lauantai 5. heinäkuuta 2008

Hyvää viikonloppua!

Viides päiväni reissussa alkamassa. Tuntuu kuin olisin ollut täällä jo useita viikkoja, niin paljon uutta tietoa ja uusia ihmisiä tullut eteen. Uusi kotiseutu tuntuu hyvältä, ihmiset ovat ystävällisiä ja avuliaita, ja turvallisuuskysymyksistä huolimatta tuntuu siltä että täällä voi elää hyvää elämää.

Kohta pitää alkaa ottaa itsenäisiä ensiaskeleita, ryhtyä ajamaan autoa ja opettelemaan reittejä työpaikalle, ruokakauppaan, ostoskeskukseen... kyllä tämä tästä.

Aamulla aikaisin oli kahdeksan astetta lämmintä, mutta aurinkoinen päivä on tästäkin tulossa ja luultavasti noin 20 asteessa ollaan päivällä. Eilen kokouksessa ihmisillä oli villakaulahuiveja ja yhdellä jopa myssy päässä kun on niin kylmä talvi. Iltapäivällä minä taas tein töitä terassilla auringossa ja nautin lämmöstä.


keskiviikko 2. heinäkuuta 2008

Hajanaisia huomioita

Pakko kirjoittaa hetimiten joitain mielenkiintoisia yksityiskohtia, kun myöhemmin niitä ei enää huomaa ihmetellä...

Täällä on yksitoista virallista kieltä, ja esimerkiksi tv-ohjelmissa saatetaan puhua sekaisin useampaa. Nyt tv:ssä olevassa rugby-ohjelmassa (joo, en varsinaisesti seuraa) keskustellaan jonkun joukkueen strategiasta siten, että yksi keskustelijoista puhuu afrikaansia ja loput englantia. Kukaan ei siis tulkkaa mitään millekään kielelle, vaan keskustelu jatkuu yhtä sujuvasti kuin samalla kielellä sujuisi.

Saippuaoopperassa henkilöt käyttäytyvät kielellisesti siten kuin oikeassakin elämässä: puhuvat eri henkilöiden kanssa eri kieliä. Ainakin kolmea eri kieltä, en vielä tunnista afrikkalaisia kieliä niin että tietäisin mikä on mitä. Koko hoistinki tekstitetään englanniksi, myös ne kohdat joissa puhutaan englantia. Sinänsä ihan hyvä, joidenkin roolihenkilöiden aksentti on niin voimakas että en heti erottanut milloin puhuttiin englantia.

Ravintolaan saa tuoda omat viinit, myös niihin joissa on alkoholioikeudet. Tarjoilijat avaavat ja tarjoilevat viinit, mutta ravintola saa laskuttaa tästä palvelusta "korkkausmaksua". Hienot ravintolat joissa on hyvät viinilistat nyrpistävät ymmärrettävästi hieman tälle, mutta eivät voi sitä kieltää.

Pikapuurosekoituksia on kaupassa kuten Suomessakin, mutta täällä niiden kuuluu olla "creamy", eli sekaan on sotkettu kahvikermajauheen tapaista sössöä. Luomuna löytyy kyllä pelkkää kauraakin. Hedelmä- ja vihanneshyllyt ovat aivan uskomattomia vaikka on talvi. Nam.

Minulla on kulkukortti, olen siis olemassa!

Vastaus eilisen kysymykseen: kyllä, sisäkkö avaa vuoteen. Ja jättää suklaakarkin tyynylle. Luultavasti hilkka päässään mutta en nähnyt kun olin illallisella. Tässä "hotellissa" on seitsemän huonetta, viime yönä meitä oli kolme vierasta. Palvelu on siis yksilöllistä ja hyvää joskin vähän hössöttävää. Vähän kuin olisi aika touhukkaan tädin luona kylässä.

Tänään kävin katsomassa asuntoja yhden välittäjän kanssa, toinen on vuorossa perjantaina. Välittäjä oli silmämääräisesti arvioituna noin 75-vuotias saksalaisrouva, joka on asunut täällä 40 vuotta. Auto on ilmeisesti ollut hänellä valtaosan tästä ajasta käytössä... ja niin me mentiin töyssyhidasteiden yli niin että nuttura vaan tärisi. Kuulemma hän ryhtyi asunnonvälittäjäksi kun eläkkeellä oli niin tylsää. Neljästä talosta yksi oli hirveä, kaksi ihan kivaa ja yksi aivan ihana. Miedosti rakastuin siihen taloon... nyt vaan pitää pitää pää kylmänä ja varmistaa että kaikki yksityiskohdat on ok ennen kuin päättää mitään. H. lähetystöstä oli onneksi mukana ja kyseli kaikki ne kysymykset sähköaidoista ja hälytysjärjestelmistä joita minä en vielä älyä kysyä. Uima-allas oli kaikissa.

Iltapäivällä kävin tulevassa työpaikassani. Sain kulkukortin ja työpöydän, olen siis virallisesti olemassa. Toimistoalueelle mennään valvotun portin läpi ja joka paikassa pitää näyttää kulkulupaa tai täyttää vierailijakortti ja näyttää passi.

Työpaikan respan pöydällä oli kaksi valtavaa munakennoa, varmaan noin 50 kananmunaa. Kuulemma mahdollisesti joku on käynyt kaupittelemassa munia ja herra vastaanottovirkailija on päättänyt ostaa muutaman kotiinsa. Mitenhän munakauppias on päässyt tälle huippuvartioidulle alueelle? Vai lieneekö jollain ICT-asiantuntijalla sivubisnes?

tiistai 1. heinäkuuta 2008

Ensikosketus



Ei-niin-mukavan yölennon ja passitarkastusjonon jälkeen oli kiva päästä perille ja kohdata hymyilevä tilaustaksin kuljettaja tervetuloa-kyltin kanssa. Ihmiset tosiaan hymyilevät täällä, aidosti ja leveästi. Olen tavannut tänään jo kolme autonkuljettajaa (koska en vielä uskaltanut väsyneenä alkaa opetella vasemmanpuoleista liikennettä) ja kaikkien kanssa syntyi hyväntuulista juttua.

Sää on kaunis, yhtä aikaa lämmin ja viileä, vähän kuin Suomessa toukokuun lämpiminä päivinä.

Majatalo on viehättävä ja puutarha kaunis.
Jotenkin täällä tulee USA:n etelävaltioiden kaupungit mieleen... samalla tavalla viehättävää mutta paikoittain nuhjuista.
Prosessit eivät ole mitenkään viimeisen päälle trimmattuja, mutta
ihmisiltä löytyy kyllä yritystä ja palveluhenkeä, ja tosiaan se valloittava hymy pelastaa jo paljon.
Huoneessani on sängyllä niin paljon tyynyjä (kymmenen!) että en tiedä mitä niiden kanssa pitää tehdä kun käy nukkumaan. Ehkä sisäkkö käy "avaamassa" vuoteen?
Kohta illalliselle suomalaiskollegan kanssa. Ihanaa, kun on joku paikallistuntemusta omaava huolehtimassa.
Huomenna ja loppuviikosta sitten vuorossa asuntojen etsimistä ja työympäristöön tutustumista.

sunnuntai 29. kesäkuuta 2008

Lento lähtee!

Huomenna alkaa tutustumismatka, menen yksin kolmeksi viikoksi. Jospa sillä reissulla löytyisi asuntokin, olisi sitten heinäkuun lopussa kivempi muuttaa kun vähän tietäisi minne mennä. Jotenkin ei meinaa osata edes vaatteita pakata. Lähetystön väki onneksi on jakanut tietoa ja neuvoja, mutta silti hankalaa hahmottaa esimerkiksi millaista paikallinen työpukeutuminen on.

Kuulemma yöt ovat kylmiä mutta päivällä on lämmintä... päivällä tarkenee jakku päällä, mutta aamulla pitäisi olla jotain muutakin. Huivi? En oikein ole huivi-ihmisiä. Mutta pian se selviää.

Melko toissijaistahan tämä vaatteiden pohtiminen on, mutta on niin reikäpäinen olo että pelkään unohtavani jotain perustavaa... niin kuin vaikka pikkarit. Kaikkea tietysti saa mutta ei ihan ensimmäiseksi viitsisi lähteä hankkimaan.

Jännittää! Mutta ylihuomenna olen jo viisaampi sen suhteen millaista on Pretoriassa.

perjantai 27. kesäkuuta 2008

Haikeutta ilmassa.

Paperityöt on nyt (kai) suurimmaksi osaksi tehty, tai ainakin runsaasti paperia kiikutettu ja lähetetty lähetystöön. Nyt vaan sit toivotaan että ne sieltä prosessoituisivat viisumeiksi.

Keskiviikkona kävin tanssimassa, oli vähän sellainen "viimeistä kertaa" fiilis ja vähän haikeana juteltiin ja halailtiinkin monen tanssikaverin kanssa. Jospa kuitenkin vielä heinäkuun lopun Suomi-käynnillä ehtisi jonnekin jäähyväistansseja tanssimaan.

Tyttären kanssa kiukutellaan muuttolaatikoiden keskellä, jännittää varmaan molempia ja tietysti myös muuttotavaran kanssa puljaus on tylsää, etenkin kun pitäisi osata luopua tavarasta eikä vaan hamsteroida kaikkea jonnekin talteen. Pakko ottaa hommista välillä taukoa ja pelata vaikka yksi sammakkopeli ja syödä välipalaa.

Skype on ihana keksintö! Olen yllyttänyt muutaman koesoiton jälkeen suunnilleen kaikkia vastaantulevia asentamaan sen, jotta olisi sitten helppo jutustella. Haloo kaikki tutut joilla se jo on: ottakaa yhteyttä!

sunnuntai 22. kesäkuuta 2008

Rojua ja rompetta

Miten voi olla yhdellä kolmihenkisellä perheellä niin paljon tavaraa? Olemme aloittaneet tavaroiden lajittelun: mukaan, varastoon tai kierrätykseen. Ajattelin aloittaa kevyesti, CD-levyistä... no, onhan niitä tanssinopettajaperheessä ehkä enemmän kuin keskimäärin, mutta en silti ole tajunnut että niitä on näin paljon. Eikä niistä voi luopua, ei ollenkaan! Mitä me muuten sitten tehdään kun koti-ikävä iskee jos ei ole edes omaa musiikkia mukana?

Pelkään jo seuraavaa vaihetta eli kirjojen läpikäyntiä. Minä olen niitä ihmisiä joille kirjat ovat ystäviä, muistoja tietyistä elämänvaiheista, stressileluja ja pääntyhjentäjiä. Kirjoja on mukavaa lukea uudelleen ja löytää niistä uusia asioita ja ilahtua vanhojen tuttujen tapaamisista: ai niin, tuokin henkilö tässä kirjassa, enpä muistanutkaan. Miten voisin muka lähteä suureen maailmaan ilman kirjojani?