Aarrgh, slurps, bang bang!

Lentelin maanantain aamukuuden koneella Kilimanjaron kentälle. Koneessa meinasi mennä tarjottu jogurtti väärään kurkkuun, kun koneen viihdejärjestelmästä alkoi tulla kauhuelokuvaa. Päitä putoili, ihmiset sairastuivat, muuttuivat zombieiksi ja hyökkivät toisten ihmisten kimppuun. Yhdysvaltain armeija urheasti taisteli. Ei ollut kuulokkeita tai muutakaan valinnanvaraa, elokuva näkyi ja kuului kaikille.

Oli ihan pakko huomauttaa lentoemännälle, että onkohan tämä nyt ihan koko perheen elokuva, kun koneessa oli kuitenkin kouluikäisiä lapsiakin. Lentoemo kiirehti korjaamaan tilannetta, ja hetken kuluttua näyttöruudut kääntyivätkin piiloon - mutta ääniraita jatkoi. Aarrgh huusivat ihmiset, slurps sanoi zombie haukatessaan ihmista kurkusta ja bang bank kävivät amerikkalaissotilaiden pyssyt.

Tätä jatkui viitisen minuuttia ja useampaakin ihmistä alkoi jo naurattaa, ne märät maiskutusäänet ja korisevat kauhunhuudot kuulostivat aika absurdeilta ilman sitä kuvaa. Lopulta lentoemäntä keksi, että elokuvan saa pois päältä vain jos näytöt ovat alhaalla, pisti ne sekunniksi alas ja filmin poikki. Loppupäivän mieleeni tuli elokuvan äänimaailma ja alkoi hihityttää.

Takaisin tullessa oli sitten toisenlainen kone eikä elokuvaa - pettymys! Onneksi matkakumppanini Minna itselleen tyypillisesti päätyi juttelemaan vieressään istuvan tansanialaisen herran kanssa, joka välttämättä halusi viedä meidät VIP-terminaaliin VIP-autolla joka tuli häntä koneen ovelle vastaan. Tämä oli tietenkin sekä pidempi että hitaampi tapa päästä kentältä ulos, mutta nähtiinpä upeat plyyssisohvat ja VIP-terminaalin huolitellut emännät. Eikä olisi tarvinnut kävellä koneesta 30 metriä terminaaliin, paitsi että ehdin jo kävellä rahvaan terminaalin ovelle ennen kuin Minna huusi minut takaisin koneen luokse.

Herra kertoi olevansa paikallinen kansanedustaja, eikä me tietenkään tunnistettu häntä kun hän sanoi olevansa Charles Makongoro. Kotona sitten google kertoi, että kyseessä oli Charles Makongoro Nyerere eli Tansanian perustajapresidentin poika. Mielenkiintoisia elämyksiä taas.

Pikkujoulut

 Tansaniassa on suomalaisten oma (opinto)yhdistys Elimu ry. Se pitää Suomi-koulua, ylläpitää suomalaista pientä kirjastoa sekä järjestää suomalaisyhteisölle kaikkea mukavaa toimintaa.

Joulujuhla on Suomi-koulun lukukauden päätösjuhla, jossa lapset esittävät jotain ja kaikki laulavat joululauluja. Ruokien tuominen jaettiin kaikkien kesken, joten yhteisvoimin paikalle saatiin ihan kokonainen suomalainen jouluateria. Meidän osuus tosin hoidettiin rahalla - maksettiin osa joulukinkusta. Tämä emäntä ei nyt kerinnyt... onneksi oli niitä jotka sekä ehtivät että osasivat. Oli namia.

Tonttuleikit kuuluvat tietysti myös ohjelmaan. Aina välillä huomasi, että meinasi sanat unohtua niin aikuisilta kuin lapsiltakin. Soihdut sammuu -laulun säkeistöjen välissä tuli välillä pikku taukoja, mutta joku aina muisti kuinka se jatkuu.

Luonnollisesti ohjelmaan kuuluu joulupukki, ja joka vuosi lapsia vähän jännittää että miten se pukki pääsee paikalle kun lumetkin on vähän vähissä. Tuolta se tulee!

Tänä vuonna pukki loikkasi uima-altaan aidan yli, ja säikäytti samalla altaalla olevat ei-suomalaiset.

Pukki kertoi lapsille huimia juttuja ja jakoi elämänohjeita. Sukkamehu ei esimerkiksi koskaan haise, jos ei käytä sukkia!

 Pukki näytti myös lapsille kiikarin jolla tontut kurkistelevat ovatko lapset kilttejä. Kiikari oli viimeisintä teknologiaa, ja sen tiesi siitä että kiikarissa luki "made in USSR".

Hiukkasen meinasi joulupukin näkeminen osalla lapsia vetää vakavaksi, aikuisilla poskiin koski.

Kun lahjat oli jaettu, syötiin ja syötiin ja syötiin. Sitten olikin aika kotona viimeistellä Irenen matkalaukun pakkaus. Irene lensi seuraavana yönä kahden muun suomalaistytön kanssa Suomeen ja palaa tammikuun puolella takaisin. Meillä on suunnitelmissa kansallispuistojoulu suomalaisten ystävien kanssa.
 

Joulukoristelua

Irene varmaan luulee, etten viitsi yhtään joulukoristella kun ei me edes jouluna olla Suomessa. Ettenkö muka! Ja aion pitää tämän joulukuusen esillä koko vuoden!

Yhtä juhlaa!

 Itsenäisyyspäivän vieton lisäksi kaikkea muutakin mukavaa on loppuvuoteen mahtunut. Meillä on käynyt ystäviä Suomesta, joka antaa kaiken muun kivan lisäksi hyvän syyn vähän kotimaanmatkailla ja tehdä muutakin hauskaa. Mikumissa käytiin Soilen ja Päiviön kanssa katsomassa muun muassa haukottelevaa virtahepoa.

South Beachin puolella on käyty pari eri kertaa, tässä Irene Lighthouse Resortissa ottamassa rennosti.

 Paikka ei ole mikään huippuhieno, sähköä on illalla muutama tunti mutta tunnelma on kiva ja huoneet ovat mukavat. Ulkona oltiin tietenkin paljon, ja sisälläkin on vähän kuin ulkona kun ikkunoissa ei ole laseja ollenkaan, vain hyttysverkot.

 Soile ja Päiviö sekä Antti ja Anneli saivat kattohuoneistot, meillä oli pieni mökki.

 Pepellä oli Movember-parta, mutta se on jo nyt poistettu. Oli aika kiva kuitenkin, eikö?

 Juhlimme myös itsenäisyyttä suurlähettilään itsenäisyyspäivän juhlissa. Kuvassa mukana ystävämme Sanna. Mekon teetin täällä, itse kangaskadulta etsimästäni kankaasta. Pepellä on tietenkin päällä tansanialainen Kaunda-puku.

Lisää juhlia ja kuvia seuraavassa postauksessa....

Yrittäjyyttä

 Selailin valokuvia kameran muistikortilta, ja huomasin kuvanneeni kadunvarsiyrittäjyyttä aika paljon viime viikkoina. Tässä pyöräkorjaamo.

Toisella kerralla ohi mennessä tässä oli itse peltiseppä takomassa näitä wokkipannujaan, nyt oli vain myymälä auki.

Puunalusparturit ovat aika yleinen näky, vaikka on niitä ihan sisätiloissakin.

Huonekalukauppa toimii ulkoilmassakin....

Autokoulu mainostaa. En tiedä liittyvätkö takana olevat autot mainokseen - luultavasti ei. Yleensä autokouluautot ovat todella huonokuntoisia ja lommoisia täällä.

Matkalla Mikumiin safarille ajettiin tällaisenkin ostarin ohi.

Kahvilassa ei tällä kertaa ollut vilkasta.

Rakennusteollisuutta tai ainakin harkkotehdas.

 Tienvarressa vihanneskauppias.

Tämän autokorjaamon pihalla istuimme autossa yhdellä reissulla, mutta siitä lisää toisen kerran...

Itsenäisyyspäivä!

 Darissa itsenäisyyspäivän vietto on jo aloitettu asianmukaisesti Suomen lipun nostolla, tällä kertaa nostajina Xandra ja Emma. Viime vuonnahan Irene oli nostamassa Serafiinan kanssa.

Suurlähettilään residenssiin oli kokoontunut iso joukko Suomi-koulun oppilaita sisaruksineen ja vanhempineen seuraamaan lipun nostoa.

 

Juhlaväki oli asianmukaisesti hyvin sinivalkoista, ja Maamme-laulu soi hienosti!

 

Lippuseremonian jälkeen päästiin nauttimaan juhlakahvit ja mehut, sekä suomalaista pullaa, lohileipää ja karjalanpiirakkaa.

Etenkään isompia tyttöjä ei tuntunut haittaavan että tämän takia joutuivat valitettavasti jättämään päivän ensimmäisen oppitunnin väliin....

Kahvien jälkeen ohjelmassa oli vielä pientä treeniä iltaa varten. Varmasti taas mahtavat juhlat odotettavissa!

Hyvää itsenäisyyspäivää täältä meiltä! Juhlapyhinä on aina vähän ikävä Suomeen, mutta toisaalta silloin myös arvostaa loistavaa suomalaisyhteisöämme täällä Darissa.

Armotonta menoa

Ihan irrallisena tietona kerron ensin, että yksien suomalaisten kaverien naapurissa olevasta moskeijasta lauletaan joinain juhlapyhinä ihan selvästi jotain versiota laulusta "Armonta menoa". Silleen alavireisesti ja hitaasti, ilman säestystä. Sanoista ei saa selvää ihan, mutta ihan se kuulostaa siltä:

Armotooontaaaaa, meenoooaaa
pannaan nyyyt
vaauhdillaaaa

Ja sama uudelleen. Melodia on ihan sama.

Työpaikalla pääsin taas osallistumaan pankkitilin avaamiseen. Se se on jännää puuhaa! Kukaan ei oikeasti tiedä mitä kaikkia papereita siihen tarvitaan, ja kerralla ei varmasti onnistu. Onneksi tällä kertaa ei tarvinnut hoitaa sitä itse, vaan isäntäorganisaatiomme taloushallinto hoitelee.

Olin saanut jo ennalta tiedon että pitää toimittaa 5 valokuvaa. Sitten sain ihan toiselta henkilöltä talossa tekstarin: "Taloushallinto etsii sinua". Vastasin ettei ilmeisesti kovin tarmokkaasti, sillä olin ollut omassa työhuoneessani koko päivän, puhelinkin oli päällä ja mailejakin luin. Lupasin kuitenkin mennä käymään.

Taloushallinto katsoi mustavalkoisia valokuviani, ja sanoi että pitää olla värillisiä. "Täytitkö lomakkeen??" Kun näytin kysyvältä, sain mukaan lomakkeen tutustumista varten, ja sovittiin että tulen seuraavana päivänä uudelleen kuvien kanssa ja taloushallinnon setä auttaa minua täyttämään lomakkeen.

Näin tehtiin. Ihmeellistä kyllä kuviksi kävivät väriprintterillä itse printatut ja leikatut "passikuvat" jotka piti "sertifioida" kirjoittamalla kunkin kuvan taakse nimmari ja päivämäärä. Luonnollisesti tarvittiin myös kopiot passista ja työluvasta, eikä sitä tietty viimeksi kukaan viitsinyt sanoa - mutta olinpas arvannut! Hähää, ne oli mukana.

Sitten lomakkeeseen piti täyttää osoite ja puhelinnumero, syntymäpaikka ja muuta olennaista tietoa. Tällä kertaa ei tarvittu isän ammattia. Meinasi olla haaste ettei ole lankapuhelinta mutta siitä selvittiin. Sitten sain toisen lomakkeen. "Menet tämän kanssa korttelijohtajan luokse".

En meinannut oikein ymmärtää edes mistä on kyse, ja kärsivällisesti taloussetä kertoi, että lappuun kirjoitetaan osoite, ja sitten mennään paikallishallintoon kuuluvan kortteliviranomaisen luokse lapun ja passikopion kanssa ja sitten tämä leimalla todistaa että asun siellä missä väitänkin asuvani. Kysyin mistä se korttelimies sen tietää, tähän ei osattu vastata.

Kysyin miten sen korttelijannun löytää. "Se on siellä Oysterbayssa, semmoinen talo, ootapa nyt, siellä on Tansanian lippu pihalla... kyllä sen näkee kun ajaa ohi..." Tässä kohdassa setä huomasi että kulmakarvani lähestyivät hiusrajaa uhkaavalla vauhdilla ja ehdotti että jos kuitenkin heidän autonkuljettajansa kävisi hakemassa paperiin leiman. Suostuin.

Sitten allekirjoituksia monta, pariin eri lomakkeeseen ja sormenjälkikorttiin. Sekä se sormenjälki. Parin päivän päästä tuli toinen herra käymään, ja kertoi että vääriin paikkoihin oli allekirjoitettu ja peukalolla leimattu, joten otettiin uudelleen. Toivotin hänelle onnea pankkimatkaan, hän kiitti vakavana ja lähti. Odotan jännityksellä koska tili aukeaa.

Yritin lisätä tähän kuvan musteisesta peukalostani muttei onnistunut.

Armotoontaa.... meenoooaaa...