Kiireiseen loppuvuoteemme mahtui Irenen koulun näytelmäprojekti, Vuokon sekä Antin ja Annelin vierailut, työkiireitä sekä valmistautumista vuodenvaihteen ulkomaanmatkoihin. Irene oli joulun Suomessa ja Pepe ja Kristiina Argentiinassa, Buenos Airesissa.
Kotiin on reissuilta palattu ja Mummi ja Pappa ovat liittyneet joukkoon.
Valokuvia ja muuta tulossa pikku hiljaa...
torstaina 7. tammikuuta 2010
tiistaina 3. marraskuuta 2009
Kapissa lomailemassa
Kävimme Irenen syyslomaviikolla lomailemassa Kapkaupungissa. Kerrankin oli minullakin ihan oikeasti lomapäiviä ettei tarvinnut tehdä seassa töitä.
Majailimme Oceanassa ja olimme siihen oikein tyytyväisiä. Kohtuuhintainen, lähellä rantaa ja ravintoloita, siisti ja kiva. Uima-altaat olivat aika kylmiä mutta sisulla uitiin silti.
Scratch Patch oli hauska paikka, "Aladinin luola" täynnä hiottuja puolijalokivia joista sai etsiä hienoimmat mukaan - toki maksua vastaan. Aika pussillinen tuli mukaan, ja todettiin että Mummi tykkäisi tästä paikasta myös.
Ajeltiin pitkin Kapin niemimaata, hienoja maisemia vaikka olikin pilvistä. Ylläoleva on Boulders Beach jossa asuu myös pingviinejä.
Afrikanpingviinit ovat pieniä hassun näköisiä tyyppejä, alle puolimetrisiä. Luonnollisesti eivät kamalasti pelänneet ihmisiä, mutta oli meidät kuitenkin erilaisilla rakennelmilla erotettu toisistamme. Ihmiset kävelivät korotetuilla "laitureilla" alueen halki ja pingut puuhasivat omiaan.
Pohdimme Irenen kanssa että miten ne saa opetettua pingviineille numerot jotta ne erottaa noista ruukkukodeista omansa? Ja että onko siellä iltamyöhällä pinguilla kinaa: "TÄMÄ on numero 87, SINÄ asut numerossa 97!"
Boulder tarkoittaa isoa kivenlohkaretta.
Pöytävuorellakin käytiin, mutta osuimme sinne pilvisenä hetkenä. Vaikka näköalaa kaupunkiin ei ollutkaan, silti käynti oli mielenkiintoinen ja tunnelma unenomainen.
Pilvet roikkuivat vuorien päällä muuallakin.
Kuva otettu Chapman's Peakin näköalatasanteelta. Näköalatie oli osittain suljettu, mutta eteläpuolelta pääsi ajamaan näköalatasanteelle.
Matalalla olevat pilvet tekivät satumetsiä muuallekin reittimme varrelle.
Matkan kruunasi lounas Wembley Road Housessa Athlonen lähiössä, loistavaa paikallista currya ja muuta ruokaa. Nurkan takana olevasta konditoriasta sai hakea jälkkärin. Ei varsinaisesti johtavia turistikohteita mutta suosittelemme ehdottomasti. Paikasta löytyi jopa puutarha jossa oli pöytiä ja tuoleja. Alueella 40 vuotta asunut paikallisoppaammekaan ei tiennyt puutarhan olemassa olosta.
Käytiin toki myös Robben Islandilla, Two Oceans Aquariumissa sekä ajelemassa ja palloilemassa pitkin kaupunkia ja niemimaata. Oli kivaa!
Majailimme Oceanassa ja olimme siihen oikein tyytyväisiä. Kohtuuhintainen, lähellä rantaa ja ravintoloita, siisti ja kiva. Uima-altaat olivat aika kylmiä mutta sisulla uitiin silti.
Scratch Patch oli hauska paikka, "Aladinin luola" täynnä hiottuja puolijalokivia joista sai etsiä hienoimmat mukaan - toki maksua vastaan. Aika pussillinen tuli mukaan, ja todettiin että Mummi tykkäisi tästä paikasta myös.
Ajeltiin pitkin Kapin niemimaata, hienoja maisemia vaikka olikin pilvistä. Ylläoleva on Boulders Beach jossa asuu myös pingviinejä.
Afrikanpingviinit ovat pieniä hassun näköisiä tyyppejä, alle puolimetrisiä. Luonnollisesti eivät kamalasti pelänneet ihmisiä, mutta oli meidät kuitenkin erilaisilla rakennelmilla erotettu toisistamme. Ihmiset kävelivät korotetuilla "laitureilla" alueen halki ja pingut puuhasivat omiaan.
Pohdimme Irenen kanssa että miten ne saa opetettua pingviineille numerot jotta ne erottaa noista ruukkukodeista omansa? Ja että onko siellä iltamyöhällä pinguilla kinaa: "TÄMÄ on numero 87, SINÄ asut numerossa 97!"
Boulder tarkoittaa isoa kivenlohkaretta.
Pöytävuorellakin käytiin, mutta osuimme sinne pilvisenä hetkenä. Vaikka näköalaa kaupunkiin ei ollutkaan, silti käynti oli mielenkiintoinen ja tunnelma unenomainen.
Pilvet roikkuivat vuorien päällä muuallakin.
Kuva otettu Chapman's Peakin näköalatasanteelta. Näköalatie oli osittain suljettu, mutta eteläpuolelta pääsi ajamaan näköalatasanteelle.
Matalalla olevat pilvet tekivät satumetsiä muuallekin reittimme varrelle.
Matkan kruunasi lounas Wembley Road Housessa Athlonen lähiössä, loistavaa paikallista currya ja muuta ruokaa. Nurkan takana olevasta konditoriasta sai hakea jälkkärin. Ei varsinaisesti johtavia turistikohteita mutta suosittelemme ehdottomasti. Paikasta löytyi jopa puutarha jossa oli pöytiä ja tuoleja. Alueella 40 vuotta asunut paikallisoppaammekaan ei tiennyt puutarhan olemassa olosta.Käytiin toki myös Robben Islandilla, Two Oceans Aquariumissa sekä ajelemassa ja palloilemassa pitkin kaupunkia ja niemimaata. Oli kivaa!
sunnuntaina 18. lokakuuta 2009
Mukava päivä
Saimme vieraat innostumaan juoksutapahtumista ja päätimme lähteä kaikki kokemaan suuren urheilujuhlan tuntua lauantaiaamun juoksuun. Pepen kanssa lähdimme kympille joka alkoi kello 6, muu joukkue valitsi 5 km Fun Run -juoksun joka alkoi "vasta" kello 7. Ylösnousu siis 04:15 meidän joukkueelle, matkalla otettiin työkaveri Laurens kyytiin.
Juoksun lähtö ja "kisakeskus" oli tällä kertaa ison ostoskeskuksen parkkipaikka. Hyvä valinta, parkkipaikkoja riitti ja kun juoksut ovat täällä niin aikaisin, kaikki on kello 9 jo ohi, ja piha tyhjenee lauantaiostoksille tulevia varten. Emme taaskaan olleet ilmoittautuneet etukäteen, joten ensin piti jonottaa numerolaput, R 30/henki (3 euroa) kympille sekä väliaikaiset lisenssit, R 20/henki. Ensi vuodeksi liitymme johonkin juoksukerhoon ja ostamme vuosilisenssin.
Jonoissa nähtiin myös Teemu ja Katriina, jotka olivat reippaina menossa 21 km juoksuun. Teemu on päättänyt mennä Comrades-juoksuun ensi vuonna, 89 km. Urheiluvälinevalmistajat hoi! Tässäpä oiva sponsorointikohde.
10 ja 21 km juoksut alkoivat yhtä aikaa ja samalla reitillä, jossain kohtaa puolimaratonlaiset sitten erkanivat omalle reitilleen. 6:30 tuli kännykkään viesti 5 km joukkueelta. "Täällä ollaan, maksut maksettu, ilmassa suuren urheilujuhlan tuntua!" Kuten tavallista juoksimme kaikki omaan tahtiimme eli lähdön ja maalin välillä ei juuri nähdä. Juoksu tuntui taas alkuun aika vaikealta mutta helpottui loppua kohden. Kun olin itse lönkötellyt 3 km, ohitseni pyyhkäisi puolimaratonin kärki jotka siis olivat samassa ajassa juosseet jonkun matkaa yli 10 km. Hirvittävän nopeita tyyppejä näin harrastajajuoksijan näkökulmasta.
Toinen juoksun "ei-niin-kohokohta" oli yhdessä ylämäessä, jossa ohitseni juoksi nainen joka työnsi samalla lastenrattaita ja vieläpä LAULOI lapselleen samalla. Diskattava tuollaiset! Grr. Juttelin myös eteläafrikkalaisen kävelijän kanssa jonka etunimi oli Helge, ja sukujuuret kuulemma Puolasta ja Norjasta. Monilla juoksijoilla on paitaan brodeerattu oma nimi, ja niistä irtoaa jutunjuurta.
Maalissa odottelivat Pepe ja Laurens, jälkimmäinen oli tyytyväinen alitettuaan ensimmäistä kertaa tunnin rajan kympillä. Mentiin aamukahville odottelemaan viitosen juoksijoita jotka pian tulivatkin. Kaikki olivat tyytyväisiä suorituksiinsa, Irene taivalsi 5 km Minnan kanssa jota kuulemma piti välillä vähän odotella... 48 minuuttia meni heiltä matkaan, Tomi ja Pete olivat nopeampia.
Aamiaisen jälkeen kotiin suihkuun, jonka jälkeen äiskät lähtivät Johannesburgiin galleriakäynnille ja vähän shoppailemaan. Oli aivan luokattoman kivaa! Suomalaisten tyttökavereiden kanssa lonnimista täällä aina kaipaan. Varsinaisesti matkan tarkoitus oli noutaa kehystettynä galleriasta muutaman viikon takainen hankinta, mutta toki siinä samalla piti vähän pyöriä putiikeissa ja käydä lounaalla. Sillä välin miehet ja nuoriso kävivät urheilukaupassa ostamassa Tomillekin street surfer -skeittilaudan sekä vähän urheiluvaatteita. Tyytyväisiä olivat hekin iltapäiväänsä.
Illalla grillailtiin, juoksukaverimme Laurens vaimoineen sekä Irenen opettaja Michelle liittyivät seuraan. Kivaa että ystäväpiiriin on tullut paikallisiakin, näiden ihmisten kanssa on aina mukavaa. Istuttiin pihalla, ukkonen jyrisi välillä, syötiin, juotiin ja naurettiin. Meni myöhään, oli kivaa.
Seuraavaksi kuvia jos nettiyhteys suo.
Juoksun lähtö ja "kisakeskus" oli tällä kertaa ison ostoskeskuksen parkkipaikka. Hyvä valinta, parkkipaikkoja riitti ja kun juoksut ovat täällä niin aikaisin, kaikki on kello 9 jo ohi, ja piha tyhjenee lauantaiostoksille tulevia varten. Emme taaskaan olleet ilmoittautuneet etukäteen, joten ensin piti jonottaa numerolaput, R 30/henki (3 euroa) kympille sekä väliaikaiset lisenssit, R 20/henki. Ensi vuodeksi liitymme johonkin juoksukerhoon ja ostamme vuosilisenssin.
Jonoissa nähtiin myös Teemu ja Katriina, jotka olivat reippaina menossa 21 km juoksuun. Teemu on päättänyt mennä Comrades-juoksuun ensi vuonna, 89 km. Urheiluvälinevalmistajat hoi! Tässäpä oiva sponsorointikohde.
10 ja 21 km juoksut alkoivat yhtä aikaa ja samalla reitillä, jossain kohtaa puolimaratonlaiset sitten erkanivat omalle reitilleen. 6:30 tuli kännykkään viesti 5 km joukkueelta. "Täällä ollaan, maksut maksettu, ilmassa suuren urheilujuhlan tuntua!" Kuten tavallista juoksimme kaikki omaan tahtiimme eli lähdön ja maalin välillä ei juuri nähdä. Juoksu tuntui taas alkuun aika vaikealta mutta helpottui loppua kohden. Kun olin itse lönkötellyt 3 km, ohitseni pyyhkäisi puolimaratonin kärki jotka siis olivat samassa ajassa juosseet jonkun matkaa yli 10 km. Hirvittävän nopeita tyyppejä näin harrastajajuoksijan näkökulmasta.
Toinen juoksun "ei-niin-kohokohta" oli yhdessä ylämäessä, jossa ohitseni juoksi nainen joka työnsi samalla lastenrattaita ja vieläpä LAULOI lapselleen samalla. Diskattava tuollaiset! Grr. Juttelin myös eteläafrikkalaisen kävelijän kanssa jonka etunimi oli Helge, ja sukujuuret kuulemma Puolasta ja Norjasta. Monilla juoksijoilla on paitaan brodeerattu oma nimi, ja niistä irtoaa jutunjuurta.
Maalissa odottelivat Pepe ja Laurens, jälkimmäinen oli tyytyväinen alitettuaan ensimmäistä kertaa tunnin rajan kympillä. Mentiin aamukahville odottelemaan viitosen juoksijoita jotka pian tulivatkin. Kaikki olivat tyytyväisiä suorituksiinsa, Irene taivalsi 5 km Minnan kanssa jota kuulemma piti välillä vähän odotella... 48 minuuttia meni heiltä matkaan, Tomi ja Pete olivat nopeampia.
Aamiaisen jälkeen kotiin suihkuun, jonka jälkeen äiskät lähtivät Johannesburgiin galleriakäynnille ja vähän shoppailemaan. Oli aivan luokattoman kivaa! Suomalaisten tyttökavereiden kanssa lonnimista täällä aina kaipaan. Varsinaisesti matkan tarkoitus oli noutaa kehystettynä galleriasta muutaman viikon takainen hankinta, mutta toki siinä samalla piti vähän pyöriä putiikeissa ja käydä lounaalla. Sillä välin miehet ja nuoriso kävivät urheilukaupassa ostamassa Tomillekin street surfer -skeittilaudan sekä vähän urheiluvaatteita. Tyytyväisiä olivat hekin iltapäiväänsä.
Illalla grillailtiin, juoksukaverimme Laurens vaimoineen sekä Irenen opettaja Michelle liittyivät seuraan. Kivaa että ystäväpiiriin on tullut paikallisiakin, näiden ihmisten kanssa on aina mukavaa. Istuttiin pihalla, ukkonen jyrisi välillä, syötiin, juotiin ja naurettiin. Meni myöhään, oli kivaa.
Seuraavaksi kuvia jos nettiyhteys suo.
perjantaina 16. lokakuuta 2009
The National Slow Internet Month
Täällä on kaikenlaisia teemakuukausia, -viikkoja ja -päiviä. On naisten kuukausi, nuorten kuukausi, näköviikkoa, kuuloviikkoa, AIDS-kuukautta, rintasyöpäpäiviä, kaikenlaisia hyviä teemoja.
Näitä toisia teemaviikkoja ja -kuukausia on myös, mutta niitä ei vaan julkisteta. Kansallinen hitaan internetin kuukausi (tai pari) on juhlistanut Etelä-Afrikkaan meriteitse saapunutta suurta yhteyskaapelia, joka tulee kuulemma mullistamaan yhteydet sekä nopeuden että hinnan osalta. Joskus. Käytännössä sekä kännykkäyhteydet että nettiyhteydet ovat olleet tavallistakin heikompia jo pari kuukautta.
Transfer stopped (err = 502).
Siirretään dataa osoitteesta...
Sivusto www......com ei vastaa, tarkista että tietokoneesi on kytketty internettiin.
Yhteyttä ei voida luoda.
Palvelin .... vastaa liian hitaasti, aikakatkaisu.
Grrr.
Muita viime aikojen teemoja ovat olleet
- Toimimattoman jätehuollon viikot
- Vesi- ja sähkölaitoksen lottolaskutuksen viikot, tarkista oma voittosi laskusta!
- Liikennevalot pois päältä ruuhka-aikoihin -teemakuukausi
- Julkisen liikenteen "Ajetaan kuin mielipuolet ja tööttäillään päälle"-vuosi
- Kaikkien autoilijoiden "En näytä vilkkua ikinä" -asennekasvatusvuosikymmen
Henkilökohtainen suosikkini on kuitenkin työyhteisössäni esiintynyt minikampanja aiheesta "kyllä työt voi jättää tekemättä, se outo suomalainen tekee ne kuitenkin". Tämä onneksi on ollut henkilömäärältään suppean joukon linja.
Lupaan kuitenkin sitten hetikohtajoskus (afrikaksi now now) laittaa kuvia ja kirjoittaa lisää kunhan edes nämä nettiin ja työntekoon liittyvät teemat alkavat hellittää.
Osoitteeseen Blogger.com ei saada yhteyttä. Tallentaminen ja julkaiseminen saattaa epäonnistua. Yritetään uudelleen...
Näitä toisia teemaviikkoja ja -kuukausia on myös, mutta niitä ei vaan julkisteta. Kansallinen hitaan internetin kuukausi (tai pari) on juhlistanut Etelä-Afrikkaan meriteitse saapunutta suurta yhteyskaapelia, joka tulee kuulemma mullistamaan yhteydet sekä nopeuden että hinnan osalta. Joskus. Käytännössä sekä kännykkäyhteydet että nettiyhteydet ovat olleet tavallistakin heikompia jo pari kuukautta.
Transfer stopped (err = 502).
Siirretään dataa osoitteesta...
Sivusto www......com ei vastaa, tarkista että tietokoneesi on kytketty internettiin.
Yhteyttä ei voida luoda.
Palvelin .... vastaa liian hitaasti, aikakatkaisu.
Grrr.
Muita viime aikojen teemoja ovat olleet
- Toimimattoman jätehuollon viikot
- Vesi- ja sähkölaitoksen lottolaskutuksen viikot, tarkista oma voittosi laskusta!
- Liikennevalot pois päältä ruuhka-aikoihin -teemakuukausi
- Julkisen liikenteen "Ajetaan kuin mielipuolet ja tööttäillään päälle"-vuosi
- Kaikkien autoilijoiden "En näytä vilkkua ikinä" -asennekasvatusvuosikymmen
Henkilökohtainen suosikkini on kuitenkin työyhteisössäni esiintynyt minikampanja aiheesta "kyllä työt voi jättää tekemättä, se outo suomalainen tekee ne kuitenkin". Tämä onneksi on ollut henkilömäärältään suppean joukon linja.
Lupaan kuitenkin sitten hetikohtajoskus (afrikaksi now now) laittaa kuvia ja kirjoittaa lisää kunhan edes nämä nettiin ja työntekoon liittyvät teemat alkavat hellittää.
Osoitteeseen Blogger.com ei saada yhteyttä. Tallentaminen ja julkaiseminen saattaa epäonnistua. Yritetään uudelleen...
perjantaina 18. syyskuuta 2009
Spedejä
Joskus pitää katsella youtubesta suomalaisia videoita, ihan vaan kulttuuripinnan säilyttämiseksi. Jostain syystä useampi ihminen muisti Speden rautakauppasketsin tuosta TV:n ostotarinasta, joten pakko oli käydä katsomassa uudelleen. Muutama helmi löytyikin.
Loistava kuvaus afrikkalaisesta asenteesta todistuksiin ja lomakkeisiin (it even has subtitles in English in case one of my non-Finnish friends peeks in here):
Ja itse rautakauppasketsi (also subtitles in English). Afrikkalainen palvelukulttuuri on yleensä iloisempaa ja enemmän sähläystä, mutta tehokkuus on välillä samaa luokkaa.
Helmiä molemmat!
Loistava kuvaus afrikkalaisesta asenteesta todistuksiin ja lomakkeisiin (it even has subtitles in English in case one of my non-Finnish friends peeks in here):
Ja itse rautakauppasketsi (also subtitles in English). Afrikkalainen palvelukulttuuri on yleensä iloisempaa ja enemmän sähläystä, mutta tehokkuus on välillä samaa luokkaa.
Helmiä molemmat!
torstaina 17. syyskuuta 2009
Irenellä on uusi pikkuveli!
Mainitkaamme nyt täälläkin, että uusperheemme uusin jäsen syntyi Lahdessa päivämäärällä 090909. Kaikki asianosaiset voivat mainiosti.
Pieni mies on meille jo esitelty skype-videon välityksellä ja suloinenhan hän on, vauvaposket ja muu asiaankuuluva kunnossa. Odotamme innolla ensimmäisiä live-kontakteja. Minä olen menossa Suomeen työmatkalle lokakuun lopussa ja toivottavasti pääsen silloin piipahtamaan, Irene menee Suomeen joululomaksi ja pääsee silloin harjoittelemaan elämää kahden pikkuveljen isosiskona.
Ihanaa, ihanaa, ihanaa! Ollaan kaikki aika täpinöissä täällä edelleen. Viikonloppuna ehkä on ihan pakko käydä ostamassa jotain söpöjä töppösiä.
Pieni mies on meille jo esitelty skype-videon välityksellä ja suloinenhan hän on, vauvaposket ja muu asiaankuuluva kunnossa. Odotamme innolla ensimmäisiä live-kontakteja. Minä olen menossa Suomeen työmatkalle lokakuun lopussa ja toivottavasti pääsen silloin piipahtamaan, Irene menee Suomeen joululomaksi ja pääsee silloin harjoittelemaan elämää kahden pikkuveljen isosiskona.
Ihanaa, ihanaa, ihanaa! Ollaan kaikki aika täpinöissä täällä edelleen. Viikonloppuna ehkä on ihan pakko käydä ostamassa jotain söpöjä töppösiä.
maanantaina 14. syyskuuta 2009
Prosesseja: television osto
Kotihengettäremme Marthan perheen telkkari hajosi, ja suru oli suuri. En kuitenkaan luvannut lahjoittaa heille uutta, jääkaapin olemme heidän käyttöönsä ostaneet ja joitain muita välttämättömyyksiä, mutta tv-penseänä ihmisenä kieltäydyin pitämästä tätä hätätilanteena.
Päädyimme kuitenkin sitten siihen että me voimme ostaa television ja vähentää sen palkasta pikku hiljaa, korkoja ei tokikaan peritä. Martha valkkasi kodinkoneliikkeen alennusmainoksista sopivan töllön ja Pepe valmistautui sen ostamaan. Tiesimme jo toki että tv:tä ostaessa pitää olla televisiolupa mukana. Maksulappu oli tullut jo kesäkuussa, jolloin se oli maksettu kätevästi netissä visalla - mistä ei tietenkään mitään kuittia jäänyt kun ei kotona sitä printteriäkään vielä ole... TV-lupakortti tulee maksun jälkeen postissa kotiin. Tässä 3kk ajassa se vaan ei ollut ehtinyt vielä tulla.
Perjantaina Pepe otti laskun ja vanhan tv-luvan mukaan ja lähti kodinkonekauppaan, luotimme siihen että jostain he pystyvät sen tarkistamaan. Kesken kokousta tuli viesti "Mikä sun passin numero on?" Lähetin, vähän ajan päästä tuli uusi viesti "Joo ei onnistu pitää olla sun henkkarit". Lauantaina lähdettiin uudelleen, samat laput mukaan ja varmuuden vuoksi vielä alennuslehdestä repäisty kuva oikeasta laitteesta ja sen hinnasta.
TV-osastolla ei ollut henkilökuntaa, epätoivoisen näköisiä asiakkaita oli kyllä paljonkin. Osa yritti pyydystellä ohikulkevia myyjiä, mutta selittivät olevansa pesukone/jääkaappi/valaisinosastolta ja lähettävänsä TV-myyjän paikalle. Muka. Pienen pyörimisen jälkeen näin hyllyjen välistä yhden myyjätytön joka yritti näyttää pieneltä ja katsella muualle. Hyökkäsin hihaan ennen kuin kukaan muu ehti. Näytin mainosta.
- Me otettais yks tämmönen kiitos.
- Hmph. Millon tää oli lehdessä?
- Öö.. no tällä viikolla?
- Hmph.
Tyttö paineli menemään ja pysähtyi yhden pahvilaatikkokasan eteen ja osoitti niitä. Emme ehtineet ottaa sen enempää asiaan kantaa kun keskustelu jatkui.
- TV-lupa.
- Tässä nää on, maksettu kesäkuussa mutta uusi ei oo tullu vielä...
- Hmph. Tämähän on vanhentunut heinäkuussa.
- Niin, mutta uusi on maksettu kesäkuussa, ja ei oo...
- Henkilöllisyystodistus.
Annoin henkilökortin, tyttö kaivoi jonkun tiskin alta kaavakkeen täytettäväksi. Kaavakkeessa kysyttiin kaikkia niitä tietoja jotka näkyivät sekä vanhassa tv-luvassa että uuden laskussa. Kirjoittelin kiltisti uudelleen nimen, osoitteen, kännykkänumeron, tv-lupanumeron, passin numeron (Se on jo opittu että turha pullikoida, jos pitää sekä laittaa pin-koodin että allekirjoittaa niin sitten niin tehdään. Varmuuden vuoksi on aina hyvä täyttää vielä yksi kaavake.)
Tyttö otti kaavakkeen ja soitti jonnekin, ilmeisesti tarkistaakseen että lupa on voimassa. Samalla tarkisti kaavakkeen tietoja.
- Lankapuhelinnumero?
- Ei meillä ole lankapuhelinta.
- No joku lankanumero on oltava. Vaikka työpaikalle.
Annoin toimistonumeroni. En tiedä miten se liittyy kodin tv-lupaan mutta mitäpä siitä. Saatuaan puhelimitse vahvistuksen siitä että meillä todellakin, ihme ja kumma, on maksettu tv-lupa, hän häipyi paperinipun kanssa jonnekin.
Viiden minuutin päästä hän kävi palauttamassa henkilökorttini ja lyömässä paperinipun eteeni "palvelu"tiskille ja katosi taas. Nipussa oli kopio vanhasta tv-luvasta, uuden luvan laskusta, henkilökortistani, täyttämästäni kaavakkeesta sekä printti jostain nettipalvelusta josta näkyi että lupa on voimassa eikä tarvitse maksaa. Se siis piti tarkistaa sekä puhelimitse että netistä.
Kuin ihmeen kaupalla tällä välin osastolle oli ilmaantunut muutakin henkilökuntaa, ja yksi herra otti tv-asiamme hoitaakseen. Näytimme taas mainoslehdestä oikeaa telsua, ja herra häipyi sitä hakemaan. Ilmeisesti siis se ensimmäiseksi meille näytetty laatikkopino ei ollut tämä asia kannalta olennainen, tai sitten herra ei tiennyt että niitä telkkareita on osastollakin. Hengailimme palvelutiskin lähistöllä odottelemassa. Viiden minuutin päästä tiskillä soi puhelin, ja herra numero kaksi vastasi. Herra numero yksi soitti jostain kysyäkseen että mikä se malli olikaan. Vahvistimme asian ja odotus jatkoi.
Kymmenen minuutin päästä kysyin herra numero kakkoselta onko herra ykköselle tapahtunut jotain. Hän kertoi säteilevästi hymyillen tämän olevan varastossa. Kysyin huolestuneena onko varasto kaukana, onko matka pitkä ja vaarallinen, onko odotettavissa että hän tänään palaa? Herra numero kakkonen pinkaisi juoksuun ja katosi hyllyjen taakse. Palasi hetken kuluttua molemmat peukut pystyssä ja lupasi kaverin olevan aivan juuri "nownow" tulossa. Sieltä hän sitten saapuikin kärryn ja telkkarin kanssa, ja kertoi traagisesti melkein loukanneensa selkänsä kun piti saada kuulemma ylähyllyltä se telsu.
Herra saattoi meidät kassalle. Kassaneiti teki vielä yhden paperin lisää, kirjasi kassajärjestelmään kaikenlaisia asioita ja salli sitten meidän maksaa. Paperinippu meni jonnekin kassan uumeniin talteen. Maksutapahtuman jälkeen piti vielä mennä kassan ja ulko-oven välissä olevan turvahenkilön luokse, joka vielä kirjasi muistiin tv:n sarjanumeron ja muita asioita, leimasi kassakuittimme ja juhlallisesti salli meidän poistua telkkarin kanssa.
Luulen että täältä saisi aseenkin ostettua helpommalla.
Niin, ja luonnollisesti tänään sitten tuli se uusi, kesäkuun 8. päivä maksettu tv-lupakin postissa.
Päädyimme kuitenkin sitten siihen että me voimme ostaa television ja vähentää sen palkasta pikku hiljaa, korkoja ei tokikaan peritä. Martha valkkasi kodinkoneliikkeen alennusmainoksista sopivan töllön ja Pepe valmistautui sen ostamaan. Tiesimme jo toki että tv:tä ostaessa pitää olla televisiolupa mukana. Maksulappu oli tullut jo kesäkuussa, jolloin se oli maksettu kätevästi netissä visalla - mistä ei tietenkään mitään kuittia jäänyt kun ei kotona sitä printteriäkään vielä ole... TV-lupakortti tulee maksun jälkeen postissa kotiin. Tässä 3kk ajassa se vaan ei ollut ehtinyt vielä tulla.
Perjantaina Pepe otti laskun ja vanhan tv-luvan mukaan ja lähti kodinkonekauppaan, luotimme siihen että jostain he pystyvät sen tarkistamaan. Kesken kokousta tuli viesti "Mikä sun passin numero on?" Lähetin, vähän ajan päästä tuli uusi viesti "Joo ei onnistu pitää olla sun henkkarit". Lauantaina lähdettiin uudelleen, samat laput mukaan ja varmuuden vuoksi vielä alennuslehdestä repäisty kuva oikeasta laitteesta ja sen hinnasta.
TV-osastolla ei ollut henkilökuntaa, epätoivoisen näköisiä asiakkaita oli kyllä paljonkin. Osa yritti pyydystellä ohikulkevia myyjiä, mutta selittivät olevansa pesukone/jääkaappi/valaisinosastolta ja lähettävänsä TV-myyjän paikalle. Muka. Pienen pyörimisen jälkeen näin hyllyjen välistä yhden myyjätytön joka yritti näyttää pieneltä ja katsella muualle. Hyökkäsin hihaan ennen kuin kukaan muu ehti. Näytin mainosta.
- Me otettais yks tämmönen kiitos.
- Hmph. Millon tää oli lehdessä?
- Öö.. no tällä viikolla?
- Hmph.
Tyttö paineli menemään ja pysähtyi yhden pahvilaatikkokasan eteen ja osoitti niitä. Emme ehtineet ottaa sen enempää asiaan kantaa kun keskustelu jatkui.
- TV-lupa.
- Tässä nää on, maksettu kesäkuussa mutta uusi ei oo tullu vielä...
- Hmph. Tämähän on vanhentunut heinäkuussa.
- Niin, mutta uusi on maksettu kesäkuussa, ja ei oo...
- Henkilöllisyystodistus.
Annoin henkilökortin, tyttö kaivoi jonkun tiskin alta kaavakkeen täytettäväksi. Kaavakkeessa kysyttiin kaikkia niitä tietoja jotka näkyivät sekä vanhassa tv-luvassa että uuden laskussa. Kirjoittelin kiltisti uudelleen nimen, osoitteen, kännykkänumeron, tv-lupanumeron, passin numeron (Se on jo opittu että turha pullikoida, jos pitää sekä laittaa pin-koodin että allekirjoittaa niin sitten niin tehdään. Varmuuden vuoksi on aina hyvä täyttää vielä yksi kaavake.)
Tyttö otti kaavakkeen ja soitti jonnekin, ilmeisesti tarkistaakseen että lupa on voimassa. Samalla tarkisti kaavakkeen tietoja.
- Lankapuhelinnumero?
- Ei meillä ole lankapuhelinta.
- No joku lankanumero on oltava. Vaikka työpaikalle.
Annoin toimistonumeroni. En tiedä miten se liittyy kodin tv-lupaan mutta mitäpä siitä. Saatuaan puhelimitse vahvistuksen siitä että meillä todellakin, ihme ja kumma, on maksettu tv-lupa, hän häipyi paperinipun kanssa jonnekin.
Viiden minuutin päästä hän kävi palauttamassa henkilökorttini ja lyömässä paperinipun eteeni "palvelu"tiskille ja katosi taas. Nipussa oli kopio vanhasta tv-luvasta, uuden luvan laskusta, henkilökortistani, täyttämästäni kaavakkeesta sekä printti jostain nettipalvelusta josta näkyi että lupa on voimassa eikä tarvitse maksaa. Se siis piti tarkistaa sekä puhelimitse että netistä.
Kuin ihmeen kaupalla tällä välin osastolle oli ilmaantunut muutakin henkilökuntaa, ja yksi herra otti tv-asiamme hoitaakseen. Näytimme taas mainoslehdestä oikeaa telsua, ja herra häipyi sitä hakemaan. Ilmeisesti siis se ensimmäiseksi meille näytetty laatikkopino ei ollut tämä asia kannalta olennainen, tai sitten herra ei tiennyt että niitä telkkareita on osastollakin. Hengailimme palvelutiskin lähistöllä odottelemassa. Viiden minuutin päästä tiskillä soi puhelin, ja herra numero kaksi vastasi. Herra numero yksi soitti jostain kysyäkseen että mikä se malli olikaan. Vahvistimme asian ja odotus jatkoi.
Kymmenen minuutin päästä kysyin herra numero kakkoselta onko herra ykköselle tapahtunut jotain. Hän kertoi säteilevästi hymyillen tämän olevan varastossa. Kysyin huolestuneena onko varasto kaukana, onko matka pitkä ja vaarallinen, onko odotettavissa että hän tänään palaa? Herra numero kakkonen pinkaisi juoksuun ja katosi hyllyjen taakse. Palasi hetken kuluttua molemmat peukut pystyssä ja lupasi kaverin olevan aivan juuri "nownow" tulossa. Sieltä hän sitten saapuikin kärryn ja telkkarin kanssa, ja kertoi traagisesti melkein loukanneensa selkänsä kun piti saada kuulemma ylähyllyltä se telsu.
Herra saattoi meidät kassalle. Kassaneiti teki vielä yhden paperin lisää, kirjasi kassajärjestelmään kaikenlaisia asioita ja salli sitten meidän maksaa. Paperinippu meni jonnekin kassan uumeniin talteen. Maksutapahtuman jälkeen piti vielä mennä kassan ja ulko-oven välissä olevan turvahenkilön luokse, joka vielä kirjasi muistiin tv:n sarjanumeron ja muita asioita, leimasi kassakuittimme ja juhlallisesti salli meidän poistua telkkarin kanssa.
Luulen että täältä saisi aseenkin ostettua helpommalla.
Niin, ja luonnollisesti tänään sitten tuli se uusi, kesäkuun 8. päivä maksettu tv-lupakin postissa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
