Käytiin joulukuussa viettämässä pitkä viikonloppu Ruahan kansallispuistossa, Iringan lähellä täällä Tansaniassa. Mukana oli myös työkaverini Jukka joka on ottanut suurimman osan näistä kuvista. Irene kuvasi myös paljon, ja minä muutaman. Pepe katseli vaan silmillä.
Tämmöisellä me kiidettiin ilmojen halki. Iso osa Tansanian sisäisistä lennoista tapahtuu tämmösillä potkurikoneilla.
Ei tarvinnut kysyä erikseen että pääsiskö ohjaamoon katsomaan, sen kuin kurkki pilottien olan yli mittareita. Tiivis tunnelma oli koneessa, joka rivillä 2+1 paikkaa ja erittäin kapea kulkuväylä välissä. Odotettiin koko ajan että koska se tax free myynti alkaa, muttei näkynyt. Kentältä saatiin kyllä evääksi muovipussissa jokaiselle vesipullo, sipsipussi ja pari keksiä.
Iringan laitakaupunkia, ajoimme kaupungin läpi kentältä lähtiessä. Ihan ydinkeskustan läpi ei tosin menty, siellä on joitain vähän isompiakin rakennuksia.
Aika tyypillinen näky tämä asumus.
Perillä majapaikassa, ravintolan yläkerrassa näköalaterassilla. Majoituttiin Ruahan ulkopuolella, paikassa nimeltä Ruaha Hilltop Lodge. Mukava paikka joskaan ei mikään luksus, ja paljon edullisempi kuin sisäpuolen lodget. Irene otti meistä tämän kuvan.
Heti nähtiin villieläimiäkin, tällainen hirmulisko vaani ravintolassa. Illalla näillä oli kova homma syödä kärpäsiä ja muita pörrääjiä lamppujen ympäriltä.
En tiedä mikä tämän piikkipallon nimi on, mutta niitä nähtiin maastossakin. Majataloon oli poimittu niitä koristeiksi.
Terassilta näkyi kauas, myös kansallispuiston ylle. Vaikkei tuolla mitään isompia eläimiä näkynytkään, maisema oli tosi kaunis ja jotenkin rauhoittava.
Kun saavuimme perille perjantaina lounasaikaan, henkilökunnan kanssa keskusteltiin siitä että matkan varrella oli näyttänyt aika kuivalta. He sanoivat ettei moneen kuukauteen ole satanut yhtään ja toivoivat että sade pian alkaisi. Terassilta käsin näimmekin pian miten sade saapui...
Henkilökunta jopa kiitti meitä siitä että toimme sateen tullessamme! Mikäpä siinä, ei kestä kiittää. Kukaan ei sanonut että "aina sataa" vaikka vettä tulikin sitten kerralla aika paljon, sade ilahdutti kaikkia.
Paparazzi tallensi Jukan chattaamassa kännykällä, tai mitä lie tehnyt.
Pojat katsomassa maisemia. Jotenkin sitä kyllä jaksoikin katsella, sään ja valon vaihtelu teki siitä kiehtovan, sekä se että näki todella kauas.
Majapaikka oli kukkulan rinteellä, ja kun me olimme jo varjossa, vastakkaisilla kukkuloilla paistoi vielä ilta-aurinko.
Aamulla taas oli todella hienon näköinen usva. Usvapilvi oli enimmäkseen jo hälvennyt kun ajelimme kansallispuiston puolelle safarille. Sana "safari" on muuten swahilia ja tarkoittaa matkaa. Safari njema! on Hyvää matkaa!
Tällainen pikku lisko nähtiin siellä hiiviskelemässä. En osaa sanoa tarkkaan miten iso se oli mutta reilusti yli metrin mittainen.
Puusta roikkuvat pallurat ovat kutojalinnun pesiä. Vähän erinäköisiä olivat kuin ne joita Etelä-Afrikassa asuessamme ilmestyi portin pielen puuhun.
Kun kerran oli satanut, niin sitten oli liejuakin, ja jeepistämme taisi hajota neliveto. Sitten jäätiin jumiin. Toinen safariauto auttoi sitten ja pääsimme liejusta pois.
Lähellä jumittumispaikkaamme oli kirahvinkuoret. Kuulemma sitä syömässä oli ollut 20 leijonan lauma, oli riittänyt purtavaa vähän isommalle porukallekin.
Safarilla nähtiin myös Pohjoisamerikkalaisia Meluhummereita.
Pensaan alta löytyi väsynyt leijonaneito päikkäreiltä. Heräsi kun saavuimme paikalle ja katseli meitä närkästyneenä, mutta sitten kävi uudelleen nukkumaan. Onkohan ollut masu täynnä kirahvia?
Puiston suurin ja varmaan myöskin vanhin puu oli tämä valtava baobab eli apinanleipäpuu. Aika pieni olo oli sen juurella. Pepe oli sitä mieltä että tuohon ei olisi ihan tavallinen moottorisaha riittänyt.
Näitä hurmaavan värisiä liskoja nähtiin sekä majapaikan ympärillä että puistossa monta kertaa. Tämä värikäs on tietenkin uros, joka neitoja hurmatakseen teki aina välillä miehekkäitä punnerruksia. Daamit olivat sitten vähän vaatimattomamman harmaita.
Saammeko esitellä: seepra edestä, seepra takaa.
...ja molemmat sivut. Hyvin avuliaasti poseerasivat nämä raitahousut joka puolelta.
Ollessamme jo poispäin menossa näimme vielä virtahepoäidin lapsensa kanssa iltakävelyllä. Suurimman osan päivää virtahevot ovat vedessä, ja lähtevät liikkeelle ruohoa syömään vasta kun alkaa hämärtää. Nyt ilmeisesti kun oli pilvinen päivä lähtivät vähän aikaisemmin. Jos olisivat päättäneet ylittää sillan, meille olisi tullut kiire.
Aamiaisen jälkeen lähdettiin sitten matkaan kohti Iringaa. Olimme tilanneet kuljetukset myös majatalosta. Kuinka ollakaan, jäähdyttimestä vuoti vettä ja moottori keitti. Pari kertaa. Lopulta majatalon omistaja tuli Irinasta vastaan, jätti mekaanikon katselemaan tilannetta ja vei meidät Iringaan.
No, ylimääräisen tauon aikana oli aikaa ottaa valokuvia.
Tekstit
