Tanssirintamalle kuuluu hyvää, ollaan saatu milongat eli argentiinalaisen tangon tanssi-illat käyntiin. Ajatus on pitää joka kuukauden viimeinen perjantai tanssit, eilen oli milonga numero 2. Vähänhän meitä on, mutta kiva nähdä miten mukava henki porukassa on. Kaikki tanssivat kaikkien kanssa, aloitteleville ei nyrpistellä ja pöydistä kuuluu naurunrätkätys. Tunneillakin on jo huomattu Suomesta tuttua ilmiötä - kun tanssitunti loppuu, porukka jää rupattelemaan eikä heti liukea paikalta.
Meidän tunneilla käy nyt jo jopa joitain tansanialaisia, suurin osa on tullut salsaporukoiden kautta. Muutama kurssilainen käy molemmissa ja on tuonut kavereitaan mukanaan. Kovasti on myös kyselty toista viikkotuntia, mutta nyt ei siihen ole ryhdytty. Syksyllä sitten kun Irene on Suomessa ja äidillä on ikävä voidaan alkaa opettaa tanssia enemmän.
Sadekausi on alkanut ja tänä vuonna vettä on tullut enemmän lyhyemmässä ajassa kuin viime vuonna. Aina kun täällä sataa vettä kertyy tietyissä paikoissa kaduille ja liikenne menee sekaisin. Viemäröinti ei toimi tai sitä ei ole tai se on väärin suunniteltu tai putket tukossa. Asia otetaan vähän itsestään selvyytenä, kun sataa on paha ruuhka. Very bad jam. Sateet loppuvat sitten aikanaan.
Sateiden aikana teissä olevat kuopat pahenevat ja syvenevät ja mutavellin alta niitä ei näe. Teitä ei sadekauden aikana korjata joten tilanne pahenee siihen asti kun sateet loppuvat. Sitä odotellessa ajellaan varovasti ja vältetään pahimpia alueita.
Silloin kun olimme muuttamassa tänne käytiin katselemassa asuntoja. Aivan upouusi paikka silloin oli Dar Villas, joka oli vielä osittain rakenteilla. Kiinteistövälittäjä kyllä sanoi että paikka on rakennettu entiselle suolle, ja siellä saattaa olla sadekauden aikaan hyttysiä ja muutenkin kosteaa. Silloinpa ei kukaan tiennytkään miten kosteaa...
(Kuvat Rhapsody's Dar es Salaam -ravintolan FB-sivulta. En yleensä lainaile muiden kuvia mutta nyt oli pakko.)
Paikallisten mukaan ennen kuin Dar Villas rakennettiin, sillä alueella (Mikochenissa) ei tulvinut yhtä pahasti kuin nykyään. Suomainen tulva-alue toimi luonnollisena viemärinä. Rakennuttajat saivat maan halvalla, tumppasivat sen täyteen hiekkaan ja rakensivat taloja vuokrattavaksi. Nyt sitten sadeaikaan koko kaupunginosa muuttuu järveksi.
Niin ja kenen on syy? Olisiko rakennuttajien pitänyt tietää? Olisiko rakennusluvan myöntäjien pitänyt tietää? Olisiko pitänyt olla osaava kaupunkisuunnittelu mukana? Tyypillisesti täällä myös joku porukka rakentaa ja sitten myy jollekin toiselle. Meidän asuntojen rakennuttaja on kuulemma ollut mukana rakentamassa myös Dar Villoja, mutta myynyt nämä meidän talot toiselle firmalle samoihin aikoihin kun Dar Villa rakennustyöt alkoivat. Tuskinpa tässäkään sen laadukkaampaa suunnittelua on tehty, tuurilla parempi paikka.
Eilen illalla milongassa juttelin yhden tansanialaisen naisen kanssa, joka on asunut Lontoossa parikymmentä vuotta ja nyt palannut takaisin. Puhuttiin vähän näistä maan epäkohdista, ja todettiin että näin väliaikaisesti maassa asuvana niiden kanssa on helpompi elää. Tulee vaan ajateltua että tämähän on aika syvältä, mutta enhän minä täällä ikuisesti ole. Jos tämä olisi se oma maa jossa joskus vanhuutensa viettää ja lapset perheitä perustaa niin tuntuisi vielä toisenlaiselta.
Suomen lehtiä lukiessa näyttäisi siltä että säästötoimenpiteistä ja leikkauksista on nousemassa aika sota. Varmasti moni asia vaikuttaa monen perheen talouteen, mutta silti olen itse kiitollinen kansalaisuudesta maassa, jossa on maailman pienimpiä korruptioasteita ja eduskunta ja hallitus, jonka voi ajatella edes yrittävän tehdä parhaansa asioiden ratkaisemiseksi. Suomessa ei presidentin poika yhtäkkiä omista kolmekymmentä tehdasta.
Tälläisiä ajatuksia tänään hikisestä Darista. Voikaahan hyvin siellä Suomen päässä ja olkaa ihmisiksi.
lauantai 29. maaliskuuta 2014
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Voi kun voi olla niin erilaista eri puolella maailmaa. Taalla Kanadassa meilla on 3m lumipenkat ja lisaa vain tulee... Tulin katsomaan blogiasi ulkkariryhmasta idean saaneena;)
Kiva kun kävit lukemassa. Terveisiä Kanadaan.
Hello from Tennessee! Kiitos linking jakamisesta Facebook ryhmassa. Kiva loytaa blogeja eri puolilta maailmaa - tama on vasta toinen blog Africasta, mita luen.
Lähetä kommentti