Työmatkalla Kapkaupungissa

Lentelin eilen illalla Kapkaupunkiin, lento saapui vähän yli yhdeksältä. Kentällä piti olla hotellin kuljettaja vastassa, vaan eipä näkynyt. Matkatoimisto ei tullut antaneeksi mitään puhelinnumeroa matkaan ja hetken käkäiltyäni päätin etten jää odottelemaan ja otin taksin. Kapkaupungin lentokentällä on ihan eurooppalaistyyppisiä mittareita, kuljettaja jopa tiesi missä hotelli on. Kirjautuessani sisään hotelliin vuoropäälikkö tuli varovasti kyselemään oliko lento myöhässä, kuljettaja oli kuulemma ollut seitsemältä vastassa ja odottanut tunnin. Matkatoimisto oli antanut saapumisajaksi lentoni lähtöajan. Hupsistakeikkaa.

Johannesburgin lentokentällä oli pari eri sanomalehteä tarjolla ilmaiseksi ja otin ne salkkuuni mukaan. Luinkin lentokoneessa kirjaa joten hotellin aamukahville olikin ottaa mukaan lukematon sanomalehti, jee. Jos aamiaista pitää syödä yksin, se on paljon mukavampi tehdä lehden kanssa.

Kapkaupungissa on ollut (vaihteeksi) paljon lakkoja, tällä kertaa paikallisjunayhtiön työntekijät lakkoilevat. Tuloksena valtava liikennekaaos. Tämä aika vuodesta on kuulemma "striking season" jolloin sopimuksia neuvotellaan uudestaan. Tähän mennessä lakossa ovat olleet roskakuskit, lääkärit, taksikuskit, bussikuskit... lähellä oli ettei koko valtiollinen sähkölaitos mennut lakkoon ja sähköt poikki.

Tämän hetkisen lakon tuloksena siis Kapissa aamu- ja iltapäiväruuhkat ovat aika hirveitä. Ensimmäinen tapaaminen siirtyi puoli kymmeneksi koska muut osapuolet eivät päässeet lähiöistä tänne aikaisemmin. Yksi heistä koukkasi minut kyytiin ja mentiin kahvilaan palaveriin. Paikkana huippuhieno ostoskeskus, Victoria Wharf ja siellä La Playa Café, merinäköalalla.

Seuraava kokouksen osallistujista tuli 15 minuuttia myöhässä ja sitä seuraava puoli tuntia myöhässä. Sattuuhan sitä. Kahvi oli kuitenkin ihan hyvää ja keskustelu myöskin vaikka muutamat asiat piti kerrata kolmeen kertaan.

Trendikahvilasta lähdettiin sitten kaupungin köyhään osaan, Athloneen. Työttömyys noin 80%, paljon ongelmia päihteiden ja jengien kanssa. 50 000 ihmistä palvelee yksi "terveyskeskus" jonne ei voi varata aikaa. Aamulla mennään jonottamaan ja neljältä potkaistaan pihalle ne joita ei siihen mennessä ole ehditty palvella. Seuraavana aamuna sitten uudestaan yrittämään. Jos on puukotettu tai muuten tulee isosti verta, pääsee jonon ohi.


Athlonessa on sekä heikkokuntoisia kerrostaloja, pieniä muurattuja paritaloja sekä peltihökkeleitä. Osalla pienistä omakotitaloista tai paritaloista on takapihalla peltihökkeli. Talon pääasukkaat alivuokraavat takapihahökkeliä jollekin vielä hieman köyhemmälle, jotta saisivat itse vähän lisää rahaa elämiseen.

Marlon Parker on yksi Athlone Living Labin vetäjistä. Pienessä keskuksessa tehdään hämmästyttäviä asioita vähillä resursseilla ja tietotekniikan avulla. Soppakeittiö ruokkii nälkäisiä, tavallisista kouluista pois potkituille ongelmalapsille opetetaan tietotekniikkaa ja käytöstapoja, suihkuunkin pääsee. Osa ongelmista on sellaisia etten halua niistä edes kirjoittaa.

Athlonen kyläyhteisö haluaa toimia itse ongelmien selvittämiseksi. Huumenuorten äidit bloggaavat ja tukevat toisiaan. Entiset addiktit tukevat nykyisiä addikteja eri chat-kanavilla ja neuvovat missä pääsee hoitoon, miten elämässä eteenpäin. Marloninkin veli on vankilassa, huumeiden takia.

Yksi bloggaavista äideistä kävi juttelemassa ja kertoi miten hienoa on kun entiset huumenuoret opettavat nyt vanhuksia tietotekniikan käyttöön. Marlon sanoi että vaimo on vähän pahana kun Marlon oli tuonut heidän uuden ison TVnsä keskuksen oleskelutiloihin... mutta vaimo on keskuksessa töissä myös ja tyyni kuin viilipytty eikä hirveän pahana näyttänyt olevan. Nöyränä palasin hotelliin. Ihmeellisiä ihmisiä täällä on.

Siitä olikin sitten hyvä pyyhkäistä kerskakulutuksen pariin. Kävin loistavaa sushia syömässä ja katsomassa löytyiskö pitkään etsimäni työjakkupuku. Löytyi se. Kummallista tämä elämä täällä.

Yksin ja yhdessä

Huomisaamuna pääsen hakemaan Pepen ja Irene lentokentältä. Ne muutamat yksinäiset viikot ennen lomaa ja tämä viikko loman jälkeen ovat muistuttaneet miten tärkeä perhe on täällä ulkomailla asustellessa. On toki perhe maailman tärkein asia Suomessakin, mutta omissa tutuissa sosiaalisissa ympyröissä, ympäristössä jossa on helppo harrastaa ja liikkua yksinkin ja on ystäviä joita tavata, yksin oleilu on erilaista. Ehdottomasti en pystyisi tai ainakaan haluaisi olemaan yksin tällaisella reissulla pysyvästi, ainakaan tässä elämänvaiheessa. Hatun nosto kaikille niille sitkeille sieluille jotka siihen pystyvät.

Periaatteessa toki yksin ollessa on vapaa muiden asettamista aikatauluista ja velvollisuuksista. Voi olla töissä myöhään ilman että kukaan kaipaa... hmm, ei välttämättä positiivinen asia. Työnarkomania ja uupuminen uhkaa täällä helposti, etenkin kun oma näkemys siitä milloin joku on "valmis" tai riittävän hyvä ei aina ole ihan samanlainen kuin kollegoilla. Olen päätynyt hälyttävän usein viime aikoina tekemään loppuun jonkun toisen hommia.

Voi harrastaa ja liikkua miten haluaa. Periaatteessa. Olen käynyt lenkillä ja salillakin joo. Helposti vaan käy niin että kun pimeällä on kurja lähteä yksin ajelemaan, se liikkuminen tapahtuu kotona juoksumatolla, mitä voi ihan yhtä helposti tehdä silloin kun perhe on kotona. Pahimmassa tapauksessa kotona liikkuminen on vaan sitä kaasulämmittimen taluttamista. Kohta alan jutella sille, me ollaan jo melkein kavereita.

- No niin, rullaillaanpas ruokapöydän ääreen.
- niik-niik-niik-niik
* *
- Sitten mennään katsomaan telkkaria.
- niik-niik-niik-niik
* *
- Aika mennä nukkumaan. Hyvää yötä! Kerronko makuuhuoneen lämppärille terkkuja?

Huolestun sitten kun se alkaa vastata muullakin kuin kitisevillä pyörillä. Vielä se ei ole onneksi kommentoinut tv-ohjelmia.

Tervetuloa kotiin, rakkaat!

Suomiloma

Suomi-loma minun osaltani tuli ja meni, Pepe ja Irene ovat vielä muutaman päivän Suomessa.
Kuten odottaa saattoi, kolme viikkoa huiskahti ohi silmänräpäyksessä ja ollenkaan kaikkia ihmisiä ei ehditty nähdä joita piti.

Perinteisiä ja kivoja Suomen kesään kuuluvia asioita tehtiin kuitenkin.

Poimittiin metsämansikoita.


Oltiin mökillä. Oma mökki on maailman paras paikka! Tällä kertaa vaan sielläkin oltiin aika lyhyen aikaa kun muuallekin piti ehtiä.


Nautittiin kauniista kesäilloista mökin laiturilla.


Vähän harmaampikin keli tuntui ihan mukavalta. Saimaa on hieno kelillä kuin kelillä.


Käytettiin perinteisiä mökkiasusteita. Mökillä kuuluu pitää hassuja hattuja ja jonkun toisen mökille jättämiä liian isoja kumppareita!


Mökkimuotikisan voitti kuitenkin tällä kertaa suvereenisti Pepe. Huomaa asiaankuuluva huru-ukko-ilme!


Pepe teki puuhommia. Taustalla Papan Irenelle rakentama leikkimökki. Arvannette että Muumit olivat rakennusaikaan kova juttu.


Ihasteltiin suomalaista metsä- ja järvimaisemaa. Tällaista ihanaa ja avaraa mäntymetsää oli oikein ikävä. Metsän tuoksu oli ihan huippuihana pitkän tauon jälkeen. Suomessa tuoksuu hyvältä!


Käytiin kurkkaamassa mitä kotitalolle kuuluu. Kiitos Ilonalle ja Pihlalle, saatiin viettää omassa kodissa pieni pätkä lomasta. Etenkin Irene arvosti sitä kovasti.


Saunottiin eri paikoissa. Kuvassa kelluva sauna joka vieraili Timon 40-v synttäreillä.


Lisäksi käytiin tanssimassa, palloiltiin Jyväskylässä ja Lahdessa, lenkkeiltiin Suomen kesässä hiekkateillä ja kaupungin kaduilla, kyläiltiin ja oltiin vaan. Jäätelöä ja makkaraa, mansikoita, herneitä, lohta ja ruisleipää nautittiin sopivasti eli aika paljon.

Kiitos kaikille joiden vieraanvaraisuudesta saimme nauttia, ja paljon haleja niillekin joiden kanssa ei onnistuttu tällä kertaa törmäämään.

Ah ja voih, taas tuli Suomeen ikävä! Terveisiä teille kaikille rakkaat ystävät!

Ei meillä lasketa

Päiviä nääs. Mutta tämän päivän jälkeen enää kolme työpäivää.

Viikonloppu meni mukavasti Artfestissa. Loppusaldo oli yksi konsertti, yksi stand-up koomikko ja neljä näytelmää sekä yksi luento ja muutamia taidenäyttelyitä. Nyt on pää kipeä ja jalat pyörällä... eiku...

Ostin jopa yhden pikkupienen taulun. Ihan pienen vaan, ihan totta, kyllä se mahtuu meidän Suomen kotiinkin sitten.

Nyt sitten pää edellä töiden kimppuun jotta saa rästit pois ennen Suomeen lähtöä. Kone lähtee torstai-iltana. Jee!

Artfest

Terveisiä Etelä-Afrikan kaakkoisosasta, Eastern Cape -osavaltion Grahamstownista. Kokousten lisäksi pääsen tällä kertaa myös tutustumaan paikallistapahtumiin, täällä on nyt meneillään maan suurin ja vanhin taidefestivaali.

Ehdin jo käydä katsomassa yhden esityksen: Stilted oli mainio esitys jossa yhdistyi hyvin fyysinen teatteri, puujaloilla kävely ja akrobatia, tanssi sekä ihan vakavaakin puhetta. Sekä nauratti että ajattelutti.

Ohjaaja on Andrew Buckland. Irenen opettaja Michelle valisti minua jo etukäteen, että jos tarjolla on MITÄÄN jossa Andrew Buckland on jotenkin mukana niin se on nähtävä. Oikeassa oli.

Huomenna menen katsomaan näytelmän Swimming lesson jonka on myös ohjannut Andrew Buckland, mutta esittäjänä on eri teatteriryhmä. Tänään illalla ohjelmassa vielä yksi luento ja yksi näytelmä, sekä yksi kitarakonsertti jos täkäläinen tuttu sai sinne liput.

Aina tämä yksin kotona käkkimisen voittaa.

Kylmäkkö raportoi.

Meillä on nyt 14 astetta lämmintä sisällä. On kuin kylmiössä asuisi, mutta kaikessa on toki puolensa.

Etuja:
Pöydälle unohtunut salaatti säilyy ihan hyvin seuraavaan aamuun.
Leikkokukat kukoistavat viikkotolkulla.
Ruokakomerossa olevat juomat ovat ihan mukavan viileitä.
Illalla tulee mentyä ajoissa sänkyyn peiton alle.
Vieraiden ulkovaatteita ei tarvitse laittaa naulakkoon, kaikki ovat ihan mielellään takki päällä.

"Haasteita":
Paleltaa.
Pyörillä oleva kaasulämmitin kulkee mukana kuin rollaattori, kahta metriä kauemmas ei siitä viitsi mennä.
Sängystä nouseminen aamuisin ei ole kivaa.
Paleltaa.

Tähän päättyy raporttimme kylmiöstä.

Eilisen jälkeen mieleen tulleita kieli- ja kulttuurielämyksiä:
Kun tilaa cappucinon, tarjoilija kysyy: "with foam?" Ööö... joo? Eikös se ole niin kuin se juttu? Nyttemmin olen ymmärtänyt, että se toinen vaihtoehto ei siis ole ilman maitovaahtoa, vaan kermavaahdon kanssa.

Paikallisia ruokia joihin paikallinen (buuri)väestö suhtautuu suurella vakavuudella:

Boerewors eli buurimakkara. Kuulemma ei saa kysyä onko se tehty oikeista buureista... Kaikilla on "salainen" tieto mistä pienestä lihakaupasta saa juuri oikeanlaista boereworsia. Täällä on nimittäin ihan oikeita lihakauppoja, leipäkauppoja ja kalakauppojakin Sparien lisäksi.

Biltong eli kuivaliha. Eri yrteillä ja mausteilla, naudasta, springbokista, kudusta, ties mistä. Suurissa ostoskeskuksissa on timanttikauppojen vieressä biltong-kauppoja, ja kauppa käy.

Kuulumisia ja kieltä

Kesäkuu on mennyt suhisten. Irene lensi Suomeen kesäkuun alkupäivinä, sitten oli töissä meidän järjestämämme kolmipäiväinen konferenssi, sitten toivuttiin ja sitten Pepe lähti Suomeen.

Nyt minä kimpoilen yksin pimeässä ja kylmässä talossamme. Ympäristönäkökulman ja yleisluterilainen etiikkahan sanovat ettei yhdelle hengelle kannata valtavaa taloa lämmittää, joten villaa ylle vaan ja yhdeksältä illalla voikin jo mennä sänkyyn lukemaan kun ei muutakaan tekemistä ole. Tuleepa ainakin kunnon yöunet nukuttua.

Pretoriassa 90% kaikesta julkisesta aktiviteetista loppuu kun tulee pimeää, tähän aikaan vuodesta siis 17:30. Ruokakaupassa voi käydä ja ravintolaan tai kuntosalille voi mennä, ja kai elokuviinkin, mutta siinäpä se. Monet ihmiset välttävät pimeällä ajamista joten kuudelta ollaankin sitten kaikki kotona telkkaa katsomassa. Tylsää...

Netissä voikin sitten surffailla paremman puutteessa, silloin kun se sattuu toimimaan. Botswanassa asuva Savu kirjoittelee blogissaan http://nytku.blogspot.com/2009/06/kielipelia.html tutunkuuloisista jutuista, tässä jutussa oli monia samoja kielijuttuja kuin täälläkin. Savun innoittamana siis otteita Etelä-Afrikan englannista siten kun minä olen sen kokenut:

now = nyt tai ainakin ihan pienen hetken päästä
nownow = ihan just, hetimiten
just now = kohta
soon = ei nyt, myöhemmin (ehkä)
Tämän kokonaisuuden hahmottamiseen on mennyt aikaa. Oma angsti vähenee merkittävästi kun ymmärtää että useimmat näistä ilmaisuista eivät sisällä minkäänlaista sitoutumista mihinkään tiettyyn aikaan, ainoa selvä asia on se, että mistä ikinä puhutaankin se ei tapahdu NYT.
Lisäys: yhden guest house -majoitusliikkeen täti kertoi hihitelleen ihmetelleensä miksi heillä majoittunut vaihto-opiskelijajoukko oli aina hirveällä kiireellä takit päällä porstuassa odottamassa puolen tunnin - tunnin päästä lopulta saapunutta kuljetusta. Johtui tietysti siitä että heille oli soitettu ja kerrottu että auto tulee hakemaan JUST NOW...

robots = liikennevalot
"Red robot" on siis punainen (liikenne)valo eikä punainen robotti. Ajo-ohjeissa oli aluksi hämmentävää kun käskivät kääntymään "toisesta robotista oikealle". Häh?

Eish! = Hitsi! Huh! Noku!
- Koskas se olisi valmis? - Eish, kun on niin kiire...

shame = voooooi (lausutaan myös yleensä pitkänä sheeeeeeim)
"Shame" on yleispätevä osallistuva tai osaaottava vastaus. Toimii yhtä hyvin silloin kun toisella on flunssa, kuin vaikkapa "Shame, miten söpö vauva!"

howzit = kuis kulkee
"Yes, howzit?" -"No, good!" Kukaan paikallinen ei osaa selittää mitä ne "yes" ja "no" tuossa tarkoittaa.

Izit? = Niinkö? Onko? Oletteko? Ihanko totta?
Kieliopillisesti hassulta tuntui aluksi esim. yhdistelmät
"I'm not feeling well." -"Izit?"
"They are coming tomorrow" -"Izit?"
..ei siis tarvitse murehtia mistään persoonataivutuksista.

sharpsharp = just just, hyvä hyvä
skorro skorro = romu romu = juuri ja juuri kasassa pysyvä auto
eina! = auts
hundred percent! = tismalleen!
yebo = jep

Esimerkiksi "eina" ja "eish" ovat aikaisemmin olleet lähinnä ei-valkoisen väestön kielessä, mutta yleistyneet nykyään laajemman joukon käyttöön. Saapi nähdä millaista kieltä sitä puhuu kun täältä tulee.