lauantai 18. toukokuuta 2013

Peter ja sen äiti

Hello world! Kuvassa kuukauden vanha Peter joka kävi meillä tänään kylässä. Peterin äiti on meidän kotiapumme Mary joka on nyt äitiyslomalla. Peterin hienot vaatteet toi Suomesta ystävämme Soile, mahtiterkut Soilen ystäville. Ei tarvinnut Maryn käyttää vähiä rahojaan vauvan vaatteisiin... ja sitten kun nämä jäävät pieneksi hän saa varmasti myytyä ne ja hankittua rahoilla lisää vaatteita.

Me rahoitettiin Maryn raskauden ajan terveyden seurantaa ja maksettiin synnytys. Ei tietenkään kuulu työnantajan velvollisuuksiin, mutta investointi oli meille pieni ja hänelle iso. Mary on kova mimmi tekemään töitä ja oli nyt jo sitä mieltä että hän voisi kohta jo tulla takaisin töihin, vaikkei ole keisarinleikkaushaavakaan ihan parantunut. Toppuuteltiin nyt kuitenkin.

Täällä on oikeus kolmen kuukauden äitiyslomaan, mutta kotiapulaisten kohdalla ei välttämättä työntekijän turva ole kovin kummoinen, raskaana oleva on helppo irtisanoa jos niin haluaa. Meidän kuvio muuttui nyt siten, että lomittajaksi tuli Maryn serkku Emma, ja sitten kun Mary palaa töihin Emma jatkaa myös.

Mary haluaa oppia lisää ruoanlaittoa jotta voi tehdä kokin töitä jatkossa, joten Emma hoitaa sitten muuta huushollausta ja Mary kokkailee. Yritetään saada hänelle oppia kokeneemmilta kokeilta jotta on sitten paremmat mahdollisuudet työllistyä kun me täältä lähdetään. Peter tulee aluksi töihin mukaan myös, jotta Mary voi jatkaa imetystä kokkauksen lomassa. Tarkastellaan sitten tilannetta uudelleen kun Peter alkaa kävellä.

Mary pyysi jo raskaana ollessaan meitä antamaan lapselle nimen. Tämä on tietenkin suuri kunnia. Päädyttiin sitten etunimiin Peter Heri. Peter on vähän niin kuin Pepen kaima, ja myös raamatullisena nimenä uskonnolliselle äidille mieleen. Heri on swahilia ja tarkoittaa onnea, siunausta ja menestystä. Peter ei ollut ihan suunniteltu lapsi, joten haluttiin että hänen nimensä olisi varmasti positiivista viestiä kantava.

Täkäläiset neuvolasysteemit kyllä kiukuttaa. Mary on käynyt nyt synnytyksen jälkeen jollain klinikalla, jossa keisarinleikkaushaava on puhdistettu joka toinen päivä ja sen jälkeen voideltu hunajalla. Suihkussa ei ole saanut käydä, vaan käsketty pestä vain pesusienellä. Ei ole haava oikein kokonaan vielä parantunut. Riisiä ei saa syödä mikä häntä on harmittanut kun se on kuitenkin hänelle se lempilisuke... Annoin mukaan haavadesinfiointisuihkeen ja sanoin että käy suihkussa ja syö riisiä, kunhan muistat syödä myös lihaa ja kalaa ja kananmunia ja kasviksia. Mary oli tyytyväinen ja helpottunut. Mitähän muuta sille on uskoteltu?

Maanantaina Pepe menee meidän käyttämälle klinikalle varaamaan ajan Marylle ja Peterille, viedään heidät hollantilaiselle lääkärille joka täällä hoitelee äitejä ja lapsia. Molemmille pieni tarkastus ja Peterin rokotukset kuntoon. Kunhan Mary palaa töihin, mennään yhdessä avaamaan pankkitili Peterin koulunkäyntiä ja tulevaisuutta varten, jotta saadaan "kummilapselle" kohtuullinen alku elämään jatkossakin. 

Joo, pisara meressä ja kaikkia ei voi auttaa... mutta tätä yhtä tapausta me voidaan ja halutaan auttaa. Joku toinen voi sitten auttaa jotain muuta. Eikä me Plan-kummiuttakaan nyt lopetettu.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Silmät kyynelissä täällä lueskelen pikku-Peterin kuulumisia. Ihanaa että pystytte auttamaan tämän elämän alkutaivalta. Se poikii varmasti paljon lisää hyvää tulevaisuudessa!

t. Minna-serkku

Anna kirjoitti...

Upeaa. Kyllä se ämpärikin täyttyy pisara kerrallaan. Tulipa hyvä mieli.

Anonyymi kirjoitti...

Moikka vaan muhokselta.
Täälä nautitaan pilvisestä ilmasta, mutta lämpöstä on ollut, tänään +20C. Artturi ja isi maalasivat tänään punamullalla kaksi linnunpönttöä. Sitten se punaisempi poika kylvetettiin. Vauva on jo 5.4kg ja 61cm joten ekat vaatteet on siis jo valmiit kiertoon. Paljon onnea peter. t:piia ari artturi ja ronja