Halloween

 Kristiina pääsi taas leikkimään kasvoväreillä, kun ystävämme Mari päätti järjestää isoille suomalaislapsille Halloween-juhlat. Pepestä tuli vihreä goblin tai jotain, ja Kristiina laittoi vaan kevyen arkimeikin.

TANZICT-projektin suomalainen tiimi on vähän reissussa rähjääntynyt. Jukka muutti samana iltana uuteen asuntoonsa, ja jostain syystä vartijat eivät meinanneet päästää sisään...

Maskeerauspiste oli keittiössä ja yleisöä riitti koko ajan.

Hämähäkkinaisia oli kaksi, tässä toinen.

Nassesetä... ei kun Erik toimi kuskina kun lapsia vietiin toimintapisteistä toiseen. Joka paikassa oli tehtävä suoritettavana, josta palkkioksi sai namia.

Meillä opetettiin jenkkaa, ja kun kaikki oli maalattu tanssittiin yhdessä mörköjenkkaa Jaakko Tepon tahtiin. Karmaisevaa!

Lopuksi herkuteltiin Marin perheen luona lasten aikaisemmin illalla tekemien kurpitsalyhtyjen valossa.

Aikaa, liikennettä ja muuta sekalaista.

Afrikassa on aikaa, välillä niin paljon ettei tahdo pohjoisesta tullut valkonaama oikein hahmottaakaan miten paljon sitä on, ja miten vähän on kiire, millään. Jos ei se ole valmis tällä viikolla, niin sitten seuraavalla, tai sitä seuraavalla. Kyllä se joskus valmistuu, sitten kun sen on aika valmistua.

Mistä tuli mieleen että aiemman postauksen fundia ei ole näkynyt lipastoa korjaamaan, joten laatikot ovat edelleen samassa innovatiivisessa järjestyksessä. Kollega-Jukan uuden kodin lieden uunin tiiviste piti korjata ja uuni putsata, joten paikalle tilattiin fundi. Arvaatteko jo? Fundi irrotti hellasta kaikki irtilähtevät osat, totesi ettei osaa laittaa niitä takaisin, pisti osat muovipussiin ja pakeni paikalta. Jukka sai uuden hellan.

Liikenteessä on kyllä kaikilla valtava kiire, kerrassaan sekuntipeliä ja tarvittaessa ajetaan pientareilla, vastaantulevien kaistoilla, väärään ajosuuntaan ja vaikka toisen auton katon yli jos tarpeen. (Se etten tuota viimeistä ole vielä nähnyt ei tarkoita etteikö joku niin tekisi jos pystyisi) Vilkkuja ei välttämättä käytetä mutta äänimerkkejä sitäkin enemmän. Tööttäys ei välttämättä ole vihaista tai kärsimätöntä, vaan vain ilmaisu siitä että "hei minä olen täällä", jottei kanssa-autoilija vahingossa vaihda kaistaa eteen tai tule sivutieltä päälle. Myös taksit ja pienet mopotaksit kysyvät tööttäämällä "tarvitsetko kyytiä", joten aamulla tien varressa kimppakyytiä odotellessa ohi kulkee jatkuva virta autoja joiden "bi-bib" merkeille pitää puistella päätä. Osalle se ei riitä, vaan ajavat varpaiden eteen kysymään että eikö varmasti ja miksei.

Liikenteessä on kaikenlaisia mielenkiintoisia kuljetuksia, esimerkiksi vesiautoja on paljon. Darin taloista vain osa on vesijohtoverkon piirissä ja monille vettä tuodaan vähän niinkuin Suomessa lämmitysöljyä, tankkiautolla säännöllisin väliajoin. Juomakelpoista se ei ole mutta pesukelpoista kyllä. Meidän pieni 10 asunnon taloyhtiö on vesijohdon päässä, joten meillä on melkein aina vettä. Joka asunnon katolla on vesisäiliö johon pumpataan taloyhtiön sähköpumpulla vesi. Silloin sitten kun vartijat unohtavat laittaa pumpun päälle riittävän usein, vettä yhtäkkiä ei olekaan. Vesi lämpenee katolla näillä keleillä sellaiseksi haaleanlämpimäksi, että vedenlämmitintä ei tarvitse laittaa päälle. Silti ei palele suihkun jälkeen.

Juomavettäkin voi tilata kotiinkuljetuksena tai ostaa itse kaupasta tonkissa. Me suodatetaan nykyään juomavesi, Pepe toi Suomesta Nerox-merkkisen suodattimen ja hyvin toimii, joten juomavettä ei tarvitse kaupasta kantaa.

Meillä aloitti kotiapulainen, Mary, joka perittiin toiselta suomalaisperheeltä. Kova mimmi tekemään töitä, me ei ehditä sotkea riittävästi joten pitää kohta pistää Mary ruoanlaitto-oppiin jotta riittää tekemistä.

Täällä kirjeenvaihtajanne Dar es Salaamista. Kohta Halloween-juhlista kuvia...

Kotona taas, hieman haikeina

Viime viikko meni Etelä-Afrikassa. Minä olin töissä ja Irene ja Pepe lomailemassa. Pikkuisen ehdittiin tuttujakin tavata, mutta ei tietenkään läheskään kaikkiin ehtinyt ottaa yhteyttä vaikka oli hyvät aikomukset. Ehkäpä sitten ensi kerralla, tällä hetkellä suunnittelemme menevämme häihin sinne helmikuussa.

Kotiinpaluu oli vähän apea, tuli kovasti muistoja mieleen Pretorian vuosista ja ilma oli tietysti ihana. Täällä päässä tuttu hikinihkeys iski päälle kuin märkä pyyhe ja jotenkin meinasi ihan kunnolla kiukuttaa kun hiki alkoi virrata vaatteiden alla.

Angsti siitä kuitenkin sitten päivän mittaan hellitti töitä tehdessä, ja Irenekin meni kaverin luokse käymään, joten eiköhän tämä tästä. Rutiineihin kiinni taas. Jospa huomenna olisi taas itsepuolustustunnin aika... keskiviikkona vähän salsaa ja torstaina kävelylenkki.

Töissä on positiivinen kiire ja hässäkkä, ensi maanantaina on meidän projektin sekä uuden innovaatiotilan avajaiset, ja samoissa bileissä myös paikallisen yrityshautomon avajaiset. Viikko meneekin niitä valmistellessa. Mukavaa.

Terveisiä Suomen syksyyn, ja kaikkialle muualle maailmaan mukavaa lokakuuta olipa vuodenaika mikä hyvänsä. Meidän kevätkesä vaan lämpenee.

Fundi hoitaa hommat

Ministeriö tilasi meille toimistohuonekalut ja tietokoneet, ilmeisesti jo joskus elokuun alussa. Nyt ne sitten saapuivat, ja toimittaja kasasi huonekalut viime perjantaina.

Pari juttua jäi kesken, esimerkiksi laatikoiden lukot jäivät asentamatta. Maanantaiaamuna piti asentajien tulla muttei näkynyt. Tänään lähtiessäni kokoukseen minulla oli edelleen mukava kolmen laatikon pikku laatikosto työpöydän alla, ilman lukkoa.

Kokouksesta tullessani tilanne oli tämä:

Lukkofundi oli käynyt, kuulemma vasaroinut laatikostoparkaa tunnin verran ja sitten lähtenyt sanoen että osa puuttuu. En uskaltanut koskea koko systeemiin, odotan nyt jännityksellä koska fundi palaa vasaroimaan tämän loppuun asti, ja vieläkö siitä tulee lipasto. Tiettyä luovuutta kaverilla kuitenkin selvästi oli, minulle ei olisi tullut mieleen laittaa laatikoita takaisin noin.

Sunnuntai rannalla

Vietettiin sunnuntaipäivää Darin eteläpuoleisella rannikolla.

South Beach Resort-hotelli myy päivälippuja rannalleen, lippu maksaa noin kaksi euroa ja siitä osan saa käyttää kuponkina ruokaan.

Ranta on tosi hieno, silkinpehmeää hiekkaa ja puhdas ranta.

Palmun alla oli mukava lekotella, hintaan kuului oma katos pöydällä ja tuoleilla sekä aurinkotuoleja.

Kookospähkinä- ja saronkikauppiaat olivat paikalla mutta kunnioittavan välimatkan päässä.

Kuvat otti Irene.

Jos joku muu suunnittelee paikalla käyntiä, voimme suositella oman paikan ottamista mahdollisimman kaukana karaokekatoksesta ja vesiskootterivuokraajista. Muuten oli mukavaa.

Arkiintuvaa

Elämä alkaa muistuttaa arkea. Aluksi voimassa oleva jatkuva eksoottisuuden tunne on haihtunut, se "hui, me ollaan Tansaniassa, jännää!". Ollaanhan me, ja kaikkea uutta tulee edelleen vastaan mutta jotenkin tähän alkaa olla tottunut.

On löytynyt se tietty peruskuvio, kaupat joissa käydään, ravintolat joissa syödään, pieni joukko suomalaisia joille voi soittaa kun kaipaa apua, neuvoja tai vaan seuraa. Koulu sujuu Irenellä, töissäkin jo jokunen asia etenee, ja Pepe on löytänyt paikallisia avustajia hommien hoitamiseen. Koulupukukin tuntuu jo aika normaalilta.

Jatkuva melkein-vatsataudin tila on hellittänyt. Ei meillä kellään mitään isompia ongelmia ole ollut, mutta aluksi oli sellainen jännittävä fiilis aina kun piti mennä vessaan. Vatsa möyrysi ja pulputti. Yhtenä päivänä en uskaltanut lähteä toimistoon kun tuntui että pitäisi olla lähellä kotivessaa, mutta ei siitäkään mitään varsinaista tautia tullut.

Silmätulehduksen sain, menin lääkäriin ja se meni ohi. Irene ja Pepe säästyivät siltä, mutta kuulemma se on täällä aika yleistä koululaistenkin keskuudessa.

Nyt tuntuu jo ihan normaalilta, ilmeisesti vatsat ovat tottuneet paikalliseen bakteerikantaan. Sitä työlupaa ei ole edelleenkään, eli melkein kaikki irtain maallinen omaisuutemme uinuu edelleen Ruususen unta Etelä-Afrikassa. No, edellisessä muutossa saatiin jouluksi tavarat kotiin, ehkäpä nyt sitten jo aikaisemmin. Työlupa on edelleen tulossa ensi viikolla.

Lämpötila nousee pikku hiljaa. Iltaisin ja aamuisin on mukavaa, päivällä välillä hieman turhan lämmintä mutta täällä meidän niemimaalla on aika mukavaa kun täällä tuulee yleensä vähän. Jahtiklubin jäseniksi on päästy ja nousuvedessä käydään uimassa ainakin muutaman kerran viikossa.

Olisi tosi kiva saada ne omat astiat, vaatteet yms, mutta elämää tämä on tälleenkin. Ja ihan mukavaa. Tänään mennään yhden suomalaispariskunnan kanssa syömään, Jukka on samalla firmalla töissä mutta eri projektissa ja vaimonsa Soni on luvannut opettaa Irenelle vähän kalligrafiaa.

Kaikki hyvin!

Netti kotona oli taas pari päivää poikki, kun kiintiö tuli täyteen ja paketin päivittämisessä suurempaan meni hetki.

No, ekaksi sanottava että kaikki hyvin vaikkei meistä mitään ole kuulunut, ja ennen kaikkea emme olleet tänään uponneella matkustajalautalla Sansibarin ja Pemban välillä. Kuulemma lautta oli pakattu ylitäyteen, ja osa matkustajista oli viisaasti kieltäytynyt menemästä kyytiin kun näki miten täynnä se oli. Pelastustoimet ovat käynnissä, ja vesi on lämmintä mutta ikävä kyllä kaikki eivät ole selvinneet. Kurja juttu.

Meille ei kuulu ihmeitä, töitä ja koulua, arjen puuhia. Työlupaa ei vieläkään ole joten tavaroita ei ole Etelä-Afrikasta lähetetty, ensi viikolla, tai sitten seuraavalla ensi viikolla, tai sitä seuraavalla ensi viikolla...

Irenellä alkaa olla koulussa kavereita. Eilen juteltiin kahdestaan pitkät pätkät koulun sosiaalisista kuvioista ja siitä kuinka sielläkin on ne pellet, muodikkaat, nörtit ja muut jengit - sekä sitten ne ihan tavalliset jengien väliin jäävät joita ei nämä systeemit niin kiinnosta. Irene on siellä tavallisten joukossa, ja koulu menee mukavasti.

Kotona ollaan jätetty lämminvesivaraaja kokonaan pois päältä. On niin lämmin, että viileä suihku on ihan ok. Joskus aamuisin unisena tuntuu että se on vähän liian viileää, mutta ei se oikeasti kovin kylmää ole.

Arkirutiini on nyt muodostunut sellaiseksi, että Irene viedään kouluun siinä varttia yli 7, ja siitä suoraan Pepe vie minut töihin. Kotiin lähtiessä kävelen 200 metriä toiseen toimistotaloon jossa on työssä toinen suomalainen konsultti ja pääsen hänen kyydissään kotiin. Irene on haettu sitä ennen. Välillä joku tulee meille kylään tai Irene menee kaverin luokse josta sitten haetaan myöhemmin. Illalla käydään ulkona syömässä tai syödään jotain simppeliä kotona, pastaa tms. Irene vie eväät kouluun ja aika kevyesti mekin päivällä syödään joten illalla sitten enemmän. Odotetaan jo että keittiötavarat tulisivat jotta voisi kokata itse.

Suomi-koulu alkoi toissapäivänä, se on joka torstai-ilta. Siellä opetetaan Suomen kieltä ja kielioppia, ja kai myös Suomen historiaa yms tietoutta. Irene on isojen ryhmän vanhin ja ikähaitari ryhmässä on 7-12 joten opettajalle riittää haastetta.

Tänään mennään yhdelle suomalaisperheelle kylään, ja muitakin tulee. Kivaa!