Toisin kuin edellisestä kirjoituksesta voisi päätellä, on täällä ihan mukavaakin. Jopa töissä. Tansanialaiset ovat sydämellisiä ja helposti lähestyttäviä, joskin suunnitelmallisuudessa on joskus pientä säätämistä... mutta kenelläpä ei.
Irene viihtyy koulussa, kaverit ovat joskus hölmöjä mutta sitäkin sattuu muuallakin. Tämän viikon Irene on luokkaretkellä maanantaista perjantaihin, ohjelmassa telttailua, pienelle vuorelle patikointia, safari kansallispuistossa ja afrikkalaiseen kulttuuriin tutustumista. Ei hassumpaa!
Meidän muuttokuorma tuli, kirjat, levyt, vaatteet ja ennen kaikkea AUTO! Ja viime viikolla se saatiin jopa rekisteriin eikä asiaa hoitanut heppu edes huijannut meitä paljoa, kustannukset jäivät kohtuullisiksi. Pepen hierontapöytä saapui myös, ja hoitohuone on kunnossa.
Nyt on vuoden kuumin aika, eikä se ole niin kamalaa kuin kuvittelin. Kosteaa on, ja pikku hiki on herkästi pinnassa mutta siihen tottuu. Jos pystyy olemaan ulkona ja ei suorassa auringonpaisteessa, keli on oikein mukava. Yleensä aina tuulee pikkuisen, aurinko paistaa ja meri kimmeltää. Jos pitää olla sisätiloissa joissa ei ilma liiku, meinaa hikittää aika tavalla. Jotenkin on helpottavaa nähdä, että hiki se on paikallisillakin. Monet kuljettavat mukanaan perinteistä kangasnenäliinaa jolla sitten pyyhitään kokouksissa hikeä naamalta ja niskasta.
Dar es Salaam (Rauhan Satama) on tosi vihreä kaupunki, ja enimmäkseen täällä on mukava olla ja kulkea. Ihmiset moikkailevat kadulla ja kaikki mielellään kokeilevat osaanko swahilinkielisiä tervehdyksiä. Englannilla pärjää onneksi täällä Darissa aika hyvin ainakin jokapäiväisissä askareissa.
Ensi viikolla mennään kollega-Jukan kanssa kielikurssille, jotta päästään vähän paremmin juttelemaan silloinkin kun mennään Darin ulkopuolelle. Täälläkin on kyllä tullut tilanteita, joissa tilaisuuden esiintyjistä osa päättääkin puhua swahilia... olisi hyvä edes ymmärtää vähän paremmin.
Aurinkoisia terveisiä täältä!
keskiviikko 15. helmikuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Mukavalta kuulostaa! vaikkakin on melko hikisen oloista..
Onko siellä vasemmanpuoleinen liikenne?
Milloin teillä on syksy, toukokuussako?
Terveisiä teille, meilläkin alkaa pakkanen hellittää ja aurinkokin paistaa välillä! Pulla se
Lähetä kommentti