Pepe ja Irene ovat nyt onnellisesti Suomessa ja minä olen vähän kade. Onneksi enää alle kuukausi ennen kuin minäkin pääsen sinne. Täältä katsoen viileät kesäsadepäivät kuulostavat mukavilta!
Dar es Salaamin talvisää on kyllä ihan mukava. Meidän sisäkkömme Mary tulee aamuisin töihin villahuivi ympärillään ja sanoo että on kylmä, mutta minusta on kiva ettei ole koko ajan hiki. Yölämpötila on tällä hetkellä varmaan noin 20 astetta, päivisin vaihtelee jossain 24-28 välillä joten ihan riittävän lämmintä on edelleen. Hassua että on jotenkin hienoa että voi pitää FARKKUJA! Jee. Eikä kaikkia vaatteita ole pakko heittää hikisinä pyykkiin heti kun tulee kotiin.
Meidän asuntohan on siis paritalon puolikas, osa pientä asuntorypästä aidan sisällä (mikä on "compound" suomeksi?) ja yhteisiin tiloihin kuuluu uima-allas, pieni kuntosali sekä kaksi saunaa. Toinen sauna on sellaista suomalaista kiuasmallia, toinen on höyrysauna. Pahimmilla helteillä ei sauna houkutellut, mutta nyt kun allaskin on vähän viileä, on ollut ihan kiva käydä illalla uimassa ja saunassa.
On myös kiva ettei tarvitse olla yksin talossa. Meidän projektilla on yhteistyösopimus eteläafrikkalaisen RLabs-organisaation kanssa, ja siihen liittyen RLabsin johtaja Rene on täällä nyt yhteensä pari kuukautta. Rene ja miehensä Marlon tulivat tutuiksi jo Etelä-Afrikassa, ja Rene on nyt asunut meidän vierashuoneessa. Sitten kun Rene lähtee, tilalle tulee Brent.
Toisena kämppiksenä on nyt viikon verran ollut tanskalainen Pernille. Pernille tekee free-lance konsulttihommia, sosiaalista mediaa, muuta viestintää sekä valokuvausta. Pernillen kuvat ovat tosi hienoja, meilläkin on niitä nyt joitakin seinällä. Pernille viettää noin puolet ajastaan Tansaniassa ja toisen puolen Tanskassa, ja on täällä nyt vielä elokuun alkuun asti. Hänen edellisen vuokrasopimuksensa loppui toukokuussa ja kutsuin meille loppuajaksi.
Ihan tulee opiskeluajat mieleen tässä kolmen naisen soluasunnossa. On ollut mukavaa. Kuluneella viikolla Pernille vei meidät ostamaan tansanialaisia kankaita, kangoja ja kitengejä. Kanga on tansanialaisen naisen monitoimivaate, toimivat kietaisuhameiden ja -puseroiden lisäksi myös kantovälineenä, pakkausvälineenä, päähineenä - sekä viestintävälineenä! Laitan niistä vähän kuvia ja juttuja seuraavaksi, toivottavasti vielä tässä viikonlopun aikana.
lauantai 16. kesäkuuta 2012
lauantai 9. kesäkuuta 2012
Zombiemeininkiä
Pikkuisen olen addiktoitunut tansanialaisten sanomalehtien jännittäviin pikku-uutisiin. Tämä kuva on Daily News-lehden nettisivuilta, tosin jo viime vuodelta. Kuvatekstissä kerrotaan, että kuvan rouva on yrittäjä joka nousee poliisiautoon turvaan Iringan kaupungissa. Häntä uhkasi vihainen väkijoukko joka syytti rouvaa asumisesta zombien kanssa.
Olen minä Suomessakin joskus tavannut melko flegmaattista porukkaa, mutta jos mies tai lapset on vähän zombeja niin ei siitä yleensä äiskää syytetä, mielummin jotain potkupallokisoja.
perjantai 8. kesäkuuta 2012
Ugali Airways
Tansanian kansallinen lentoyhtiö, Air Tanzania, on uutisten perusteella vähän sellaista Kalakukko Airways-tasoa. (Ugali on paikallinen maissipuuro, siitä otsikko)
Kuluneella viikolla lentoyhtiön johto erotettiin ja nyt kohutaan lehdistössä siitä että oliko varmasti aihetta. Air Tanzaniallahan on kokonaista yksi lentokone, joka tosin ihan pikkuisen hajosi kun sillä yritettiin nousta ilmaan Kigomassa, ja nousu ei onnistunut ja sitten siitä seurannut lasku onnistui vielä huonommin. Valtio haalii nyt rahaa kokoon jotta saisi koneen korjattua.
Koneen korjausta odotellessa firman johto on kuitenkin käyttänyt aikansa tehokkaasti. Kiinassa teetettiin ylläolevan näköisiä asuja lentoemännille ja stuerteille, 17 asua ei maksanut kuin 50,000 dollaria. Tämä kustannustehokkuus mahdollistui sillä, että kaksi lentoyhtiön virkamiestä vietti firman piikkiin puolitoista kuukautta Kiinassa valvomassa prosessia.
Jotta suotta parjaavat firman johtoa. Hienot koltut. Onneksi johdon erottamisenkin jälkeen lentoyhtiöllä on 200 työntekijää. Kyllä sillä jo yksi lentokoneeton lentoyhtiö pysyy ilmassa... tai siis jaloillaan... tai ainakin maassa.

torstai 7. kesäkuuta 2012
Mitäs toukokuulle tapahtui?
Toukokuu oli kiireinen, ja blogittaminen näköjään vähän unohtui.
Alkukuusta töissä oli budjetin ja työsuunnitelman hyväksyntäkokoukset, ja siitä hyökättiinkin IST Africa konferenssiin. Konferenssi kiertää eri Afrikan maita, ja tänä vuonna se oli Tansaniassa ja meidän kumppani.
Meidän ständillä oli yhteistyökoulun tietokoneprojektin esittely, ja suurlähettiläämme Sinikkakin kävi ständillä tapaamassa koulun johtajaopettajaa. Lisää kuvia löytyy projektimme Flickr-tilistä.
Toukokuussa oli myös Dar es Salaamin perinteinen "huippu"-urheilutapahtuma Nordic Sports Day, jossa Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska taistelevat lukuisien urheilulajien kautta maiden mestaruudesta. Hieno kuvagalleria löytyy tästä linkistä, suurimman osan kuvista on ottanut Siltasen Jukka, mutta joitakin myös minä, mm tämän:
Irene kaverinsa Serafiinan kanssa kannustavat Suomen lentopallojoukkuetta voittoon. Kuulemma lentopallon Suomi on perinteisesti voittanut. Minä jouduin darts-joukkueeseen, ja tänä vuonna Suomi voitti senkin.
Sen sijaan laji, jossa Suomi teki ns. Mietaat, oli tämän vuoden cross-grass skiing eli viisi henkeä samoilla suksilla, ja ruohohiihtoa. Jälleen yksi traaginen hetki suomalaisessa urheiluhistoriassa! Kannattaa katsoa video.
Onneksi Suomi kuitenkin voitti kokonaiskisan, ensimmäistä kertaa 16 vuoteen joten riemu oli suuri. Tosin suurlähettiläämmekin muistutti iltajuhlassa, että "Tärkeää ei ole voitto vaan vastustajien täydellinen nöyryyttäminen.... etenkin Ruotsin!"
Toukokuussa käväisin myös työmatkalla Sansibarilla, Nairobissa ja Arushassa sekä sairastin kamalan flunssan joka onneksi kohta alkaa olla ohi. Jotta silleen. Sansibarin matkalla ei tällä kertaa nähty hiekkarantoja vaan yliopistoja ja nuorisokeskuksia, mutta mielenkiintoista oli silti.
Irenellä oli toukokuussa kiireistä, kaikissa aineissa isoja ryhmäprojekteja sekä ryhmäkavereita jotka eivät ihan tehneet tehtäviään riittävän hyvin... joten stressiä meinasi tulla, ja tulikin. Valitettavasti näitä tilanteita taitaa tulla työelämässäkin vielä eteen, joten ehkä niitä sitten on hyvä opetella jo nyt. Todistus tuli tänään, ja oli taas kerran tietenkin hieno. Ai niin ja Irenelläkin oli flunssa, joka myös kesti aika kauan, Irenekin oli viikon poissa koulusta ja oli urheilematta vielä toisen viikon sen perään.
Sunnuntaina illalla Irene ja Pepe lähtee Suomeen, mulla on sillä välillä kämppäkavereina eteläafrikkalainen Rene ja tanskalainen Pernille, joten onneksi ei tarvitse yksin asustella.

lauantai 14. huhtikuuta 2012
Niitä eläimiä - Mikumista edelleen
Sain palautetta siitä, että eläinten kuvia saa edelleen laittaa eikä blogiyleisö ole vielä kyllästynyt. Laitetaanpa sitten. Mikumissa yksi reissun monista kivoista puolista oli se, että nähtiin aika paljon poikasia eri lajeista, ja monia eläimiä paljon kerralla.
Pikkuseeprat ovat aina vaan hauskoja katseltavia harjat pystyssä! Aika monella seepramammalla oli maha sen näköinen että lisää pieniä oli tulossa.
Matriarkan ympärille kerääntynyt lauma nukkui puun varjossa, ja aina kun varjo siirtyi pois jonkun päältä, tämä nousi haukotellen ylös ja etsi uuden varjopaikan. Muuten ei paljon tapahtunut.
Vaikka leijonat eivät kovin reippailta vaikuttaneetkaan, aina se sykähdyttää kun leijona ottaa katsekontaktin... mielessä käy heti, mahdanko näyttää murealta.
Safariautomme oli sellaista mallia, josta katto nostetaan ylös ja alle mahtuu seisomaan. Pepe seisoi melko lailla koko ajan, tämä oli minun kuvakulmani.
Monenlaisia lintuja nähtiin.
Kirahvien väritys ja kuviot vaihtelevat aika paljon, kuulemma mitä tummempi, sitä vanhempi, mutta jonkun verran on myös yksilöllisiä eroja.
Taustalta ei ehkä erota, mutta näimme isoja laumoja kirahveja. Ne vain hajaantuivat kukin oman puunsa alle syömään, ja kun puita oli aika harvassa niitä ei samaan kuvaan montaa osu.
Kuljettaja-matkanjärjestäjä-toimitusjohtaja-eräopas Kanuth.
En muista enää mikä tämän hienon värisen linnun nimi oli. Lilaa, oranssia, sinistä, turkoosia... ei ehkä suojavärinä hyvä mutta upeat värit.
Auringonlaskut ovat täällä jotenkin erilaisia, en tiedä miksi. Ehkä vain siksi että savannilla taivasta näkyy kerrallaan niin paljon.
Tässä vähän sitä kirahvilaumaa, ja levollista maisemaa.

maanantai 9. huhtikuuta 2012
Matemwe Beach ja Mnemba
Pääsiäisenä mentiin Sansibarille, tällä kertaa Jukan suosituksesta kohteena Matemwe Beach Village, ja sukeltaminen ja snorklaaminen Mnemba-atollilla.
http://www.matemwebeach.net/
Matemwe Beach Village on paikallisen kylän vieressä eikä eristä vieraitaan kylän elämästä. Näin ollen kyläläisillä ja vierailla on paljon tilaisuuksia tarkkailla toisiaan.
Kylän elämää rytmittää nousuvesi ja laskuvesi, laskuveden aikaan ranta oli täynnä elämää. Lapset leikkivät matalikossa ja aikuiset tekivät töitä.
Kylän naiset "viljelevät" merilevää, pohjaan viritettyihin naruihin tarttuu merilevää jota sitten kerätään parin viikon välein pois. Kuivatettu merilevä kuulemma myydään Kiinaan lääkkeiden raaka-aineeksi.
30-asteisessa vedessä ei palele vaikka siellä kulkisi vaatteet päällä. Kastuminen ei ketään huolettanut, rantamatalassa käveltiin ja istuttiin ihan tyynesti työvaatteissa.
Tältä se tuore levä näyttää.
Merisiilejäkin löytyy, joten paljain jaloin kävely vaatii varovaisuutta. Merisiilen piikeistä tulee kenkkuja reikiä jalkaan. Me oltiin vedessä uimakengät jalassa.
Pepe katseli meille jahtia, jo kelpaisi pursiseuran rantaan tällaisella saapua.
Auringonnousun aikaan oli rannalla tarjolla kahvit. Noustiin varhaiskahville ja aamun valoja katselemaan.
Kalastajat lähtivät aamun ensi valossa liikkeelle.
Roskia rannalta keräävä poika katseli lähteviä veneitä kaihoisasti.
Ruokalistalla oli illallisella aina vain kaksi alkuruoka- ja kaksi pääruokavaihtoehtoa josta valita. Sansibarilla ei aina saa kaikkia raaka-aineita, ja pienen majatalon on helpompi pitää laatu yllä kun lista on suppeampi. Ruoka oli erinomaista. Tässä mustekalaa.
Rannalla oli muutamia katoksia joihin pääsi varjoon pötköttämään. Yhdessä katoksista oli pieni pöytä ja kaksi tuolia, sinne pääsi kuun valoon illallista syömään yksi pari kerrallaan jos älysi pyytää. Ja mepä pyydettiin, oli mukavaa. Pepe syötti rantaravuille sämpylää...
Riippumatossakin oli usein joku lukemassa.
Aamulla aikaisin henkilökunta toi patjat rantapedeille.
Sukellusreissu oli kunnon dhow-veneellä, samassa kyydissä sekä sukeltajat ja snorklaajat. Yhteensä meitä oli 17 asiakasta ja miehistöä varmaan kymmenkunta henkeä, ja hyvin mahduttiin.
Muikea sukeltaja valmistautuu. Reissulla oli kaksi sukellusta ja myös snorklaajille kahdessa eri paikassa sessio, välissä tarjoiltiin hedelmiä, leipää ja keksejä sekä teetä. Hieno kokemus erityisesti minulle, alkoi heti houkutella mennä uudelleen. Seuraavalle Pepen sukellusreissulle lähdetään Irenen kanssa snorklaamaan mukaan, tosin ensin harjoitellaan altaassa ja jahtarilla jotta on varmasti maskin ja snorkkelin kanssa mukava olo.
Majatalossa oli kiva löhöilyalue, ja värit koordinoitu joka paikassa. Paikassa oli myös kohtuullisen iso uima-allas ja lasten allas, sekä kaksi kissaa ja kaksi koiraa leikkikavereina niille jotka sellaista kaipasivat. Lapsiperheitä oli pääsiäistä viettämässä myös ja hyvin näyttivät viihtyvän. Saataisikohan me tänne Suomesta seuraa.... hmmm?

Ensimmäinen kerta Mikumissa
Irene lähti pääsiäislomaksi Suomeen, ja irlantilaiset työtutut olivat käymässä joten mentiin viikonloppuna käymään Mikumin kansallispuistoon. Mikumi on Darista katsoen lähin puisto, 4 tunnin ajomatkan päässä.
Otettiin paikalliselta pieneltä matkanjärjestäjältä paketti, johon kuului matkat Darista Mikumiin ja takaisin, kaikki ruoat, kaksi yöpymistä sekä kaksi puolen päivän ja yksi koko päivän safaria. Maksoi 300 dollaria per henki, ihan kohtuullinen. Kanuth Adventure Toursin toimitusjohtaja Kanuth itse ajoi autoa ja toimi safarioppaana, oli ihan hyvä opas.
Nähtiin tällä kertaa paljon leijonia, tämän puun alla makaili uninen yhdeksän leijonan lauma. Kanuth ajoi jeepin reippaasti 10 metrin päähän, melkein tuntui ettei ihan niin lähellä olisi tarvinnut olla. Onneksi jellonia nukutti kamalasti, eivät jaksaneet kiinnostua.
Tästä ja monista muista puista näki melko tarkkaan minkä korkuinen on kirahvi. Kirahveja oli tosi paljon, kerralla nähtiin enimmillään varmaan yli 40, jokainen parturoimassa alapuolelta omaa puutaan.
Tällä kertaa kuvasin puunkäkkyröitä, toki myös eläimiä mutta maisemat kiehtoivat melkein enemmän. Rauhoittava maisema.
Yövyimme puiston ulkopuolella TanSwiss-hotellissa. Ihan ok paikka ja suht hyvä ruoka, mutta sisustus oli aika erikoinen, liekö ollut yhdistelmä tansanialaista ja sveitsiläistä sisustusmakua... erityisesti ne kullanväriset pitsikukkaverhot ja television päällä olleet reikäommelliinat olivat hassuja. Mutta siistiä oli ja hyvät sängyt, eipä siellä niin paljon sisustus haitannut.
Puu(x2) . t: Irene :)
Vieraat sanoivat etteivät ole missään safarilla nähneet niin paljon eläimiä, ja kieltämättä melkein runsaudenpula oli. Porukkaa ei ollut hirveästi, kiva ettei tarvinnut taistella jeeppilaumassa näkymistä. Viimeisen aamun safari jätettiin väliin, koska puiston porttihenkilökunta oli kotona nukkumassa eikä ollut 45 minuutin odottelun jälkeen vielä saapunut... tyypillistä Tansaniaa, valitettavasti. Mutta ei harmittanut, aiemmat safarit olivat ihan riittäviä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)