Perhe afrikassa

No on täällä mukavaakin

2012-02-15T13:34:00.000+02:00

Toisin kuin edellisestä kirjoituksesta voisi päätellä, on täällä ihan mukavaakin. Jopa töissä. Tansanialaiset ovat sydämellisiä ja helposti lähestyttäviä, joskin suunnitelmallisuudessa on joskus pientä säätämistä... mutta kenelläpä ei.

Irene viihtyy koulussa, kaverit ovat joskus hölmöjä mutta sitäkin sattuu muuallakin. Tämän viikon Irene on luokkaretkellä maanantaista perjantaihin, ohjelmassa telttailua, pienelle vuorelle patikointia, safari kansallispuistossa ja afrikkalaiseen kulttuuriin tutustumista. Ei hassumpaa!

Meidän muuttokuorma tuli, kirjat, levyt, vaatteet ja ennen kaikkea AUTO! Ja viime viikolla se saatiin jopa rekisteriin eikä asiaa hoitanut heppu edes huijannut meitä paljoa, kustannukset jäivät kohtuullisiksi. Pepen hierontapöytä saapui myös, ja hoitohuone on kunnossa.

Nyt on vuoden kuumin aika, eikä se ole niin kamalaa kuin kuvittelin. Kosteaa on, ja pikku hiki on herkästi pinnassa mutta siihen tottuu. Jos pystyy olemaan ulkona ja ei suorassa auringonpaisteessa, keli on oikein mukava. Yleensä aina tuulee pikkuisen, aurinko paistaa ja meri kimmeltää. Jos pitää olla sisätiloissa joissa ei ilma liiku, meinaa hikittää aika tavalla. Jotenkin on helpottavaa nähdä, että hiki se on paikallisillakin. Monet kuljettavat mukanaan perinteistä kangasnenäliinaa jolla sitten pyyhitään kokouksissa hikeä naamalta ja niskasta.

Dar es Salaam (Rauhan Satama) on tosi vihreä kaupunki, ja enimmäkseen täällä on mukava olla ja kulkea. Ihmiset moikkailevat kadulla ja kaikki mielellään kokeilevat osaanko swahilinkielisiä tervehdyksiä. Englannilla pärjää onneksi täällä Darissa aika hyvin ainakin jokapäiväisissä askareissa.

Ensi viikolla mennään kollega-Jukan kanssa kielikurssille, jotta päästään vähän paremmin juttelemaan silloinkin kun mennään Darin ulkopuolelle. Täälläkin on kyllä tullut tilanteita, joissa tilaisuuden esiintyjistä osa päättääkin puhua swahilia... olisi hyvä edes ymmärtää vähän paremmin.

Aurinkoisia terveisiä täältä!

Tehokasta ajankäyttöä

2012-02-10T15:09:00.003+02:00

Tänään kello 11 oli sovittu palaveri erään tansanialaisen valtionorganisaation kanssa. Tarkoituksena oli kouluttaa suhteellisen isoa joukkoa ihmisiä siitä miten projektisuunnittelumme tapahtuu, jotta saadaan yhdessä laitettua suunnitelmia kasaan ja oikeaan muotoon. Eilen kello 15 tuli sähköpostitse kokousvalmisteluviesti, jossa lähetettiin meille 200 sivua tekstiä esitiedoksi ja vahvistettiin palaveri. Kommentoin siihen että emme ehkä ehdi lukea kaikkea läpi ennen kokousta, mutta että varmaan joku läsnäolijoista voi ottaa sieltä esiin olennaisia asioita jos on tarpeen.

Tänään klo 10 tuli siihen vielä kuittaus ettei tarkoituskaan ollut kaikkea lukea, ja että tavataan kello 11 sovitussa paikassa erään korkeakoulun tiloissa. Olimme paikalla suomalaiseen tapaan kello 10.50, ja menimme kokoustilan luokse. Siellä olikin toinen tilaisuus, joten aloimme soitella yhteyshenkilöillemme kysyäksemme missä kokoushuoneessa tavataan. Toisen ("henkilö A") puhelimeen ei saanut yhteyttä ja toinen ("henkilö B") ei vastannut, tekstasi olevansa kokouksessa.

Selvittelimme sitten asiaa paikanpäällä ja meidät ohjattiin rehtorin sihteerin luokse. Hän soitteli vähän aikaa ja sanoi sitten että sellaista kokousta ei koulun tiloihin ole varattu. Heti sen jälkeen tulikin sitten tekstari ja sen jälkeen soitto B:ltä: kokous oli päätetty siirtää toisen tärkeän palaverin vuoksi, ja eikö A. ollutkaan ilmoittanut meille?

Otettiin sitten taksi ja todettiin että mennään lounaalle ja sen jälkeen meidän kotitoimistoon kirjoittamaan rästihommia. Kun ruoat oli tilattu, tuli tekstiviesti B:ltä: "voitteko tulla tänne?" vastasimme että vähän hankalaa kun ehdittiin jo lähteä keskustasta pois.

Hetken päästä sitten tuli soitto: kokous peruttiin, koska organisaation johtoryhmä oli yhtäkkiä oivaltanut että maanantaina (tänään on perjantai) on tulossa konsultteja joiden kanssa pitäisi kaksi päivää työskennellä toiseen projektin asiaan liittyen. Jottei jäisi viime tinkaan, päättivätkin pitää valmistelupalaverin siihen liittyen.

Valmistelupalaverissa oli tullut esiin kiireellisiä kysymyksiä, jotka piti välittömästi selvittää minun kanssani joten voisinko mitenkään tulla käymään? Olin siinä kohtaa syönyt lounaani, joten lupasin tulla ja olla paikalla 30 min kuluttua. Hässäköin itseni taksiin ja kiidin paikalle.

Ja odotin 45 min... Koska B oli mennyt käymään pankissa. Hänen palattuaan käytiin läpi kiireelliset kysymykset. Puolet olivat sellaisia joihin vastaukset löytyvät projektidokumentistamme, jonka valmisteluun organisaatio oli osallistunut, ja joka kaikkien heidän periaatteessa oli pitänyt lukea. Toinen puoli oli niitä kysymyksiä joiden takia maanantain palaveri järjestetään, jotta ne asiat saataisiin sovittua.

Sitten mukava tunti liikenneruuhkassa ja kotiin. Tuottoisa päivä!

Niin että kun on tullut kyselyitä että miksei blogiin tule päivityksiä, niin siksi että minä teen niin kiireisenä Tärkeitä Asioita etten kerkee.

Ruahan kansallispuistossa

2012-01-06T21:17:00.001+02:00

Käytiin joulukuussa viettämässä pitkä viikonloppu Ruahan kansallispuistossa, Iringan lähellä täällä Tansaniassa. Mukana oli myös työkaverini Jukka joka on ottanut suurimman osan näistä kuvista. Irene kuvasi myös paljon, ja minä muutaman. Pepe katseli vaan silmillä.

Tämmöisellä me kiidettiin ilmojen halki. Iso osa Tansanian sisäisistä lennoista tapahtuu tämmösillä potkurikoneilla.

Ei tarvinnut kysyä erikseen että pääsiskö ohjaamoon katsomaan, sen kuin kurkki pilottien olan yli mittareita. Tiivis tunnelma oli koneessa, joka rivillä 2+1 paikkaa ja erittäin kapea kulkuväylä välissä. Odotettiin koko ajan että koska se tax free myynti alkaa, muttei näkynyt. Kentältä saatiin kyllä evääksi muovipussissa jokaiselle vesipullo, sipsipussi ja pari keksiä.

Iringan laitakaupunkia, ajoimme kaupungin läpi kentältä lähtiessä. Ihan ydinkeskustan läpi ei tosin menty, siellä on joitain vähän isompiakin rakennuksia.

Aika tyypillinen näky tämä asumus.

Perillä majapaikassa, ravintolan yläkerrassa näköalaterassilla. Majoituttiin Ruahan ulkopuolella, paikassa nimeltä Ruaha Hilltop Lodge. Mukava paikka joskaan ei mikään luksus, ja paljon edullisempi kuin sisäpuolen lodget. Irene otti meistä tämän kuvan.

Heti nähtiin villieläimiäkin, tällainen hirmulisko vaani ravintolassa. Illalla näillä oli kova homma syödä kärpäsiä ja muita pörrääjiä lamppujen ympäriltä.

En tiedä mikä tämän piikkipallon nimi on, mutta niitä nähtiin maastossakin. Majataloon oli poimittu niitä koristeiksi.

Terassilta näkyi kauas, myös kansallispuiston ylle. Vaikkei tuolla mitään isompia eläimiä näkynytkään, maisema oli tosi kaunis ja jotenkin rauhoittava.

Kun saavuimme perille perjantaina lounasaikaan, henkilökunnan kanssa keskusteltiin siitä että matkan varrella oli näyttänyt aika kuivalta. He sanoivat ettei moneen kuukauteen ole satanut yhtään ja toivoivat että sade pian alkaisi. Terassilta käsin näimmekin pian miten sade saapui...

Henkilökunta jopa kiitti meitä siitä että toimme sateen tullessamme! Mikäpä siinä, ei kestä kiittää. Kukaan ei sanonut että "aina sataa" vaikka vettä tulikin sitten kerralla aika paljon, sade ilahdutti kaikkia.

Paparazzi tallensi Jukan chattaamassa kännykällä, tai mitä lie tehnyt.

Pojat katsomassa maisemia. Jotenkin sitä kyllä jaksoikin katsella, sään ja valon vaihtelu teki siitä kiehtovan, sekä se että näki todella kauas.

Majapaikka oli kukkulan rinteellä, ja kun me olimme jo varjossa, vastakkaisilla kukkuloilla paistoi vielä ilta-aurinko.

Aamulla taas oli todella hienon näköinen usva. Usvapilvi oli enimmäkseen jo hälvennyt kun ajelimme kansallispuiston puolelle safarille. Sana "safari" on muuten swahilia ja tarkoittaa matkaa. Safari njema! on Hyvää matkaa!

Tällainen pikku lisko nähtiin siellä hiiviskelemässä. En osaa sanoa tarkkaan miten iso se oli mutta reilusti yli metrin mittainen.

Puusta roikkuvat pallurat ovat kutojalinnun pesiä. Vähän erinäköisiä olivat kuin ne joita Etelä-Afrikassa asuessamme ilmestyi portin pielen puuhun.

Kun kerran oli satanut, niin sitten oli liejuakin, ja jeepistämme taisi hajota neliveto. Sitten jäätiin jumiin. Toinen safariauto auttoi sitten ja pääsimme liejusta pois.

Lähellä jumittumispaikkaamme oli kirahvinkuoret. Kuulemma sitä syömässä oli ollut 20 leijonan lauma, oli riittänyt purtavaa vähän isommalle porukallekin.

Safarilla nähtiin myös Pohjoisamerikkalaisia Meluhummereita.

Pensaan alta löytyi väsynyt leijonaneito päikkäreiltä. Heräsi kun saavuimme paikalle ja katseli meitä närkästyneenä, mutta sitten kävi uudelleen nukkumaan. Onkohan ollut masu täynnä kirahvia?

Puiston suurin ja varmaan myöskin vanhin puu oli tämä valtava baobab eli apinanleipäpuu. Aika pieni olo oli sen juurella. Pepe oli sitä mieltä että tuohon ei olisi ihan tavallinen moottorisaha riittänyt.

Näitä hurmaavan värisiä liskoja nähtiin sekä majapaikan ympärillä että puistossa monta kertaa. Tämä värikäs on tietenkin uros, joka neitoja hurmatakseen teki aina välillä miehekkäitä punnerruksia. Daamit olivat sitten vähän vaatimattomamman harmaita.

Saammeko esitellä: seepra edestä, seepra takaa.

...ja molemmat sivut. Hyvin avuliaasti poseerasivat nämä raitahousut joka puolelta.

Baobabit ovat sitkeitä. Näimme sellaisenkin puun jonka kuori oli syöty koko matkalta rungon ympäriltä noin metrin korkeudesta, ja silti se oli elossa. Tätäkään ei pieni reikä rungossa näytä kovasti haittaavan.

Pääsin käymään VIP-vessassa. Ero tavalliseen oli ilmeisesti se, että tässä oli pytty ja tavallinen olisi ollut sitä reikä maassa- mallia. Meillä töissäkin on osa naisten vessoista pytyllisiä ja osa kyykkymallia.

Ollessamme jo poispäin menossa näimme vielä virtahepoäidin lapsensa kanssa iltakävelyllä. Suurimman osan päivää virtahevot ovat vedessä, ja lähtevät liikkeelle ruohoa syömään vasta kun alkaa hämärtää. Nyt ilmeisesti kun oli pilvinen päivä lähtivät vähän aikaisemmin. Jos olisivat päättäneet ylittää sillan, meille olisi tullut kiire.

Kirahvikin ylitti tietä varsin leppoisasti...

Illalla oli mukava sitten hetki huokaista ravintolan terassilla illallista odottaessa. Majatalossa laitettiin generaattori päälle joka ilta kello 19 ja sähköä oli tarjolla kymmeneen asti. Sillä välillä sai syödä illallisen, ladata kännykkää ja tehdä iltatoimet.

Aamiaisen jälkeen lähdettiin sitten matkaan kohti Iringaa. Olimme tilanneet kuljetukset myös majatalosta. Kuinka ollakaan, jäähdyttimestä vuoti vettä ja moottori keitti. Pari kertaa. Lopulta majatalon omistaja tuli Irinasta vastaan, jätti mekaanikon katselemaan tilannetta ja vei meidät Iringaan.

No, ylimääräisen tauon aikana oli aikaa ottaa valokuvia.

Loppuvaiheessa meni jo vähän kokeellisemmaksi tämä kuvaus... Kiva reissu oli, varmaan mennään Ruahaan uudelleenkin. Saataiskohan me ketään seuraksi Suomesta?

Takaisin Tansaniassa

2012-01-06T14:50:00.001+02:00

Lomilla on oltu, minä tulin jo maanantaiaamuna ja Pepe ja Irene tulevat huomisaamuna, tai oikeastaan aamuyönä. Lensimme Istanbulin kautta Turkish Airilla tällä kertaa, ja bonuksena siinä tulee takaisin tullessa yksi yö Istanbulissa. Hotelli pitää tosin itse maksaa, mutta Turkish oli niin paljon edullisempi kuin muut että se silti tuli ainakin näin joulun ympäristössä paljon halvemmaksi.

Minä käppäilin Istanbulin katuja uudenvuodenpäivänä ja Pepe ja Irene tekivät sitä tänään. Kaunis kaupunkin, olisi kiva mennä sinne uudestaan vähän pitemmäksi aikaa. Lento Istanbulista Dar es Salaamiin on suora ja kestää 7 tuntia, vähemmän siis kuin jos menisi Keski-Euroopan kautta. Oikein hyvä yhteys, uudet koneet ja hyvä palvelu koneessa. Suosittelemme.

Töissä on nyt hiljaista, monet ovat vielä lomalla. Meillä on paras suunnittelusykli käynnissä, joten tekemistä riittää enemmän kuin tarpeeksi vaikkei puhelin soikaan.

Facebookiin laitoin jo kuvia joulukuun Ruahan safarista, laitan niitä seuraavaksi tännekin ja kerron siitä reissusta lisää. Voikaahan hyvin Pohjolan talvessa ja missä muualla tätä luettekin.

Kohta lomalle

2011-12-15T19:17:00.000+02:00

Aikaisin lauantaiaamuna lennämme Suomeen, ja sitä ennen pitäisi hoitaa vielä monta työasiaa ja pari yksityistäkin (kuten esim pakkaaminen). Muuttokuormamme saapuu Dariin, tai ainakin Darin sataman eteen, sillä välin kun olemme Suomessa. Todennäköisesti se puretaan ja tavarat tulevat tammikuun alussa kotiin.

Irene on ahkeroinut koulussa erilaisten projektien parissa. Viimeisimpänä tietotekniikan projekti, jossa piti käyttää tietotekniikkaa jostakin ongelmasta tiedottamiseen ja etsiä sille ratkaisuja. Käykääpä kurkkimassa! Hieno Prezi-työkalulla tehty esitys ongelmasta löytyy alta.
http://prezi.com/8n-af1vic4rc/key-codes-and-keycards/
Projektilla on myös nettisivu johon Irene kokoilee sitten ehdotuksia kun niitä tulee. Jos olette facebookissa, sieltäkin löytyy projektin FB sivu. Kommentoikaapa Irenelle millä logiikalla hotellin korttilukkojen pitäisi toimia!

Niille joita kiinnostaa mitä minun työprojektissani tapahtuu, kannattaa käydä katsomassa projektin nettisivuja tanzict.or.tz. Erityisesti työkaverini Jukka päivittää blogia ja ottaa valokuvia, mutta joskus minäkin. Sieltä on linkit projektin nettivalokuvakansioon, niitä saa käydä kurkkimassa. Blogi on englanniksi, jos joku juttu kiinnostaa muttei ymmärrä saa kysellä.

Heippa kaikille ja hyvää joulua jos sitä ennen ei tule kirjoiteltua!

Viikonloppu

2011-12-04T20:14:00.002+02:00

Mitä tehtiinkään tänä viikonloppuna? Pieni näytepala touhuistamme.

Perjantaina olin työkäynnillä Morogorossa, reilun 2 tunnin automatkan päässä Darista. Sieltä tultiin takaisin tietenkin myöhässä (kuinkas muutenkaan) joten illalliselle päästiin vasta kahdeksalta. Irene ja Pepe odottivat kotona nälissään. Me reissun päällä olleet (kollega-Jukka ja eteläafrikkalainen asiantuntijavieras Marlon) emme saaneet reissun päällä lounasta kun aikataulut pettivät (kuinkas muutenkaan) joten siinä vaiheessa kun ruoka tuli pöytään laskeutui hiljaisuus seurueen ylle. Nawabi Khanassa oli kuitenkin ruoka hyvää, kuten yleensäkin. Ruoan jälkeen kierittiinkin sitten kotiin ja melkein suoraan nukkumaan.

Lauantaiaamuna olisi ollut oiva tilaisuus mennä töihin workshoppiin, mutta Jukka uhrautui eikä minun siis tarvinnut. Marlon halusi päästä rannalle, joten jahtari oli aamupäivän kohteena. Irene sai pienten mutkien kautta sinne kaverikseen Emman joka on samassa koulussa rinnakkaisluokalla. Emma tosin tuli myöhässä, koska odotti Ireneltä vahvistusta puhelimitse mutta unohti että hänen puhelimensa oli hiljaisella ja alkoi lakata kynsiään, tai jotain. Odotellessa Irene toimi Angry Birds -konsulttina Marlonille ja ratkaisi kuulemma pitkään vaivanneen tason.

Kun Emma vihdoin tuli, tytöt menivät uimaan ja Marlon nukahti rantatuoliin (meillä oli muitakin pitkiä päiviä kuluneella viikolla), mutta onneksi varjoon. Pepe oli siinä vaiheessa tullut snorklaamasta takaisin rantaan ja päätti ottaa auringolta suojaavan paitansa pois ja kävellä hetken rannalla. Arvatkaa oliko virhe?Tytöt tulivat uimasta ja lähdettiin joulumyyjäisiin lounaalle.

Läheisellä ostarilla oli joulumyyjäiset ja samaan aikaan toisella puolella tietä olevalla ranskalaisella koululla myös joku varainkeräyssysteemi. Pepe ja Marlon menivät Deliin lounasta odottamaan, minä tein pikaisen joululahjakierroksen ja Emma ja Irene pyörähtivät koulun puolella. Lounaan jälkeen kotiin, neidot tekemään jotain Irenen huoneeseen. Pepe nukahti sohvalle, Marlon vierashuoneeseen ja minä lueskelin rästimaileja ja etsin lähdeviitteitä yhteen konferenssiartikkeliin. Keitin kahvit ja Marlonin herättyä istuttiin keittiön pöydän ääressä pohtimassa miten yhteistyötä pitäisi jatkaa.

Tytöt päättivät että Emma jää yöksi. Tytöt kävivät pihalla naapurin tyttöjen kanssa. Emma työnsi Irenen altaaseen. Purettiin taskussa ollut kännykkä kuivumaan. Jukka kävi lainaamassa fillarin ketjuöljyä, ja vähän myöhemmin tuomassa varapuhelimensa Irenelle lainaan. Pepe heräsi ja havaitsi polttaneensa niskansa ja käsivartensa snorklatessaan koska oli ollut niin "kiire" ettei ollut ehtinyt laittaa aurinkovoidetta kuin jalkoihin. Pepe myös havaitsi polttaneensa selkänsä ja rintansa,koska oli päättänyt käppäillä rannalla ilman paitaa tai aurinkovoidetta. Pepe lähti kauppaan hakemaan kahvia ja aloe vera geeliä.

Sitten olikin illallisaika, Osakassa Teppanyakia. Nam. Muistakaa pyytää Teppanyaki-kokiksi Jackie jos käytte siellä. Kotona Marlon pakkasi ja painuttiin kaikki nukkumaan. Kolmelta aamuyöllä heräsin hyvästelemään Marlonin ja maksamaan hänen lentokenttätaksinsa. Viideltä aamulla Pepe lähti poikien kanssa kalaan pitkähihaisessa kerrastopaidassa.

Aamupäivä vellottiin kotona, tytöt puuhasivat omiaan ja minä viimeistelin omaa osaani artikkelista ja skypetin aiheesta kaverin kanssa Suomeen. Emma lähti kotiin, syötiin pastaa lounaaksi. Irene meni toisen suomalaisperheen kanssa teatteriin, minä kuntosalille juoksumatolle. Kun tulin salilta muutkin olivat tulleet. Läksyjä, netistä uutisia, facebookista kavereiden kuulumisia, iltapala ja nukkumaan.

Sansibarillakin on piipahdettu

2011-11-09T12:38:00.000+02:00

Sillä välin kun Pepe oli Suomessa (siis jo syyskuussa), me käytiin muutamien ystävien kanssa pikavisiitillä viikonloppuna Sansibarilla. Jonkun verran perusturistijuttuja ehdittiin tehdä, kuten auringonlaskun drinkit hotellin kattoterassilla.

Sansibarin arkkitehtuurissa on paljon arabivaikutteita, välillä vähän koukeroista ja värikästä, mutta kivan näköistä.

Sen lisäksi että leikittiin turisteja Stone Townissa, käytiin myös katsomassa apinoita pienessä luonnonpuistossa. Tuommoisia takareisivenytyksiä minunkin pitäisi tehdä!

Apinat söivät rauhassa lehtiä eivätkä meistä paljon välittäneet.

Luonnonpuiston vieressä oli mangrove-metsä jonne oli rakennettu luonnonpuisto. Kaunis paikka, melkein aavemainen.

Upeita juurakoita.

Ehkä kuitenkin eksoottisin näky tuolta viikonlopulta oli tämä ranskanperuna-sipuli-kolmen juuston pizza jonka irlantilainen ystävämme Paul tilasi.

Lopuksi todettava että tahtoo tuommoisen lyhdyn, vaikka terassille!

Halloween

2011-11-08T09:05:00.000+02:00

Kristiina pääsi taas leikkimään kasvoväreillä, kun ystävämme Mari päätti järjestää isoille suomalaislapsille Halloween-juhlat. Pepestä tuli vihreä goblin tai jotain, ja Kristiina laittoi vaan kevyen arkimeikin.

TANZICT-projektin suomalainen tiimi on vähän reissussa rähjääntynyt. Jukka muutti samana iltana uuteen asuntoonsa, ja jostain syystä vartijat eivät meinanneet päästää sisään...

Maskeerauspiste oli keittiössä ja yleisöä riitti koko ajan.

Hämähäkkinaisia oli kaksi, tässä toinen.

Nassesetä... ei kun Erik toimi kuskina kun lapsia vietiin toimintapisteistä toiseen. Joka paikassa oli tehtävä suoritettavana, josta palkkioksi sai namia.

Meillä opetettiin jenkkaa, ja kun kaikki oli maalattu tanssittiin yhdessä mörköjenkkaa Jaakko Tepon tahtiin. Karmaisevaa!

Lopuksi herkuteltiin Marin perheen luona lasten aikaisemmin illalla tekemien kurpitsalyhtyjen valossa.

Aikaa, liikennettä ja muuta sekalaista.

2011-11-07T11:05:00.001+02:00

Afrikassa on aikaa, välillä niin paljon ettei tahdo pohjoisesta tullut valkonaama oikein hahmottaakaan miten paljon sitä on, ja miten vähän on kiire, millään. Jos ei se ole valmis tällä viikolla, niin sitten seuraavalla, tai sitä seuraavalla. Kyllä se joskus valmistuu, sitten kun sen on aika valmistua.

Mistä tuli mieleen että aiemman postauksen fundia ei ole näkynyt lipastoa korjaamaan, joten laatikot ovat edelleen samassa innovatiivisessa järjestyksessä. Kollega-Jukan uuden kodin lieden uunin tiiviste piti korjata ja uuni putsata, joten paikalle tilattiin fundi. Arvaatteko jo? Fundi irrotti hellasta kaikki irtilähtevät osat, totesi ettei osaa laittaa niitä takaisin, pisti osat muovipussiin ja pakeni paikalta. Jukka sai uuden hellan.

Liikenteessä on kyllä kaikilla valtava kiire, kerrassaan sekuntipeliä ja tarvittaessa ajetaan pientareilla, vastaantulevien kaistoilla, väärään ajosuuntaan ja vaikka toisen auton katon yli jos tarpeen. (Se etten tuota viimeistä ole vielä nähnyt ei tarkoita etteikö joku niin tekisi jos pystyisi) Vilkkuja ei välttämättä käytetä mutta äänimerkkejä sitäkin enemmän. Tööttäys ei välttämättä ole vihaista tai kärsimätöntä, vaan vain ilmaisu siitä että "hei minä olen täällä", jottei kanssa-autoilija vahingossa vaihda kaistaa eteen tai tule sivutieltä päälle. Myös taksit ja pienet mopotaksit kysyvät tööttäämällä "tarvitsetko kyytiä", joten aamulla tien varressa kimppakyytiä odotellessa ohi kulkee jatkuva virta autoja joiden "bi-bib" merkeille pitää puistella päätä. Osalle se ei riitä, vaan ajavat varpaiden eteen kysymään että eikö varmasti ja miksei.

Liikenteessä on kaikenlaisia mielenkiintoisia kuljetuksia, esimerkiksi vesiautoja on paljon. Darin taloista vain osa on vesijohtoverkon piirissä ja monille vettä tuodaan vähän niinkuin Suomessa lämmitysöljyä, tankkiautolla säännöllisin väliajoin. Juomakelpoista se ei ole mutta pesukelpoista kyllä. Meidän pieni 10 asunnon taloyhtiö on vesijohdon päässä, joten meillä on melkein aina vettä. Joka asunnon katolla on vesisäiliö johon pumpataan taloyhtiön sähköpumpulla vesi. Silloin sitten kun vartijat unohtavat laittaa pumpun päälle riittävän usein, vettä yhtäkkiä ei olekaan. Vesi lämpenee katolla näillä keleillä sellaiseksi haaleanlämpimäksi, että vedenlämmitintä ei tarvitse laittaa päälle. Silti ei palele suihkun jälkeen.

Juomavettäkin voi tilata kotiinkuljetuksena tai ostaa itse kaupasta tonkissa. Me suodatetaan nykyään juomavesi, Pepe toi Suomesta Nerox-merkkisen suodattimen ja hyvin toimii, joten juomavettä ei tarvitse kaupasta kantaa.

Meillä aloitti kotiapulainen, Mary, joka perittiin toiselta suomalaisperheeltä. Kova mimmi tekemään töitä, me ei ehditä sotkea riittävästi joten pitää kohta pistää Mary ruoanlaitto-oppiin jotta riittää tekemistä.

Täällä kirjeenvaihtajanne Dar es Salaamista. Kohta Halloween-juhlista kuvia...

Kotona taas, hieman haikeina

2011-10-24T17:50:00.000+02:00

Viime viikko meni Etelä-Afrikassa. Minä olin töissä ja Irene ja Pepe lomailemassa. Pikkuisen ehdittiin tuttujakin tavata, mutta ei tietenkään läheskään kaikkiin ehtinyt ottaa yhteyttä vaikka oli hyvät aikomukset. Ehkäpä sitten ensi kerralla, tällä hetkellä suunnittelemme menevämme häihin sinne helmikuussa.

Kotiinpaluu oli vähän apea, tuli kovasti muistoja mieleen Pretorian vuosista ja ilma oli tietysti ihana. Täällä päässä tuttu hikinihkeys iski päälle kuin märkä pyyhe ja jotenkin meinasi ihan kunnolla kiukuttaa kun hiki alkoi virrata vaatteiden alla.

Angsti siitä kuitenkin sitten päivän mittaan hellitti töitä tehdessä, ja Irenekin meni kaverin luokse käymään, joten eiköhän tämä tästä. Rutiineihin kiinni taas. Jospa huomenna olisi taas itsepuolustustunnin aika... keskiviikkona vähän salsaa ja torstaina kävelylenkki.

Töissä on positiivinen kiire ja hässäkkä, ensi maanantaina on meidän projektin sekä uuden innovaatiotilan avajaiset, ja samoissa bileissä myös paikallisen yrityshautomon avajaiset. Viikko meneekin niitä valmistellessa. Mukavaa.

Terveisiä Suomen syksyyn, ja kaikkialle muualle maailmaan mukavaa lokakuuta olipa vuodenaika mikä hyvänsä. Meidän kevätkesä vaan lämpenee.

Fundi hoitaa hommat

2011-10-06T16:19:00.002+02:00

Ministeriö tilasi meille toimistohuonekalut ja tietokoneet, ilmeisesti jo joskus elokuun alussa. Nyt ne sitten saapuivat, ja toimittaja kasasi huonekalut viime perjantaina.

Pari juttua jäi kesken, esimerkiksi laatikoiden lukot jäivät asentamatta. Maanantaiaamuna piti asentajien tulla muttei näkynyt. Tänään lähtiessäni kokoukseen minulla oli edelleen mukava kolmen laatikon pikku laatikosto työpöydän alla, ilman lukkoa.

Kokouksesta tullessani tilanne oli tämä:

Lukkofundi oli käynyt, kuulemma vasaroinut laatikostoparkaa tunnin verran ja sitten lähtenyt sanoen että osa puuttuu. En uskaltanut koskea koko systeemiin, odotan nyt jännityksellä koska fundi palaa vasaroimaan tämän loppuun asti, ja vieläkö siitä tulee lipasto. Tiettyä luovuutta kaverilla kuitenkin selvästi oli, minulle ei olisi tullut mieleen laittaa laatikoita takaisin noin.

Sunnuntai rannalla

2011-09-19T11:33:00.003+02:00

Vietettiin sunnuntaipäivää Darin eteläpuoleisella rannikolla.

South Beach Resort-hotelli myy päivälippuja rannalleen, lippu maksaa noin kaksi euroa ja siitä osan saa käyttää kuponkina ruokaan.

Ranta on tosi hieno, silkinpehmeää hiekkaa ja puhdas ranta.

Palmun alla oli mukava lekotella, hintaan kuului oma katos pöydällä ja tuoleilla sekä aurinkotuoleja.

Kookospähkinä- ja saronkikauppiaat olivat paikalla mutta kunnioittavan välimatkan päässä.

Kuvat otti Irene.

Jos joku muu suunnittelee paikalla käyntiä, voimme suositella oman paikan ottamista mahdollisimman kaukana karaokekatoksesta ja vesiskootterivuokraajista. Muuten oli mukavaa.

Arkiintuvaa

2011-09-16T15:50:00.000+02:00

Elämä alkaa muistuttaa arkea. Aluksi voimassa oleva jatkuva eksoottisuuden tunne on haihtunut, se "hui, me ollaan Tansaniassa, jännää!". Ollaanhan me, ja kaikkea uutta tulee edelleen vastaan mutta jotenkin tähän alkaa olla tottunut.

On löytynyt se tietty peruskuvio, kaupat joissa käydään, ravintolat joissa syödään, pieni joukko suomalaisia joille voi soittaa kun kaipaa apua, neuvoja tai vaan seuraa. Koulu sujuu Irenellä, töissäkin jo jokunen asia etenee, ja Pepe on löytänyt paikallisia avustajia hommien hoitamiseen. Koulupukukin tuntuu jo aika normaalilta.

Jatkuva melkein-vatsataudin tila on hellittänyt. Ei meillä kellään mitään isompia ongelmia ole ollut, mutta aluksi oli sellainen jännittävä fiilis aina kun piti mennä vessaan. Vatsa möyrysi ja pulputti. Yhtenä päivänä en uskaltanut lähteä toimistoon kun tuntui että pitäisi olla lähellä kotivessaa, mutta ei siitäkään mitään varsinaista tautia tullut.

Silmätulehduksen sain, menin lääkäriin ja se meni ohi. Irene ja Pepe säästyivät siltä, mutta kuulemma se on täällä aika yleistä koululaistenkin keskuudessa.

Nyt tuntuu jo ihan normaalilta, ilmeisesti vatsat ovat tottuneet paikalliseen bakteerikantaan. Sitä työlupaa ei ole edelleenkään, eli melkein kaikki irtain maallinen omaisuutemme uinuu edelleen Ruususen unta Etelä-Afrikassa. No, edellisessä muutossa saatiin jouluksi tavarat kotiin, ehkäpä nyt sitten jo aikaisemmin. Työlupa on edelleen tulossa ensi viikolla.

Lämpötila nousee pikku hiljaa. Iltaisin ja aamuisin on mukavaa, päivällä välillä hieman turhan lämmintä mutta täällä meidän niemimaalla on aika mukavaa kun täällä tuulee yleensä vähän. Jahtiklubin jäseniksi on päästy ja nousuvedessä käydään uimassa ainakin muutaman kerran viikossa.

Olisi tosi kiva saada ne omat astiat, vaatteet yms, mutta elämää tämä on tälleenkin. Ja ihan mukavaa. Tänään mennään yhden suomalaispariskunnan kanssa syömään, Jukka on samalla firmalla töissä mutta eri projektissa ja vaimonsa Soni on luvannut opettaa Irenelle vähän kalligrafiaa.

Kaikki hyvin!

2011-09-10T13:39:00.001+02:00

Netti kotona oli taas pari päivää poikki, kun kiintiö tuli täyteen ja paketin päivittämisessä suurempaan meni hetki.

No, ekaksi sanottava että kaikki hyvin vaikkei meistä mitään ole kuulunut, ja ennen kaikkea emme olleet tänään uponneella matkustajalautalla Sansibarin ja Pemban välillä. Kuulemma lautta oli pakattu ylitäyteen, ja osa matkustajista oli viisaasti kieltäytynyt menemästä kyytiin kun näki miten täynnä se oli. Pelastustoimet ovat käynnissä, ja vesi on lämmintä mutta ikävä kyllä kaikki eivät ole selvinneet. Kurja juttu.

Meille ei kuulu ihmeitä, töitä ja koulua, arjen puuhia. Työlupaa ei vieläkään ole joten tavaroita ei ole Etelä-Afrikasta lähetetty, ensi viikolla, tai sitten seuraavalla ensi viikolla, tai sitä seuraavalla ensi viikolla...

Irenellä alkaa olla koulussa kavereita. Eilen juteltiin kahdestaan pitkät pätkät koulun sosiaalisista kuvioista ja siitä kuinka sielläkin on ne pellet, muodikkaat, nörtit ja muut jengit - sekä sitten ne ihan tavalliset jengien väliin jäävät joita ei nämä systeemit niin kiinnosta. Irene on siellä tavallisten joukossa, ja koulu menee mukavasti.

Kotona ollaan jätetty lämminvesivaraaja kokonaan pois päältä. On niin lämmin, että viileä suihku on ihan ok. Joskus aamuisin unisena tuntuu että se on vähän liian viileää, mutta ei se oikeasti kovin kylmää ole.

Arkirutiini on nyt muodostunut sellaiseksi, että Irene viedään kouluun siinä varttia yli 7, ja siitä suoraan Pepe vie minut töihin. Kotiin lähtiessä kävelen 200 metriä toiseen toimistotaloon jossa on työssä toinen suomalainen konsultti ja pääsen hänen kyydissään kotiin. Irene on haettu sitä ennen. Välillä joku tulee meille kylään tai Irene menee kaverin luokse josta sitten haetaan myöhemmin. Illalla käydään ulkona syömässä tai syödään jotain simppeliä kotona, pastaa tms. Irene vie eväät kouluun ja aika kevyesti mekin päivällä syödään joten illalla sitten enemmän. Odotetaan jo että keittiötavarat tulisivat jotta voisi kokata itse.

Suomi-koulu alkoi toissapäivänä, se on joka torstai-ilta. Siellä opetetaan Suomen kieltä ja kielioppia, ja kai myös Suomen historiaa yms tietoutta. Irene on isojen ryhmän vanhin ja ikähaitari ryhmässä on 7-12 joten opettajalle riittää haastetta.

Tänään mennään yhdelle suomalaisperheelle kylään, ja muitakin tulee. Kivaa!

Eidkö vai eikö?

2011-08-30T09:13:00.000+02:00

Outo tilanne suomalaisiin tai vaikka eteläafrikkalaisiinkin kalenterihin tottuneena: milloin on Eid? Eid el Fitr on siis Ramadanin eli muslimien pyhän kuukauden ja paastonajan päätösjuhla, vuoden tärkein juhla, kuin joulu. Tansanian kalenterissa Eidille on varattu kaksi pyhäpäivää. Mielenkiintoiseksi tämän tekee se, että islamin kalenteri seuraa kuun kiertoa, mistä johtuu muun muassa se, että Ramadan on joka vuosi hieman eri aikaan. Useimmissa maissa juhlapyhät ja kalenteri lasketaan etukäteen, onhan kuun kierto ja muidenkin taivaankappaleiden liikkeet aika hyvin jo tiedossa. Tämä kuitenkin on kuulemma asia josta uskonoppineet kiistelevät, ja joidenkin koulukuntien mielestä Eid on sitten kun taivaalla silmillä katsottuna näkyy uuden kuun sirppi. Ei ennen.

Tansania kuuluu tähän vanhakantaisempaan koulukuntaan, ja kalentereissa lukee "tentative Eid el Fitr". Juhla siis tiedetään suunnilleen mutta ei ihan tarkkaan. Tänä vuonna se oli alustavasti merkitty tiistaille ja keskiviikolle. Maanantailta siirrettiin yksi kokous pois siltä varalta että se olisikin jo silloin. Eilen illalla sitten jännättiin, onko tänään vapaapäivä vai pitääkö mennä töihin ja kouluun. Tieto tuli illalla: kuuta ei näkynyt ja Eid on keskiviikkona ja torstaina.

Eid muistuttaa joulua myös siten, että lapset saavat lahjoja. Ajatelkaapa normaalin lapsiperheen joulunodotussäpinää lisättynä sillä, että edellisenä päivänäkään ei vielä varmasti tiedä onko joulu huomenna vai ylihuomenna!

Tänään oli sitten liikenteessä hiljaista. Ne jotka esimerkiksi halusivat lähteä Eidinä jonnekin matkalle, ovat tietenkin matkansa varanneet ja lähtivät joka tapauksessa. Koulunkin portilla oli hiljaisempaa.

Tansanian väestöstä on muslimeja hieman alle puolet, ja kalenterissa on vapaapäivinä sekä muslimien että kristittyjen pääpyhät.

Ensimmäinen kuukausi

2011-08-27T12:59:00.000+02:00

Istuskelemme Irenen kanssa kattoterassilla, on lauantai ja aikaa miettiä ja raportoida teillekin kaikille mitä kuuluu. Minä olen ollut täällä nyt melkein kuukauden, Irene ja Pepe kolme viikkoa. Meillä on laina-auto käytössä, kiitos suomalaisten tuttujen jotka menivät Suomeen saamaan vauvaa. Työlupa on koko ajan tulossa ensi viikolla. Ensi viikolla se on sitten taas tulosaa ensi viikolla.

Muuttokuormamme odottaa Etelä-Afrikassa sitä työlupaa. Pankkitiliä ei voi avata kun ei ole työlupaa, joten luottokortilla ja runsailla käteisnostoilla sumplitaan. Meillä on kuitenkin hommat erittäin hyvin, on asunto, postilokero, nettiyhteys toimii kotona, ja pursiseuran jäsenyyskin virallistuu puolentoista viikon päästä. Onneksi käytiin jo heinäkuussa katsomassa asuntoa, ja onneksi muutenkin sain hyviä neuvoja toimia nopeasti näiden tiettyjen juttujen kanssa.

Sieltä käsin ei ehkä avaudu miksi pursiseura on välttämättömyystekijöiden joukossa... Suurin syy on se, että siellä on ainoa lähikulmilla oleva puhdas ja turvallinen uimaranta jonne voi mennä lasten kanssa, jättää autonavaimen kenkään sillä välin kun ui, ja ostaavettä ja limpparia baarista. Täkäläisessä infrassa, teissä, liikenteessä, ihimisten toiminnassa yms jokapäiväisessä on ainakin näin aluksi sen verran potutuksen ja stressin aiheita, että jotain vastapainoa tarvitsee. Lämpimässä nousuvededssä plutaillessa joka kerran tulee sitten se tunne, että on tämä sittenkin aika hieno paikka.

Jäsenet saavat viedä vieraita pursiseuralle, joten näette sitten kun tulette käymään. Siellä järjestetään myös purjehduskursseja, joten Irene ryhtyy varmaan optimistijollailemaan kunhan uusia alkeiskursseja alkaa.

Äiti kysyi puhelimessa mikä täällä on erilaista kuin Etelä-Afrikassa. Kaikki! Noin suunnilleen. Pretoriassa ollessa ei asuttu kehitysmaassa, sitä puolta näin kyllä työmatkoilla ja muilla reissuilla, mutta muuten arki oli varsin sujuvaa kun alkujärjestelyt oli hoidettu. Täällä tiet ovat meidän naapuruston ulkopuolella suurelta osin huonoja, ja ruuhkia on paljon. Mitään vähänkään poikkeuksellisempaa ostosta ei tuosta vaan käydä lähiostarista ostamassa, vaan kysellään kavereilta mistä ehkä mahdollisesti löytyis, pohditaan pitäisikö teettää fundilla vai ostaa, etsitään ostospaikkaa nimettömältä kadulta joka on toinen oikealle Masai Motorsin jälkeen, siellä missä se irlantilainen pubi ennen oli... Eipä tule turhia shoppailtua kun kaikki on hirmu operaation takana.

Seuraavalle Etelä-Afrikan käynnille on jo keräilty pientä ostoslistaa. Muuten, jos joku on tänne suuntaan tulossa ja laukkuun mahtuisi ihan pikkuinen parisängyn petauspatja nipin saa tuoda...

Mausteet ja hedelmät esimerkiksi ovat edullisia. Salaattia sen sijaan ei tahdo oikein kunnollista löytyä, täällä taitaa olla vähän liian lämmin sille. Ketsuppia taas on seitsemäätoista lajia, samoin muroja, säilykkeitä vaikka mitä... Mutta ne taas ovat suhteessa aika kalliita. Etsin lenkkareita vähän aikaa kun yhdet jäivät vahingossa Suomeen ja toiset ovat kuormassa tulossa. Edullisia barbi- muovista tehtyjä jäljitelmiä oli kyllä, kohtuullisen metsästyksen jälkeen sitten löytyi aitojakin jotka taas maksoivat paljon. Ei paljon jääty pronaatiotukia miettimään, kun oli oikeankokoiset tavallisen kunnolliset lenkkarit niin ne ostettiin.

Tuoksutkin ovat erilaisia. Työpaikan vessassa tuoksuu makeanhedelmäinen puhdistusaine, täällä ei havuntuoksuja harrasteta. Hiki haisee aika usein. Taksikuskeilla on aina puhdas paita, mutta välttämättä pesulle ei ole päästy ihan juuri. Kaveri kertoi että kotiavulle piti järjestää pesupiste ensimmäiseksi hajuhaittojen takia. Kaikilla ei ole täälläkään suihkua, eikä juoksevaa vettäkään.

Vesijohtovettä ei voi juoda. Pullovettä saa kyllä isoissa tonkissa halvalla, mutta kaikkein halvimmat brändit maistuvat kemikaaleilta. Pepe tuo Suomessa käydessään meille varmaan vesisuodattimen, kuulemma Nerox-merkkinen on hyvä. Pepe piipahtaa siis Suomessa syyskuun lopussa.

Ilma alkaa täällä lämmetä kesää kohden mennessä, ja sen huomaa että talo lämpenee päivän aikana yhä enemmän. Naapuri vinkkasi että kattoterassille rakennettu katos vähentää yläkerran lämpenemistä, ja toki antaa täällä enemmän mahdollisuuksia käyttää sitä terassiakin eri säässä. Auringossa ei tee mieli istua. Hyttysiä ei vielä hirveästi ole mutta kesää kohti tulee lisää. Nyt on pärjätty hyttysmyrkyillä, mutta teetetään vielä varoiksi hyttysverkot sänkyihin. Ikkunoissa ja parvekkeiden ovissa on verkot valmiiksi asennettuina.

Irene viihtyy koulussa hyvin vaikka mukuttaakin siitä. Keittiönlaatikoista ei enää ole löytynyt papanoita. Kattoterassilla tuulee kivasti, meri on sininen ja juotiin kylmät tölkilliset limsaa. Kohta lähdetään pursiseuran biitsille uimaan. Kaikki hyvin siis.

Postia tuli!

2011-08-18T11:58:00.000+02:00

Ja ensimmäisen meidän postilokeroon tulleen postilähetyksen lähetti..... Hillevi!
Kiitos postikortista, ei ole ihan tarkkaa tietoa kauanko sen tulo kesti kun tällä viikolla käytiin tänään eka kertaa katsomassa.

Ilmeisesti posti ei aina ole ainoa syypää siihen jos kirjeet tulevat perille hitaasti. Käytiin eilen pursiseuralla kyselemässä jäsenanomuksen etenemistä, ja neiti toimistossa kysyi emmekö ole saaneet kirjettä. Kulmat kurtussa hän sitten selasi lähtevän postin pinoa, ja löysi kirjeemme, päivätty 2.8. eli reilu kaksi viikkoa sitten. Säästyipä postimaksu.

Kuvia ja tunnelmia

2011-08-17T12:58:00.000+02:00

Jogurttipurkin kyljessä on jotenkin ihan suomalaisen näköinen maisema, pikku taloja ja lehmä niityllä. Mango ei vaan sovi siihen kuvaan. Kivan vanhanaikaisen näköistä kuvakieltä välillä suomalaisen silmään.

Tämä lounas maksoi alle euron, paikassa nimeltä Holiday Out. Sitä vastapäätä oli joskus muinoin Holiday Inn. Se on jo vaihtanut paikkaa, mutta tämä pysyy eikä ihme. Hinta-laatusuhde on mainio.

Intian valtameri on täällä suurkaupungin kulmillakin kirkas, ja lämmin.

Käytöstä poistettujen veneiden puusta tehdään huonekaluja. Tässä kiva sohvaidea hotellista jossa asuimme ennen kuin pääsimme kotiin.

Nousuveden aikaan meressä on mukava uida. Kuva on pursiseuran rannalta, Irenen vieressä juoksee saman ikäinen suomalaistyttö Sera jonka kanssa kaveruus alkoi välittömästi.

Meidän asuinalueella on 10 asuntoa ja aika iso uima-allas.

Kattoterassilta näkyy merelle, tosin vastapäisten talojen ohi mutta kuitenkin. Toisaalta vastapäisten talojen puolella menee melko vilkas tie, meillä on hiljaista. Kiva alue kuitenkin ja hyvin hoidetun oloinen.

Elämä täällä on toki muutakin kuin rantaa ja auringonpaistetta, mutta keskitytään nyt näihin tällä kertaa. Omaan kotiin muuttaessa oli myös monta ärsytyksen aihetta kun "siivottu" asunto oli aika likainen, korjauksista huolimatta paikkoja repsottaa siellä täällä ja joku oli käynyt kakkimassa keittiön laatikoihin. Mutta merinäköala on silti kiva.

Posti, osa 2

2011-08-17T11:50:00.000+02:00

Niin mistä mahtaa tietää missä se posti on? Löydä kuvasta postitoimisto. Lisäpisteitä saa kuvaajan löytämisestä. Posti sijaitsee paikassa nimeltä Morogoro stores, jonka kaikki paikalliset kyllä tietävät. Sieltä saa myös paikallista taidetta, koruja ja luomuruokaa ainakin mainosten mukaan.

No mutta mitä se Mgunzu valittaa, meillähän on kyltti seinässä! Sen kun tulee postitoimiston eteen ja katsoo.

Postilokerot ovat tietenkin ulkona jotta niihin pääsee käsiksi myös postin aukioloaikojen ulkopuolella. Meidän postilokero sijaitsee täällä, kolmanneksi alemmassa rivissä. Ei ole selvinnyt onko tuo naulakko osa työntekijöiden taukotilaa, vai löytötavaratoimisto. Siinä se kuitenkin on.

Posti kulkee?

2011-08-04T12:27:00.000+02:00

Täällä on mahdollista vastaanottaa postia vain postilokeroon. Fyysistä osoitettakin kysellään välillä, mutta postia ei kotiin kanneta. Tietyssä postissa on vain tietty määrä lokeroita ja lisää ei tule, joten päätin olla ajoiossa liikkeellä ennen kuin koko uusien ulkomaalaisten lauma keksii myös hakea lokeroa. Jos lokerot ovat täynnä, pääsee jonotuslistalle ja lokeroita vapautuu sitten kun joku muuttaa tai ei maksa lokeron maksua ajoissa.

Menin sitten postitoimistoon saatuani paikallisilta sisäpiirin tietoa siitä missä se on, mitään kylttiä ei tietenkään kadulle ole näkyvissä. Kokeneena afrikkalaisena mukanani oli läjä erilaisia papereita, vuokrasopimus, suosituskirje työnantajalta, passi ja kopioita passista, jne. Hymytön rouva tili takana katseli minua ja papereitani epäluuloisesti ja antoi melko innottomasti lokeronhakulomakkeen täytettäväksi.

Palautin lomakkeen täytettynä tiskille, ja rouva veti hihasta ässän.
-"Kaksi valokuvaa"
Voitonriemuisena kaivoin kaksi mustavalkoista passikuvaa kansioistani. Olisiko siis mahdollista saada jokin asia hoidettua yhdellä käynnillä?
- "Nämä ovat liian suuria"
- Siis mitä, passikuvatko??
- "Pitää olla postimerkin kokoisia kuvia"
Tässä kohtaa postin yrmeää rouvaa meinasi jo väkisin hymyilyttää. Siitä sai mgunzu (valkoinen) lippulappuineen. Pokka kuitenkin piti, kun hän näytti minulle lomaketta jossa tosiaan oli valokuvalle postimerkin kokoinen tila.
- "Tulkaa huomenna uudestaan".
Systeemi 1 - Mgunzu 0.

Siitäpä sitten toimistolle, jossa ystävällinen assistenttimme Sabra skannasi valokuvani ja printtasi oikean kokoisia kuvia. Annoin Sabralle tarvittavan määrän rahaa ja sovimme että hän kävisi jättämässä lomakkeet ja kuvat postiin. Mutta eihän se niin tietenkään käy... Rouvan pitää tulla itse käymään, koska kaksi muutakin lappua pitää allekirjoittaa. Ei, ei niitä voi antaa mukaan allekirjoitettavaksi.
Systeemi 2 - Mgunzu 0

Tänään oli sitten vuorossa erä 3. Pamppailevin sydämin menin taas postiin oikeankokoisten valokuvieni kanssa. Toinen yrmeä rouva vastaanotti lappuseni ja valokuvani, etsi käsinkirjoitetun listan jossa oli vapaita postilokeroita, veti yhden yli ja antoi minulle kaksi avainta sekä kortin johon oli liimattu toinen oikeankokoisista valokuvistani.
Systeemi 2 - Mgunzu 1

Näin ollen meille voi nyt lähettää postia osoitteeseen PO Box 23441, Oysterbay, Dar es Salaam.

Hauska yksityiskohta: itse asiassa tuota Oysterbay-kohtaa ei tarvittaisi välttämättä ollenkaan, sillä koko Dar es Salaamin postilokerot on numeroitu juoksevasti. Yli 5-numeroisia postilokeroita ei ainakaan Sabra tiennyt olevan, mistä voi päätellä että parin miljoonan kaupungissa on alle satatuhatta postilokeroa. Tämä pitää siis sisällään myös yritysten postilokerot.

Kun postia ei voi vastaanottaa kuin lokeroon, ilmeisesti monet käyttävät työpaikkaansa postiosoitteenaan, jakavat postilokeroita, tai muuta sellaista. Mietin lieneekö jossain kukoistavia bisneksiä jotka vuokraavat postilokeron osia niille joilla ei ole varaa omaan... Tämähän on toki kiellettyä, mutta en usko että se tarkoittaa etteikö sitä voisi tapahtua. Voi myös olla että olen ymmärtänyt jotain tästä systeemistä väärin, jos joku kokeneempi lukee tätä saa korjata.

Uusi alku

2011-07-31T21:11:00.000+02:00

Aika hässäkkää ollut viime aikoina, terve vaan ja pahoittelut kaikille jotka ovat odotelleet uutta postausta. Minun osaltani loma Suomessa on ohi, Irene ja Pepe ovat vielä viikon Suomessa. Valtaosa tavaroistamme on varastossa Etelä-Afrikassa odottamassa sitä, että pääsemme uuteen kotiin asumaan, sekä sitä että saan työluvan.

Suomen kodissamme uusittiin takka, eli vanha purettiin ja rakennettiin uusi. Pinnoitus jäi vielä odottamaan Etelä-Afrikasta tulevia liuskekiviä. Onneksi löydettiin vuokralainenkin, ja kotimme on hyvissä käsissä.

Minä tulin tänään Dar es Salaamiin. Päivä meni matkalaukkujen purkamiseen ja päiväuniin, illalla kävin suomalaisen perheen kanssa syömässä. Ihana huomata että suomalaisten keskinäinen suojaverkko ja avunanto toimii täälläkin, heti on luottavaisempi olo lähteä kasaamaan arkeen tarvittavia asioita kuntoon. Huomenna alan järkätä puhelinliittymiä, mokkulaa, pankkitiliä... Saapi nähdä ovatko ne prosessit yhtä hankalia kuin Etelä-Afrikassa.

Terveisiä kaikille, Perhe Afrikassa jatkuu Tansaniassa. Yritämme taas päivittää juttuja tänne vähän useammin. Kirjoittakaa tekin meille viestejä, on kivempi kirjoittaa kun tietää että joku lukee.

Kiitoksia terkuista!

2011-06-11T11:09:00.000+02:00

Terveisiä ja onnitteluja uudesta sijainnista on tullut eri kanavilla, kiitos kaikille!

Irene sai koulupaikan ja edessä onkin sitten totuttelu koulupukuun. Täällä se on aika tavallista mutta tämä meidän eteläafrikkalainen koulu ei koulupukuja harrastanut, koulun omat t-paidat oli kyllä muttei mitään pakkoa käyttää niitä.

Irene on jo Suomessa lomalla, isä-Lassin kautta saa yhteyden ja luultavasti Irenen oma Suomi-numerokin on käytössä jos sim-kortti on ollut tallessa. Jos joku kaipailee eikä ole numeroita, minulta saa tarvittaessa. Tänä viikonloppuna Irene menee Mummin ja Papan kanssa serkkuni häihin tapaamaan sen suunnan sukulaisia pitkästä aikaa. Onnea Laurille ja morsiolle!

Pepen kanssa täällä kylmässä yritetään hahmottaa tulevaa muuttoa ja ennen kaikkea siivota turhia tavaroita pois. Onneksi kierrätys ei ole ongelma, Marthalle ja kadun puutarhureille on annettu vaatteita, kenkiä ja leluja ja taatusti aina löytyy käyttäjä.

Ilmassa tuoksuu savu... Suomessa ja Nokialla kuulemma platformit ovat liekeissä, täällä palavat tienvarsien ruohikot niin että joinain aamuina on satanut nokihiutaleita taivaalta.

Hyviä helteitä Suomeen! Meillä on sekä sisällä että ulkona 15 astetta lämmintä.

Tansaniaan!

2011-06-05T21:38:00.000+02:00

Viime ajat on ollut aika kiirettä, ja tulevaisuuden suunnitelmat olivat niin levällään ettei niistä tehnyt mieli mitään puhua. Nyt siis on varmistunut että muutamme täältä Tansaniaan, Dar es Salaamiin, varmaankin elokuun alussa. Työkuvioni on aika samanlainen kuin täälläkin eli Suomen Ulkoministeriön rahoittama projekti.

Ireneä ollaan nyt hässäkällä ilmoitettu kouluun, ja vielä on vähän epävarmaa mahtuuko haluamaamme kouluun heti elokuussa. Jos ei niin sitten mietitään valitaanko toinen koulu, vai jäävätkö Pepe ja Irene muutamaksi kuukaudeksi - puoleksi vuodeksi Suomeen kunnes koulupaikka järjestyy. Ensi viikolla pitäisi tulla tieto koulusta.

Asunto ja kaikki muukin on tietenkin ihan auki, ehkä menemme Pepen kanssa Darin kautta kotiin heinäkuun alussa ja käytetään pari päivää asuntojen katseluun. Tai jotain.

Irene lähti tänään kesälaitumille Suomeen ja reippaasti pakkasi poistettaviin noin 10 muovikassillista tavaraa, vaatteita enimmäkseen mutta vähän muutakin. Marthan perhe oli iloinen. Meillä on nyt sama souvi edessä. Pysykää kuulolla, ilmoittelemme kun asiat tarkentuvat...

Seisomapaikkoja tarjolla ja kahta en vaihda

2011-04-14T09:06:00.000+02:00

Tänään aamuruuhkassa näkyi seisomapaikkaversio tyypillisestä työnantajan tarjoamasta kuljetuksesta työmaalle. Liekö ollut lava märkä kun ei väki halunnut istua. Vähän heput huojahtelivat siellä kun työnjohtaja kaasutteli, mutta kaikki pysyivät kyydissä ainakin sen aikaa kun minä heidän takanaan ajoin.

Kuten kuvasta näkee, seuraavia Suomi-vieraita odotellaan jo melko kiihkeästi. Siis toki muutenkin, mutta kun suomalainen sinappi on loppu niin se jo saa katselemaan kelloa että koska ne tulee.... sinappi ja ruispalat ovat ne kaksi suomalaista elementtiä joita on kiva olla pakastimessa ja jääkaapissa. Kaikkea muuta saa joko vastaavia tai ainakin yhtä hyviä vaikkakin erilaisia versioita. Kahta en vaihda, vai miten se meni....

Päivän kuva

2011-04-13T08:56:00.000+02:00

Luulisi että tähän tottuu, mutta niin vaan hirvittää joka kerran kun näkee näitä liikenteessä. En käsitä edelleenkään miksei poliisi puutu tähän, ei ole laillista täälläkään.

Hai ostat sie hyvän Mersun?

2011-04-12T10:45:00.000+02:00

Lähtö lähestyy uhkaavaa vauhtia, ja omaisuuden myyntiä, lahjoittamista tai poiskuljetusta pitää alkaa suunnitella.

Pepe otti ostajaehdokkaalle kuvia meidän hienosta Mersusta. "Nice Benz!" sanoi Marthakin silloin kun Mersu tuli kotiin.

Nyt kiireellä tarjouksia peliin, tämä loistoyksilö ei täällä kauan happane. Eikä ole kallis. Vasemmanpuoleiseen liikenteeseen tosin tehty, mikä saattaa suomalaisia ostajaehdokkaita vähän häiritä. Mutta silti, vintagea!

Äänestetty on!

2011-04-11T15:37:00.000+02:00

Lauantaina käytiin Pepen kanssa äänestämässä lähetystössä. Pihalla tavattiin Johannesburgissa asuva suomalaisperhe joiden kanssa on jutskailtu erilaisissa suomalaistilaisuuksissa, hekin ovat lähdössä kesällä Etelä-Afrikasta pois.

Lähetystö on tärkeä paikka näin ulkosuomalaiselle. On kiva tietää että jossain täällä on pieni pläntti Suomea ja suomalaisuutta, josta saa tukea, apua, kontakteja ja vaikka uuden passin jos entinen varastetaan (kop kop, ei ole sellaista vielä käynyt). Lähetystö myös verkottaa täällä asuvia suomalaisia toisiinsa, ja suomalaisten yhteisö onkin meille kaikille aika tärkeä. Silloin kun jokin menee pieleen, soitto toiselle suomalaiselle usein auttaa.

Muistakaahan äänestää jos ette sitä vielä ole tehneet!

Paanasten kanssa Pilanesbergissä

2011-04-05T12:31:00.000+02:00

Näistä kuvista kiitos Paanasille ja Tuulalle etenkin joka oikeaoppisesti lajitteli kuvat aiheen mukaan ja laittoi Picasaan. Kukahan tekisi kaikille mun kuville saman??

Majapaikkana Pilanesbergissä oli tällä kertaa Manyane Chalets (googlaamalla löytyy jos jotain kiinnostaa) jossa mekään ei oltu aikaisemmin käyty. Täytyy sanoa, että hinta-laatusuhde oli ehdottomasti paras, ja muutenkin tällaiseen perhereissaukseen ja ison porukan kanssa oli tosi hyvä.

Ravintolan ja vastaanoton yhteydessä on iso yhteinen uima-allas. Altaalla oli yllättävän väljää vaikka majoituspaikat tuntuivat olevan täynnä. Saattoi johtua siitä, että osa majoittujista oli tullut lähinnä Sun Cityssä olevan konsertin takia ja siksi lapsia oli varmaan tavallista vähemmän.

Manyane-alueen sisällä kulkee luontopolku jonne voi mennä itse käppäilemään, tai tilata opastetun kävelyn. Alueella liikkuu kirahveja, impaloita, seeproja ym ei-vaarallisia eläimiä, ja välillä niitä pääsee aika lähelle.

Tällaisissa pikku mökeissä asuimme. Meillä oli kaksi vierekkäistä mökkiä. Kummassakin on pedit neljälle hengelle, kaksi sänkyä parvella ja kaksoissänky alakerran makuuhuoneessa.

Ensimmäisenä aamuna kirahvi oli aamupalalla mökkiemme takapihalla muutaman kymmenen metrin päässä, eikä siis minkään aidan takana. Oli aika jännä tunne, ihan kuin ois ollut Afrikassa!

Puiston puolella käytiin taas kerran toteamassa että Pilanesberg Centerin kahvi on edelleen pahaa, siksi tekohymyt. (Ja tiedoksi vaan että kokeiltu on: se cappuccino on vielä pahempaa!)

Seeprapyllyjen lisäksi tällä kertaa nähtiin myös elefantin pylly. No, oikeasti nähtiin ihan joka puolelta, tämä oli vaan kaikessa kurttuisuudessaan niin nätti. Eikö tekisikin mieli ottaa esiin Nivea-purkki ja rasvata tuo?

Hymy herkässä lintujentarkkailumajassa. Reissulla nähtiin siis Big 5 -ryhmästä norsu, sarvikuono ja leijona. Leopardia ei ole nähty mekään koskaan, ja puhvelia ei ole nähty Pilanesbergissä. Hyvä saldo siis. Leijona nähtiin Eeron synttärisafarilla, sitä ei varmaan oltaisi itse löydetty.

Perinteitä on siirrettävä sukupolvilta toisille... vanha vuosijuhlatemppu toimii edelleen ruokaa odotellessa. Ravintolassa oli tosi hyvä ruoka, vaikka ekana iltana keittiö olikin vähän hitaalla tuulella. Mutta hyvää se oli sitten kun lopulta tuli.

Kiva reissu!

Onnille Ireneltä!

2011-03-30T08:21:00.004+02:00

Onni lähetti Irenelle kirjeessä ihanan sydämen kun oli tullut ikävä. Kun ei malteta odottaa postin kulkua toiseen suuntaan, tässä Onnille vastaus Ireneltä.

Rakkaita terveisiä meiltä kaikilta!

Crescent Road Guest House raportoi

2011-03-29T08:16:00.005+02:00

Cresent Road Guest Housella on ollut loistava käyttöaste viime aikoina!

Veera kävi starttaamassa Afrikka-turneensa meiltä. Kuvassa lähdön hetki, Irene ei sitten kuitenkaan lähtenyt mukaan vaikka tyylin puolesta olisikin sopinut joukkoon.

Venäläisen perhe kävi myös ja Rantanen Tours vei heidät mm Kapkaupunkiin ja Pöytävuorelle. Ihan kohta pitää hankkia Pepelle koppalakki ja virkapuku, aika rutiinilla noi kuljettajan ja matkaoppaan hommat jo hoituu.

Paanaset meidän Jyskän naapurista kävivät myös, tässä tulotunnelmissa kuohuviiniä ja mansikoita. Ai missäkö Sanni on?

Irene kaappasi Sannin jo ovelta ja varsin tiivis kaksiviikkoinen neideillä oli yhdessä. Laitan lisää kuvia Paanasten reissusta kunhan saan niitä heiltäkin. Paanasten vierailuun osui Irenen koululomaviikko sekä yksi pitkä viikonloppu joten me Irenen kanssakin päästiin osallistumaan touhuihin.

Mökkeilyä

2011-03-28T10:12:00.002+02:00

Suomesta tuli viesti jossa käskettiin päivittämään blogia, ja kuvia kanssa! Viime viikot on ollut taas vieraita, ja sen kaiken mukavan seuran keskellä blogeilu on jäänyt vähemmälle. Venäläisen ja Paanasen perheet olivat meillä peräkkäin, ja nyt arki tuntuu taas vähän harmaalta.

Ennen vieraita Pepe piipahti Suomessa, ja sillä välin me Irenen kanssa käytiin mökkeilemässä ystävämme Michellen ja hänen vanhempiensa kanssa. Kuka olisi uskonut että Pretoriasta löytyy tällainen suomalaisen oloinen mökkimaisema?

Kyseessä on pieni luonnonpuisto jonka keskellä on pikku järvi jossa saa kalastaa. Mökkejä vuokrataan kalastustarkoituksiin varsin halvalla, me ei kyllä kalastettu vaan vain grillattiin ja istuttiin iltaa.

Puita olisi voinut olla vähän enemmän mutta muuten oli aika hyvä suomalainen kesämökkikeikkaimitaation. Niin joo ja sauna puuttui kyllä kanssa. Silti oli mukavaa. Tuonne voisi mennä viikonlopuksi ihan muuten vaan, saa nähdä ehditäänkö vielä ennen kuin täältä lähdetään.

Vessakuvia Kapista

2011-03-10T11:27:00.002+02:00

Käytiin Irenen kanssa työmatkalla Kapkaupungissa yhdessä sillä välin kun Pepe oli Suomessa. Yksi vierailukohteista oli RLabs (www.rlabs.org) jonka vessanovien kuvat olivat hauskimmat pitkään aikaan.
Ehkä tämä on tulevaisuutemme... mutta nyt vielä nauratti.

Ulkoilmakonsertti

2011-02-24T09:29:00.002+02:00

Tänä aamuna vein Irenen kouluun ja jäin kuuntelemaan aamupiiriin päivän tiedotteita, sekä tietysti soittoesitystä. Irene ja yksi luokkakaverinsa soittivat molemmat yhden kappaleen.
Irenen koulussa on kaikenlaisia koulun järjestämiä harrastuksia, ja lisäksi koulun kautta saa esimerkiksi soittotunteja. Soittotunnit tapahtuvat koulupäivän aikana, ja ne maksetaan erikseen. Irenellä on puolen tunnin pianotunti kerran viikossa, opettaja on oikein mukava ja Irenen pianonsoitto on kehittynyt kovasti.

Otin videollekin soittoa, kaikki eivät ilmeisesti ole saaneet videoita katsottua joten valokuva todisteeksi myös. Pienemmät oppilaat seurasivat soittoa lumoutuneena. Kuvaaja oli hidas joten video ei ala ihan kappaleen alusta.

Kaikki ongelmat ratkaistu!

2011-02-10T09:24:00.002+02:00

Liikennevaloissa työskentelevillä kaupustelijoilla on aina vaikka mitä mielenkiintoista ja tarpeellista myynnissä. Viimeaikoina ainakin seuraavia on nähty: muovihenkareita, mustia jätesäkkejä, käsilaukkuja, kännykkälatureita, vaatteisiin kiinnitettäviä kangasmerkkejä, urheilusukkia, hedelmiä, aurinkolaseja, 400 Gigan (!!!) muistitikkuja, tietysti päivän sanomalehdet, jne.

Lisäksi liikennevaloissa on ihan rehellisiä kerjäläisiä, joilla näkyisi olevan jonkinlainen franchise käynnissä kun melkein kaikilla on kyltti jossa lukee "I would rather die of hunger than steal, crime does not pay". Kirjoitusvirheillä personoituna toki, mutta muuten viestin tehokkuus vähän kärsii toistosta. Toinen yleinen kerjuumoodi on roskien keruu autosta, eli pojat päivystävät liikennevaloissa, ottavat roskasäkkiinsä ylimääräiset roskat autosta ja siitä palkkiona myös rahaa tai vaikka ruokaa.

Kolmas ryhmä on mainosten jakajat, kaikenlaista ravintoloiden mainoksista remonttipalveluihin. Niitäkään ei yleensä tule otettua, mutta eilen Pepe bongasi voittamattoman tarjouksen:
Professori Ismail tarjoaa ratkaisun kirjaimellisesti kaikkiin ongelmiin, paitsi maailmanrauhaa ei ollut mukana mutta varmaan kysyttäessä pienestä lisämaksusta sekin hoituisi.
Nyt pitäisi vaan valita haluaisiko mielummin nähdä vihollisensa peilissä, puhua esi-isille, kostaa pahoille hengille, voittaa lotossa, jäädä eläkkeelle vai "poistaa kädestä mustan täplän joka vie aina kaikki rahasi". Tai ehkä jos maksaisi enemmän voisi valita useamman, ei se varmaan olisi ongelma.

Jos rahapula vaivaa, tutki ensin kätesi ja sitten vaan soitto Professori Ismailille!

Valppaat vahdit

2011-02-07T08:36:00.002+02:00

Kerroinkin jo aikaisemmin, että meidän ja naapuritalon välistä muuria kaatui kesäsateiden/tulvien vuoksi pätkä. Naapurin kaksi pienintä koiraa ovat jo tätä ennenkin käyneet välillä aamuvarhaisella tekemässä partioreissuja meidän pihalla, mutta nyt ne ovat laajentaneet reviiriään oikein kunnolla.Kummaa sakkia nämä, tuumaavat koirat, kun täällä ei pääse ikinä sisälle! Joutuu siis menemään kotiin yöksi ja sateella. Pieni valkoinen Sasha vierailee meidän pihalla pari kertaa päivässä kyselemässä rapsutuksia, mutta jackrusselterrieri (tms) Malo on päättänyt adoptoida meidät ihan kokonaan. Eihän sellainen perhe voi tulla toimeen jolla ei ole koiraa!

Nukkumapaikkakin on löytynyt, tässä voi ottaa pikku tirsat silloin kun ei ole kiireempää hommaa. Tästä on myös kätevä hyökätä uima-altaan reunalle hengenpelastustehtäviin, tai kolkuttamaan pation oveen jos joku on esim. tietokoneella sen sijaan että olisi ulkona rapsuttamassa koiraa.

Uintihetket olivat EM (Ennen Maloa) hieman rentouttavampia... yritetään tässä joku ilta Pepen johdolla katsoa saisiko sitä hieman opetettua siihen että voisi ottaa hieman rauhallisemminkin kun joku on uimassa.

Vaikka en varsinaisesti kovin koiraihminen olekaan, onhan siinä jotain hellyttävää kun toinen on niin kokovartaloinnoissaan jos joku vaikka heittelee tyhjää muovipulloa hänelle. JEE!

Saas nähdä näkyykö Malo uimavahtina -video...

Gourmet-lauantai

2011-02-03T14:41:00.005+02:00

Lähipiirimme vahvimmat Junior MasterChef-kandidaatit Irene ja India päättivät loihtia meille gourmet-lauantain. Aamulla ensimmäiseksi neidit valitsivat reseptit (Irene omasta päästään, India keittokirjasta), tekivät ostoslistat ja sitten lähdettiin kalakauppaan, vihanneskauppaan ja Spariin.

Lounaaksi Irene teki intialaista kookoschilitomaattikanaa, India taas meksikolaista vihreäpaprikachilikanaa. Nam.

Päivälliseksi saatiin Irenen tekemää lohta hapankermayrttivalkosipulikastikkeessa, sekä Indian tekemää hake-kalaa vihreässä yrttikastikkeessa. Nam nam. (Hake on siis täällä myytävä valkolihainen kala jonka suomenkielistä nimeä en tiedä.)

Sateita

2011-01-24T11:00:00.002+02:00

YK-delegaatti palasi kotiin uupuneena. Oli kivaa ja haastavaa, totesi vaan että "nyt mä tiedän mimmosta on olla töissä ja kolme päivää riitti". Paljon tuntui olevan hommia ja dokumenttien lukemista iltaisinkin jos halusi hoitaa homman kunnolla, ja Irenehän halusi. Hieno kokemus tuntui olleen ja julkista puhumistakin tuli harjoiteltua.

Pretoriassa on satanut ennätyspaljon. Normaalistihan täällä kesäisin on joko yksi 45 min ukkoskuuro iltapäivällä tai vähän pidempi ukkonen yöllä, mutta nyt on sadellut ihan solkenaan pitkin päiviä ja öitä, yli viikon.

Kotimme jälkiasennuksena tehty olohuoneen laajennus on tasakattoinen, ja veden poistoaukko on hieman ylempänä... ilmeisesti normaaliolosuhteissa lyhyiden sateiden jälkeen saapuva auringonpaiste haihduttaa veden pois nopeasti, mutta nyt ei. Lauantai-iltana se sitten alkoi: tip....... tip......... tip.... tip.... tip.... tip..tip.. tip tip tip tip tip tip... Kattopalkki pullotti uhkaavasti joten tehtiin siihen pieni reikä. Pienestä reiästä tulikin vähän isompi reikä, ja vettäkin tuli aika paljon.

Joten sitten taas soitellaan vuokraisännille. Samalla voivat ehkä katsoa milloin mahdollisesti korjattaisiin pihan takanurkasta joululoman aikana sortunut muurinpätkä... epäonnistuneen viemäröinnin takia meidän pihan takanurkka tulvii aina kovien sateiden aikaan, ja nyt kun sateita on ollut enemmän, vesi ilmeisesti vei mennessään maan muurin alta ja 4 metrin pätkä kaatui naapurin puolelle. Hupsis.

No, bonuksena naapurin pikkukoirat käyvät nyt partioimassa meidänkin pihalla joten vartiointi on ainakin paremmassa jamassa.

Takaisin arkeen

2011-01-17T13:45:00.003+02:00

Lomat on lomailtu ja palattu töihin ja kouluun. Minun töihinpaluuni tosin myöhästyi viikolla, sillä viime viikko meni flunssassa.

Mummin ja Papan piti tulla Irenen kanssa tänne, vaan eivät päässeetkään tulemaan kun Pappa joutuu/pääsee leikkaukseen lähiviikkoina ja sitten on toipumisaika päälle. Meitä kaikkia harmittaa mutta hyvä tietysti että pääsee hoitoon.

Irene lähti tänään Nairobiin, Model United Nations -tapahtumaan kuuden muun oppilaan ja kahden opettajan kanssa, palaa lauantaina sitten kokeneena YK-delegaattina. Tapahtumassa on mm tarkka pukukoodi, eli juuri mikään normaali kouluvaate ei käy. Viime viikolla metsästettiinkin suoria housuja ja kauluspaitoja muun muassa...

Täällä on epänormaali kesäkeli, sateista. Sentään aika lämmintä.
Mukavaa tammikuuta kaikille! Viimeinen puolivuotinen alkanut.

Kukkuu!

2010-12-14T09:06:00.002+02:00

Tälläinenkin päivänsäde piipahti meillä järjestämässä kirjahyllyn alimmat kirjat. Irene toimi kirjojen vastaanottajana, Popo-neito leikki aika pitkään kantamalla kirjoja ihmisille ja viemällä niitä vakavana takaisin.

Terveisiä teille sinne pohjoiseen! Kivoja ihmisiä on täällä kohdattu, niin suomalaisia kuin monia muitakin kansallisuuksia.

Hermanus lokakuussa 2010

2010-12-10T13:41:00.003+02:00

Kaikenlaista me ehdittiin tälläkin reissulla tehdä kolmen perheen voimin viikossa.Katseltiin merimaisemia, siihen ei kyllästy. Nähtiin valaitakin tosi paljon, niiden kuvaaminen ei vaan näillä amatöörivälineillä oikein onnistu.

Rannalla oli niin kirkasta että hiekka näytti ihan lumelta. Ihan kuin Suomessa joskus järven jäällä kun tuuli on puhallellut pakkaslumeen.

Pelattiin seurapelejä. Huojuva torni oli kestosuosikki kaikenikäisten keskuudessa. Talossa oli eteläafrikkalainen Monopoli englanniksi ja afrikaansiksi, sitä pelattiin myös ahkerasti ja Tomin johdolla laitettiin säännöt aina välillä uusiksi. "Eihän tässä ole mitään logiikkaa, jos tulee juna-asemalle ja joutuu maksamaan niin sittenhän pitäisi saada matkustaa junalla jonnekin muualle!" "Mut täähän on vaan peli..." "Mut silti! Jotain järkee!"

Käytiin taas katsomassa pingiviinejä Betty's Bayssa. Huomaa coolit aurinkolasit jotka Minna ja Irene shoppasivat paikallisesta boutiquesta.

Oikeiden pingviinien lisäksi nähtiin hyvin uskottava pingviini-imitaatio.

Rantaravintolassa oli kiva istuksia...

...ja lähirannalla piirrellä hiekkaan.

Kalaa syötiin aika paljon. Pepekin maistoi vähän.

They label them in Nairobi...

2010-12-09T16:08:00.003+02:00

This one almost caused an accident by suddenly coming from side street on front of us. First we were surprised, but then we realised he was an Officially Kak Driver.

Kak tarkoittaa afrikaansissa juuri sitä mitä voisi ajatellakin. Tämä tyyppi kiilasi bussimme eteen Nairobissa. Totesimme että siellä näköjään merkitään ajajat taipumustensa mukaan.

Jälkkäreitä

2010-12-09T10:14:00.003+02:00

Lomaelämyksiin tuntuu kuuluvan olennaisena osana jälkkärit.

Onni totesi hedelmäjätskien olevan maukkaita mutta hieman kirpakoita.

Irene ei ota riskejä. Brownie jäätelöllä on joko hyvää tai erittäin hyvää.

Kelpo yksilö osui lautaselle tälläkin kertaa.

Korvikkeeksi voidaan hyväksyä suklaakakku jäätelöllä, mutta suhtaudumme lähtökohtaisesti epäluuloisesti ravintoloihin joissa ei ole brownie listalla. Onko semmoinen oikein ravintola ollenkaan???

Taas pienempiä sorrettiin, eikä Elmolle tilattu omaa jätskiä. Onneksi hän on omatoiminen. Haarukka käteen vaan ja veljen kipolle.

Mun lemppari on affogato= vaniljajäätelöä jonka päälle on kipattu kuuma espresso. Sääli vaan että jäätelö on täällä enimmäkseen jotain kasvirasvahöttöä.

Joulua odotellessa

2010-12-09T09:44:00.003+02:00

Lassi, Riika, Onni ja Elmo lähtivät viime viikolla ja nyt meillä on aika hiljaista vaikka Antti ja Anneli tulivatkin tilalle. Koitan saada kuvia yhteisistä touhuistamme latailtua, mutta sitä ennen joitain kuvia ja mieleenjääneitä juttuja aiemmilta viikoilta.Kapkaupungissa työmatkalla näin ensimmäistä kertaa kaupungin työläisen jonka selässä luki Shark Spotters Crew, eli virallinen haitähystäjä. Kiikareilla hän katoksensa alla tähysteli haita. Vesi on siellä aika kirkasta, ja kuulemma haille tyypillisen uintiliikkeen ansiosta ne pystyy erottamaan aika kaukaakin. En ole kuullut että Kapissa olisi ollut haiongelmia, mutta näillä leveysasteilla aina joskus onnettomuuksia sattuu.

Eastern Capessa kävin samaisella reissulla, ja taas pääsin opettaja-Cynthian luokse illalliselle. Pyynnöstäni listalla oli myös umngqusho eli "samp and beans", murskattuja maissinjyvä ja papuja kypsennettynä yhdessä. Täytyy opetella tekemään, vaikka onkin yksinkertaista eikä näytä kovin ihmeelliseltä niin se vaan on hyvää!

Cynthian kylään oli tullut sähköt sitten viime käynnin. Näin näppärästi muunnetaan kaasuhella sähköhellaksi. Lisäksi kaasuhella toimii näppäränä varajärjestelmänä, koska sähkökatkoja tulee kuitenkin. Eikös ole kätevä systeemi?

Puutarhurimme päätti jäädä eläkkeelle ja yhtäkkiä lakkasi tulemasta töihin. Yritimme löytää uutta. Tämä ehdokas oli omistamansa virkapuvun osalta luonnollisesti erityisen vahvoilla. Oltaisiin me tämä Marthan velipoika palkattukin, mutta hän asuu sen verran kaukana ettei pari päivää viikossa työllistävä homma Pretoriassa oikein kannata. Nyt Marthan poika Percy toimii puutarhurina kun yo-kirjoituksetkin ovat jo ohi.

Terveisiä kesästä

2010-11-09T13:03:00.002+02:00

Kerrankin sain kuvaan mielenkiintoisia eteläafrikkalaisia kuljetusratkaisuja. Yllä olevassa kuvassa kohtuullisen kompakti muuttofirma, muuttomieskin kulkee siinä mukavasti kuorman mukana. Ilmeisen tottunut lavallamatkaaja kun uni maittaa yli satasen vauhdissa....

Moottoritiellä tämäkin. Pikkuisen herroilla lepatti hupparit tuulessa. Parhailla roikkuu peput reunan yli. Olisikohan kyytiin mahtunut vielä yksi jos olisi oikein yrittänyt??

Hermanus, täältä tullaan!

2010-10-05T13:48:00.002+02:00

Ensi viikon lopussa alkaa Irenen koulussa kevätlomaviikko. Lähdemme Hermanukseen jossa olimme syyslomallakin maaliskuussa. Sitä odotellessa pari kuvaa edelliseltä reissulta...

Hermanuksen lähelläkin on pingviiniyhdyskunta. Ei yhtä hienosti laitettu kuin se joka on Boulders Beachillä, mutta pingviinit on ihan yhtä hauskan näköisiä.

Rankka reissu se edellinenkin oli, Leokin nukahti vaikka oli vasta kiipeämässä sohvalle. Parempi nukahtamaan kuin Pepe!

Pilvisiäkin päiviä oli, Irene ja Mummi katselemassa merelle.

Tadaa! Taustalla näkyy Hermanuksen kylää sekä vuori joka vuokraamastamme talosta katsoen näytti olevan ihan vieressä. Ei sitten kipaistu käymään huipulla vaikka puhetta oli, mutta ehkäpä tällä kertaa?

Tälläkin kertaa saamme Suomesta seuraa Hermanukseen ja kovasti teitä jo odotellaan!

Sekalaisia kuvakuulumisia

2010-09-10T14:47:00.002+02:00

Kevät on taas tullut, jakarandat eivät vielä kuki mutta kaikenlaiset muut puut jo. Tämä kasvaa porttimme vieressä.

Kansallinen "Casual Day" keräsi taas rahaa vammaisorganisaatioille, ja Merakassa oli taas vuotuinen kakkuhuutokauppa. Tällä kertaa meidän perhe ei leiponut kakkua koska minun piti olla tuona päivänä Maputossa, Mosambikissa... mutta sielläpä olikin mellakoita joten en mennytkään.

Käytiin neitien kanssa vähän shoppailemassa yksi viikonloppu. Mukavaa kun on jo muotitietoista ostosseuraa! Huolestuttavaa sen sijaan on se, että Irenen päällä on MINUN villatakkini... eikä kengännumerossakaan ole enää kuin puoli numeroa eroa. Yhdet tennaritkin menetin jo.

Piipahdettiin taas Grahamstownissa. Kuvassa tangokissa Trinity, seurallinen ja viehättävä yksilö joka tykkää kuunnella tangomusiikkia silmät sirrillään ja heiluttaa hännällä tahtia. Velipoika Neo on taas hieman vauhkompi tyyppi joka välillä kiipeää puihin piiloon ja välillä yrittää kampata portaissa, eikä tietenkään suostunut kuvattavaksi.

Veden säästöä

2010-09-08T08:50:00.002+02:00

Kuuntelen autossa yleensä paikallista uutisradiota, SAfm. Perjantaina töistä lähtiessäni kuuntelin kun joku ministeri kertoi tärkeästä conferenssista jossa pohditaan veden säästämistä ja puhtaiden vesialueiden suojelua Etelä-Afrikassa.

Parkkipaikalla olikin mielenkiintoista katsella sprinklerijärjestelyä tästä näkökulmasta. Voi olla että 30% vedestä osui johonkin kasvillisuuteen.

Seuraavassa viherlämpäreessä sama juttu, jos mahdollista vielä suurpiirteisemmin asennetut sprinklerit. Täällä ei ole satanut kuukausiin, joten voihan se olla että asfaltinkin kastelu palvelee jotain tarkoitusperää...

Ja näin menee jokena kasteluvesi viemäriin. Toivottavasti puutarhurit olivat töissä perjantaina vielä kello 17 jälkeen, tai ehkäpä automatiikka kytki vedet sitten pois päältä.

Näin meillä Afrikassa.

Yleislakko

2010-08-26T08:37:00.002+02:00

Etelä-Afrikassa on julkisen alan työntekijöiden yleislakko. Monet koulut ovat kiinni koska opettajat ovat lakossa, puhtaanapito ei toimi senkään vertaa kuin yleensä, tai julkinen liikenne, tai kunnallispalvelut. Koulujen kiinniolo juuri nyt on ylioppilasluokkien kannalta kriittinen asia, sillä kouluvuosi loppuu täällä joulukuun alkuun ja ylioppilaskirjoitukset koko ikäluokalle ovat edessä loka-marraskuussa.

Pahinta on kuitenkin se että terveydenhuoltohenkilökuntakin on lakossa, huolimatta oikeuden päätöksestä jossa rajoitetaan heidän lakko-oikeuttaan. HIV-lääkkeiden jako vaarantuu ja ihmisiä on todistettavasti kuollut siksi että eivät ole päässeet hoitoon. Armeijan väkeä on kutsuttu sekä hätätöihin sairaaloihin, että pitämään turvallisuutta yllä - hoitohenkilökuntakaan ei ole yksimielisesti halunnut lakkoilla, ja yhtä töihin pyrkinyttä sairaanhoitajaa oli jo puukotettu. Useissa paikoissa hoitohenkilökuntaa on myös uhkailtu joko itseen, kotiin tai perheeseen kohdistuvilla seurauksilla jos menevät lakon aikana töihin.

Asiaa on paheksuttu tietenkin mediassa, mutta jotenkin tämä herättää paljon vähemmän intohimoja kuin olisin odottanut. HIV-lääkkeiden jakelu ei aina normaalistikaan pelaa, ja väkeä kuolee sairaaloissa hoitovirheisiinkin, ehkä siksi ero ei tunnu niin dramaattiselta. Kun homma ei toimi normaalistikaan, niin nyt se vaan toimii vielä huonommin.

Ja meidän hyväosaisten elämässä tämä ei tietenkään tunnu mitenkään. Yksityiskoulu on auki, yksityislääkärille pääsee, omalla autolla kuljetaan, vartiointiliike palvelee poliisia paremmin normaalistikin. Roskiksia ei ole tyhjennetty mutta se on niin epäsäännöllistä muutenkin ettei siinäkään ole mitään eroa. Ei voi välttyä ajatukselta, että jos poliittinen eliitti olisi julkisten palveluiden varassa niin kuin muu kansa, asia saattaisi hoitua ripeämmin.

Kevättä ja eläimiä

2010-08-25T14:01:00.003+02:00

Pihapuumme kutojalintu Jacob rakentaa taas pesiä morsiamilleen. Pallopesien eli perheiden määrä on yhtä kunnianhimoinen kuin presidentillisellä kaimallaan. Kunhan vaimokkeet ovat asettautuneet taloksi, tyhjäksi jääneet pesät revitään tikuiksi hirveällä tohinalla, ettei vaan niihin asetu kilpailija.

Töissä teputteli liskonen työhuoneeseeni vievällä käytävällä. Naapurihuoneen tutkija sanoi sen jo käyneen useasti hänen huoneessaan.

Ja kas, eipä aikaakaan kun arkistokaapin alahyllyltä tyhjän muovikassin takaa alkoi kuulua rapinaa... arvatkaa kuka?

Minulla on lemmikki! Äsken se tepsutteli työtuolini takaa seinänviertä pitki tsekkaamaan olisiko toisessa nurkassa mitään kivaa. Siinä kohdassa nostin kyllä jo käsilaukkuni pöydälle, luulen että olisi ollut molemminpuolisesti ikävä yllätys löytää liskonen kotona laukusta.

Aika pulskassa kunnossa se on, liekö täällä sisällä hyönteisiä riittävästi? Tai sitten se elää eväiden murusilla, leivänmuruja ja kahvia on varmasti tarpeeksi tämän paikan lattioilla.

Jalkapallon MM-kisat Etelä-Afrikassa

2010-08-11T12:54:00.005+02:00

Olimme jalkapallon MM-kisojen avajaisottelussa kesäkuussa. Tässä jotain kuvia ja tunnelmia....

Soccer City -stadionin suunnittelijoiden inspiraationa on ollut afrikkalainen keittopata.

Joukkueemme valmiina otteluun vuvuzelojen ja muun rekvisiitan kanssa. Kaksi muuta ovat tango-opemme Bert ja Brigitte.

Kyllä, oli korvatulpat. Sekä lipputarrat ja tarra-tatuoinnit. Ja villapaidat. Oli kylmä!

Piippuhyllyltä oli hienot näkymät. Keltainen on Bafana Bafanan kannattajien väri. Katsomon vihreät läntit ovat meksikolaisia.

Avajaisseremoniat oli kiva nähdä paikan päällä, isolta skriiniltä näki sitten yksityiskohtia ja saattoi mm lukea presidentti Jacob Zuman puheen tekstit, muuten ei olisi saanut selvää. Ei hän tosin mitään kovin sykähdyttävää sanonut.

Avajaisseremonioiden jälkeen päästiin tositoimiin. Laduumaaaaaaa!!! (tarkoittaa ukkosen jyrähdystä ja piti huutaa aina kun tuli erityisen hyvä tykki).

Peliä on tosiaan erilaista seurata stadionilta kuin telkkarista. Aina ei kuullut vihellyksiä torvien törinän vuoksi, naisten vessat lakkasivat puoliajalla toimimasta, stadionille meno ja tulo kesti 3 tuntia suuntaansa... mutta hienoa oli! Eikä Bafana edes hävinnyt!

3. vuosi alkaa

2010-08-10T10:29:00.002+02:00

Kesälomilta on palattu ja yhtäkkiä Afrikan reissumme on jo yli kahden kolmasosan rajapyykin... aika on mennyt nopeasti. Alkamassa siis viimeinen talvi Etelä-Afrikassa, tai siis kesää kohtihan täällä mennään.

Alkuvuoden tapahtumista on paljon valokuvia ja tapahtumia tänne laittamatta, joten jälkijunassa mutta tulossa. Terveisiä Suomeen kaikille, taaskaan ei ehditty kaikkia ystäviä nähdä kun kesäloma jotenkin vaan hujahti.

Eilen oli muuten kansallinen vapaapäivä: naisten päivä. Koskas saataisiin se Suomessa pyhäpäiväksi?

Paikallistumista - Going native

2010-05-28T15:47:00.003+02:00

Olen alkanut tarkkailla perheessämme näkyviä paikallistumisen merkkejä.

Tervehtimiskulttuuri on mennyt selkärankaan... jopa täällä asuvien suomalaisten kanssa tulee aloitettua puhelut "Terve, mitä kuuluu? -Hyvää kiitos, entäs sinne?" -tyyppisesti, ja paikallisten kanssa tietysti tehdään se "Hello how are you? - Good, and you?" aina ja kaikkialla kaupan kassoja myöten.

Liikenteessä ei olla yhtä hulluja kuin hulluimmat paikalliset, mutta tiettyä rapsakkuutta on kaistanvaihtoihin ja sivukadulta liikenteeseen liittymiseen tullut. Liittyyköhän se taannoinen kaasupolkimen vaijerin katkeaminen tähän? Brumm.

Olen huomannut jo käyttäväni englanniksi sanaa "now" merkityksessä "ihan kohta". Vieläköhän sitä osaa puhua ei-eteläafrikkalaista englantia?

Maissipuuro pap ei vielä ole muuttunut osaksi ruokalistaamme, mutta lihan syönti on kyllä lisääntynyt. Vastaavasti perunoita ei ole keitetty sitten ties milloin, varmaankaan viimeisten Papan graavilohien jälkeen.

Osataankohan me sitten vuoden päästä enää olla keskisuomalaisiksi?

Lasketaan päiviä

2010-05-26T16:25:00.002+02:00

It's the final Countdown, dididiidii, didididdiddiddiiiiii...

Irene laskee päiviä Suomeen lähtöön ja Etelä-Afrikka laskee päiviä futiksen MM-kisoihin. Työpaikan ympäristössä kuljeskelee ihmisiä keltaisissa t-paidoissa, mainostaulut ovat täynnä futisteemaa, ja juuri muusta ei puhutakaan kuin siitä kenellä on liput mihinkin matsiin.

Meillä on liput avajaisiin, muistakaapa katsoa telkkarista näkyykö ketään Suomi-paidat päällä. Etelä-Afrikan joukkueen nimi on muuten Bafana Bafana, ei hajuakaan miksi mutta näin on. Joten Bafanaa on kannatettava.

Tänään tuli ensimmäistä kertaa hinautettua autoa. Kaasupoljin meni yhtäkkiä pohjaan ja nopeus alkoi hyytyä, olin juuri menossa moottoritielle mutta onneksi jäin ramppiin ja onneksi siinä oli piennarta sen verran että en jäänyt tielle. Hinausauton tulemiseen meni tunti soitosta. Luvatun kyydin saamiseen korjaamosta töihin olisi mennyt varmaan pidempään mutta 45 minuutin kohdalla kyllästyin odottamaan ja Pepe tuli heittämään. Saapi nähdä koska auton saa korjaamosta pois...

Hyvää kesää! Meillä on talvi.

Syksyä

2010-05-10T11:33:00.003+02:00

Talvi tai ainakin syksy on tullut Pretoriaan, säät vaihtelevat kovasti. Eilen oltiin katsomassa Davis Cup -ottelua Suomi-Etelä-Afrikka ja sää oli hieno ja aurinkoinen. Yöllä oli VALTAVA ukkosmyrsky johon heräsivät Pretoriassa kaikki paitsi Irene... Aamulla oli harmaata ja vettä tihuutti, nyt on taivas taas sininen ja aurinko paistaa. Sitten kun tulee kunnolla talvi täällä ei sada ollenkaan ja on kamalan kuivaa ja pölyistä.

Tiedoksi huolestuneille: Terrablanchen murha, niin valitettava kuin olikin, ei näy täällä meidän arjessamme mitenkään. Mitään kansannousua ei missään tullut. Valkoinen äärioikeisto on vähän jotain yritellyt mutta ei siitäkään onneksi mitään näkyvää ole seurannut. Ihan yhtä paljon tai vähän turvallista täällä on kuin ennenkin.

Pepe juoksi ekan maratoninsa vapunpäivänä niin kuin oli suunnitellut. Aika ei ollut ihan tavoitteen mukainen kun polvet alkoivat kiukutella, mutta maaliin pääsi kuitenkin. Minä kävelyhölkkäsin puolimaratonin joka oli alkuvuoden jatkuvan sairastelun jälkeen ihan hyvä suoritus.

Irenen uimatreenit on nyt tältä kaudelta ohi, elokuussa koulun alettua jatkuu taas. Kova into on vielä päällä, vesipeto odottaa nyt innokkaasti Suomeen pääsyä. Toivottavasti siellä pääsee uimahalliin jos vedet ovat muuten liian kylmiä.

Tanssia on edelleen sekä opiskeltu että opetettu, tango on kivaa aina vaan ja edelleen. Viikonloppuna pidettiin "jango"-sessio paikallisille modern jive -harrastajille, eli tango+jive. Hauskaa sekasoppaa siitäkin tuli.

Osuin Suomeen työmatkalle juuri tuhkapilven alle ja sain keuhkoputkentulehduksen samalla, olin ylimääräisen viikon siis Helsingissä mutta hotellissa sairastamassa joten pahoittelut kaikille siitä etten ollut yhteyksissä, ei oikein riittänyt energiaa.

Irene lähtee Suomeen lomalle kesäkuun alkupäivinä, Pepe tulee juhannuksen alla ja minä heinäkuuksi. Heinäkuussa meidät löytää Jyskän-kodistamme kun Ilona lomailee muualla. Hyvää syksyä - tai alkukesää -riippuen missä luette.

Päivityskommentti

2010-03-31T21:21:00.001+02:00

Siltä varalta että jää huomaamatta, uusi postaus "Vierailijoita" meni tammikuulle koska olin aloittanut sen kuvien latauksella silloin...

Vielä täällä ollaan...

2010-03-31T20:55:00.002+02:00

Joo, täällä ollaan ja kaikki kunnossa. Nyt on pitkästä aikaa taas sellainen jakso että ei ole vieraita.

Mummi ja Pappa lähtivät Suomeen reilu viikko sitten ja Sardiinien joukkue viime lauantaina. Nyt on autiota ja tyhjää.

Alkuvuodesta on vähän sairasteltu, Irenen kanssa meillä molemmilla on ollut keuhkoputkentulehdus ja minulla lisäksi vielä joku outo vatsatauti Etiopian matkan peruilta. Lääkekuurien jälkeen kaikki on nyt kunnossa. Juoksuohjelma kärsi sairastelusta ja siirsin oman maratontavoitteeni vuoden jälkipuoliskolle. Pepe on hyvässä vauhdissa ja juoksee ekan maratoninsa vappuna jos ei ihmeitä tapahdu.

Irene on koulun uimajoukkueessa kehittynyt huimasti, enää en pysy vaparissa perässä. Juoksussa vielä jotenkin. Irene osaa jopa perhosta! Hui. Minä en.
Pepen kanssa on jatkettu argentiinalaista tangoa ja se on edelleen huippukivaa.

Afrikan keikkamme on nyt yli puolen välin, aika tuntuu juuri nyt kuluvan kamalan nopeasti. Parin kuukauden päästä Irene lähtee Suomeen kesälomalle ja kesäloman jälkeen alkaa viimeinen vuotemme täällä. Minulla on toukokuun loppuun asti töissä aika kiirettä, ja kesäkuussa alkaa täällä jalkapallon MM-kisat ja kukaan ei tiedä mitä silloin liikenteen tms kanssa tapahtuu. Ainakin sisäisten lentojen hinnat moninkertaistuvat, ja voi olla että kokoukset vaan suosiolla siirretään elokuulle....

Yritin saada tähän kuvaa mukaan mutta 15 minuutin latauksellakaan ei onnistunut. Ehkäpä sitten ensi kerralla.

Vain Afrikassa

2010-01-22T09:03:00.002+02:00

Kuuntelin radiouutisia tänään töihin ajaessani. "Avolavapakettiauto pyörähti ympäri tiellä xxx eilen illalla, 21 henkeä loukkaantui. Ilmeisesti auto kuljetti työntekijöitä rakennustyömaalta kotiin". Kuvan autossa ei sentään ole kuin 5 henkeä lavalla, mutta tiellä on nähty näitä 20 hengen kuljetuksiakin. Käytännössä silloin vähintään osa porukasta seisoo lavalla.

Ja ei, ei se ole laillista täälläkään, mutta kun julkinen liikenne ei oikein toimi niin poliisi ei asiaan näytä puuttuvan. Sellaista työsuojelua.

Tämä tuli sähköpostissa yhdeltä kollegalta. Luonnonsuojelualueen lähettyvillä sijaitsevan talon terassille oli tullut hippo nokosille. Perheen kissalla on ihmettelemistä.

Muita viime aikojen ihmetyksen aiheita: Etelä-Afrikan presidentti meni juuri viidennen kerran naimisiin. Vaimoista yksi on ottanut eron ja yksi kuollut, joten nyt vaimoja on kolme. Lisäksi presidentillä on yksi kihlattu josta on jo myötäjäiset maksettu, joten vielä ainakin yhdet häät tulossa. Tämä on herättänyt kohtuullisesti keskustelua ja ihmetystä paikallisissakin, moniavioisuutta eivät zulujen lisäksi taida muut heimot enää harjoittaa.

Mukavaa perjantaita sinne kylmään Suomeen! Täällä on ollut nyt aamuisin vain 19 astetta ja puutarhurilla on vakaasti pipo päässä.

Vierailijoita

2010-01-12T15:31:00.006+02:00

Sitä odotellessa että saisin aikaiseksi laittaa kuvia viimeiseksi lähteneistä vieraista, julkaistaan nyt vähän viime vuoden puolella olleita. (olin poikkeuksellisesti ollut fiksu ja ladannut tämä kuvat kerran töissä valmiiksi bloggeriin...)

Vuokko oli meillä joulun alla ja hienosti meni kaikki lentomatkoja myöten. Antti ja Anneli tulivat joulukuussa kahdeksi viikoksi.

Antti ja Anneli olivat osittain yhtä aikaa Vuokon kanssa ja vähän aikaa Vuokon lähdön jälkeen. Anneli ei sitten kuitenkaan ottanut käärmettä lemmikiksi....

...eikä vienyt tätä kokkipoikaakaan kotiin. Antti väitti ettei matkalaukkuun mahdu.

"Apua! Kamalan pitkä kieli!" Eikä kirahvikaan lähtenyt mukaan vaikka ois ollut niin kätevää.

Pepe, Vuokko, Antti ja Anneli kävivät porukalla Pilanesbergissä, minä ja Irene jäätiin sillä kertaa kotiin.

Krokotiilifarmilla...

Ja vakiokohteemme leijonapuisto. Tällä kertaa ketään ei taidettu purra (toisin kuin Sardiinien vierailun aikana: Leo on nyt leijonanpureman ylpeä omistaja)

Pilanesbergissä, majoitus oli tälläkin kertaa hyvä, Kwa Maritane.

Buenos Aires osa 2

2010-01-11T08:55:00.006+02:00

Lisää kuvia, tunnelmia ja mielikuvia Buenos Airesista, sekalaisessa järjestyksessä.

Pepe tilasi tässä ravintolassa pienen oluen. Kuvassa näkyvä tulos oli 6,5 dl olutta. Iso olisi ollut se litran pullo. Litra olutta oli ihan näppärä koko silloin kun vaikka Riitan kanssa kolmistaan käytiin syömässä, mutta yhdelle aika paljon ruokajuomaksi.... mutta tulipa koettua sekin kerran. Pepe luuli tilaavansa ison tuopin mutta saikin sen ison pullon. Toki kuumassa ilmastossa tarttee paljon juomista...

Joulun aika oli tänä vuonna melko pilvistä ja vähän sateistakin Buenos Airesissa. Paikalliset kommentoivat miten kamalan kylmä kesä on ollut, ja toppatakkejakin näkyi kadulla. Meidän mielestä ne kylmät päivät (20-25 astetta) olivat oikein mukavia. 30 asteen päiviäkin oli, ja siinä kosteassa ilmassa se tuntui todella hikiseltä. Tämä Pretorian kuiva lämpö on paljon mukavampaa.
Kuvassa myös eteläamerikkalaisia sähkötöitä.

Majatalon kissoja tuli tietysti dokumentoitua vähän enemmänkin, erityisesti Irenelle. Yläkuvan kellertävä kissa oli rohkeampi ja pyöri enemmän näkösällä, mutta alakuvan harmaa kissa oli kovempi juttelemaan alkuun päästyään. "Miau miau mau MIAU mau mau mouu miau miau mau mou."

Buenos Airesin vanhin metrolinja on 1900-luvun alusta, ja sen kyllä huomasi. Ihan hyvin se kulki, mutta vaunujen liukuovet esim. avattiin ihan käsin vetämällä kun automatiikkaa ei ollut.

Jotenkin jännä metrosysteemi kun kaikki linjat ovat ihan erinäköisiä ja erilaisilla vaunuilla. Ilmeisesti ne on rakennettu pikku hiljaa ja kussakin linjassa on säilytetty rakennusaikainen teknologia, tai ainakin vaunut.

Hevospelilläkin olisi päässyt, mutta niin turisteiksi ei tällä kertaa ryhdytty. Sieviä vaunuja kuitenkin.

Reissumme parhaita anteja oli Riitan tarjoama paikallisapu, yksityistunnit ja seuranpito. Hassua että pitää mennä Buenos Airesiin tutustumaan paremmin toiseen keskisuomalaiseen tanssinharrastajaan... mutta hyvä näinkin. Riitan kodin terassilla vietettiin jouluaattoakin Buenos Airesin tähtitaivaan alla. Erilainen mutta ihana jouluaatto sekin.

Pepe ja Riitta treenaa. Minä onnistuin saamaan flunssan reissumme loppupäivinä, joten ihan viimeisillä tunneilla istuin osan aikaa ja tein muistiinpanoja, ja Pepe sai hyödyntää molempia naisopejamme urakalla. Riitan lisäksi otimme tunteja Maya Gaillardilta. Maya on yksi majatalon ryhmätuntien opettajista, ja jotenkin hänen opetustapansa kolahti meihin oikein positiivisesti.

Kauniita vanhoja rakennuksia oli sekaisin omituisten ja rumien kanssa, ja kaikkia ei valitettavasti oltu entisöity yhtä kauniisti.
Mielenkiintoinen tapa pysäköidä... mitenhän tuo keskimmäinen tuolta lähtee?

Lounaalla tanssitreenien jälkeen majatalon läheisessä ravintolassa nimeltään Pipi Cucu, Riitta otti kuvan.

Buenos Aires osa 1

2010-01-07T22:29:00.011+02:00

Kuvien lataaminen on tällä kertaa hitaampaa kuin mikään koskaan ikinä, mutta yritetään. Olimme siis Pepen kanssa tangolomalla Buenos Airesissa sillä välin kun Irene oli Suomi-lomalla.

Kaupunki oli kiva, käveltiin paljon sekä luonnollisesti ravattiin tanssikenkä- ja vaatekaupoissa.

Suomalainen tanssituristi kiittää selkeästi merkittyä tietä tanssilavalle:

Ja sieltähän se lava löytyi. Tapanintansseissa tarkeni ja minua haki jopa muutkin kuin Pepe!

Metrolla oli helppo kulkea, tosin asemalla Peru Pepe kysyi että joko me mentiin liian pitkälle?

Asuimme Caseron Porteno -guesthousen suojissa. Puutarhan ja kahden päivystävän kissan

lisäksi majatalon erikoisuuksiin kuuluu tanssisali ja huoneen hintaan kuuluvat päivittäiset tangotunnit. Tuli jopa ihan omin päin treenailtua kun salia sai käyttää ilmaiseksi.

Pienenä yllätyksenä havaitsimme että tangokaupat avasivat ovensa aikaisintaan kello 11 aamupäivällä, mutta useat avasivat vasta kello 14 iltapäivällä. Tämä tietysti selittyi sillä, että milongat eli tangotanssit alkoivat aikaisintaan kello 23 ja kuulemma useimmat menevät tansseihin vasta siinä yhden aikaan yöllä. Ei kai sitä sitten olla aamukahdeksalta kenkäkaupan rivassa kiinni, toisin kuin me reippaat turistit.

Outoa oli myös se, että monilla tangokaupoilla ei ollut minkäänlaista kylttiä kadulla, näyteikkunasta nyt puhumattakaan. Piti tietää tarkka osoite, sekä mitä summeria painaa, ja osata vielä vikistä ovipuhelimeen jotain vakuuttavan kuuloista kenkien ostosta jotta pääsi edes sisään. Tämän ylläolevan kauniin oven takana oli Soy Porteno -kenkäkauppa.

Huomasimme, että Finlanders-yhtyeellä on sivubisnes Buenos Airesissa.

Cabanas Las Lilas -ravintolassa oli riittävän isot pihvit. Ja hyvää!

Nyt riitti lataaminen tällä kertaa. Ehkäpä lähipäivinä lisää.

Pitkästä aikaa

2010-01-07T22:26:00.002+02:00

Kiireiseen loppuvuoteemme mahtui Irenen koulun näytelmäprojekti, Vuokon sekä Antin ja Annelin vierailut, työkiireitä sekä valmistautumista vuodenvaihteen ulkomaanmatkoihin. Irene oli joulun Suomessa ja Pepe ja Kristiina Argentiinassa, Buenos Airesissa.

Kotiin on reissuilta palattu ja Mummi ja Pappa ovat liittyneet joukkoon.

Valokuvia ja muuta tulossa pikku hiljaa...

Kapissa lomailemassa

2009-11-03T13:11:00.004+02:00

Kävimme Irenen syyslomaviikolla lomailemassa Kapkaupungissa. Kerrankin oli minullakin ihan oikeasti lomapäiviä ettei tarvinnut tehdä seassa töitä.

Majailimme Oceanassa ja olimme siihen oikein tyytyväisiä. Kohtuuhintainen, lähellä rantaa ja ravintoloita, siisti ja kiva. Uima-altaat olivat aika kylmiä mutta sisulla uitiin silti.

Scratch Patch oli hauska paikka, "Aladinin luola" täynnä hiottuja puolijalokivia joista sai etsiä hienoimmat mukaan - toki maksua vastaan. Aika pussillinen tuli mukaan, ja todettiin että Mummi tykkäisi tästä paikasta myös.

Ajeltiin pitkin Kapin niemimaata, hienoja maisemia vaikka olikin pilvistä. Ylläoleva on Boulders Beach jossa asuu myös pingviinejä.

Afrikanpingviinit ovat pieniä hassun näköisiä tyyppejä, alle puolimetrisiä. Luonnollisesti eivät kamalasti pelänneet ihmisiä, mutta oli meidät kuitenkin erilaisilla rakennelmilla erotettu toisistamme. Ihmiset kävelivät korotetuilla "laitureilla" alueen halki ja pingut puuhasivat omiaan.Pohdimme Irenen kanssa että miten ne saa opetettua pingviineille numerot jotta ne erottaa noista ruukkukodeista omansa? Ja että onko siellä iltamyöhällä pinguilla kinaa: "TÄMÄ on numero 87, SINÄ asut numerossa 97!"

Boulder tarkoittaa isoa kivenlohkaretta.

Pöytävuorellakin käytiin, mutta osuimme sinne pilvisenä hetkenä. Vaikka näköalaa kaupunkiin ei ollutkaan, silti käynti oli mielenkiintoinen ja tunnelma unenomainen.

Pilvet roikkuivat vuorien päällä muuallakin.

Kuva otettu Chapman's Peakin näköalatasanteelta. Näköalatie oli osittain suljettu, mutta eteläpuolelta pääsi ajamaan näköalatasanteelle.

Matalalla olevat pilvet tekivät satumetsiä muuallekin reittimme varrelle.

Matkan kruunasi lounas Wembley Road Housessa Athlonen lähiössä, loistavaa paikallista currya ja muuta ruokaa. Nurkan takana olevasta konditoriasta sai hakea jälkkärin. Ei varsinaisesti johtavia turistikohteita mutta suosittelemme ehdottomasti. Paikasta löytyi jopa puutarha jossa oli pöytiä ja tuoleja. Alueella 40 vuotta asunut paikallisoppaammekaan ei tiennyt puutarhan olemassa olosta.

Käytiin toki myös Robben Islandilla, Two Oceans Aquariumissa sekä ajelemassa ja palloilemassa pitkin kaupunkia ja niemimaata. Oli kivaa!

Mukava päivä

2009-10-18T10:01:00.002+02:00

Saimme vieraat innostumaan juoksutapahtumista ja päätimme lähteä kaikki kokemaan suuren urheilujuhlan tuntua lauantaiaamun juoksuun. Pepen kanssa lähdimme kympille joka alkoi kello 6, muu joukkue valitsi 5 km Fun Run -juoksun joka alkoi "vasta" kello 7. Ylösnousu siis 04:15 meidän joukkueelle, matkalla otettiin työkaveri Laurens kyytiin.

Juoksun lähtö ja "kisakeskus" oli tällä kertaa ison ostoskeskuksen parkkipaikka. Hyvä valinta, parkkipaikkoja riitti ja kun juoksut ovat täällä niin aikaisin, kaikki on kello 9 jo ohi, ja piha tyhjenee lauantaiostoksille tulevia varten. Emme taaskaan olleet ilmoittautuneet etukäteen, joten ensin piti jonottaa numerolaput, R 30/henki (3 euroa) kympille sekä väliaikaiset lisenssit, R 20/henki. Ensi vuodeksi liitymme johonkin juoksukerhoon ja ostamme vuosilisenssin.

Jonoissa nähtiin myös Teemu ja Katriina, jotka olivat reippaina menossa 21 km juoksuun. Teemu on päättänyt mennä Comrades-juoksuun ensi vuonna, 89 km. Urheiluvälinevalmistajat hoi! Tässäpä oiva sponsorointikohde.

10 ja 21 km juoksut alkoivat yhtä aikaa ja samalla reitillä, jossain kohtaa puolimaratonlaiset sitten erkanivat omalle reitilleen. 6:30 tuli kännykkään viesti 5 km joukkueelta. "Täällä ollaan, maksut maksettu, ilmassa suuren urheilujuhlan tuntua!" Kuten tavallista juoksimme kaikki omaan tahtiimme eli lähdön ja maalin välillä ei juuri nähdä. Juoksu tuntui taas alkuun aika vaikealta mutta helpottui loppua kohden. Kun olin itse lönkötellyt 3 km, ohitseni pyyhkäisi puolimaratonin kärki jotka siis olivat samassa ajassa juosseet jonkun matkaa yli 10 km. Hirvittävän nopeita tyyppejä näin harrastajajuoksijan näkökulmasta.

Toinen juoksun "ei-niin-kohokohta" oli yhdessä ylämäessä, jossa ohitseni juoksi nainen joka työnsi samalla lastenrattaita ja vieläpä LAULOI lapselleen samalla. Diskattava tuollaiset! Grr. Juttelin myös eteläafrikkalaisen kävelijän kanssa jonka etunimi oli Helge, ja sukujuuret kuulemma Puolasta ja Norjasta. Monilla juoksijoilla on paitaan brodeerattu oma nimi, ja niistä irtoaa jutunjuurta.

Maalissa odottelivat Pepe ja Laurens, jälkimmäinen oli tyytyväinen alitettuaan ensimmäistä kertaa tunnin rajan kympillä. Mentiin aamukahville odottelemaan viitosen juoksijoita jotka pian tulivatkin. Kaikki olivat tyytyväisiä suorituksiinsa, Irene taivalsi 5 km Minnan kanssa jota kuulemma piti välillä vähän odotella... 48 minuuttia meni heiltä matkaan, Tomi ja Pete olivat nopeampia.

Aamiaisen jälkeen kotiin suihkuun, jonka jälkeen äiskät lähtivät Johannesburgiin galleriakäynnille ja vähän shoppailemaan. Oli aivan luokattoman kivaa! Suomalaisten tyttökavereiden kanssa lonnimista täällä aina kaipaan. Varsinaisesti matkan tarkoitus oli noutaa kehystettynä galleriasta muutaman viikon takainen hankinta, mutta toki siinä samalla piti vähän pyöriä putiikeissa ja käydä lounaalla. Sillä välin miehet ja nuoriso kävivät urheilukaupassa ostamassa Tomillekin street surfer -skeittilaudan sekä vähän urheiluvaatteita. Tyytyväisiä olivat hekin iltapäiväänsä.

Illalla grillailtiin, juoksukaverimme Laurens vaimoineen sekä Irenen opettaja Michelle liittyivät seuraan. Kivaa että ystäväpiiriin on tullut paikallisiakin, näiden ihmisten kanssa on aina mukavaa. Istuttiin pihalla, ukkonen jyrisi välillä, syötiin, juotiin ja naurettiin. Meni myöhään, oli kivaa.

Seuraavaksi kuvia jos nettiyhteys suo.

The National Slow Internet Month

2009-10-16T11:54:00.002+02:00

Täällä on kaikenlaisia teemakuukausia, -viikkoja ja -päiviä. On naisten kuukausi, nuorten kuukausi, näköviikkoa, kuuloviikkoa, AIDS-kuukautta, rintasyöpäpäiviä, kaikenlaisia hyviä teemoja.

Näitä toisia teemaviikkoja ja -kuukausia on myös, mutta niitä ei vaan julkisteta. Kansallinen hitaan internetin kuukausi (tai pari) on juhlistanut Etelä-Afrikkaan meriteitse saapunutta suurta yhteyskaapelia, joka tulee kuulemma mullistamaan yhteydet sekä nopeuden että hinnan osalta. Joskus. Käytännössä sekä kännykkäyhteydet että nettiyhteydet ovat olleet tavallistakin heikompia jo pari kuukautta.

Transfer stopped (err = 502).
Siirretään dataa osoitteesta...
Sivusto www......com ei vastaa, tarkista että tietokoneesi on kytketty internettiin.
Yhteyttä ei voida luoda.
Palvelin .... vastaa liian hitaasti, aikakatkaisu.
Grrr.

Muita viime aikojen teemoja ovat olleet
- Toimimattoman jätehuollon viikot
- Vesi- ja sähkölaitoksen lottolaskutuksen viikot, tarkista oma voittosi laskusta!
- Liikennevalot pois päältä ruuhka-aikoihin -teemakuukausi
- Julkisen liikenteen "Ajetaan kuin mielipuolet ja tööttäillään päälle"-vuosi
- Kaikkien autoilijoiden "En näytä vilkkua ikinä" -asennekasvatusvuosikymmen

Henkilökohtainen suosikkini on kuitenkin työyhteisössäni esiintynyt minikampanja aiheesta "kyllä työt voi jättää tekemättä, se outo suomalainen tekee ne kuitenkin". Tämä onneksi on ollut henkilömäärältään suppean joukon linja.

Lupaan kuitenkin sitten hetikohtajoskus (afrikaksi now now) laittaa kuvia ja kirjoittaa lisää kunhan edes nämä nettiin ja työntekoon liittyvät teemat alkavat hellittää.

Osoitteeseen Blogger.com ei saada yhteyttä. Tallentaminen ja julkaiseminen saattaa epäonnistua. Yritetään uudelleen...

Spedejä

2009-09-18T09:43:00.004+02:00

Joskus pitää katsella youtubesta suomalaisia videoita, ihan vaan kulttuuripinnan säilyttämiseksi. Jostain syystä useampi ihminen muisti Speden rautakauppasketsin tuosta TV:n ostotarinasta, joten pakko oli käydä katsomassa uudelleen. Muutama helmi löytyikin.

Loistava kuvaus afrikkalaisesta asenteesta todistuksiin ja lomakkeisiin (it even has subtitles in English in case one of my non-Finnish friends peeks in here):

Ja itse rautakauppasketsi (also subtitles in English). Afrikkalainen palvelukulttuuri on yleensä iloisempaa ja enemmän sähläystä, mutta tehokkuus on välillä samaa luokkaa.

Helmiä molemmat!

Irenellä on uusi pikkuveli!

2009-09-17T10:24:00.002+02:00

Mainitkaamme nyt täälläkin, että uusperheemme uusin jäsen syntyi Lahdessa päivämäärällä 090909. Kaikki asianosaiset voivat mainiosti.

Pieni mies on meille jo esitelty skype-videon välityksellä ja suloinenhan hän on, vauvaposket ja muu asiaankuuluva kunnossa. Odotamme innolla ensimmäisiä live-kontakteja. Minä olen menossa Suomeen työmatkalle lokakuun lopussa ja toivottavasti pääsen silloin piipahtamaan, Irene menee Suomeen joululomaksi ja pääsee silloin harjoittelemaan elämää kahden pikkuveljen isosiskona.

Ihanaa, ihanaa, ihanaa! Ollaan kaikki aika täpinöissä täällä edelleen. Viikonloppuna ehkä on ihan pakko käydä ostamassa jotain söpöjä töppösiä.

Prosesseja: television osto

2009-09-14T15:03:00.003+02:00

Kotihengettäremme Marthan perheen telkkari hajosi, ja suru oli suuri. En kuitenkaan luvannut lahjoittaa heille uutta, jääkaapin olemme heidän käyttöönsä ostaneet ja joitain muita välttämättömyyksiä, mutta tv-penseänä ihmisenä kieltäydyin pitämästä tätä hätätilanteena.

Päädyimme kuitenkin sitten siihen että me voimme ostaa television ja vähentää sen palkasta pikku hiljaa, korkoja ei tokikaan peritä. Martha valkkasi kodinkoneliikkeen alennusmainoksista sopivan töllön ja Pepe valmistautui sen ostamaan. Tiesimme jo toki että tv:tä ostaessa pitää olla televisiolupa mukana. Maksulappu oli tullut jo kesäkuussa, jolloin se oli maksettu kätevästi netissä visalla - mistä ei tietenkään mitään kuittia jäänyt kun ei kotona sitä printteriäkään vielä ole... TV-lupakortti tulee maksun jälkeen postissa kotiin. Tässä 3kk ajassa se vaan ei ollut ehtinyt vielä tulla.

Perjantaina Pepe otti laskun ja vanhan tv-luvan mukaan ja lähti kodinkonekauppaan, luotimme siihen että jostain he pystyvät sen tarkistamaan. Kesken kokousta tuli viesti "Mikä sun passin numero on?" Lähetin, vähän ajan päästä tuli uusi viesti "Joo ei onnistu pitää olla sun henkkarit". Lauantaina lähdettiin uudelleen, samat laput mukaan ja varmuuden vuoksi vielä alennuslehdestä repäisty kuva oikeasta laitteesta ja sen hinnasta.

TV-osastolla ei ollut henkilökuntaa, epätoivoisen näköisiä asiakkaita oli kyllä paljonkin. Osa yritti pyydystellä ohikulkevia myyjiä, mutta selittivät olevansa pesukone/jääkaappi/valaisinosastolta ja lähettävänsä TV-myyjän paikalle. Muka. Pienen pyörimisen jälkeen näin hyllyjen välistä yhden myyjätytön joka yritti näyttää pieneltä ja katsella muualle. Hyökkäsin hihaan ennen kuin kukaan muu ehti. Näytin mainosta.

- Me otettais yks tämmönen kiitos.
- Hmph. Millon tää oli lehdessä?
- Öö.. no tällä viikolla?
- Hmph.

Tyttö paineli menemään ja pysähtyi yhden pahvilaatikkokasan eteen ja osoitti niitä. Emme ehtineet ottaa sen enempää asiaan kantaa kun keskustelu jatkui.

- TV-lupa.
- Tässä nää on, maksettu kesäkuussa mutta uusi ei oo tullu vielä...
- Hmph. Tämähän on vanhentunut heinäkuussa.
- Niin, mutta uusi on maksettu kesäkuussa, ja ei oo...
- Henkilöllisyystodistus.

Annoin henkilökortin, tyttö kaivoi jonkun tiskin alta kaavakkeen täytettäväksi. Kaavakkeessa kysyttiin kaikkia niitä tietoja jotka näkyivät sekä vanhassa tv-luvassa että uuden laskussa. Kirjoittelin kiltisti uudelleen nimen, osoitteen, kännykkänumeron, tv-lupanumeron, passin numeron (Se on jo opittu että turha pullikoida, jos pitää sekä laittaa pin-koodin että allekirjoittaa niin sitten niin tehdään. Varmuuden vuoksi on aina hyvä täyttää vielä yksi kaavake.)

Tyttö otti kaavakkeen ja soitti jonnekin, ilmeisesti tarkistaakseen että lupa on voimassa. Samalla tarkisti kaavakkeen tietoja.

- Lankapuhelinnumero?
- Ei meillä ole lankapuhelinta.
- No joku lankanumero on oltava. Vaikka työpaikalle.

Annoin toimistonumeroni. En tiedä miten se liittyy kodin tv-lupaan mutta mitäpä siitä. Saatuaan puhelimitse vahvistuksen siitä että meillä todellakin, ihme ja kumma, on maksettu tv-lupa, hän häipyi paperinipun kanssa jonnekin.

Viiden minuutin päästä hän kävi palauttamassa henkilökorttini ja lyömässä paperinipun eteeni "palvelu"tiskille ja katosi taas. Nipussa oli kopio vanhasta tv-luvasta, uuden luvan laskusta, henkilökortistani, täyttämästäni kaavakkeesta sekä printti jostain nettipalvelusta josta näkyi että lupa on voimassa eikä tarvitse maksaa. Se siis piti tarkistaa sekä puhelimitse että netistä.

Kuin ihmeen kaupalla tällä välin osastolle oli ilmaantunut muutakin henkilökuntaa, ja yksi herra otti tv-asiamme hoitaakseen. Näytimme taas mainoslehdestä oikeaa telsua, ja herra häipyi sitä hakemaan. Ilmeisesti siis se ensimmäiseksi meille näytetty laatikkopino ei ollut tämä asia kannalta olennainen, tai sitten herra ei tiennyt että niitä telkkareita on osastollakin. Hengailimme palvelutiskin lähistöllä odottelemassa. Viiden minuutin päästä tiskillä soi puhelin, ja herra numero kaksi vastasi. Herra numero yksi soitti jostain kysyäkseen että mikä se malli olikaan. Vahvistimme asian ja odotus jatkoi.

Kymmenen minuutin päästä kysyin herra numero kakkoselta onko herra ykköselle tapahtunut jotain. Hän kertoi säteilevästi hymyillen tämän olevan varastossa. Kysyin huolestuneena onko varasto kaukana, onko matka pitkä ja vaarallinen, onko odotettavissa että hän tänään palaa? Herra numero kakkonen pinkaisi juoksuun ja katosi hyllyjen taakse. Palasi hetken kuluttua molemmat peukut pystyssä ja lupasi kaverin olevan aivan juuri "nownow" tulossa. Sieltä hän sitten saapuikin kärryn ja telkkarin kanssa, ja kertoi traagisesti melkein loukanneensa selkänsä kun piti saada kuulemma ylähyllyltä se telsu.

Herra saattoi meidät kassalle. Kassaneiti teki vielä yhden paperin lisää, kirjasi kassajärjestelmään kaikenlaisia asioita ja salli sitten meidän maksaa. Paperinippu meni jonnekin kassan uumeniin talteen. Maksutapahtuman jälkeen piti vielä mennä kassan ja ulko-oven välissä olevan turvahenkilön luokse, joka vielä kirjasi muistiin tv:n sarjanumeron ja muita asioita, leimasi kassakuittimme ja juhlallisesti salli meidän poistua telkkarin kanssa.

Luulen että täältä saisi aseenkin ostettua helpommalla.

Niin, ja luonnollisesti tänään sitten tuli se uusi, kesäkuun 8. päivä maksettu tv-lupakin postissa.

Kevättä ja kuvia

2009-09-07T08:27:00.004+02:00

Kevät on saapunut Pretoriaan! Puutarhuri oli vaihtanut pipon kangashattuun joten se on nyt virallista. Viime viikolla oli jo päivän ylin lämpötila siinä 30 astetta, mutta se ei Phineasta vielä vakuuttanut. Nyt on ilmeisesti sitten riittävän lämmintä.

Aamulla oli vielä pari viikkoa sitten sen verran viileää, että Irenen minulle virkkaama kaulaliina oli kiva laittaa väriläiskäksi kaulaan. Ihanat värit!

Pieniä ja isompiakin vieraita on käynyt, pienin ja suloisin on ollut Taika, 2kk. Lahden uutta tulokasta odotellessa oli kiva palautella mieleen miten pieniä ne onkaan ihan tuoreina. Taikallakin on odotettavissa hyvä monikulttuurinen tulevaisuus kun isä puhuu suomea, äiti zulua ja täällä Etelä-Afrikassa oppii varmaan ainakin englantia ja afrikaansia lisäksi.

Portinpielen puu on taas vaikuttavimmassa kevätasussaan. Kesällä siinä on sitten ihan tavalliset tummanvihreät lehdet ja ei kukkia, mutta nyt se on dramaattisen hieno.

Terassikeli on alkanut, ravintolassa syödessä istutaan jo usein ulkona. Kuvassa Helena sekä yhdelle naisten lounaalle äitinsä kanssa mukaan saapunut nuoriherra jolla oli vientiä, syliteltiin vuoron perään.

Juoksentelu on jatkunut ja luonnollisesti siihen pitää olla sopivat lelut. Ostin lentokentältä kotimatkalla Suunnon ja GPS-palikan, nyt tietää kadulla juostessakin paljonko on menty ja millä vauhdilla.

Juoksutapahtumia on joka viikonloppu jos haluaa mennä, ja melko ahkerasti on käyty. Kuva on Women's Month -juoksusta, johon saivat osallistua naiset ja naisenmieliset tai jotain sellaista...

...niinpä siellä näkyi tällaisia mielenkiintoisesti pukeutuneita urhoja seassa. Juoksun järjesti paikallisen yliopiston juoksukerho joten täytyihän sitä opiskelijapoikien huvitella. Nämä verkkosukkajuoksijat tuntuivat suosivan olutta urheilujuomana.

Menneenä lauantaina oli juoksu paikallisella yksityislentokentällä jossa sai juosta kiitoratoja pitkin ja poikin. Pepe kävi kavereiden kanssa juoksemassa, minä jäin pölynuhaisen Irenen kanssa kotiin, viritettiin läppäri juoksumaton eteen ja katsottiin Taru sormusten herrasta -elokuvaa samalla kun juoksin matolla 17 km. Sitten muun juoksuporukan kanssa yhteinen aamiainen meillä, herrat saapuivat sopivasti kun olin omaa juoksuani lopettelemassa.

Juoksusta on tullut myös kiva sosiaalinen harrastus, juoksutapahtumissa on hauskaa fiilistä ja niissä on kivempi juosta se viikonlopun pitkä lenkki kuin yksin kadulla. Aikaisin vaan pitää nousta, juoksu alkaa yleensä kello 7 aamulla. Kahden viikon päästä on työpaikan juoksukerhon järjestämä juoksu, ja kolmen viikon päässä on tämän syksyn pääjuoksutavoite eli puolimaratoni. Juoksemme sen City2City -ultramaraton-tapahtumassa jossa päämatkana on 56 km Pretoriasta Johannesburgiin. Meille riittää se 21 km tässä vaiheessa.

Kahvila kukkuu taas

2009-09-04T14:56:00.002+02:00

Kaikille jotka huolestuivat edellisessä postauksessa mainituista irtisanotuista kahvilatyöntekijöistä kerrottakoon että tänään kahvila oli auki, ja samat tyypit töissä kuin ennenkin. Tämä oli arvattavissa, etenkin kun palveluntarjoajaa vaihdettiin vähän aikaa sitten ja entisten kahvilatätien työllistäminen oli yksi ehdoista.

Tuppaa vaan olemaan tällaista reipasta ja spontaania nämä paikallistason työmarkkinaneuvottelut täällä. Roskakuskit olivat kuukausi sitten lakossa ja kaupan päälle heittelivät mielenosoituksessa roskia pitkin katuja. Sotkun siivoamiseen onkin sitten mennyt sen verran aikaa, että vieläkään ei ole palattu normaaliaikatauluihin ja roskat seisovat kadun varressa haisemassa viikkotolkulla. Onneksi lakkoilleet lääkärit eivät keksineet tehdä omissa mielenosoituksissaan mitään vastaavaa. Lääkäreitäkin uhattiin muistaakseni potkuilla, mutta kun täällä on krooninen lääkäripula en tiedä olisiko siinä tapahtunut muuta kuin lääkäreiden kierrätystä paikasta toiseen.

Viime viikolla yhtenä päivänä opastettiin tämän meidän tiedekampuksen työntekijöitä olemaan käyttämättä toista kampuksen porteista. Portilla oli näet jonkun porukan lakkomielenosoitus, ja mielenosoittajat päättivät heitellä poistuvia autoja kivillä - vaikka autoilijat eivät enimmäkseen millään tavalla edusta mitään työnantajatahoa, mutta mitäpä siitä.

Tässä yhteiskunnassa vaalit eivät näytä olevan se tapa jolla johonkin haettaisiin muutosta. Vaaleissa äänestetään valtapuolue ANC:tä niin kuin aina ennenkin, ja sitten vaalien jälkeen on taas hyvä järjestää mielenosoituksia, lakkoja ja lakkomielenosoituksia. Maassa maan tavalla.

Kaffilassa kuohuu

2009-09-02T10:57:00.002+02:00

Merakassa oli kahvila, hiiuli hiiuli hoi
Kahvilassa oli tanttoja, hiiuli hiiuli hoi
Ja paist-paist siellä ja keit-keit täällä
siellä ruoka täällä kahvi
hiiuli hiiuli hoi

Tantat ei saaneet palkkoja, hiiuli hiiuli hoi
Kahvilaan pukkasi lakkoa, hiiuli hiiuli hoi
ruokaa ei siellä, kahvia ei täällä
nälkä siellä kiukku täällä
hiiuli hiiuli hoi

Kahvilan johto tarttui toimeen, hiiuli hiiuli hoi
henkilökunta sai kenkää peppuun, hiiuli hiiuli hoi
taaskaan ei ruokaa, taaskaan ei kahvii
ja tulevaisuuskin on aika epäselvä
hiiuli hiiuli hoi

Näin siis meillä opetellaan työnantajana toimimisen perusasioita. Odotamme jännityksellä miten kahvilanpitäjä meinaa saada kassakriisinsä kuntoon ja mistä aikoo löytää henkilökuntaa joka työskentelee ilman palkkaa. Lisäksi saattaapi olla että jopa täälläkin tuo on laiton irtisanominen.

Tähän päättyy nälkäinen raporttimme Pretoriasta tänään.

Kuka siellä luuraa?

2009-08-31T16:09:00.002+02:00

Katselin blogin käyttäjätilastoja. Yli 12 000 käyntiä on blogiin kertynyt tämän reissun aikana, ja päivittäin 20-40 -ihmistä täällä poikkeaa. Olisi kiva tietää kuka täällä piipahtaa!

Ilahtuisimme kaikki jos jättäisitte kommentteihin terveisiä silloin tällöin jos tätä luette. Jos kovin ujous iskee, laittakaa sähköpostia. Osoite löytyy blogin etusivulta omista tiedoista.

Niin, ja kiitos kovasti niille jotka terkkuja meille ovat jättäneet!

Huomenna muuten alkaa täällä virallisesti kevät.

Adoptoi yrittäjä

2009-08-31T11:32:00.004+02:00

Löysin vähän aikaa sitten netistä Kiva-organisaation, joka nimestään huolimatta ei ole suomalainen. Nettisivut löytyvät osoitteesta www.kiva.org ja kaikki tämän kirjoituksen kuvat ovat Kiva-sivuilta peräisin.

Kivan kautta voi kuka tahansa jolla on luottokortti ja PayPal-tili (ilmainen nettimaksupalvelu) voi lainata rahaa kehitysmaan yrittäjälle ja seurata yrittäjän kehitystä. Kiva kerää rahaa ympäri maailmaa, ja jo 25 dollarilla pääsee mukaan. Yrittäjät määrittelevät yhdessä Kivan paikallispartnerin kanssa paljonko rahaa tarvitaan ja sopivat takaisinmaksuaikataulusta. Kiva kerää nettisivujensa kautta rahat lainoihin. Kullakin yrittäjällä voi siis olla lainoittajanaan kymmeniä ihmisiä eri maista. Minun kiva-yrittäjäni:

Justin Biira's Group on ryhmä joka pyörittää klinikkaa Ugandassa. Koulutettuja lääkäreitä ei ryhmässä taida olla, mutta hoitelevat haavoja ja ruhjeita parhaansa mukaan sekä antavat äitiysneuvontaa.

Agness Mamboleo pyörittää kampaamoa Tansaniassa ja ansaitsee siitä noin 90 dollaria kuussa. Lainalla laajennetaan kampaamon toimintaa.

Akouwa Amedzoko on kuuden lapsen äiti, jolla on pieni ruokabisnes. Lainalla ostetaan maissia varastoon, ja tavoitteena olisi myös ostaa kalaa vähän säännöllisemmin. Akouwa asuu Togossa.

Bello Tchonda myy vaatekankaita Togossa. Lainalla hän laajentaa varastoaan ja valikoimaansa.

Jokaiselle näistä yrittäjistä olen lainannut 25 dollaria, yhtenä monesta lainaajista. Kaikki ovat jo alkaneet lyhentää lainaansa. Lyhin laina-aika näistä neljästä on neljä kuukautta, pisin 17 kuukautta. Korkoa lainoista ei makseta. Ensi kuussa olen luultavasti saanut jo takaisin 25 dollaria jonka voin sitten taas lainata eteenpäin.
Sijoittajan elämä on jännittävää! Sääli vaan ettei Kiva toimi Etelä-Afrikassa ainakaan vielä.

Työmatkalla Kapkaupungissa

2009-08-20T21:24:00.003+02:00

Lentelin eilen illalla Kapkaupunkiin, lento saapui vähän yli yhdeksältä. Kentällä piti olla hotellin kuljettaja vastassa, vaan eipä näkynyt. Matkatoimisto ei tullut antaneeksi mitään puhelinnumeroa matkaan ja hetken käkäiltyäni päätin etten jää odottelemaan ja otin taksin. Kapkaupungin lentokentällä on ihan eurooppalaistyyppisiä mittareita, kuljettaja jopa tiesi missä hotelli on. Kirjautuessani sisään hotelliin vuoropäälikkö tuli varovasti kyselemään oliko lento myöhässä, kuljettaja oli kuulemma ollut seitsemältä vastassa ja odottanut tunnin. Matkatoimisto oli antanut saapumisajaksi lentoni lähtöajan. Hupsistakeikkaa.

Johannesburgin lentokentällä oli pari eri sanomalehteä tarjolla ilmaiseksi ja otin ne salkkuuni mukaan. Luinkin lentokoneessa kirjaa joten hotellin aamukahville olikin ottaa mukaan lukematon sanomalehti, jee. Jos aamiaista pitää syödä yksin, se on paljon mukavampi tehdä lehden kanssa.

Kapkaupungissa on ollut (vaihteeksi) paljon lakkoja, tällä kertaa paikallisjunayhtiön työntekijät lakkoilevat. Tuloksena valtava liikennekaaos. Tämä aika vuodesta on kuulemma "striking season" jolloin sopimuksia neuvotellaan uudestaan. Tähän mennessä lakossa ovat olleet roskakuskit, lääkärit, taksikuskit, bussikuskit... lähellä oli ettei koko valtiollinen sähkölaitos mennut lakkoon ja sähköt poikki.

Tämän hetkisen lakon tuloksena siis Kapissa aamu- ja iltapäiväruuhkat ovat aika hirveitä. Ensimmäinen tapaaminen siirtyi puoli kymmeneksi koska muut osapuolet eivät päässeet lähiöistä tänne aikaisemmin. Yksi heistä koukkasi minut kyytiin ja mentiin kahvilaan palaveriin. Paikkana huippuhieno ostoskeskus, Victoria Wharf ja siellä La Playa Café, merinäköalalla.

Seuraava kokouksen osallistujista tuli 15 minuuttia myöhässä ja sitä seuraava puoli tuntia myöhässä. Sattuuhan sitä. Kahvi oli kuitenkin ihan hyvää ja keskustelu myöskin vaikka muutamat asiat piti kerrata kolmeen kertaan.

Trendikahvilasta lähdettiin sitten kaupungin köyhään osaan, Athloneen. Työttömyys noin 80%, paljon ongelmia päihteiden ja jengien kanssa. 50 000 ihmistä palvelee yksi "terveyskeskus" jonne ei voi varata aikaa. Aamulla mennään jonottamaan ja neljältä potkaistaan pihalle ne joita ei siihen mennessä ole ehditty palvella. Seuraavana aamuna sitten uudestaan yrittämään. Jos on puukotettu tai muuten tulee isosti verta, pääsee jonon ohi.

Athlonessa on sekä heikkokuntoisia kerrostaloja, pieniä muurattuja paritaloja sekä peltihökkeleitä. Osalla pienistä omakotitaloista tai paritaloista on takapihalla peltihökkeli. Talon pääasukkaat alivuokraavat takapihahökkeliä jollekin vielä hieman köyhemmälle, jotta saisivat itse vähän lisää rahaa elämiseen.

Marlon Parker on yksi Athlone Living Labin vetäjistä. Pienessä keskuksessa tehdään hämmästyttäviä asioita vähillä resursseilla ja tietotekniikan avulla. Soppakeittiö ruokkii nälkäisiä, tavallisista kouluista pois potkituille ongelmalapsille opetetaan tietotekniikkaa ja käytöstapoja, suihkuunkin pääsee. Osa ongelmista on sellaisia etten halua niistä edes kirjoittaa.

Athlonen kyläyhteisö haluaa toimia itse ongelmien selvittämiseksi. Huumenuorten äidit bloggaavat ja tukevat toisiaan. Entiset addiktit tukevat nykyisiä addikteja eri chat-kanavilla ja neuvovat missä pääsee hoitoon, miten elämässä eteenpäin. Marloninkin veli on vankilassa, huumeiden takia.

Yksi bloggaavista äideistä kävi juttelemassa ja kertoi miten hienoa on kun entiset huumenuoret opettavat nyt vanhuksia tietotekniikan käyttöön. Marlon sanoi että vaimo on vähän pahana kun Marlon oli tuonut heidän uuden ison TVnsä keskuksen oleskelutiloihin... mutta vaimo on keskuksessa töissä myös ja tyyni kuin viilipytty eikä hirveän pahana näyttänyt olevan. Nöyränä palasin hotelliin. Ihmeellisiä ihmisiä täällä on.

Siitä olikin sitten hyvä pyyhkäistä kerskakulutuksen pariin. Kävin loistavaa sushia syömässä ja katsomassa löytyiskö pitkään etsimäni työjakkupuku. Löytyi se. Kummallista tämä elämä täällä.

Yksin ja yhdessä

2009-08-07T10:57:00.003+02:00

Huomisaamuna pääsen hakemaan Pepen ja Irene lentokentältä. Ne muutamat yksinäiset viikot ennen lomaa ja tämä viikko loman jälkeen ovat muistuttaneet miten tärkeä perhe on täällä ulkomailla asustellessa. On toki perhe maailman tärkein asia Suomessakin, mutta omissa tutuissa sosiaalisissa ympyröissä, ympäristössä jossa on helppo harrastaa ja liikkua yksinkin ja on ystäviä joita tavata, yksin oleilu on erilaista. Ehdottomasti en pystyisi tai ainakaan haluaisi olemaan yksin tällaisella reissulla pysyvästi, ainakaan tässä elämänvaiheessa. Hatun nosto kaikille niille sitkeille sieluille jotka siihen pystyvät.

Periaatteessa toki yksin ollessa on vapaa muiden asettamista aikatauluista ja velvollisuuksista. Voi olla töissä myöhään ilman että kukaan kaipaa... hmm, ei välttämättä positiivinen asia. Työnarkomania ja uupuminen uhkaa täällä helposti, etenkin kun oma näkemys siitä milloin joku on "valmis" tai riittävän hyvä ei aina ole ihan samanlainen kuin kollegoilla. Olen päätynyt hälyttävän usein viime aikoina tekemään loppuun jonkun toisen hommia.

Voi harrastaa ja liikkua miten haluaa. Periaatteessa. Olen käynyt lenkillä ja salillakin joo. Helposti vaan käy niin että kun pimeällä on kurja lähteä yksin ajelemaan, se liikkuminen tapahtuu kotona juoksumatolla, mitä voi ihan yhtä helposti tehdä silloin kun perhe on kotona. Pahimmassa tapauksessa kotona liikkuminen on vaan sitä kaasulämmittimen taluttamista. Kohta alan jutella sille, me ollaan jo melkein kavereita.

- No niin, rullaillaanpas ruokapöydän ääreen.
- niik-niik-niik-niik
* *
- Sitten mennään katsomaan telkkaria.
- niik-niik-niik-niik
* *
- Aika mennä nukkumaan. Hyvää yötä! Kerronko makuuhuoneen lämppärille terkkuja?

Huolestun sitten kun se alkaa vastata muullakin kuin kitisevillä pyörillä. Vielä se ei ole onneksi kommentoinut tv-ohjelmia.

Tervetuloa kotiin, rakkaat!

Suomiloma

2009-08-05T13:40:00.005+02:00

Suomi-loma minun osaltani tuli ja meni, Pepe ja Irene ovat vielä muutaman päivän Suomessa.
Kuten odottaa saattoi, kolme viikkoa huiskahti ohi silmänräpäyksessä ja ollenkaan kaikkia ihmisiä ei ehditty nähdä joita piti.

Perinteisiä ja kivoja Suomen kesään kuuluvia asioita tehtiin kuitenkin.

Poimittiin metsämansikoita.

Oltiin mökillä. Oma mökki on maailman paras paikka! Tällä kertaa vaan sielläkin oltiin aika lyhyen aikaa kun muuallekin piti ehtiä.

Nautittiin kauniista kesäilloista mökin laiturilla.

Vähän harmaampikin keli tuntui ihan mukavalta. Saimaa on hieno kelillä kuin kelillä.

Käytettiin perinteisiä mökkiasusteita. Mökillä kuuluu pitää hassuja hattuja ja jonkun toisen mökille jättämiä liian isoja kumppareita!

Mökkimuotikisan voitti kuitenkin tällä kertaa suvereenisti Pepe. Huomaa asiaankuuluva huru-ukko-ilme!

Pepe teki puuhommia. Taustalla Papan Irenelle rakentama leikkimökki. Arvannette että Muumit olivat rakennusaikaan kova juttu.

Ihasteltiin suomalaista metsä- ja järvimaisemaa. Tällaista ihanaa ja avaraa mäntymetsää oli oikein ikävä. Metsän tuoksu oli ihan huippuihana pitkän tauon jälkeen. Suomessa tuoksuu hyvältä!

Käytiin kurkkaamassa mitä kotitalolle kuuluu. Kiitos Ilonalle ja Pihlalle, saatiin viettää omassa kodissa pieni pätkä lomasta. Etenkin Irene arvosti sitä kovasti.

Saunottiin eri paikoissa. Kuvassa kelluva sauna joka vieraili Timon 40-v synttäreillä.

Lisäksi käytiin tanssimassa, palloiltiin Jyväskylässä ja Lahdessa, lenkkeiltiin Suomen kesässä hiekkateillä ja kaupungin kaduilla, kyläiltiin ja oltiin vaan. Jäätelöä ja makkaraa, mansikoita, herneitä, lohta ja ruisleipää nautittiin sopivasti eli aika paljon.

Kiitos kaikille joiden vieraanvaraisuudesta saimme nauttia, ja paljon haleja niillekin joiden kanssa ei onnistuttu tällä kertaa törmäämään.

Ah ja voih, taas tuli Suomeen ikävä! Terveisiä teille kaikille rakkaat ystävät!

Ei meillä lasketa

2009-07-06T10:25:00.002+02:00

Päiviä nääs. Mutta tämän päivän jälkeen enää kolme työpäivää.

Viikonloppu meni mukavasti Artfestissa. Loppusaldo oli yksi konsertti, yksi stand-up koomikko ja neljä näytelmää sekä yksi luento ja muutamia taidenäyttelyitä. Nyt on pää kipeä ja jalat pyörällä... eiku...

Ostin jopa yhden pikkupienen taulun. Ihan pienen vaan, ihan totta, kyllä se mahtuu meidän Suomen kotiinkin sitten.

Nyt sitten pää edellä töiden kimppuun jotta saa rästit pois ennen Suomeen lähtöä. Kone lähtee torstai-iltana. Jee!

Artfest

2009-07-03T14:31:00.004+02:00

Terveisiä Etelä-Afrikan kaakkoisosasta, Eastern Cape -osavaltion Grahamstownista. Kokousten lisäksi pääsen tällä kertaa myös tutustumaan paikallistapahtumiin, täällä on nyt meneillään maan suurin ja vanhin taidefestivaali.

Ehdin jo käydä katsomassa yhden esityksen: Stilte d oli mainio esitys jossa yhdistyi hyvin fyysinen teatteri, puujaloilla kävely ja akrobatia, tanssi sekä ihan vakavaakin puhetta. Sekä nauratti että ajattelutti.

Ohjaaja on Andrew Buckland. Irenen opettaja Michelle valisti minua jo etukäteen, että jos tarjolla on MITÄÄN jossa Andrew Buckland on jotenkin mukana niin se on nähtävä. Oikeassa oli.

Huomenna menen katsomaan näytelmän Swimming lesson jonka on myös ohjannut Andrew Buckland, mutta esittäjänä on eri teatteriryhmä. Tänään illalla ohjelmassa vielä yksi luento ja yksi näytelmä, sekä yksi kitarakonsertti jos täkäläinen tuttu sai sinne liput.

Aina tämä yksin kotona käkkimisen voittaa.

Kylmäkkö raportoi.

2009-06-26T18:28:00.002+02:00

Meillä on nyt 14 astetta lämmintä sisällä. On kuin kylmiössä asuisi, mutta kaikessa on toki puolensa.

Etuja:
Pöydälle unohtunut salaatti säilyy ihan hyvin seuraavaan aamuun.
Leikkokukat kukoistavat viikkotolkulla.
Ruokakomerossa olevat juomat ovat ihan mukavan viileitä.
Illalla tulee mentyä ajoissa sänkyyn peiton alle.
Vieraiden ulkovaatteita ei tarvitse laittaa naulakkoon, kaikki ovat ihan mielellään takki päällä.

"Haasteita":
Paleltaa.
Pyörillä oleva kaasulämmitin kulkee mukana kuin rollaattori, kahta metriä kauemmas ei siitä viitsi mennä.
Sängystä nouseminen aamuisin ei ole kivaa.
Paleltaa.

Tähän päättyy raporttimme kylmiöstä.

Eilisen jälkeen mieleen tulleita kieli- ja kulttuurielämyksiä:
Kun tilaa cappucinon, tarjoilija kysyy: "with foam?" Ööö... joo? Eikös se ole niin kuin se juttu? Nyttemmin olen ymmärtänyt, että se toinen vaihtoehto ei siis ole ilman maitovaahtoa, vaan kermavaahdon kanssa.

Paikallisia ruokia joihin paikallinen (buuri)väestö suhtautuu suurella vakavuudella:

Boerewors eli buurimakkara. Kuulemma ei saa kysyä onko se tehty oikeista buureista... Kaikilla on "salainen" tieto mistä pienestä lihakaupasta saa juuri oikeanlaista boereworsia. Täällä on nimittäin ihan oikeita lihakauppoja, leipäkauppoja ja kalakauppojakin Sparien lisäksi.

Biltong eli kuivaliha. Eri yrteillä ja mausteilla, naudasta, springbokista, kudusta, ties mistä. Suurissa ostoskeskuksissa on timanttikauppojen vieressä biltong-kauppoja, ja kauppa käy.

Kuulumisia ja kieltä

2009-06-25T13:42:00.003+02:00

Kesäkuu on mennyt suhisten. Irene lensi Suomeen kesäkuun alkupäivinä, sitten oli töissä meidän järjestämämme kolmipäiväinen konferenssi, sitten toivuttiin ja sitten Pepe lähti Suomeen.

Nyt minä kimpoilen yksin pimeässä ja kylmässä talossamme. Ympäristönäkökulman ja yleisluterilainen etiikkahan sanovat ettei yhdelle hengelle kannata valtavaa taloa lämmittää, joten villaa ylle vaan ja yhdeksältä illalla voikin jo mennä sänkyyn lukemaan kun ei muutakaan tekemistä ole. Tuleepa ainakin kunnon yöunet nukuttua.

Pretoriassa 90% kaikesta julkisesta aktiviteetista loppuu kun tulee pimeää, tähän aikaan vuodesta siis 17:30. Ruokakaupassa voi käydä ja ravintolaan tai kuntosalille voi mennä, ja kai elokuviinkin, mutta siinäpä se. Monet ihmiset välttävät pimeällä ajamista joten kuudelta ollaankin sitten kaikki kotona telkkaa katsomassa. Tylsää...

Netissä voikin sitten surffailla paremman puutteessa, silloin kun se sattuu toimimaan. Botswanassa asuva Savu kirjoittelee blogissaan http://nytku.blogspot.com/2009/06/kielipelia.html tutunkuuloisista jutuista, tässä jutussa oli monia samoja kielijuttuja kuin täälläkin. Savun innoittamana siis otteita Etelä-Afrikan englannista siten kun minä olen sen kokenut:

now = nyt tai ainakin ihan pienen hetken päästä
nownow = ihan just, hetimiten
just now = kohta
soon = ei nyt, myöhemmin (ehkä)
Tämän kokonaisuuden hahmottamiseen on mennyt aikaa. Oma angsti vähenee merkittävästi kun ymmärtää että useimmat näistä ilmaisuista eivät sisällä minkäänlaista sitoutumista mihinkään tiettyyn aikaan, ainoa selvä asia on se, että mistä ikinä puhutaankin se ei tapahdu NYT.
Lisäys: yhden guest house -majoitusliikkeen täti kertoi hihitelleen ihmetelleensä miksi heillä majoittunut vaihto-opiskelijajoukko oli aina hirveällä kiireellä takit päällä porstuassa odottamassa puolen tunnin - tunnin päästä lopulta saapunutta kuljetusta. Johtui tietysti siitä että heille oli soitettu ja kerrottu että auto tulee hakemaan JUST NOW...

robots = liikennevalot
"Red robot" on siis punainen (liikenne)valo eikä punainen robotti. Ajo-ohjeissa oli aluksi hämmentävää kun käskivät kääntymään "toisesta robotista oikealle". Häh?

Eish! = Hitsi! Huh! Noku!
- Koskas se olisi valmis? - Eish, kun on niin kiire...

shame = voooooi (lausutaan myös yleensä pitkänä sheeeeeeim)
"Shame" on yleispätevä osallistuva tai osaaottava vastaus. Toimii yhtä hyvin silloin kun toisella on flunssa, kuin vaikkapa "Shame, miten söpö vauva!"

howzit = kuis kulkee
"Yes, howzit?" -"No, good!" Kukaan paikallinen ei osaa selittää mitä ne "yes" ja "no" tuossa tarkoittaa.

Izit? = Niinkö? Onko? Oletteko? Ihanko totta?
Kieliopillisesti hassulta tuntui aluksi esim. yhdistelmät
"I'm not feeling well." -"Izit?"
"They are coming tomorrow" -"Izit?"
..ei siis tarvitse murehtia mistään persoonataivutuksista.

sharpsharp = just just, hyvä hyvä
skorro skorro = romu romu = juuri ja juuri kasassa pysyvä auto
eina! = auts
hundred percent! = tismalleen!
yebo = jep

Esimerkiksi "eina" ja "eish" ovat aikaisemmin olleet lähinnä ei-valkoisen väestön kielessä, mutta yleistyneet nykyään laajemman joukon käyttöön. Saapi nähdä millaista kieltä sitä puhuu kun täältä tulee.

Juhlittu on

2009-05-31T19:33:00.003+02:00

Vietämme parhaillaan väsynyttä sunnuntai-iltaa sohvalla saman viltin alla, Irene lukee, Pepe katsoo telkkaria ja minä tietsikalla. Juhlat menivät kaikki hyvin, kivaa oli ja jäljetkin on suurin piirtein siivottu. Havaitsin sisäisen karjalaisemäntäni pukkaavan pintaan, ruokaa oli juhlissa aivan liikaa ja silti olin ennen juhlia vielä syvästi huolissani siitä riittääkö ruoka. Juomiakin oli riittävästi.

Pepe on flunssassa ja mulle tuntuu olevan se tulossa, nyt pitää siis pitää juoksutreeneissä taukoa. Olemme jatkaneet reippaasti juoksentelua, tai oikeastaan Pepe treenaa monipuolisemmin, uintia, soutulaitetta, kävelyä, punttia ja juoksua. Minä käyn kaksi kertaa viikossa kuntosalilla trainerin kanssa ja juoksen kolme kertaa viikossa. Viikko sitten kävimme juoksemassa 11 km kisan kolmistaan yhdessä työkaverini Laurensin kanssa ja olimme tyytyväisiä, jokainen sai muutaman minuutin pois edellisestä kympin ajastaan. Syyskuun lopussa tavoitteena puolimaratoni, porukkaan on tulossa mukaan myös tiimimme assistentti Lorraine.

Minulla on nyt edessä tiivis työrupeama pari seuraavaa viikkoa, projektimme järjestää konferenssia jonne on tulossa yli 150 henkeä kuulemaan ja joitain kymmeniä henkiä puhumaan, kohtuullinen logistiikkahässäkkä etenkin kun täällä ei kaikki aina ole niin eksaktia.

Keli kylmenee pikku hiljaa, näin suomalaisena tuntuu mukavalta kun on vähän viileämpää, kivat ulkoilukelit. Paikalliset ovat jo toppatakeissa ja suunnilleen pipo päässä kun aamulla on vain 12 astetta lämmintä.

Ai niin, se piti vielä lisätä että juhlatarjoilujemme hitit olivat lohikeitto ja voileipäkakut, tavoiteltiin suomalaista perinnemeininkiä ja hyvin toimi.

Juhlahumua.

2009-05-28T21:07:00.002+02:00

Edellisen kirjoituksen kirjoitettuani tulin kotiin ja näin pöydällä tyhjän Pandan lakupussin! Suoraan Vaajakoskelta meidän lähi-Spariin! Ja Irene kavereineen oli syönyt kaiken!

No, saahan sitä lisää.

Tänään käytiin ostamassa valtavasti ruokaa, viikonlopun teema on juhlat. Perjantaina on koulussa Star Show, koulun jälkeen Adamin synttärit. Lauantaina on ensin Irenen synttärijuhlat ja sitten illalla Kristiinan synttärijuhlat. Sunnuntaina on Amichan synttärijuhlat. Maanantaina on Irenen luokalla juhlat... huh huh.

Mistä muuten johtuu, että ruuhkaisella tiellä ajaminen on vähemmän ärsyttävää, jos toiseen suuntaan tulevilla kaistoilla liikenne seisoo? Ilmeisesti silloin vertaa omaa tilannettaan siihen, eikä normaalinopeuteen. Liikenne on nykyään Pretoriassa aika arvaamatonta, koko keskusta tuntuu olevan tieremontin vallassa. Kyllä 2010 kelpaa futisturistien ajella!

Raportoimme juhlista viikonlopun jälkeen kunhan kakut on sulateltu.

Suomalaisuutta

2009-05-27T11:32:00.002+02:00

Hassua kuinka suomalaisia asioita silloin tällöin pilkahtelee esiin.

Spar myy Vaasan pientä pyöreää näkkileipää ja hapankorppuja, viimeksimainittua vieläpä useita makuja: original, kumina ja monivilja. Ugandassa oli lentokentällä myynnissä Marianne-karkkeja, en tosin ostanut.

Marimekko on vilahtanut muutaman lehden muoti- ja muotoilujutuissa. Finlandia-vodkaa ei vaan tahdo saada mistään, Absolutia kyllä on joka paikassa. Buu!

Viimeksi käydessämme Makrossa (tukun ja mega-Anttilan risteytys mutta isompi) retkeilyosaston poika kysyi mistä olemme ja sanoi tunnistaneensa kielen Suomeksi, tunsi kuulemma jonkun suomalaisen vaihto-opiskelijan. Suomalaisia opiskelijoita on joko ollut näillä nurkilla paljon tai sitten vaan jääneet hyvin mieleen kun useampikin myyjä tai tarjoilija on kertonut suomalaisesta ystävästään joka on Hoolsinkista, Kjuoupjoista tai Taammereelta.

Minä olen työpaikallani saanut lisänimen "resident Finn", kuulemma jokaisessa hyvässä IT-instituutissa pitäisi olla yksi päivystävä suomalainen.

Suomalaisilla on sekä kehitysyhteistyökuvioissa että ICT- ja innovaatiomaailmassa hyvä maine. Meitä arvostetaan sekä asiantuntemuksen, Suomen saavutusten että puolueettomuuden takia. Suomalaisia ei epäillä imperialistisista taka-ajatuksista.

Hyvä Suomi! Näin isänmaallisuuden puuskassa sovittiin juuri Veeran kanssa pitävämme yhdessä juhannusjuhlat. Uima-altaan vesikin on sopivasti + 14, pääsee tunnelmaan... mistähän saisi koivun?

Syksykevät?

2009-05-21T08:41:00.002+02:00

Onpa outoa että täällä on syksy. Talvella (siis Suomen talvikuukausina) ei yhtään haitannut että täällä oli kesä, mutta nyt jotenkin pääni on täysin keväässä. Kävin viime viikonloppuna vaatekaupoissa, ja huomasin selvästi haluavani kevätvärejä, jotain raikasta ja heleää... ja kaupat olivat täynnä mustaa, harmaata, viininpunaista, pullonvihreää, syksyn ja talven värejä selvästi.

Aamuisin on pimeää ja koleaa, vaikeaa päästä ylös sängystä. Päivät ovat kauniita ja kuulaita, enimmäkseen aurinkoisiakin. Päivällä tuntuu ihan keväältä. Illalla tulee sitten taas aikaisin pimeää, kuudelta alkaa jo vähän hämärtää. Lenkille ei ulos viitsi lähteä oikein kuin viikonloppuisin kun ei haluta juosta pimeässä. Onneksi on se juoksumatto.

Irenellä alkaa koulupäivät olla vähissä, 3.6. lähtee Irenen lento Suomeen. 4.6. eteenpäin Irenen tavoittaa suomalaisesta vanhasta kännykkänumerostaan, jos vaikka kaverit haluaisivat soitella...

Juoksentelua

2009-05-03T10:44:00.002+02:00

Kerroin aikaisemmin että ostettiin käytetty juoksumatto, ja näin ollen tuli hyvä syy aloittaa säännöllisempi juoksentelu. Yhdestä liikuntalehdestä löytyi sopiva 12 viikon harjoitusohjelma tavoitteena juosta lopuksi 10 km. Työkaverini Laurens juoksee myös, ja yllytimme toisemme ilmoittautumaan vapunpäivänä olevaan kympin juoksuun.

Ihan 12 viikkoa ei ollut aikaa kun aloitin helmikuun lopussa juoksemisen, mutta vähän tahtia tiukentamalla onnistui ihan hyvin. Juoksin 3-4 kertaa viikossa, ensin pelkästään juoksumatolla mutta loppuvaiheessa myös lähikaduilla viikonloppuisin.

Juoksutapahtumassa oli suuren urheilujuhlan tuntua, yli 6000 juoksijaa osallistui jollekin viidestä matkasta (tarjolla 42, 32, 21, 10 ja 5km). Pepe tuli seuraksi ja pääsimme kaikki kolme tavoitteeseen: Hyväkuntoisena maaliin ja koko matka juosten. Pepe juoksi matkan 65 minuutissa, Laurens 75 ja minä 85 minuutissa. Tästä on hyvä parantaa.

(en juossut teekkarilakki päässä mutta vappuaamun kunniaksi piti sentään kuva ottaa)

Elefantteja katsomassa

2009-05-03T10:20:00.003+02:00

Käytiin elefantteja katsomassa pari viikkoa sitten ja otettiin kotiapumme Marthan lapset Percy (16) ja Karen (7) mukaan.

Opittiin elefanteista kaikenlaista mielenkiintoista, mm sen että niillä on elämän aikana kuudet hampaat ja hampaiden vaihtuminen vie aina pari vuotta ja on tuskallista. Hampaat eivät tule entisten ala- ja yläpuolelta niin kuin ihmisillä, vaan suun takaosasta, ikään kuin liukuhihnalta ja työntävät entiset hampaat edeltään. Syöksyhampaita on vain yhdet.

Elefantin nahka on juuri niin kuivan ja karhean tuntuinen kuin luulisikin, mutta korvalehden takaosa onkin yllättäen tosi sileää ja viileää nahkaa. Korvan takana on kuulemma jäähdytysjärjestelmä. Elefantin nahassa on myös karvoja mutta aika harvassa, niitä ei etäämmältä erota.

Pääsimme kaikki vuorollaan taputtelemaan elefantteja eläintenhoitajan opastuksella, ja aina lopuksi piti ottaa kuva syöksyhampaasta kiinni pitäen. Fantit poseerasivat hienosti kärsä ylhäällä.

Ohjelmaan kuului myös käsikkäin... kärsäkkäin... no siis käsi kärsässä kävely, saimme siis kävelyttää elefantteja kentän ympäri kärsästä kiinni pitäen. Oikeaoppinen ote oli muut sormet kärsän sisässä ja peukalo ulkopuolella. Kärsästä tuli lämmintä tuhinaa joka oli myös hiekkaista.

Lopuksi syötiin, ruokaa odotellessa Irene ja Karen taittelivat Robin Hood -hatut lautasliinoista. Ruokakin oli ihan hyvää.

Vaalit ja syksy

2009-04-24T10:38:00.002+02:00

Syksy on selvästi saapunut, ensimmäiset pipot on jo nähty vaikka päivälämpötila onkin yli 20 astetta. Öisin laskee kyllä jo alle 10 asteen ja kotona sisällä alkaa selvästi olla koleaa ja kostean tuntuista. Makuuhuoneisiin on hankittu lämmityslaitteet, mutta muuten on vaan alistuttava siihen että lähikuukausina saa olla kotona sisällä villapaita päällä.

Keskiviikkona 22.4. oli Election Day eli vaalit, ja päivä oli julistettu kansalliseksi vapaapäiväksi. Irene oli tosin koulussa, kun amerikkalainen koulu ei aina noudata täkäläisiä vapaapäiviä, ja minä tein kirjoitustöitä kotona.

Näyttää siltä että valtapuolue ANC saa tavoittelemansa 2/3 enemmistön valtakunnallisesti, mikä tarkoittaa sitä, että halutessaan ANC voi muuttaa perustuslakia ilman muiden puolueiden suostumusta. Näin pohjoismaiselta kantilta katsottuna täkäläinen politiikka on jännittävää. ANC:n puheenjohtaja ja näin ollen vaalivoiton jälkeen tuleva presidentti Jacob Zuma (presidentinvaaleja ei erikseen ole vaan parlamentti valitsee presidentin) on ollut osallisena lahjussyytteissä, ja oikeudenkäynneissä, hänellä on 3-4 virallista vaimoa ja 10-18 lasta. Täkäläisten mielestä on lähinnä hupaista kun kertoo että Anneli Jäätteenmäki Suomessa joutui eroamaan pääministerin paikalta kun jäi valehtelusta kiinni.

Mielenkiintoista nähdä muuttuuko nyt mikään. Ei välttämättä, vaikka Zuma onkin monella tavalla erityyppinen poliitikko kuin edeltäjänsä, ANC:n politiikka jatkuu varmaankin aika samanlaisena. Toivoa voi että joihinkin asioihin tartuttaisiin entistä paremmin, esimerkiksi rikollisuus huolestuttaa kaikkia eteläafrikkalaisia.

Kissoja matkan varrelta

2009-04-13T19:16:00.005+02:00

Mummille ja muille kissojen ystäville raportti Eastern Cape-matkan kissakohtaamisista:

Tämän pienen mustan kissan nimi on Mattie. Se asuu Summer Blue -guesthousessa Port Elizabethissa. Mattien tehtävä on leikittää vieraita, mutta aina ei jaksaisi.

"Hyvä on sitten, leikitään." Keltainen pörrönauha on Mattien lempilelu. Sitä pitää metsästää ja jahdata ja ottaa vauhtia matolta koska se ei luista.

"Grrgrrgrrgrr, namnamnam!"
Mattiella on myös kaksi aikuista kissakollegaa, jotka olivat vähän arempia. Niiden nimet ovat Georgie (tyttö) ja Nicky (poika). Mattie on myös tyttö. Georgien pääpuuha oli yrittää livistää vieraiden huoneisiin sisään kutsumatta, jos ovi suljetaan nenän edestä niin sitten ikkunasta. (Kaikki huoneet ovat maan tasalla.) Nicky piileskeli puskissa ja toimi puutarhakalusteiden tyynyjen lämmittimenä, muuta hommaa ei tuntunut olevan.

Ravintolassa Colesbergissä asusteli tämä kissakolmikko plus neljäs joka oli pentu ja jota vierailevat lapset rumppasivat.

Koska oli tylsää, valkokirjava kissa päätti härnätä harmaata veljeä.

"Kuka raapi minua niskasta?" kysyi harmaa kissa.

"Enhän minä raavi, minä puren!" vastasi valkea kissa. Ja sitten painittiin.

Pääsiäinen 2009, Oyster Bay, Eastern Cape

2009-04-13T18:35:00.003+02:00

Pääsiäislomasta vietimme tänä vuonna Intian valtameren rannalla, pienessä kylässä nimeltä Oyster Bay. Majapaikkamme oli Oyster Bay Lodge http://www.oysterbaylodge.com/ joka sijaitsee Etelä-Afrikan pisimmän yksityisen rannan tuntumassa: 3,5 km hiekkarantaa.
Alla oleva kuva hotellihuoneemme ovelta rannan suuntaan.

Rannalle piti kävellä dyynien yli ja metsikön/pusikon läpi. Alueella olisi ollut myös kävely- ja vaelluspolkuja, mutta me keskityimme kävelemään rannalle, rannalla ja rannalta.

Rannalla oli tilaa ja avaruutta. Läheisestä kylästä sinne tuli myös joitain kävelijöitä, mutta varsinaisesti tungosta ei ollut. Kuvan pienet pisteet ovat Pepe ja Irene.

Hiekkaan on kiva jättää jalanjälkiä kun muita jälkiä ei näy, niin kuin tuoreella lumellakin.

Rantaa reunustivat dyynit joilla kasvoi varpumaista aika kovaa kasvillisuutta.

Simpukoita etsittiin ja löydettiinkin mukava pussillinen. Ne ovat nyt pestyinä terassilla kuivumassa, niitä tuodaan kuulemma Suomeen Irenen luokalle tuliaisiksi.

Rantaa riitti käveltäväksi ristiin rastiin. Aikuiset vähän lenkkeilivätkin rantaa pitkin vuoron perään.

Irene rakensi hiekkalinnoja, joissa oli virtausojat, aallonmurtajat ja muut varotoimet. Ilmeisesti vuorovesi vei ne kuitenkin huolellisesta insinöörityöstä huolimatta. Rakentaja kuvan keskellä.

Piknik-lounaan sai tilata majapaikasta rannalle, jonne sen toimitti tämä urho ratsullaan.

Hankintoja

2009-03-14T15:11:00.002+02:00

Viime aikoina on tehty seuraavia elämänlaadullisia hankintoja:

Singaporeen lähtevältä suomalaisperheeltä ostettiin käytetty juoksumatto sekä melkein uusi tiskikone. Molemmat ovat ahkerassa käytössä, juoksumatto tosin lähinnä minulla ja vähän Irenellä. Pepe varmaan sanoisi tässä kohdassa että tiskikone puolestaan on ollut lähinnä hänen käytössään...

Tänään ostettiin kakkostietokoneeksi miniläppäri. Koska mukana ei tullut Office-pakettia, asentelen siihen parhaillaan afrikkalaistekoista Ubuntua joka on ilmainen. Minivehkeellä voi katsoa sähköpostit, surffata netissä ja vähän kirjoitella sekä tietysti pelata Sims-pelejä. Ei olla pelkästään mun työläppärin varassa.

Eilen ostettiin muffinsipelti perheen pikkuleipurille. Luulin että se on non-stick, mutta ensimmäisen kokeen perusteella se onkin stick. Pitää siis voidella ennen seuraavaa yritystä.

Irene sai aikaisemmin isältä pikkuisen pelikonsolin matkoille mukaan, tänään ostettiin siihen Brain Game jossa on laskupelejä, sudokuja ja muuta kivaa. Sekä tietysti Crash... on siis varauduttu tuleviin pitkiin automatkoihin pääsiäisen aikoihin, sekä muihin mahdollisesti tylsiin hetkiin.

Muita tuoreehkoja hankintoja ovat pikkulipastot Irenen huoneeseen ja vierashuoneeseen, työpöytä ja -tuoli sekä kaasulämmitin. Nämä tulivat Laurin ja Eevan kodista heidän muuttaessaan Suomeen. Samalla saatiin paljon karttoja, kirjoja ja lehtiä joista on iloa pitkään. Suomenkielinen kirjastomme on nyt siis entistä parempi, vinkiksi tuleville vieraille...

Kansainvälistä seikkailua

2009-03-11T13:40:00.000+02:00

Joskus ala-asteella pohdin mistä kukaan tietää että on oikeasti olemassa, tai että mikään ympärillä on oikeasti olemassa. Entä jos olenkin olemassa vain jonkun mielikuvituksessa? Jos tämä kaikki onkin vain realistista unta? Entä jos olenkin ”koe-eläin” ja kaikki mitä minulle tapahtuu on jonkun ulkopuolisen ohjaamaa jotta nähdään miten reagoin? (Ilmeisesti tätä viimeksi mainittua ovat muutkin miettineet, aiheesta on tehty elokuvakin jonka nimeä en nyt muista...)

Nykyään tätä tulee vähemmän mietittyä... ehkä on enemmän tekemistä. Samantyyppinen epätodellisuuden tunne iskee kuitenkin aina silloin tällöin täällä touhutessa. ”Tää olis nyt kansainvälinen seikkailija ja tää ajelis nyt vasemmalla puolella tietä jossain Etelä-Afrikan maaseudulla.” ”Tää vetäis nyt kansainvälistä projektia jossa koitettais ratkaista isoja ongelmia ja parantaa ihmisten elämää.” Heei, ihan oikeesti!

Vastapainoksi on päiviä jolloin taas kokee olevansa suomalainen maalaistollo suuressa maailmassa, kuten eilen kun myöhästyin liikenneruuhkan takia lentokoneesta... todellisuudessa siis myöhästyin siksi että olin maalainen enkä lähtenyt riittävän ajoissa, joka taas johtui monesta asiasta.

Tollouskokemus vahvistui illalla lennon laskeuduttua kun en enää muistanut mihin kerrokseen olin aamulla hätäpäissäni pysäköinyt. No, onneksi parkkihallin vartija totesi tyynesti että mennäänpäs etsimään, katsoi lipustani mistä ovesta olin tullut sisään ja kävelytti minut sinne. Lohduttipa vielä että tämä on jokapäiväistä, joka päivä joku istuu parkkihallissa matkalaukun päällä itkemässä että auto on kadonnut. Minun epätoivoni ei onneksi ollut ihan vielä niin suurta.

Toisina päivinä eletään tavallista elämää, syödään aamulla puuroa, käydään kaupassa ja töissä ja koulussa, tehdään illalla läksyjä, käydään uimahallissa tai kuntosalilla eikä pohdita sen syvällisempiä. Onneksi. Ei sitä aina jaksa olla tohkeissaan.

Seli seli

2009-03-11T08:29:00.001+02:00

Tietotyöläisen luulisi olevan ahkera bloggaaja. Todellisuus on nyt ainakin minun kohdallani osoittanut, että näin ei välttämättä ole. Kun päivät kuluvat tietokoneen parissa, illalla ei aina tee mieli edes avata koko vekotinta. Elämä on muualla, ja virtuaalimaailmaan uppoutuminen ei houkuttele. Samalla aiemmin seuraamani keskustelupalstatkin ovat jääneet aika vähälle. Töissä ei ehdi, kotona ei huvita.

Sitten kun tämän kynnyksen ylittää, juttua saattaa tulla paljonkin, ja teen kolme blogipostausta kerralla. Vähän kuin aloittaisi kirjeen kirjoittamista, kun pääsee alkuun niin sitten muistaa mitä kaikkea pitikään kertoa.

Sisäinen suorittajanikin häiritsee välillä. Kirjoitan blogiin sitten kun olen saanut aikaiseksi siirtää valokuvat kamerasta koneelle, ja olen valinnut niistä parhaat, rajannut ja siistinyt. Mutta koska illalla ei huvita avata konetta, ei ole tullut tehtyä, ja urakka on niin iso, ettei loppuillasta enää edes viitsi ryhtyä. Teen huomenna tai viikonloppuna tai joskus. Eihän sitä ilman valokuvia mitään viitsi...

Tämä on ns. metabloggaus: kirjoitan siitä miksi kirjoitan, tai enemmän vielä siitä miksi en aina kirjoita. Jottas tiedätte. Tämän pohdinnan tuloksena ehkä rohkaistun taas lisää bloggaamaan silloinkin kun ei ole hienoja kuvia tarjota.

Väliaikatietona sitä odotellessa: ihan mukavasti menee, mutta kiirettä pitää.

Tangoa katolla

2009-02-19T17:47:00.002+02:00

Paikallinen tangoyhteisö järjestää säännöllisesti tangobileitä (milonga) Johannesburgissa. Suurin osa on valitettavasti arki- tai sunnuntai-iltana, eikä ole tullut mentyä kun seuraavana aamuna odottaa työt ja koulut.

Ystävänpäivän kunniaksi oli vähän juhlavammat bileet ja vieläpä lauantai-iltana. Meitä pyydettiin muiden esiintyjien sekaan näyttämään millaista on suomalainen tango, joten saatiin lisäkannustin paikalle vääntäytymiseen.

Tilaisuus oli Rosebank Mall -rakennuksen katolla olevalla parkkipaikalla. Tähdet tuikkivat, oli pimeää, lämmintä ja tunnelmallista. Mukavaa!

Seuraavana aamuna saapuivat vieraat, tämä viikko onkin mennyt mukavasti. Huomenna lähdetään Pilanesbergiin.

Pimeää

2009-02-11T15:40:00.002+02:00

Eilen oli tähän mennessä suurin kokemamme ukkosmyrsky. Valtavia monisakaraisia salamoita taivaan täydeltä, sadevettä jokena kadulla ja tontillammekin, ja sitten tietenkin sähköt poikki.

Minä olin palaamassa työmatkalta East Londonista, ja vähän aikaa näytti siltä että kone ei lähde ollenkaan kun oli niin huono keli Johannesburgissa. Lähdettiin kuitenkin, mutta aika kuoppaista menoa oli.

Pepe tuli kentälle vastaan (saatuaan autotallin auki... nosto-ovi toimii tietenkin sähköisesti), ja kun päästiin kotiin siellä Irene, Martha ja Marthan lapset Percy ja Karen leikkivät sokkoa olohuoneessa. Löydettiin sitten kynttilöitä ja vietettiin loppuilta "romanttisesti" kynttilänvalossa ja mentiin aikaisin nukkumaan. Onneksi on kaasugrilli, saatiin uunissa olleet kanat kypsennettyä loppuun.

Yöllä kolmelta heräsin siihen kun makuuhuoneen valot rävähtivät päälle. Sähköyhtiön pojat olivat löytäneet vian. Tämä oli ensimmäinen sähkökatko muuttomme jälkeen, vuosi sitten niitä oli kuulemma tiuhaan mutta silloin ongelma oli sähköntuotannossa. Hyvä muistutus siitä, että taskulamppu, paristoja ja kynttilöitä pitää olla käsillä. Onneksi täällä ei näillä keleillä palella vaikka olisikin sähköt poissa.

Tangokurssi olohuoneessa

2009-02-05T16:04:00.003+02:00

Suomessa ollessa ei koskaan saatu aikaiseksi säännöllistä argentiinalaisen tangon harrastusta. Leireillä käytiin kyllä silloin tällöin, mutta siihen se sitten jäi.

Täällä tanssilajivalikoima on vähän Suomen oloja suppeampi, joten ajateltiin hyödyntää sitä mitä on: argentiinalaista tangoa, salsaa, cerocia ja kilpatansseja löytyy. Ja lang-armia, mutta se karsiutui jo alkumetreillä...

Bert Frahm

Yllättäen Pretoriasta ei löytynytkään argentiinalaisen tangon opetusta. Johannesburgissa olisi, mutta sinne on 50 km matkaa, liikenne on välillä aika hirveää ja Irenelle pitäisi keksiä joku hoitosysteemi melkein puoleen yöhön asti... todettiin että siitä ei tule mitään.
Päätimme perustaa Pretoriaan alkeiskurssin, hankittiin opettajat, Bert ja Brigitte, jotka olivat halukkaita ajamaan kerran viikossa Pretoriaan, ja rekrytoitiin facebookin yms kautta lisää kurssilaisia muutaman suomalaisen tutun lisäksi.

Mitä ne tytöt nauraa?

Kurssikertoja on nyt kolme takana ja hauskaa on ollut. Kuvassa remmiharjoitus jolla pyritään pääsemään eroon miesten töröttävistä kyynärpäistä.

Bert ja Brigitte viettivät viime vuoden Argentiinassa tangoa opiskellen, ja olemme olleet heidän opetustyyliinsä tyytyväisiä. Kävelty on paljon, perusasioita ja perustekniikkaa on painotettu, mutta homma tuntui kuitenkin jo ensimmäisellä kerralla tanssilta (muidenkin kuin meidän mielestä)

Vilkku päälle ja ohi

Kurssipaikkana on meidän olohuone, ja vaikka se iso onkin ei sinne valtavaa ryhmää mahdu. Kuusi paria on nyt joukossa mukana, muutama ehkä vielä mahtuisi. Hetkittäin on ahdasta etenkin kun kaikilla ei vielä riitä kapasiteetti yhtä aikaa viemiseen ja liikenteen seuraamiseen. Kyllä se siitä.

Peterillä on mukavaa vaikka kengät unohtuivatkin. Sukkatangoa!

Ihan niin kuin Suomessakin, kurssilaisten ikähaitari on parikymppisestä päälle kuusikymppiseen. Enimmäkseen on tanssittu oman parin kanssa, mutta session loppupuolella vaihdetaan aina pareja.

Siitä se lähtee...

Hämmästyttää kummastuttaa

2009-02-04T11:24:00.002+02:00

Joihinkin asioihin tottuu ja oppii, joistain yllättyy joka kerran, joitain ei enää hämmästele mutta huomaa aina. Erilaisia asioita Etelä-Afrikassa:

Naiset tulevat töihin asiallisessa jakkupuvussa - joka yhdistetään joko huippukorkeisiin nirunarujuhlakenkiin, tai varvassandaaleihin. Vanhemmat rouvat valittavat talvemmalla että on kylmä, mutta ovat edelleen ilman sukkia ja sandaaleissa. Pipo ja sandaalit on ihan käypäinen yhdistelmä.

"-Hello, how are you? -I'm fine, and you? - I'm fine..."
Tämä keskustelu käydään jokaisen puhelinkeskustelun aluksi (ennen kuin sanotaan kuka soittaa), joka päivä työpaikan portinvartijan kanssa, jokaisen työkaverin kanssa jota ei vielä sinä päivänä ole nähty, ruokalan tädin kanssa, siivoojan kanssa.... Mutta miksipä ei? Ei sitä niin kiire ole.

Kaduilla tulee vastaan uusia Mersuja, Ferrareita, Rolls Roycejakin on nähty... sekä sitten skorro skorroja jotka pysyvät kasassa ilmastointiteipillä. Ihan totta, tänään työpaikan parkkipaikalla on auto jossa toinen etuvalo on teipattu paikalleen. BMW on täkäläisessä kielenkäytössä Black Man's Wheels, sillä voi todistaa päässeensä elämässä eteenpäin. (Mustien neitosten mielestä se tarkoittaa kuulemma Be My Wife....)

Jokainen vastaantulija tervehtii väristä riippumatta. Aamulenkillä moikataan muut lenkkeilijät, yövartijat, kadunlakaisijat, töihin kiiruhtavat rakennusmiehet, kotiapulaiset ja koiranulkoiluttajat. Tosin päätellen siitä miten ilahtuneesti osa vastaantulijoista vastaa tervehdykseen, voi olla että mustaa miestä eivät kaikki valkoiset naiset tervehdi.

Koulussa opittu yleissivistys on Suomessa itsestäänselvyys, sen olemassa oloa ei huomaa, mutta täällä huomaa välillä sen puutteen. Monikaan täkäläinen ei tiedä tavallisten paikallisten puiden nimiä kysyttäessä. Taksikuski ei usko että pohjoisella pallonpuoliskolla on silloin kesä kun täällä on talvi. Raskaaksi tulemisen mekanismit ovat salaperäisiä, ainakin ennen kuin osuu kohdalle.

Hyvin todennäköisesti seuraava maan presidentti on henkilö, joka on korruptiosyytteiden kohteena, jonka raha-asioiden hoitaja, yhtiökumppani ja paras ystävä on samoihin asioihin liittyen jo vankilassa, joka on esittänyt HIV-tartunnan ehkäisykeinoksi suihkussakäyntiä, ja joka juuri on ottamassa itselleen kolmatta vaimoa... siis yhtä aikaa kolmatta. Kaikkiaan jo viidettä, mutta yksi on ottanut eron ja yksi kuollut. Jos Suomessa on joskus tuntunut että politiikassa on käsittämättömiä piirteitä, niin täällä saa asteikkoon vähän lisää pituutta ja leveyttä. Mutta tylsää ei ole.

Aikakäsitys on välillä... öö... joustava. Eteläafrikkalainen työparini käytti järjestämässämme tilaisuudessa puheenvuoron, jossa hän totesi että aikaa on jäljellä vielä tunti, kolme esitystä on jäljellä, joten esitysten kesto olisi hyvä rajata 20 minuuttiin, paitsi tietysti jos tuntuu että se ei riitä, jolloin voi käyttää pidempään. Ja sitten keskustellaan jokaisen puheenvuoron päätteeksi. Miten niin tässä olisi jokin ongelma? Ja mitä tuo suomalainen tuolla viittilöi ja osoittelee kelloa?

Määräajatkin joustavat, tai siis eivät virallisesti mutta kuitenkin. Jos jonkun asiakirjan pitäisi olla valmis perjantaina, niin onhan se aika hyvin jos se on valmis seuraavana tiistaina. Ja kai me voidaan vielä päivittää meidän hakemusta vaikka arviointikokous onkin jo ollut? Kun tällä ois kuitenkin kiire.

Silloin tällöin vastaan tulee ihmisiä joiden kanssa asiat sujuvat. Irenen opettaja lähettää keskellä päivää tekstiviestin kertoakseen että päivä on mennyt hienosti ja englanti alkaa sujua, vaikka aamulla olikin vähän mieli musta. Toinen työkaveri hoitaa asiat itsenäisesti, oma-aloitteisesti eikä edes masennu vaikka joskus pitääkin vähän tehdä korjausliikkeitä. Huoltoasemalla henkilökunta tankkaa, pesee ikkunan, katsoo öljyt, vie maksun kassalle ja tuo vaihtorahat ja hymyilee. Aidosti.

Golfia Pretoriassa, kirjoittanut Masi

2009-01-26T13:07:00.011+02:00

”Asuntomme on kahden golfkentän välimaastossa, lähin kenttä alle kilometrin päässä” puhelintieto vaikutti lupaavalta, joten suoritimme tarkentavia tutkimuksia internetissä. Kun lentoyhtiön ja paikallisten golfkauppojen sivuja tutkittiin, todettiin että mailojen viemisessä ei ole mitään järkeä. Alustava kutsuhan oli kolmelle talvelle, joten jo kuljetuksen hinnalla saisi laadukkaat mailat hankituksi paikan päältä. Kun vielä Kristiina ja Pepe kertoivat, että hekin harkitsivat lajin kokeilua, ostoajatus tuntui asialliselta. Ei muuta kun kengät kyytiin ja menoksi.

Perillä ostopaikaksi valittiin paikallisten vihjeen perusteella Proshop-nimisen ketjun myymälä, josta hankittiin kaksi settiä bägeineen, hanskat, pallot ym. tilpehöörit. Valitsin mailat, joilla aloittelijan olisi helppo harrastaa. Mervi sen sijaan käytti naisen logiikkaa: ”noissa on nätinväriset varret, otan ne.” Pelatessa selvisi, että kyllä naisen vaisto on erehtymätön. Löinkin yhdeksän lyöntiä kymmenestä Mervin mailoilla.

Etelä-Afrikka on yksi suurista golfmaista. Maassa on yli 500 kenttää ja harrastajatiheys Suomeen verrattuna noin kolminkertainen. Laskettuna tietenkin niistä asukkaista, joilla on siellä taloudelliset edellytykset lajia harrastaa. Noin 90 % pelaajista on valkoisia. Huippuammattilaisia pelaa eri toureilla useita kymmeniä.

Green Card systeemiä ei ole. Mihinkään seuraan ei ole pakko kuulua. Kursseja on kuulemma erittäin harvoin, paikallinen Pro kouluttaa aloittelijan, ja siitä vaan kentälle. Säännöt ja etiketti opitaan enimmäkseen sitten pelatessa. Eron meikäläiseen systeemiin kyllä huomaa kentällä, fore-huudon korvaa usein jälkikäteen hihkaistu sorry !, joten tarkkana on syytä olla. Pelinopeus on rauhallista, mutta yleensä 5 tuntia taukoineen riitti. Kentät avattiin aamulla 05.30, paitsi maanantaisin vasta 11.00 ja suljettiin noin 19.00.

Aamuisin oli viileää, joten etuysin pääsi yleensä pelaamaan alle 30 asteen lämmössä.

Alle puolen tunnin matkan päässä asunnosta oli noin 15 kenttää. Kotikentäksemme vakiintui se lähin, Waterkloof Golf Club.

Kenttä on uudistettu muutama vuosi sitten, väylät ja griinit hyvässä kunnossa. Ajoteitä ja sivualueita parannettiin koko ajan, mutta se ei pelaamista haitannut, päinvastoin; korjausalueita riitti väylien laidoilla. Hiekalta ei lyöty, vaan korjausalueet käsitettiin laajasti ja pallo kiikutettiin aina nurmelle. Kenttä on 6300 metriä pitkä klubitiiltä. Korkeus merenpinnasta on noin 1550 m, joten pallo lentää hieman pidemmälle kuin Suomessa. Väylät suht. leveitä, mutta puustoa riitti reunoilla. Osa niistä oli akasiaa, jonka piikit eivät houkutelleet huiskimaan oksien sekaan. Griinit kumpuilevia ja nopeita. Griinibunkkereita paljon. Kentänhoitoon satsattiin, miestä ja konetta oli liikkeellä arviolta nelinkertainen määrä Suomen kenttiin verrattuna. Hellepäivinä griinejä kasteltiin jatkuvasti. Sen sijaan koko kentän sadetus toimi vain yöllä. Peliseurana oli usein ystävämme Pauli, joka opetti meidät maan tavoille ja antoi hyviä vinkkejä eri kentistä.

Pelasimme myös alueen ykköskentän, Pretoria Golf and Country clubin, joka olikin varsin
upea St Andrews-tyylisine bunkkereineen ja upeine istutuksineen.

Kolmas kenttä johon tutustuin, oli Wingate, kaunis, metsäinen ja pitkä kenttä.

Klubielämä on vilkasta, ruokaa ja juomaa nautitaan ennen kierrosta, ehdottomasti tauolla, ja usein kierroksen jälkeen (varsinkin juomaa). Henkilökunta oli iloista ja auttavaista, mukavaa porukkaa!

Pelikierroksen hinta vaihtelee päivittäin, yleensä alkuviikko torstaihin asti on halpa, 70 – 110 randia, loppuviikko noin 250-400 randia. Auto aina 160 randia.

Jos ei 38 asteen helteessä halunnut kantaa tai vetää mailojaan, mutta autoliikunta ei riittänyt, turvauduttiin ammattikuntaan nimeltä caddie. Toimenkuva lyhyesti: Mailat kannetaan, annetaan, pallot etsitään, putsataan, hiekat haravoidaan, jäljet paikataan, puttilinjat osoitetaan ja vaikkapa lyödään malliksi, jos pelaaja niin haluaa. Hinta 100 randia + 10 randia ruokarahaa tauolla. Suurin osa heistä pelaa itsekin, tasoitukset alle 10. Arvostettu ammatti.

Meidän caddienamme toimi ansiokkaasti muutaman kerran Irene. Normaalien hommien ohessa hoitui golfauton ajo tyylikkäästi mummin valvonnassa, ja se taisikin olla suurin kannuste kentälle lähtöön. Puttaamaankin päästiin useilla griineillä ja kilpailu oli kovaa. Peliseurana olleet buuriherrat ihastelivat ripeää toimintaa ja kyselivät myöhemmin nähtäessä, miksei caddie ole mukana. Koulunkäynti haittaa monta hyvää harrastusta…

Pepekin kesti nurisematta yhdeksän reiän ajan lajiin tutustumista, hämmästeli vain joskus pallon kulkua vaikeilla greeneillä. Kristiina taisi saada tarpeekseen golfista jo jälkipelejä iltaisin kuunnellessaan…

Kenttien ulkopuolella liikuimme usein autolla paikantamislaitteen avustamana. Laitteen lausumat pyörivät joskus mielessä kentälläkin. Mervin pallo ei kerran totellut lyöjän tahtoa ja ponkaisi metsään. Pienen hiljaisuuden jälkeen paikantamislaitteen kolea ääni kuului selkäni takaa ”Laskee uudelleen”.

Hauskaa oli ja liikuntoa tuli, pelipäiviä taisi olla yli kaksikymmentä, emmekä aiemmin olleet golfia pelanneetkaan joulu- ja uudenvuodenaattona.

Nynne meni

2009-01-09T08:51:00.002+02:00

Mummi ja Pappa lähtivät eilen kotiin, tänään jo tuli tekstiviesti Frankfurtista joten ilmeisesti matka on edennyt ihan hyvin.

Haikeeta on. Vaikka näin aikuisena vanhempien kanssa yhdessä asuminen pitkään voi hetkittäin olla haastavaakin, meillä meni kuitenkin tosi mukavasti ja löytyi sellainen mukava arjen rytmi. Toisaalta kun aikaa oli pari kuukautta, ei ollut sellaista polttavaa hätää tehdä ja nähdä kaikki yhdellä viikolla. Eikä koko aikanakaan, mehän ollaan täällä vielä reilu kaksi vuotta ja uusia vierailuita ehtii tehdä.

Pepen lähdettyä viemään lähtijöitä lentokentälle, me Irenen kanssa pyyhittiin kyyneleet ja päätettiin katsoa joku piristävä elokuva. Maija Poppanen toimi hyvin, ja kuten aina, tarjoilijapingviinikohtaus piti katsoa lopuksi vielä uudelleen.

Onneksi on enää reilu kuukausi siihen kun Lassi, Riika ja Onni tulevat meille.

Maisemia Pilanesbergissä

2009-01-06T11:12:00.005+02:00

Uudenvuodenaattona mentiin aikaisin nukkumaan - tai niin luultiin kunnes herättiin yhdentoista maissa VALTAVAAN ukkosmyrskyyn koko joukko. Seurauksena raketit paukkuivat koko loppuviikon, taisi jäädä kaikilta Pretorialaisilta raketit ampumatta...

Uudenvuodenpäivänä sitten herättiin viideltä aamulla ja lähdettiin päiväretkelle Pilanesbergiin. Meiltä kotoa on sinne liikenteestä riippuen +-2 tunnin matka. Puistossa voi yöpyä niin kuin ekalla kerralla tehtiinkin, mutta nyt lähdettiin vaan päiväretkelle. Mukaan pakattiin kylmälaukkuun brunssi sekä paljon (jäädytettyä) juotavaa sekä vähän hedelmiä välipaloiksi.

Suurten ja vaarallisten eläimien lisäksi Pilanesbergissä asuu paljon lintuja. Tämä on nimeltään Punainen piispa (siis ainakin englanniksi Red Bishop, mahdollista suomalaista nimeä emme tiedä). Suojaväri on kehnonlainen mutta kaunis.

Muutamille eläinten juomapaikoille on pystytetty tähystyskojuja, joiden kurkistusaukoista voi tähystellä eläimiä niitä häiritsemättä. Sarvikuonopariskunta ilahdutti meitä läsnäolollaan pitkään.

Myös kahvila-matkamuistomyymälä on pystytetty yhden juomapaikan viereen. Kahvitauon aikana nähtiin pahkasikoja, seeproja sekä muutamaa lajia antilooppeja.

Taas opittiin uutta: pahkasiat tykkäävät syödä uutta orasta pidemmän ruohon sijaan. Jotta ei tulisi niska kipeäksi (?) ne menevät polvilleen nyhtämään lyhyttä ruohoa.

Välillä satoi, välillä oli kuuma. Patojärvet ovat kauniita sateellakin.

Eteläisessä Afrikassa seepraa on olemassa kahta alalajia, josta toisella (vuoriseepra) on puhtaan mustavalkoiset raidat ja valkoinen vatsa. Pilanesbergissä asuvat seeprat ovat aroseeproja, joilla on valkoisen raidan keskellä himmeä ruskea raita. Kolmas seepralaji, grevynseepra, elää Etiopiassa, Somaliassa ja Keniassa ja on erittäin uhanalainen.

Pahkasiat ovat kaikessa rumuudessaan jotenkin kiehtovia. Tämä perhe kirmaili tien vieressä. Aika laihoja olivat pahkapossujen pyllyt, ei kummoisia kinkkuja saisi....

Piknik-paikkoja on laitettu puistoon ihan kiitettävästi. Sekä piknik-paikat että erilliset tähystyspaikat ovat aidattuja, niillä siis ei törmää eläimiin. Muualla puistossa ei autosta saa nousta, eläimet ovat oikeasti villieläimiä ja esimerkiksi virtahevon ja veden, tai norsun ja sen poikasen väliin ei olisi kiva joutua vahingossa.

Vaikka ei näkisi eläimiäkään, maisemat ovat aina vaan hienoja.

Yli 30-päinen apinalauma tuli tiellä vastaan. Johtajauros piti meitä vähän silmällä.
Voisin mennä Pilanesbergiin aina vaan uudestaan. Eikä siellä ole edes malariariskiä, säästyy lääkkeiltä ja niiden sivuvaikutuksilta. Krugerin kansallispuisto on paljon isompi ja kuulemma myös upea, mutta kauempana ja malaria-alueella. Varmasti sinnekin vielä mennään, mutta tässä "lähi"puistossakin on vielä paljon katsomista.

Union Buildings, Pretoria

2009-01-06T09:38:00.002+02:00

Paikallisia nähtävyyksiäkin on vähän katseltu. Pretorian Union Buildings eli presidentin ja hallituksen työpaikka on rakennettu alunperin korostamaan apartheid-valtion mahtavuutta. Nykyään se toimii yhtenäisen Etelä-Afrikan palveluksessa ihan yhtä hyvin.

Rakennuksiin ei normaalisti pääse sisälle turistina, Kristiina on käynyt yhdessä kokouksessa ja paljon oli punaisia samettiverhoja... puutarha sen sijaan on avoin kaikille ja mahtava.

Julkisivun edessä Pepe ja Pappa.

Nurmikoilla kirmaili muitakin perheitä, ja jotkut olivat piknikillä. Kivoja paikkoja kuurupiiloiluun olisi ollut paljon.

Hienoja pallopuita myös. Täkäläiset tykkäävät muotoonleikatuista pensaista ja puista. Vaikka oli pilvinen päivä, niin sen verran lämmin oli kuitenkin että piti laittaa yksi monista hellemekoista. En ole koskaan ollut mekkoihminen varsinaisesti, mutta täällä se on aika mukava vaate.

Näkymä Union Buildingsin edestä alaspäin puutarhaan. Etualalla vilistää Irene.

Autoilua

2009-01-05T18:48:00.002+02:00

Täkäläinen auto- ja liikennekulttuuri on välillä aika mielenkiintoista. Autoilimme viikonloppuna Limpopon maaseudulle ja takaisin tullessa päädyimme seuraavaan tilanteeseen:

Tien keskiviiva on siis kuvassa automme vasemmalla puolella, ja täällä on vasemman puoleinen liikenne... Moottoritiellä kaksi etelään menevää kaistaa (joilla me olimme) lakkasivat yhtäkkiä vetämästä, ja kaksi pohjoiseen menevää kaistaa taas olivat aivan tyhjiä. Jossain kauempana siis oli ilmeisesti onnettomuus tai rekka poikittain, ja liikenne molempiin suuntiin pysähtyi. Näin ollen luonnollisesti jonon takana olevat päättivät ottaa käyntiin tyhjät vastaantulevien kaistat. Kolmessa minuutissa olimme tilanteessa, jossa nelikaistaisella tiellä olikin kuusi "kaistaa" ja kaikki menivät samaan suuntaan. Pientareetkin olivat hyvässä käytössä. Luonnollisesti tukoskohdasta ei edelleenkään päässyt läpi, mutta ensimmäiset ohittamaan lähteneet pääsivät varmaan aikaisemmin sitten etenemään kuin jos olisivat jääneet odottamaan.

Lieviä ongelmia tuli siinä vaiheessa kun toisesta suunnasta alettiin päästää esim. linja-autoja läpi... Pikkubussitaksit etuilivat joka välissä niin röyhkeästi kuin ikinä pystyivät. Jopa (yleensä) rauhallinen Pepe alkoi hermostua siinä määrin, että piti muistuttaa "tämä on kulttuurikokemus, tämä on kulttuurikokemus..." Suman purkamisessa meni hetki kun jonot piti taas saada mahtumaan kahdelle kaistalle.

Umpivaarallisten pikkubussitaksien lisäksi suosittu joukkokuljetusmetodi on pakettiauton lava. Laitonta, mutta poliisi ei puutu siihen millään lailla. Tämä on vielä melko turvallinen versio, parhaissa tapauksissa lavalla seisoo viitisentoista ihmistä...

Skorro skorro, eli "romu romu" on suosittu kulkupeli. Tämä bongattiin Piian ja Arin kanssa markkinoiden parkkipaikalta.

Tämä taas oli työpaikan parkkipaikalla tänä aamuna. En kehdannut mennä lähemmäs kuvaamaan jonkun kollegan autoa... takapuskuri puuttui ja sen alapuolinen osa autoa oli täysin soseena. Mutta eihän se ajamista estä.

Lommot ja kolhut eivät näytä paljon haittaavan eikä niitä pahemmin oiota. Aika kurttuisia autoja liikkuu teillä, mutta eipä sitten ainakaan tarvitse hermoilla että ruttaako joku autoni parkkipaikalla.