Lehdistön peräpuoli

Toukokuu on kuulemma toivoa täynnä, mutta jotenkin tässä kuussa on ollut välillä vähän toivoton olo välillä. Kulttuurierot nyppivät joskus enemmän, joskus vähemmän, ja nyt on ollut sitä "enemmän"-vaihetta.

Yritän muistuttaa itselleni, että ne asiat joista joskus täällä koitan sanoa, ovat täkäläisille varmaan yhtä merkityksellisiä kuin jos joku japanilainen tulisi vaahtoamaan minulle siitä monenko asteen kumarrus kuuluu tehdä välittömälle esimiehelle ja kuinka paljon syvemmin pitää kumartaa pääjohtajalle. Ongelma ei siis ole ongelma kuin vain minun päässäni.

Ajattelin kuitenkin yrittää jakaa joitain asioita viime ajan arjestani. Voitte sitten kertoa osuiko nauruhermoon vai johonkin toiseen. Tällä kertaa puhun lehdistön hanureista.

 Joudun aina välillä osallistumaan erilaisiin seminaareihin. Tässä nimenomaisessa olin mukana yhteistyökumppanina, joten pääsin istumaan eturiviin.

 Lehdistö tietenkin kutsutaan paikalle, ja tilaisuus alkaa arvovaltaisilla puheilla. Tässä puhuu päärahoittajan eli USAn valtion edustaja.

Seuraavaksi puhui toisen rahoittajan eli Maailmanpankin edustaja.

Tässä pääsi ääneen Yhdysvaltojen suurlähettiläs Tansaniassa.

Myös Suomen suurlähettiläs pääsi ääneen.

Kunniavieraana puhui paikallinen ministeri.

Juhlapuheiden jälkeen alkoi tilaisuuden varsinainen sisältö, eli se mielenkiintoinen osuus. Löydä kuvasta viisi eroavaisuutta aiempaan tilanteeseen.

Tansaniassa lehdistö tulee paikalle jos kutsutaan, ja jos on ilmeistä että joku tulee maksamaan heille "matkakorvaukset". Tyypillisesti he tulevat nauhoittamaan poliitikkojen ja muiden tärkeiden henkilöiden puheet. Parasta on jo tilaisuudesta mukaan lehdistötiedotteen jonka voi julkaista sellaisenaan, ilman että tekstin tarvitsee käydä aivojen tai muun suotimen läpi.

Itse tilaisuudessa lehdistön ei tarvitse huomioida muuta yleisöä millään lailla, vaan ihan hyvin voi parkkerata pyllynsä 30 cm päähän jonkun naamasta. Kun puheet on pidetty ja itse juttu alkaa, voi joko yrittää löytää rakennuksesta jonkun sohvan jolla nukkua kunnes joku ruokatarjoilu alkaa, tai jos näyttää ettei ruokaa ole luvassa, voi käydä kinuamassa matkakorvauksia ja lähteä sitten pois.

Pari päivää sitten työpaikalleni ilmaantui erään lehden toimittaja joka oli kuullut että meillä oli käynnissä sosiaalisen median koulutus kuuroille. Hän oli jo käynyt katsomassa koulutusta, ja sanoi haluavansa kysyä minulta pari  lisäkysymystä projektiin liittyen, eli "mikä on projektin tausta ja tavoitteet, mitä olette tehneet tähän asti, mitä tapahtuu tästä eteenpäin" ja sitten katsoi minuun odottavasti ja sanoi kannustavasti "ehe?".

Minulla oli aika kova kiire juuri silloin, katsoin herraa jolla oli kädessä tylsä lyijykynä ja ryppyinen paperinpala ja mietin mitähän tästä kahdesta menneestä ja kahdesta tulevasta vuodesta uskaltaisin pikaisesti kiteyttää niin että juttu menisi jollain järkevällä tavalla eteenpäin. Emmin ilmeisesti vähän näkyvästi, koska toimittaja tarjosi minulle mahdollisuutta vastata sähköpostitse. Näin sovittiin, annoin hänelle korttini ja sain häneltä mailiosoitteen. Tämän päätteeksi hän kysyi voinko antaa hänelle taksirahat takaisin toimitukseen. Valitettavasti en voinut, mutta erosimme asiaan palaamisen toivotuksin.

Lähetin herralle mailin mutta en hänestä enää koskaan mitään kuullut... ne lienee ne puuttuvat taksirahat.

Kuorolaulua

Todistusaineistoa torstai-illan kuorokonsertista saapui sähköpostiin. Osallistuttiin siis kaikki kolme koulun vapaamuotoiseen harrastuskuoroon, jossa oli mukana opettajia, vanhempia ja oppilaita. Muut olivat aloittaneet lokakuussa, me liityttiin joukkoon tammikuussa. Nyt kauden päätteeksi pidettiin konsertti ja laulettiin läpi kaikki osaamamme seitsemän laulua.

Tämä oli setti:
Bonse Aba
Blue skies
Singing in the rain
Winter wolf
For the longest time
Dreams of thee
Oh won't you sit down

Lisäksi yksi kuorolainen, abiturienttityttö lauloi soolona On my own.

Irene ei ollut alun jälkeen niin innostunut kuin minä ja Pepe, mutta pienellä kaupankäynnillä suostui kuitenkin vetämään kauden loppuun ja osallistumaan konserttiin. Meni yllättävän hyvin ja oli kiva kokemus.

Arja ja Juha olivat Suomesta kylässä ja pääsivät/joutuivat yleisöön. Esiinnyimme täydelle salille, joka tosin ei ollut kovin suuri... mutta yleisöä oli kuitenkin enemmän kuin esiintyjiä. Oli mukavaa tehdä jotain uutta ja erilaista, ja vähän taas venyttää epämukavuusalueen rajoja.

HAFF

Sain Suomesta muistuksen siitä että neljäs Helsinki African Film Festival alkaa taas. Te onnelliset jotka ovat pääkaupunkiseudulla nyt, käykääpä katsomassa!
http://www.haff.fi/

"Tänä vuonna festivaalin teemana on nuoret ja valta. Mitä merkitsee olla afrikkalainen nuori? Mitä haasteita he kohtaavat, mistä he unelmoivat, mitä he vaativat ja ketä he rakastavat? Nuorta energiaa ja angstia puhkuva HAFF tarjoaa ainutlaatuisen näkökulman afrikkalaiseen elämänmenoon eri puolilla maanosaa ja sen ulkopuolella."

Jos sinulla on ystäviä joiden mielestä Afrikka on maa, heidät kannattaa ehkä ottaa festareille mukaan...

Jousipyssyilyä

Etelä-Afrikassa Vilhem Tell muutti meille, nyt on Vilhelmiinakin saanut jousen.

 Etelä-Afrikasta tuotiin jousen ja nuolien lisäksi myös oma maalitaulu, tuollaista tiukkaa vaahtomuovia.

 Tästä kohdasta aloitettiin, nyt menee jo tuplasti kauempaa.

Jousi ostettiin tarkasti mittojen mukaan. Vetopituuden pitää olla oikea, muuten ei saa jousta viritettyä tai ei saa sitä oikeaan ampuma-asentoon. Tätä voimme käyttää Irenen kanssa molemmat, käytännössä minä olen ampunut sillä enemmän, Irene pari kertaa.

Laukaisin. Jänteessä on sellainen pieni lenkki joka otetaan noiden leukojen väliin. Kun jousi on viritetty sen saa laukaistua pelkkää etusormea liikuttamalla.

Tämmöinen se on sivusta päin. Pientä painetta keskittymiseen tuo se, että jos sählää ja nuoli menee koko kuutiosta ohi ja osuu betoniseinään, se menee rikki. Yhden olen tähän mennessä särkenyt kokonaan, yhdestä irtosi nokki eli se joka laitetaan jänteeseen kiinni. Sen saa vaihdettua.

Kivaa hommaa, ja niin kuin monessa muussakin hommassa, siitä ärsyttävää ettei oikein voi syyttää muita kuin itseään jos ei onnistu.

Sadekautta

 Satunnaisia kuvia ja tunnelmia. Työpaikan vastapäiseltä huoltoasemalta saa nykyään ruoka-annoksia. Eli riisiä tai ranskalaisia, kalaa tai kanaa tai lihakastiketta.

Normitilanne hieman paremmassa valtionrakennuksen vessassa. On pytty! Niitä on myös reikä lattiassa -malleja. Maaseudulla usein vessat ovat lähinnä niitä. Työpaikassanikin osa naistenvessoista on reikämallia. Tässä nimenomaisessa myös oli vessapaperia (ei läheskään aina tarjolla). Vessanistuimesta se rengasosa puuttuu, ja vettä ei tietenkään tullut, mutta oranssissa saavissa oli vettä joten sieltä pystyi huuhtomaan vessan sekä ottamaan käsipesuvettä.

Työpaikan ympäristössä ja pihalla on tulvinut. Yhtenä päivänä paikalla oli pumppu, joka siirsi vettä pihalta noin 8 metrin päähän.

Yllättäen helpotus oli aika lyhytaikainen, ja tältä meidän ikkunoista katsoen tilanne näyttää. Ikävää on se, että tuo ei ole pelkkää sadevettä vaan viemärit tulvivat joten sekä haju että tautiriski on jonkinlainen.

Ilmastointia on korjattu ja huollettu sekä töissä että kotona. Tässä taidonnäyte töistä, toki asianmukaisin turvavarustein... ei tartte mitään turvaköysiä vaikka kolmannessa kerroksessa pyöritään. Jos tuosta tippuisi niin varmaan se tulva veisi ruumiin mennessään.

Tulvavesi on syönyt päällystetyn tien ja hiekkapihan rajakohdan aika ikävästi, ja tuota pikkuniagaraa pitkin on aika ikävä yrittää pienellä henkilöautolla nousta. Tilanne korjataan sitten kun myöskään johtajien isot nelivetomaasturit alkavat kärsiä, tai sitten kun sadekausi loppuu. Eli siinä kuukauden päästä.

Valokuvapäiväkirja

Yritin muutaman päivän ajan ottaa valokuvia ympäristöstäni jotta tulisi niitä tännekin jaettua. Tässä satoa:

 Jossain täällä on firma, joka lataa netistä julkkisten kuvia ja tekee niistä kuvasuhteet venyttäviä ikkunatarroja busseihin. Sama tai eri firma tekee tarroja joissa on keskisormi-eleen kuva, sekä tarroja joissa lukee "turbo".

Tänä aamuna totesimme taas kerran, että kielto käyttää permanenttitussia valkotaululla ei vaan kertakaikkiaan mene perille. Mitään spriin tapaista ei löytynyt, joten taulu putsattiin koulutusta varten värittämällä taulutussilla kunkin viivan päälle ja pyyhkimällä sotku pois. Turhempaa hommaa ei ole, mutta pakko oli tehdä. Toimistoon hankintalistalle pullo spriitä.

Matkalla kokoukseen ajeltiin tämän auton perässä. Luottamusta herättivät erityisesti rätti ja kuminauha-systeemillä suljetut venttiilinpäät. Ei siellä varmaan mitään bensaa vaarallisempaa ollut.

Onneksi bussit ovat aina ihan täynnä, riittääpä sitten työntäjiä kun ne leviävät keskikaistalle perjantairuuhkassa.

Halusit tai et (ja kukaan ei halua) kerjäläispojat heittävät saippuavettä tuulilasiin ja "pesevät" ikkunan lantin toivossa.

We hope this gives you one more reason to love raha! Swahilin sana "raha" tarkoittaa helppoutta, tyytyväisyyttä, onnea... Raha on paikallinen hot spot-nettioperaattori.

Ihan aitoja kiinalaisia jäljitelmä Änkkäri-kimalllekyniä.

Työpäivän päätteeksi nautittiin työkaverin kanssa Jean Paul Gaultier - spessu-light-colat. Fantsua! Kukahan näitä tuo jostain arabimaasta maahan ja miksi? Tölkin toisella puolella oli arabiankieliset tekstit.

Ekstrabonuksena kuva jota en itse ottanut. Toimistomme edessä tulvii näin sadeaikaan usein, ja kätevä kollegani Jukka keksi uuden keinon päästä autoon kuivin jaloin.

Päivän piristys

Tansanialainen kaveri ystävällisesti mainitsi paikallisen ruokakaupan sivuilla olevasta mainoskuvasta. En tiedä minkä maalainen tämä "Viileä pippeli" -energiajuoma on, mutta heti tuntui että tämä sopisi kyllä Suomen kesään keskimäärin aika hyvin. Toki myös talvella avantouintiin.

Ei siis muuta kuin tilauksia tulemaan, alamme postitella juomaa lavakaupalla Suomeen. Pitää ehkä ehdottaa valmistajille että tekisivät myös naisten version. Mikähän sen nimi olisi?