Viime ajat on ollut aika kiirettä, ja tulevaisuuden suunnitelmat olivat niin levällään ettei niistä tehnyt mieli mitään puhua. Nyt siis on varmistunut että muutamme täältä Tansaniaan, Dar es Salaamiin, varmaankin elokuun alussa. Työkuvioni on aika samanlainen kuin täälläkin eli Suomen Ulkoministeriön rahoittama projekti.
Ireneä ollaan nyt hässäkällä ilmoitettu kouluun, ja vielä on vähän epävarmaa mahtuuko haluamaamme kouluun heti elokuussa. Jos ei niin sitten mietitään valitaanko toinen koulu, vai jäävätkö Pepe ja Irene muutamaksi kuukaudeksi - puoleksi vuodeksi Suomeen kunnes koulupaikka järjestyy. Ensi viikolla pitäisi tulla tieto koulusta.
Asunto ja kaikki muukin on tietenkin ihan auki, ehkä menemme Pepen kanssa Darin kautta kotiin heinäkuun alussa ja käytetään pari päivää asuntojen katseluun. Tai jotain.
Irene lähti tänään kesälaitumille Suomeen ja reippaasti pakkasi poistettaviin noin 10 muovikassillista tavaraa, vaatteita enimmäkseen mutta vähän muutakin. Marthan perhe oli iloinen. Meillä on nyt sama souvi edessä. Pysykää kuulolla, ilmoittelemme kun asiat tarkentuvat...
sunnuntai 5. kesäkuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
JOS Irene jää syyslukukaudeksi Suomeen, en lainkaan pahoittaisi mieltäni, vaan kyläilisin ahkerasti Jyskässä. Syksyn jälkeen olisikin hienoa lähteä aurinkoiseen Tansaniaan, kun joku olisi laittanut kaiken valmiiksi (tv, netti jne toimisi ja uima-altaan vesi ei olisi liian lämmintä).
Paitsi että onko Tansaniassa kuumin aika just tammi-huhtikuu?
Onneksi olkoon!!...Tuutte sentään tänne lomalle...Milloinkahan Irene tulisi tänne Jyskään lomailemaan...Ollaanpas yhteyksissä t.T&E&O&S
Lähetä kommentti