keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Sansibarillakin on piipahdettu

Sillä välin kun Pepe oli Suomessa (siis jo syyskuussa), me käytiin muutamien ystävien kanssa pikavisiitillä viikonloppuna Sansibarilla. Jonkun verran perusturistijuttuja ehdittiin tehdä, kuten auringonlaskun drinkit hotellin kattoterassilla.


Sansibarin arkkitehtuurissa on paljon arabivaikutteita, välillä vähän koukeroista ja värikästä, mutta kivan näköistä.


Sen lisäksi että leikittiin turisteja Stone Townissa, käytiin myös katsomassa apinoita pienessä luonnonpuistossa. Tuommoisia takareisivenytyksiä minunkin pitäisi tehdä!


Apinat söivät rauhassa lehtiä eivätkä meistä paljon välittäneet.


Luonnonpuiston vieressä oli mangrove-metsä jonne oli rakennettu luonnonpuisto. Kaunis paikka, melkein aavemainen.

Upeita juurakoita.


Ehkä kuitenkin eksoottisin näky tuolta viikonlopulta oli tämä ranskanperuna-sipuli-kolmen juuston pizza jonka irlantilainen ystävämme Paul tilasi.


Lopuksi todettava että tahtoo tuommoisen lyhdyn, vaikka terassille!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Joko on ostettu tuommoinen lamppu, kääritty se joulupaperiin ja kirjoitettu päälle ÄIDILLE?