Arkiintuvaa

Elämä alkaa muistuttaa arkea. Aluksi voimassa oleva jatkuva eksoottisuuden tunne on haihtunut, se "hui, me ollaan Tansaniassa, jännää!". Ollaanhan me, ja kaikkea uutta tulee edelleen vastaan mutta jotenkin tähän alkaa olla tottunut.

On löytynyt se tietty peruskuvio, kaupat joissa käydään, ravintolat joissa syödään, pieni joukko suomalaisia joille voi soittaa kun kaipaa apua, neuvoja tai vaan seuraa. Koulu sujuu Irenellä, töissäkin jo jokunen asia etenee, ja Pepe on löytänyt paikallisia avustajia hommien hoitamiseen. Koulupukukin tuntuu jo aika normaalilta.

Jatkuva melkein-vatsataudin tila on hellittänyt. Ei meillä kellään mitään isompia ongelmia ole ollut, mutta aluksi oli sellainen jännittävä fiilis aina kun piti mennä vessaan. Vatsa möyrysi ja pulputti. Yhtenä päivänä en uskaltanut lähteä toimistoon kun tuntui että pitäisi olla lähellä kotivessaa, mutta ei siitäkään mitään varsinaista tautia tullut.

Silmätulehduksen sain, menin lääkäriin ja se meni ohi. Irene ja Pepe säästyivät siltä, mutta kuulemma se on täällä aika yleistä koululaistenkin keskuudessa.

Nyt tuntuu jo ihan normaalilta, ilmeisesti vatsat ovat tottuneet paikalliseen bakteerikantaan. Sitä työlupaa ei ole edelleenkään, eli melkein kaikki irtain maallinen omaisuutemme uinuu edelleen Ruususen unta Etelä-Afrikassa. No, edellisessä muutossa saatiin jouluksi tavarat kotiin, ehkäpä nyt sitten jo aikaisemmin. Työlupa on edelleen tulossa ensi viikolla.

Lämpötila nousee pikku hiljaa. Iltaisin ja aamuisin on mukavaa, päivällä välillä hieman turhan lämmintä mutta täällä meidän niemimaalla on aika mukavaa kun täällä tuulee yleensä vähän. Jahtiklubin jäseniksi on päästy ja nousuvedessä käydään uimassa ainakin muutaman kerran viikossa.

Olisi tosi kiva saada ne omat astiat, vaatteet yms, mutta elämää tämä on tälleenkin. Ja ihan mukavaa. Tänään mennään yhden suomalaispariskunnan kanssa syömään, Jukka on samalla firmalla töissä mutta eri projektissa ja vaimonsa Soni on luvannut opettaa Irenelle vähän kalligrafiaa.