keskiviikko 17. elokuuta 2011

Kuvia ja tunnelmia

Jogurttipurkin kyljessä on jotenkin ihan suomalaisen näköinen maisema, pikku taloja ja lehmä niityllä. Mango ei vaan sovi siihen kuvaan. Kivan vanhanaikaisen näköistä kuvakieltä välillä suomalaisen silmään.

Tämä lounas maksoi alle euron, paikassa nimeltä Holiday Out. Sitä vastapäätä oli joskus muinoin Holiday Inn. Se on jo vaihtanut paikkaa, mutta tämä pysyy eikä ihme. Hinta-laatusuhde on mainio.



Intian valtameri on täällä suurkaupungin kulmillakin kirkas, ja lämmin.


Käytöstä poistettujen veneiden puusta tehdään huonekaluja. Tässä kiva sohvaidea hotellista jossa asuimme ennen kuin pääsimme kotiin.


Nousuveden aikaan meressä on mukava uida. Kuva on pursiseuran rannalta, Irenen vieressä juoksee saman ikäinen suomalaistyttö Sera jonka kanssa kaveruus alkoi välittömästi.


Meidän asuinalueella on 10 asuntoa ja aika iso uima-allas.


Kattoterassilta näkyy merelle, tosin vastapäisten talojen ohi mutta kuitenkin. Toisaalta vastapäisten talojen puolella menee melko vilkas tie, meillä on hiljaista. Kiva alue kuitenkin ja hyvin hoidetun oloinen.


Elämä täällä on toki muutakin kuin rantaa ja auringonpaistetta, mutta keskitytään nyt näihin tällä kertaa. Omaan kotiin muuttaessa oli myös monta ärsytyksen aihetta kun "siivottu" asunto oli aika likainen, korjauksista huolimatta paikkoja repsottaa siellä täällä ja joku oli käynyt kakkimassa keittiön laatikoihin. Mutta merinäköala on silti kiva.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hmmm... keitä ne oli jotka laatikkoon oli jättäneet pikku papanoita, mahtuuko ne sinne itsekin, vai onko laidalla pitänyt istua?
Jos hankkisi kissan, se kyllä hoitaisi pikku jyrsijät sun muut epäsuositut vieraat, vai mitä arvelee Irene. Onko ne valokuvassa olevat hienot tornit asukkaiden yksityisiä parveketiloja, joissa voi esim. syödä iltaisin tms. kyselee Pulla

Kristiina kirjoitti...

Papanoiden koosta päätellen se oli joku aika pieni, hiiri tms. Kissaa ei tännekään voi ottaa mutta hoitaisihan se. Kattoterasseilla voi oleilla kyllä, kunhan muuttokuorma tulee viritetään ulkokalusteet ja riippumatot sinne. Terveisiä meiltä!

Vilijonkka kirjoitti...

Ei tosiaan pöllömmät näkymät! Merta on täällä ikävä. Kuten oli Pariisissakin. Kaikkea ei vissiin voi saada?