keskiviikko 5. elokuuta 2009

Suomiloma

Suomi-loma minun osaltani tuli ja meni, Pepe ja Irene ovat vielä muutaman päivän Suomessa.
Kuten odottaa saattoi, kolme viikkoa huiskahti ohi silmänräpäyksessä ja ollenkaan kaikkia ihmisiä ei ehditty nähdä joita piti.

Perinteisiä ja kivoja Suomen kesään kuuluvia asioita tehtiin kuitenkin.

Poimittiin metsämansikoita.


Oltiin mökillä. Oma mökki on maailman paras paikka! Tällä kertaa vaan sielläkin oltiin aika lyhyen aikaa kun muuallekin piti ehtiä.


Nautittiin kauniista kesäilloista mökin laiturilla.


Vähän harmaampikin keli tuntui ihan mukavalta. Saimaa on hieno kelillä kuin kelillä.


Käytettiin perinteisiä mökkiasusteita. Mökillä kuuluu pitää hassuja hattuja ja jonkun toisen mökille jättämiä liian isoja kumppareita!


Mökkimuotikisan voitti kuitenkin tällä kertaa suvereenisti Pepe. Huomaa asiaankuuluva huru-ukko-ilme!


Pepe teki puuhommia. Taustalla Papan Irenelle rakentama leikkimökki. Arvannette että Muumit olivat rakennusaikaan kova juttu.


Ihasteltiin suomalaista metsä- ja järvimaisemaa. Tällaista ihanaa ja avaraa mäntymetsää oli oikein ikävä. Metsän tuoksu oli ihan huippuihana pitkän tauon jälkeen. Suomessa tuoksuu hyvältä!


Käytiin kurkkaamassa mitä kotitalolle kuuluu. Kiitos Ilonalle ja Pihlalle, saatiin viettää omassa kodissa pieni pätkä lomasta. Etenkin Irene arvosti sitä kovasti.


Saunottiin eri paikoissa. Kuvassa kelluva sauna joka vieraili Timon 40-v synttäreillä.


Lisäksi käytiin tanssimassa, palloiltiin Jyväskylässä ja Lahdessa, lenkkeiltiin Suomen kesässä hiekkateillä ja kaupungin kaduilla, kyläiltiin ja oltiin vaan. Jäätelöä ja makkaraa, mansikoita, herneitä, lohta ja ruisleipää nautittiin sopivasti eli aika paljon.

Kiitos kaikille joiden vieraanvaraisuudesta saimme nauttia, ja paljon haleja niillekin joiden kanssa ei onnistuttu tällä kertaa törmäämään.

Ah ja voih, taas tuli Suomeen ikävä! Terveisiä teille kaikille rakkaat ystävät!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Irene oli vielä tämän alkuviikon Suomessa, käytiin golfkentällä pelaamassa viileässä säässä, Irene ajella huristi autolla, vauhti oli niin kova, että ihan kylmä tuli. Harmi vaan, ettei ollut kameraa mukana. ´

Leikittiin myös pehmokissoilla melko paljon, sittenhän ne jäävätkin taas mummille hoitoon (siis ne kissat).
Kohta ajellaan Lahteen ja sitten Irenekin lähtee, NYYH...ja Pepe myös.
Mummi

Anonyymi kirjoitti...

Hei Krisse ja Pepe!
Luen tässä elokuun Metsälehteä, joka kertoo: "Puukiipijä kapuaa latvaan". "Vaikeiden puiden erikoismies Pertti Rantanen muutti vuosi sitten vaimonsa työn perässä Etelä-Afrikkaan. Kesällä hän kävi verestämässä vanhoja taitojaan kotikonnuillaan". Huimaa touhua on tuo poppeleiden kaato. On se pepe melkoinen huimapää. Terv. Reijo