maanantai 10. toukokuuta 2010

Syksyä

Talvi tai ainakin syksy on tullut Pretoriaan, säät vaihtelevat kovasti. Eilen oltiin katsomassa Davis Cup -ottelua Suomi-Etelä-Afrikka ja sää oli hieno ja aurinkoinen. Yöllä oli VALTAVA ukkosmyrsky johon heräsivät Pretoriassa kaikki paitsi Irene... Aamulla oli harmaata ja vettä tihuutti, nyt on taivas taas sininen ja aurinko paistaa. Sitten kun tulee kunnolla talvi täällä ei sada ollenkaan ja on kamalan kuivaa ja pölyistä.

Tiedoksi huolestuneille: Terrablanchen murha, niin valitettava kuin olikin, ei näy täällä meidän arjessamme mitenkään. Mitään kansannousua ei missään tullut. Valkoinen äärioikeisto on vähän jotain yritellyt mutta ei siitäkään onneksi mitään näkyvää ole seurannut. Ihan yhtä paljon tai vähän turvallista täällä on kuin ennenkin.

Pepe juoksi ekan maratoninsa vapunpäivänä niin kuin oli suunnitellut. Aika ei ollut ihan tavoitteen mukainen kun polvet alkoivat kiukutella, mutta maaliin pääsi kuitenkin. Minä kävelyhölkkäsin puolimaratonin joka oli alkuvuoden jatkuvan sairastelun jälkeen ihan hyvä suoritus.

Irenen uimatreenit on nyt tältä kaudelta ohi, elokuussa koulun alettua jatkuu taas. Kova into on vielä päällä, vesipeto odottaa nyt innokkaasti Suomeen pääsyä. Toivottavasti siellä pääsee uimahalliin jos vedet ovat muuten liian kylmiä.

Tanssia on edelleen sekä opiskeltu että opetettu, tango on kivaa aina vaan ja edelleen. Viikonloppuna pidettiin "jango"-sessio paikallisille modern jive -harrastajille, eli tango+jive. Hauskaa sekasoppaa siitäkin tuli.

Osuin Suomeen työmatkalle juuri tuhkapilven alle ja sain keuhkoputkentulehduksen samalla, olin ylimääräisen viikon siis Helsingissä mutta hotellissa sairastamassa joten pahoittelut kaikille siitä etten ollut yhteyksissä, ei oikein riittänyt energiaa.

Irene lähtee Suomeen lomalle kesäkuun alkupäivinä, Pepe tulee juhannuksen alla ja minä heinäkuuksi. Heinäkuussa meidät löytää Jyskän-kodistamme kun Ilona lomailee muualla. Hyvää syksyä - tai alkukesää -riippuen missä luette.

Ei kommentteja: