sunnuntai 29. kesäkuuta 2008

Lento lähtee!

Huomenna alkaa tutustumismatka, menen yksin kolmeksi viikoksi. Jospa sillä reissulla löytyisi asuntokin, olisi sitten heinäkuun lopussa kivempi muuttaa kun vähän tietäisi minne mennä. Jotenkin ei meinaa osata edes vaatteita pakata. Lähetystön väki onneksi on jakanut tietoa ja neuvoja, mutta silti hankalaa hahmottaa esimerkiksi millaista paikallinen työpukeutuminen on.

Kuulemma yöt ovat kylmiä mutta päivällä on lämmintä... päivällä tarkenee jakku päällä, mutta aamulla pitäisi olla jotain muutakin. Huivi? En oikein ole huivi-ihmisiä. Mutta pian se selviää.

Melko toissijaistahan tämä vaatteiden pohtiminen on, mutta on niin reikäpäinen olo että pelkään unohtavani jotain perustavaa... niin kuin vaikka pikkarit. Kaikkea tietysti saa mutta ei ihan ensimmäiseksi viitsisi lähteä hankkimaan.

Jännittää! Mutta ylihuomenna olen jo viisaampi sen suhteen millaista on Pretoriassa.

Ei kommentteja: