maanantai 9. huhtikuuta 2012

Ensimmäinen kerta Mikumissa

 Irene lähti pääsiäislomaksi Suomeen, ja irlantilaiset työtutut olivat käymässä joten mentiin viikonloppuna käymään Mikumin kansallispuistoon. Mikumi on Darista katsoen lähin puisto, 4 tunnin ajomatkan päässä.
Otettiin paikalliselta pieneltä matkanjärjestäjältä paketti, johon kuului matkat Darista Mikumiin ja takaisin, kaikki ruoat, kaksi yöpymistä sekä kaksi puolen päivän ja yksi koko päivän safaria. Maksoi 300 dollaria per henki, ihan kohtuullinen. Kanuth Adventure Toursin toimitusjohtaja Kanuth itse ajoi autoa ja toimi safarioppaana, oli ihan hyvä opas.

Nähtiin tällä kertaa paljon leijonia, tämän puun alla makaili uninen yhdeksän leijonan lauma. Kanuth ajoi jeepin reippaasti 10 metrin päähän, melkein tuntui ettei ihan niin lähellä olisi tarvinnut olla. Onneksi jellonia nukutti kamalasti, eivät jaksaneet kiinnostua.


Tästä ja monista muista puista näki melko tarkkaan minkä korkuinen on kirahvi. Kirahveja oli tosi paljon, kerralla nähtiin enimmillään varmaan yli 40, jokainen parturoimassa alapuolelta omaa puutaan.


Tällä kertaa kuvasin puunkäkkyröitä, toki myös eläimiä mutta maisemat kiehtoivat melkein enemmän. Rauhoittava maisema.

Yövyimme puiston ulkopuolella TanSwiss-hotellissa. Ihan ok paikka ja suht hyvä ruoka, mutta sisustus oli aika erikoinen, liekö ollut yhdistelmä tansanialaista ja sveitsiläistä sisustusmakua... erityisesti ne kullanväriset pitsikukkaverhot ja television päällä olleet reikäommelliinat olivat hassuja. Mutta siistiä oli ja hyvät sängyt, eipä siellä niin paljon sisustus haitannut.

Puu(x2) . t: Irene :)


Vieraat sanoivat etteivät ole missään safarilla nähneet niin paljon eläimiä, ja kieltämättä melkein runsaudenpula oli. Porukkaa ei ollut hirveästi, kiva ettei tarvinnut taistella jeeppilaumassa näkymistä. Viimeisen aamun safari jätettiin väliin, koska puiston porttihenkilökunta oli kotona nukkumassa eikä ollut 45 minuutin odottelun jälkeen vielä saapunut... tyypillistä Tansaniaa, valitettavasti. Mutta ei harmittanut, aiemmat safarit olivat ihan riittäviä.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

IHANIA KUVIA, houkuttaa tulla sinne erittäin paljon, ei kai siellä niin kuumaa olekaan.. tuulenvire näkyy ja varjoisia majoja, riippukeinukin :) pääseeköhän sieltä pois.
Jotkut vanhemmat mummit on jo ihan tulossa, ensi keväänä ainakin jos ei jo syksyllä. Voipi vaan olla että teidän vierashuoneet täyttyvät aika nopeasti, mutta kai aina on tilaa mummille ja papalle.

Kristiina kirjoitti...

Eiköhän me teille tilaa löydetä :) Syksyllä on kyllä viileempää ainakin nyt tämän vuoden kokemuksella... mutta tuulenvirettä ja varjoa löytyy kyllä.