnitelmissa kansallispuistojoulu suomalaisten ystävien kanssa.
 

Joulukoristelua

Irene varmaan luulee, etten viitsi yhtään joulukoristella kun ei me edes jouluna olla Suomessa. Ettenkö muka! Ja aion pitää tämän joulukuusen esillä koko vuoden!

Yhtä juhlaa!

 Itsenäisyyspäivän vieton lisäksi kaikkea muutakin mukavaa on loppuvuoteen mahtunut. Meillä on käynyt ystäviä Suomesta, joka antaa kaiken muun kivan lisäksi hyvän syyn vähän kotimaanmatkailla ja tehdä muutakin hauskaa. Mikumissa käytiin Soilen ja Päiviön kanssa katsomassa muun muassa haukottelevaa virtahepoa.

South Beachin puolella on käyty pari eri kertaa, tässä Irene Lighthouse Resortissa ottamassa rennosti.

 Paikka ei ole mikään huippuhieno, sähköä on illalla muutama tunti mutta tunnelma on kiva ja huoneet ovat mukavat. Ulkona oltiin tietenkin paljon, ja sisälläkin on vähän kuin ulkona kun ikkunoissa ei ole laseja ollenkaan, vain hyttysverkot.

 Soile ja Päiviö sekä Antti ja Anneli saivat kattohuoneistot, meillä oli pieni mökki.

 Pepellä oli Movember-parta, mutta se on jo nyt poistettu. Oli aika kiva kuitenkin, eikö?

 Juhlimme myös itsenäisyyttä suurlähettilään itsenäisyyspäivän juhlissa. Kuvassa mukana ystävämme Sanna. Mekon teetin täällä, itse kangaskadulta etsimästäni kankaasta. Pepellä on tietenkin päällä tansanialainen Kaunda-puku.

Lisää juhlia ja kuvia seuraavassa postauksessa....