Kehitystä ja ihmetystä

Vaikka kehitysyhteistyön parissa toiminkin, kehitys ei toki ole yksipuoleista. Tuntuu välillä että paljon enemmän kehitystä tapahtuu minussa, vähintään pitkäpinnaisuudessa, kuin missään niissä jutuissa joita täällä työkseni teen. Tai oikeastaan kai se on niin että yksittäiset ihmiset oppivat ja kehittyvät ja vievät sitten asioita ja muita ihmisiä kohti uusia tapoja toimia. Toivottavasti.

Minä olen oppinut myös lisää kotitaitoja. Sen lisäksi että olen oppinut suhtautumaan tyynesti ötököihin niin kauan kun eivät ole ruoassa, olen oppinut esimerkiksi puhdistamaan riisiä. Suomessa (tai Etelä-Afrikassakaan) ei tullut mieleen kun kaupasta osti riisiä, että sieltä pitäisi poimia pois kivet ja muut roskat. Eikä tietysti tarvitsekaan, kun se oli valmiiksi puhdistettua, ja siksi maksoi enemmän. Tulee joskus ihan tyhmä olo, kun tajuaa miten paljon ei tajua tällaisista ihan pienistäkin asioista. Meidän elämämme on valmiiksi prosessoitua ja puhdistettua, mutta suurimmalle osalle maailman ihmisistä ei ole.

Tietysti me ollaan opittu jo suht automaattisesti pitämään erillään juomavesi ja hanasta tuleva vesi ja pohtimaan mikä on puhdasta ja mikä ei, miettimään onko tuoreet kasvikset desinfioitava vai kuorittava vai keitettävä vai mitä... ja silti on maha jatkuvasti sekaisin, ainakin minulla, ainakin vähän. Suomessa se sitten taas normalisoitui kesällä. Mitä lie.

Tansanialaisista viranomaisista on taas opittu, onneksi enimmäkseen opit tapahtuvat välikäsien kautta. Meidän työ- ja oleskeluluvan uusiminen tapahtui melko kivutta, tällä kertaa onneksi älysin aloittaa prosessin jo kesäkuussa ennen lomalle lähtöä. Näinpä uusi lupa olikin kädessä jo elokuun loppupuolella, eikä edellinen edes ehtinyt vanhentua!

Töissä olen taas järjestellyt yhtä ryhmämatkaa, ja osalla osallistujista ei ollut entuudestaan passia. Opin siis muun muassa, että tansanialainen ei voi hakea passia muuten vaan, jotta sellainen olisi sitten kun sitä tarvitsee, vaan pitää olla matka tiedossa, ja vieläpä jonkinlainen kutsukirje joltakin. Ilmeisesti siis jos haluaisi itse muuten vaan lähteä vaikka käymään Keniassa siihen ei saisi passia. Tai sitten pitäisi saada joku sieltä kutsujaksi, varmaan niitä kutsuja saa rahalla niin kuin mitä tahansa muutakin.

Yksi matkaajista on pitänyt minua ajan tasalla passiprosessistaan. Ensimmäinen ongelma tuli paikallisessa passitoimistossa lähellä hänen kotipaikkaansa. "Nimesi ovat kummallisia, joten emme voi olla varmoja oletko tansanialainen." Näin siis huolimatta syntymätodistuksista, koulutodistuksista yms. Mutta ei hätää, ratkaisu löytyi: "Voisit kuitenkin vaihtaa nimesi enemmän tansanialaisilta kuulostaviin ja voimme myöntää sitten passin uudelle nimelle." Tällä keinollahan päästäisiin eroon laittomista maahanmuuttajistakin jotka ovat kuulemma suuri ongelma. Vaihdetaan vaan nimet tansanialaisiin ja annetaan Tansanian passit.

No, koska alkuperäisellä nimellä oli jo yliopistotutkintokin jo suoritettu, hän ei suostunut nimenvaihdokseen vaan paperit lähtivät eteenpäin vanhalla nimellä. Viikkojen odotuksen jälkeen sitten paikallinen passitoimisto suostui soittamaan Darissa olevaan passivirastoon jonne paperit oli lähetetty ja kysymään missä mennään. Sieltä kerrottiin että papereita ei löydy, ja kehotettiin passin hakijaa tulemaan käymään jotta voidaan katsoa mitä voidaan tehdä.

Tämähän on helppo juttu, bussimatkaan menee vain puolitoista vuorokautta joten matkaaja lähti tietenkin iloisin mielin käymään pääkaupungissa. Siellä häntä kehotettiin ensimmäistä kertaa tässä prosessissa hakemaan se kutsukirje jota siis ilmeisesti aina tarvitaan. Kirjoitimme kirjeen, joka tosin meni uusiksi koska ensimmäisessä oli vastaanottajan "to whom it may concern" eli sille jota asia koskee. Tämä muoto on kaikille muille passin hakijoille käynyt, mutta tässä tapauksessa ei käynytkään vaan piti osoittaa nimenomaan sille oikealle passiyksikölle. Tämän jälkeen vain kaksi täyttä päivää istumista passiyksikössä odottamassa ja passi oli valmis! Ihan niillä epätansanialaisilla nimillä.

Suomalainen täällä asuva tuttu kertoi jännästä paikallisesta oikeusprosessista. Heidän yrityksensä käyttää vakinaisten lisäksi satunnaisia apumiehiä, joita soitellaan paikalle silloin kun lisäapua tarvitaan. Yksi näistä apumiehistä sai muutama vuosi sitten perinnön eikä ollut enää työn tarpeessa, joten hänelle ei enää soiteltu. Perintö tuli sitten kuitenkin käytettyä, ja apumies päätti vaatia yhtiöltä kuluneen kahden vuoden palkkarästejä, hänhän oli päivystänyt koko ajan kotona soittoa töihin kun ei kerran irtisanottukaan oltu. Yhtiö ei jostain syystä suostunut, joten oikeuteenhan siitä lähdettiin. Oikeusprosessi kesti aika pitkään, mutta nyt lopulta tuomio tuli. Tuomarin mielestä apumies oli oikeutettu korvauksiin, kun työsuhdetta ei kerran oltu päätetty, ja yritys tuomittiin maksamaan 30,000 tansanian shillinkiä - eli noin 15 euroa. Ilmeisesti tuomari siis ei kuitenkaan nähnyt yrityksen toimineen mitenkään kohtuuttomasti.

Näitä mietin tänään.