sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Irenen koulu

Viikko sitten tulivat ensimmäiset vieraat Suomesta joten blogin päivittäminen on jäänyt kaupungin näyttämisen jalkoihin. Nyt sitten monien toiveiden mukaan vähän juttua Irenen koulusta. Irene kertoi mitä kirjoitettiin, äiti kirjasi.

Tässä Irene tekee Lexiaa, joka on tietokoneohjelma, jolla opiskellaan englantia. Se ei ole peli, ettei tarvitse olla kade. Silloin kun luokkakavereilla on sellainen tunti jossa Irene ei vielä oikein pärjää mukana, Lexia on yksi vaihtoehto tekemiseksi.

Kuluneena viikkona Irene tosin sai välillä lukea suomenkielisiä Harry Pottereita jotka Piia ja Ari toivat tuliaisiksi.


Kuvassa Irenen luokka. Kansallisuuksia löytyy seuraavasti: Ruotsista, Yhdysvalloista, Intiasta, Kanadasta, Saksasta, Kolumbiasta, Englannista, Malista ja Malesiasta (kai). Niin ja Suomesta tietty. Arvaa kuka on mistäkin? Arvauksia saa laittaa kommentteihin. Helpotamme sen verran että amerikkalaisia on neljä, muun maalaisia yksi kutakin.


Tässä on Irenen paras kaveri, saksalainen Nike (lausutaan Nicki). Tytöt ovat kyläilleet toistensa luona jo muutaman kerran. Niken isä on Saksan suurlähetystössä töissä.


Tässä on Irenen englanninopettaja Elnett (lausutaan Alnett). Elnettin kanssa Irenellä on yksityistunti aina silloin kun muulla luokalla on espanjaa, ja usein muinakin päivinä. Elnett on myös koulun yleis-sijainen, joten jos joku muu opettaja on kipeä jää Ireneltä Elnettin tunti väliin.
Elnett on tosi kiva, Irenen lempiope.

Koulunjälkeisharrastukset ovat alkaneet. Harrastetunteja on keskiviikkoisin ja perjantaisin, kumpanakin päivänä oli 8 eri vaihtoehtoa joista valita. Irene otti keskiviikkoon sirkuskoulun, jossa opetellaan jongloreerausta, nuoralla tanssia, taikatemppuja, tasapainottelua, yksipyöräisellä ajoa, puujaloilla kävelyä, pallon päällä kävelyä ja muuta sellaista. Itse saa valita mitä milloinkin harjoittelee. Välillä opetellaan jotain yhdessä, esimerkiksi ilmapallokuvioiden tekemistä. Irene osaa tehdä jo inkkarihatun, kypärän, miekan ja kukan ilmapallosta. Viimeksi harjoiteltiin akrobatiaa, esimerkiksi sirkusopen hartioilla seisomista.

Perjantaisin on voimistelua telineillä ja permannolla. Viimeksi opettelussa oli kuperkeikka siten että siitä pääsee seisomaan. Irene osaa jo sen.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Henkka-sedän veikkauslista:

Ensimmäinen rivi vasemmalta: Ruotsi, Suomi, Kanada

Toinen rivi vasemmalta:
USA, Intia, USA, Kolumbia

loput vasemmalta:
Saksa, USA, (poika takana) Englanti, (tyttö edessä) USA, Malesia ja Mali